keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Päivä nro 43


Voihan ankeuksien ankeus. Tuolta näytti kun aamulenkille lähti (tosin oli vielä hämärää) ja näyttää edelleenkin. Vihaan tuollaisia kelejä. Plus Kiki ei saisi liukastella. Öö? Kiersin koiran kanssa lumihangen kautta, joka sekin alkaa kyllä olla aika tallattu, mutta ei ole toki noin liukas kuin tuo asuntomme edusta. 

Molemmille koirille omat aamulenkit ruokailun jälkeen. (Eetu siis käytti Nemin) Kumpikaan koira ei kakannut. Teillä onneksi on hieman parempi kunto kuin tuossa meidän pihalla eli siellä pystyy kävelemään vaikka liukasta sielläkin on ja ankeaa. 

Aamusydeemien jälkeen heitin Eetun töihin. Sisälle tullessa molemmat koirat kävivät sivupihalla pissalla (Nemi taisi merkata myös tienvarteen). Kikiä olen käyttänyt pari kertaa takapihalla hankikävelyllä, mutta se ei ole tehnyt sinne nyt mitään tarpeitaan. 


Takapihalla on vielä lunta, vaikka onkin nuoskaisaa ja patio on paikoin aika liukas. 

Tässä kun olen takapihalla pyörinyt niin on tullut mieleen muisto kaukaa menneisyydestä: kun olin lapsi niin mulla oli jotain kavereita joiden vanhemmat kielsivät pihalla leikkimisen talvella. Kun lumeen tulee jälkiä. Lumi/hanki on nätimpää ilman elämän merkkejä. Onhan se nyt ehkä joo, mutta c'moon. Tai itse olen halunnut meille pihan (muuton pois kerrostalosta) nimenomaan koska koira(t). 


Ulkoa tullessa tehtiin taas tassujen nostelut. Muutoin ei olla jumpattu / temputeltu. Paitsi, että nykyisin oikeastaan joka kävelyllä tulee tehtyä kontaktikävelyä, liikkeestä istumista yms pientä jota en jaksa erikseen aina kirjata ylös. 

Jossain välissä tänään Kiki nuoli jonninverran sitä vasenta etujalkaansa.

edit. 22:28

Ehkä lisää tarinaa myöhemmin, mutta sen nyt kuitenkin kerron, että käytin koirat tänään hieronnassa. Matilaisen Suvilla Kiimingin Evidensiassa.

Nemi hierottiin ensin:
- Lukot L3/4
- Oiken puolen lannealueen lihaksisto tosi tiukka
- Vasen kylkikaari tiualla
- Vasen lapa tiukka

Kiki:
- Koko kroppa tiukalla
- Kaularangan loppuosa ja rintakehä erittäin tiukalla
- th 13 / L1-2
- Lantio tiukka

Seuraava aika Suville saatiin vasta maaliskuun loppuun.

Ei kommentteja: