Tilasin Taralle Kennelliitosta terveyslähetteet, mitkä pitää olla tehtynä ennen kuin koiran voi viedä virallisiin terveystutkimuksiin. Tuo lähete on voimassa puoli vuotta, joten ei ole niin päivälleen milloin sen tilaa (tai milloin koiran käyttää tarkeissa).
Koska tässä elokuussa on kaikenlaista säätöä (esim noita näyttelyitä) niin menee syyskuun puolelle ennen kuin Tara käy luustokuvissa; aikaisintaan syyskuun ensimmäisellä täydellä viikolla kun Oulu kr on neljäs syyskuuta.
Viisi vuotta sitten kun Kikin agilityura loppui ennen kuin oli kunnolla ehtinyt alkaakaan niin vannoin etten ikinä enää harrasta agia. Syynä sille lähinnä oli luopumisen tuska ja kaikki se tunneskaala mitä kävin läpi silloin kun Kikin kyynärpeikko paljastui. En myöskään halunnut enää minkään (koira)harrastuksen olevan jotenkin niin ylivuotavan tärkeää kuin aksa joskus oli.
Tuon kokemuksen jälkeen olen (entistäkin enemmän) hyppinyt lajista lajiin, tehnyt koirien kanssa milloin mitäkin fiiliksen mukaan ja tarkoitushakuisesti pyrkinyt siihen ettei mikään laji kiilu yksinään himotuimman harrastuksen kukkulalla.
Joskus ehkä myös ajattelin ettei nykyisen kaltainen hömppätreenailija ole "kunnon koiraharrastaja" (joo, hönöt ovat ihmisen ajatukset joskus olleet). Se "himo kisaaja" tai "tavoitteellinen harrastaja", joka joskus olin, on kadonnut jonnekin.
Kun ruvettiin uutta koiraa hommaamaan niin Eetu sanoi, että siitähän voisi tulla mulle uusi agilitykoira. Siinä vaiheessa -ja pitkään sen jälkeenkin- kielsin jyrkästi moiset puheet; ei tule, kun aksaa en enää aio harrastaa enkä näin ollen agilitykoiriakaan tarvitse. Hieman ennen kuin Tara kävi niissä välikuvissa niin rupesin miettimään, että jos kuitenkin testattaisiin Taran kanssa, että tykkäiskö se aksasta? En halunnut ajatella asiaa enemmän ennen kuin välikuvissa oli käyty, mutta kun sieltä tuli vihreää valoa harrastuksen suhteen, niin ... huomasin vilkuilevani alkeisagilitykurssitarjontaa Oulun seudulla.
Pitkän jaarituksen lopputulemana Tara aloittaa *Sportdogcenterissä Annika Haikosen opastuksella tutustumisen aksaan 😎 Kurssi alkaa 16.11 Tässä on sellaista historian havinaa, että (jos en nyt ihan väärin muista) niin Annika on kouluttanut myös minua ja Merriä joskus Okk:lla 2000-luvun alkupuolella (eli agilityurani alkutaipaleella) 😉
Sen jälkeen kun olen lopettanut agilityn harrastamisen niin säkäluokat ovat lisääntyneet kolmesta viiteen (en ehtinyt pikkumaksien tai pikkuminien kelkkaan). Säännöissä ei myöskään ollut oivia tai pavoja (tai mitä ovatkaan) eikä koirat saaneet hyppiä kisaluokista toiseen. Myöskään nykyisen kaltaista koirien mittauskäytäntöä ei ollut (josta en siitäkään ole tarkemmin perillä, toki koirat mitattiin ennen kisaamista ja tulos merkittiin kisakirjaan aiemminkin). Ilmeisesti radat ovat muuttuneet erilaisemmiksi ja ne ohjaukset mitkä olivat kymmenen vuotta sitten pinnalla ovat jo historian havinaa ja nykyaksa on ihan toisenlaista ...
Että aika ummikkona ja puhtaalta pöydältä (tietämättömänä mistään) voin telinejumpan Taran kanssa aloittaa 😊
*Avarian Sportdogs vaihtoi nimensä vähän aikaa sitten Sportdogcenteriksi, koulutustila sijaitsee Kempeleessä.
edit. Jep, sitäkin mietin, että tuleeko liikaa treenejä pennulle viikossa. Koiratanssikurssi ja tämä aksan alkeet menevät hieman lomittain eli koiratanssia viimeinen kerta on 21.11 - eli vain tuolla yhdellä viikolla Taralla on kolmet ryhmätreenit.
Kun kulkee (vielä en kulje, mutta olen kulkenut ja tulen kulkemaan) kahden mustan lappalaiskoiran kanssa eri paikoissa kuulee usein kysyttävän, että "Onko ne sukua toisilleen?" tai "Onko tuo tuon pentu?"
Koskaan ei kukaan ollut kenenkään pentu eikä läheistä sukua toisilleen, mutta ainahan sitä sukutaulusta jotain yhtäläisyyksiä löytyy.
Tässä Taran sukutaulu (4. sukupolvea) (klikkaa kuvaa niin näet sen isompana)
Hunddatasta katsoin isän puolelta lisää sukua:
teknisten ongelmien vuoksi se kuvaei siihen nyt halua tulla.
Enivei raapustuksen pointti oli kuitenkin se, että kun katselin Taran sukutaulua havaitsin, että
kun isän äidin sukua menee tarpeeksi taaksepäin tulee vastaan Renlundens Jäntä joka oli Merrin siskopuoli - eli sukutaulussa on myös Little Honeys koira (Merrin isä)
Runon (eli Taran äidin) äidin isä on Herding Instinct's -kasvatti - ei tosin samaa sukulinjaa kuin mitä Nemi oli
Tämän sukutaulussa olevan Herding Instinct's koiran emä on Care Bears -koiria "Flamma", jonka sisko "Fenni" taas on Kikin äidin "Sanin" äiti 😊
Aamulla kun tulin kotiin (kun olin heittänyt Eetun töihin) niin tuumailin "Noille Nemi nostaisi äläkän", kun kotikadulla näkyi "hippikoirat" (mies taluttaa 1-3 koiraa, heillä kaiketi on kolme koiraa - tänään näistä mukana oli kaksi).
Jostain syystä Nemi vihasi kyseisiä koiria. Se alkoi yleensä haukkumaan kun käveltiin sen talon ohi missä ko koirat asuvat - eli pelkkä niiden koirien haju ärsytti Nemiä niin paljon että oli "pakko" kommentoida asiasta.
Merri inhosi samaan tapaan erästä dalmatiankoiraa, joka asui näillä seuduin. Lisäksi Merrin inhokkilistalle kuului myös yksi kooikkerhondje, jota näkyi toisinaan lenkeillä. Mutta se ei ollut samassa vihamittapuussa dalmiksen kanssa.
Sekä Merri että Nemi pelkäsivät tai inhosivat eräitä vinttikoiria, jotka asuvat vajaan kilometrin päässä meiltä. Koirani haukku ujelsivat jos käveltiin niiden talon ohi. Pitkään välttelinkin siellä kulkemista - tosin kumpikin koira ilmaisi myös jos ne haistoivat kyseisten koirien lenkkeileen siellä missä me oltiin (kulloinkin kulkemassa). Eli aina ei auttanut vältellä tiettyä mestaa, kun koirat ahdistuivat muutenkin jos havaitsivat kyseisten otusten samoilla neliömetreillä liikkuneen.
Ihan viimeisen vuoden aikana Nemin kanssa pystyi kulkemaan vinttikoiratalon ohi ilman mekkalaa - ilmeisesti aistien heikentyminen auttoi tässä asiassa. Vinttikoiratalon likeltä lähtee yks kiva metsäpolku, siks siitä olisi mukava välillä kulkea.
Kiki ei ole vielä kehittänyt kammoa kyseisiä koiria kohtaan, eikä sillä -vielä- ole mitään viha-inhokki-koiria. Tosin maanantai-iltojen rattoina se on alkanut pelkäämään erästä suursnautseria, joka treenailee hallissa samoihin aikoihin. (mitään erityistä ei ole minun tietääkseni sattunut ko koiran ja Kikin kanssa)
Maanantaina kävin töiden jälkeen päivällä hakemassa Nemin kotiin. Ts sen mitä koirasta on enää jäljellä, eli pahvilaatikon minkä sisällä on uurna minkä sisällä on tuhkat. Onneksi Sunin henkilökunta on niin lepposta ja puheliasta niin tuon laatikon hakeminen ei ollut niin musertavaa kuin etukäteen luulin. Jutusteltiin siis niitä näitä (koiraharrastuksista jne), joten pääsin todella helpolla enkä alkanut itkeä tihrustamaan.
Kun pääsin kotiin laitoin pahvilaatikon pöydälle, josta se myöhemmin siirrettiin olohuoneessa yhdelle nurkkapöydälle. Paljon myöhemmin joko haudataan ja tai levitellään tuhkia Nemin spessu-paikoille (paikat tarkentuvat myöhemmin).
Kun Nemi oli päässyt kassista pöydälle lähdin Kikin kanssa pitkälle metsälenkille tuulettamaan ajatuksiani ja tulinpa miettineeksi, että samalla suunnalla kävin Nemin kanssa lenkillä melko pian sen jälkeen kun Merri oli kuollut ...
Kiki kepin kimpussa
Keppi lakkasi kiinnostamasta, kun jostain alkoi kuulua pitkäjaksoista haukkumista
Siivosin Nemin valjaat ja pannan tänään pois eteisen naulakosta. Mummokoiran ulkoilutamineet pääsivät virallisten papereiden, kilpailukirjojen ja muiden tärkeiden tavaroiden kanssa samaan muistojen laatikkoon missä Merrin vastaavat tavarat olivat - muovilaatikkoon hyllyn päälle.
Mekaanisesti kokosin tavarat ja laitoin laatikkoon, kannen kiinni ja nostin rasian katonrajaan. En halunnut vajota muistoihin, jottei olisi tullut (pahasti) suru puseroon. Haikeaahan se oli tietysti noinkin, vaikka kuinka yritin olla tunteilematta. Siirrän tunteita kokoajan tietoisesti ja tiedostamatta jonnekin ja haalin itselleni hirveästi kalenterintäytettä.
Sain tänään siirrettyä oikealla kameralla otetut kuvat koneelle. Muita en pystynyt katsomaan, mutta tässä näkyy vielä viimeisenä päivänä Nemin syvinolemus eli nälkä ts ruoka maittoi ja kiinnosti ihan loppuun asti (toisin kuin aikanaan Merrillä, joka sekin oli suuren osan elämästään ahne eläin, kunnes parina viimisenä päivänä ei halunnut syödä edes superherkkuja).
Viime päivinä ajatukset ovat vieneet kuuden vuoden takaisiin aikoihin. Muistan niin hyvin sen aamun kun Merri ei pystynyt käyttämään toista takajalkaansa. Soiton eläinlääkäriin ja sen lohduttoman visiitin. Ne viimeiset pari päivää kun oli vain oma luopumisen tuska. Ei ollut "mukavia viimeisiä päiviä, ei ollut kivoja viimeisiä lenkkejä tai leikkejä". Mutta, oli varmuus siitä, että ei ollut kuin yksi vaihtoehto.
Mua ehkä vähän jopa harmittaa, että vastustin koiratanssia lajina niin pitkään. No joo, edelleen ahdistaa ihan sikana lajissa se heittäytyminen mitä pitäisi osata tehdä enkä osaa jne. Mutta tämän kirjoituksen pointti ei ole siinä.
Vaan siinä. Että joskus vuonna miekkavalas kun olin käynyt Merrin kanssa arkitokokurssin (vai liekkö taisi oikeasti olla ihan joku tokon alkeiskurssi, kas:n kurssi joskus vuoden 2001 lopussa ja kevättalvella 2002). Oltiin / olin ihan koiraharrastamiseni kynnyksellä, kaikki oli uutta enkä tiennyt mistään mitään. (Merrin eka kurssi oli kylläkin okk:n pk-pentukurssi, mutta tuo kas:n kurssi tuli heti perään)
Mua ei kiinnostanut mitkään tokojutut pätkääkään. Oltiin kas:lle alkeisagilitykurssi jonossa kun pääkaupunkiseudulla asunut kaveri harrasti agilityä, mikä kuulosti hauskalta lajilta ja ajattelin, että voisin kokeilla itsekin sitä. Tosin en uskonut hetkeäkään, että siitä mitään tulisi tai että Merri pysyisi rata-alueella jos sen irti päästäisi tai että mitään ratoja koskaan voitaisiin tehdä (että saisin koiran koulutettua niin pitkälle), mutta olisihan se silti hauska kokeilla ko lajia. Ajattelin, että agility olisi rennompaa kuin se kummallinen niuhotuslaji toko.
Noh, aksa otti ja vei meidät. Lopulta päädyttiin okk:n alkeiskurssille, ihan vain siksi, että näin yliopiston ilmoitustaululla Oulun koirakerhon ilmoituksen agilityn alkeiskurssista. Siihen aikaan ei ollut mitään pääsykokeita aksakursseille. Ehkä näin ilmoituksen ensimmäisten joukossa kun mahduttiin sille kurssille.
Tämän jälkeen meni vuosia ettei oikeasti tokotettu ollenkaan. Mutta tehtiin kaikenlaista "muka tokoa" eli temppuja. Merrissä olisi ollut enemmänkin temppuainesta jos olisin osannut hyödyntää sitä sen fiksuutta. Toisaalta Merrihän oli välillä kiero kuin korkkiruuvi, siis mitä siihen tulee mitä se itse halusi.
Nemi on aina ollut tosi suoraviivainen koira. Joskus se oli onnellisimmillaan silloin kun se tiesi mitä siltä tahdottiin ja se osasi tehdä sen. Se ei halunnut soveltaa omiaan. Puhun siksi imperfektissä vaikka koira edelleen on olemassa, koska tuo "mummo" on ihan oma lukunsa ... Mutta siis Nemi ei ole koskaan ollut sillä tavalla temppu-koira kuin Merri oli ja mitä Kiki on potenssiin äks.
Plus Kiki on luultavasti älykkäin koira mitä meillä on ollut. Se vain on kovin ---- kekseliäs eläin.
Tottakait koiratanssi on paljon muutakin kuin temppuja. Mutta just nyt se avautuu itselle ehkä eniten erilaisten temppujen kautta, mitä on kiva opetella Kikin kanssa ja siinä samalla on tullut mieleen, että Merrikin olisi varmaan tykännyt jos sen kanssa olisi laventanut temppuvalikoimaa muihinkin suuntiin. Ne oikeat tokoliikkeet kun tulivat ohjelmaan sitten taas jossain välissä, ensin kun oltiin vuosia sooloiltu "sinne päin" tehtyjen liikkeiden kanssa (kun ei toko kiinnostanut eikä pitänyt koskaan kisata, väliäkös sillä miten me tässä höpsötellään).
ps. katselin tänään youtubesta rallytokovideoita. Ne avo-luokan kyltitkään eivät näytä mahdottomilta. ihan opittavissa olisivat. Temppuina. Suurin kynnys minun ja Kikin kisaamisen välillä on - no se kisatilanne. Koira haistelee mattoa (varsinkin jos jännitän, koira jännittää jne). Noh, siihen, että voisin tehdä Kikin irti ollessa mitään temppurataa on tietysti vuosien päässä - ja on paljon mahdollista ettei ikinä rohjeta ottaa mitään askeleita siihen suuntaan. Mutta. Lähinnä siis sitä tässä yritän sanoa, että äkkiäkatsomalla yksikään avo-luokan kyltti ei näyttänyt mahdottomalta, sellaiselta, että "tuota ei opittaisi ikinä". Että se, että ollaan höpötemppuiltu tässä nyt muutama vuosi on kuitenkin ollut jollain tavalla hyödykästä (jos niin haluaa asian ajatella), koska, Kiki osaa oikeasti tosi paljon erilaisia juttuja. Plus, se on todella innokas oppimaan uusia juttuja :-)
Kuulinpa tuossa vähän aikaa sitten, että Lappalaiskoirat ry:n seuraava erikoisnäyttely on Kajaanissa. Jei. Se oli ensimmäinen ajatukseni. Kun Kajaanihan on tosi lähellä täältä päin katsottuna (vain pari sataa kilometriä).
Jei muuttuikin kuitenkin eiksi, kun kuulin lisätietoja. Erkkari pidetään Pallohallissa. Tuttuakin tutummassa hallissa missä on käyty monet agikisat ja näyttelyt (Merri ja Nemi on käynyt, Kiki ei ole käynyt siellä koskaan; ja sille on syynsä etten ole pikkukoiraa ilmoitellut esim The tamminäyttelyyn). Erkkari viikonlopusta tulee superviikonloppu, minkä luulisi olevan Tosi Jees isolle osalle lappalaiskoiraharrastajista. Tuona lokakuisena viikonloppuna lauantaina hallissa on epävirallinen pentunäyttely ja rotumestaruustokokokeet ja sunnuntaina siellä sitten on erikoisnäyttely ja rotumestaruusagilitykilpailut. Sekä toko- että agiskabat ovat luonnollisesti avoimet kaikille eli normaalit kisat/kokeet mutta joissa vain etuoikeus lappalaiskoirilla (vaikuttaa tokossa).
Mä ehkä voisin viedä Kikin Pallohalliin jos siellä olisi pelkästään erikoisnäyttely, mutta ainakin just nyt ajattelen, että agility on sille liikaa. Sillä ainakin harjoitustilanteissa Kikillä menee ensin kuppinurin ja sitten alkaa hirvittämään jos sen pitää tehdä jotain samaan aikaan (samassa hallissa) missä aksataan.
Olen aika pitkään vältellyt tällaisia ns ulkopuolisia koulutuspäiviä. Joskus sata vuotta sitten osallistuin Merrin kanssa Lentsun tokopäivään ja jännitin sitä esilläolemista ihan älyttömästi. Sen jälkeen päätin, että jos haluan vastaaviin osallistua niin saan huomattavasti enemmän niistä irti jos olen vain kuunteluoppilaana. Noh, aksa-aikoina toki osallistuin muutamiin erikoiskoulutuksiin - joista joitain stressasin niin paljon että reenit menivät epäolennaisuuksiin kun en osannut reenata sellaisen jännityksen vallassa.
Tästäkin huolimatta olin siis ilmoittanut Kikin Okk:n järjestämään koiratanssikoulutukseen (kouluttajana Salla Haavisto) jossa jännitettävänä oli outo kouluttaja, kuinka paljon Kiki häiriöityy pitkästä hallireenistä, itselle uuden lajin koulutuspäivä (ei käsitystä mitä tuleman pitää, onko ihan liian vaikeaa meille). Kuinka paljon lie katsomassa on guruja ja muita harrastajia ...
Tämä kirjoitus on antanut odottaa itseään, kun koiratanssikurssipäivästä on jo reilu viikko aikaa. Jospa nyt tarttuisin härkää sarvista ja tainnuttaisin jutun tänne blogiin. Luultavastihan mä kirjoittelen tänne tästä lajista (k-tanssi) asioita mitkä ovat lajia pidempään harrastaneille (tai muillekin) itsestäänselvyyksiä, mutta koska itsestä tuntuu -ehkä kenties- että olen koiramaailmassa uuden kynnyksellä ja muka oivallan jotain asioita jotka vahvasti liittyvät just tähän lajiin tai mä tajuan ne tämän lajin harrastamisen kautta niin ... kerronpa sitten jotain mikä ei muille kuin itselleni ole ns lampun syttymistä ;-D
Tähän kirjoitukseen tulee muitakin juttuja kuin sitä, mitä siellä kurssilla tehtiin, vaikka toki yritän niitäkin asioita tähän muistella. Oivalsin tosiaan kuitenkin muutamia asioita ko päivänä. Aloitetaan kuitenkin kertomalla treenien kulusta.
Saavuin paikalle hyvissa ajoin, edellisen ryhmän treenit olivat vielä menossa kun raahasin Kikin häkin (sen metallihäkin missä K matkustaa autossa) halliin. Sen jälkeen käytin Kikin lenkillä ja vasta kun ed ryhmä oli lopettanut reenimisensä toin Kikin halliin. Reenit olivat ns ykköskentällä (normisti tanssireenit ovat kolmoskentällä, eli tuolla kentällä Kiki ei juurikaan ole reeninyt - liekkö joskus on käynyt kuitenkin sillä puolen hallia). Laitoin Kikin häkkiin ollen itse kuulolla, että mitähän tässä oikein tehtäisiin - ainoa mitä tiesin etukäteen reeneistä oli se, että palkkaa ja palkkapurkkeja piti tuoda paljon mukana, jotain spessunameja runsaasti koiralle.
Kauhukseni reenit aloitettiin yhteiskoreolla. Eli kouluttaja kertoi mitä liikkeitä tehdään milläkin hetkellä ja sitten sitä kuivaharjoiteltiin ringissä (siis ilman koiria ns rataantutustumista, mitä nyt samalla opeteltiin kuviokelluntaa eli mitä liikkeitä milläkin hetkellä kuinkakin pitkään). Musiikkina oli Forrest Gump -biisi. Kun oli pari kolme kertaa reenitty ilman koiria niin otettiin koirat matkaan. Että ei pelkästään pitänyt muistaa (okei, kouluttaja saneli aina välillä mitä kuuluisi tehdä - muttei se kokoaikaa niitä papattanut) mitä liikkeitä milloinkin, vaan piti myös tietysti ohjata sitä koiraa, pitää koira matkassa eli olla koiran kanssa kontaktissa, liikkua oikeaan aikaan oikeaan suuntaan, olla olematta toisten jaloissa, saada koira tekemään ne temput mitä koreoon kuului ja olla sekä itse ja varsinkin koira ottamatta häiriötä toisista koirakoista.
Koreo alkoi siitä, että ihminen oli kontallaan maassa ja koira makuulla siinä edessä. Noh, eihän Kiki siinä kauaa pysynyt kun se rupesi tarjoamaan mulle jo muita toimintoja. Kun sitä sitten yritin saada pysymään maassa niin jo myöhästyin seuraavasta toiminnosta, joka taisi olla kevyttä liikettä eteenpäin (oltiin siis ringissä, jollen sitä jo sanonut). En enää tarkkaan muista missä järjestyksessä tehtiin mitäkin, mutta koreoon kuului koiran pyörähdyksiä sekä itsensä että ihmisen ympäri, pujottelua, hieman sivuun menoa ja siellä kasin tekemistä, ihmisen peruuttamista ja itse piti liikkua kevyesti ja ... mikähänsanatähänpassaisi jotain erikoista liikkumista oli jossain välissä ja koiran olisi samalla pitänyt tehdä jotain temppuja - ihan autuaasti olen tuon kohdan unohtanut, koska olen halunnut unohtaa, koska vedin siitä kauheat stressit.
Kun tajusin jääväni toisten jalkoihin. Tajusin, että nyt tehdään jotain mihin minä en kykene. Tajuten myös samalla, että kaikkien muiden häiriötekijöiden ja opetettavien asioiden lisäksi yksi merkittävä asia mitä mun pitää Kikille opettaa on se, että ihan sama miten minä liikun niin se pitää olla Kikille ok. Eli se ei saa kiihtyä siitä eikä myöskään hermostua (se ei saa olla asia mikä Kikistä on liian jännää, pelottavaa, hämmentävää, riehakasta jne jne). Tätä mä olen sitten jauhanut viime aikoina Kikin kanssa ulkona, yrittänyt keksiä eri tapoja liikkua ja yrittänyt totuttaa Kikiä siihen.
Joskus aikoinaan kun harrastin tokoa niin koirilleni oli selvä kynnyskysymys ja koettelemus siinä vaiheessa kun aloin opettamaan niille, että seuraamista voi tapahtua niinkin että juoksen. Kikin kanssa juokseminen on pienin murheista - ehkä. Tai ainakin sitä totutan kaikenlaiseen muuhunkin heilumiseen.
Takaisin niihin reeneihin. Oltaisiinko kolme kertaa tehty ryhmissä sitä koreota, jollain kerralla oltiin vaan puolikkaalla ryhmällä tekemässä sitä. Viimeiseksi jäänyt kerta meni meiltä parhaiten, Kiki oli mun kanssa mukana tekemässä sitä ohjelmaa kokoajan eli lopulta siitä jäi ihan hyvä fiilis vaikka sitä vauhdikkaampaa liikettä en saanutkaan tehtyä siten kuten olisi pitänyt.
Seuraavaksi jokainen sai tehdä vuorollaan jotain. Kaikki tekivät jotain häiriötreeniä, kenelle häiriönä oli ihmiset (seisovat, liikkuvat, makaavat, istuvat) ja kenelle lelut, äänet jne. Kikistä sanoin, että sille hallissa ylipäänsä treeniminen voi olla häiriöreeniä - totta kait se ottaa häiriötä ihmisistä, koirista ja äänistä - mutta että en niitä nyt erityisesti halua ottaa mukaan, kun Kiki ottaa / otti häiriötä myös viereisellä kentällä reenaavista (pari haukkuvaa koiraa, muutama äänekäs ihminen - en muista mitä reenasivat, liekkö edes niin tiesin sitä kun yritin olla kiinnittämättä heihin huomiota (olivat jotain vapaavuorolaisia)). Kerroin Kikin kartiotörppö pelosta, sekä liikkuvien lelujen pelosta (joka toki ilmenee vaihtelevasti - kartiot eivät ehkä enää ole niin paha, mutta liikkuvat lelut ovat).
Tällaisia reenejä tehtiin (tuossa yhdessä kohtaa lattialla oli jotain tosi mielenkiintoista kun muutkin koirat olivat siinä mieluusti nuohuamassa).
Filmauksesta kiitokset Saaralle :-)
Jos et jaksa katsoa filmejä, tai vaikka jaksaisitkin, niin kerrottakoon, että harjoitukset eivät sujuneet täydellisesti - mitä reenattavaa sitä olisi ollutkaan jos olisivat sujuneet ;-) Mutta olin kuitenkin ihan mahdottoman tyytyväinen Kikiin. Etenkin siksi, että se ei ottanut häiriötä niistä viereisen kentän reenijöistä - jotka kuitenkin olivat välillä varsin metelöiviä (sellaisia mistä jossain muissa reeneissä Kiki on ottanut häiriötä). Lisäksi pikkukoira luopui noista kentällä olleista häiriöesineistä ja jopa siitä lelusta mitä heiluteltiin sen likellä :-)
Voihan sitä miettiä, että miten nämä nyt liittyvät koiratanssiin? Mutta liittyvät ne. Ja vaikkeivat liittyisikään niin reeni oli kyllä tosi hyvää meille eikä sitä aina tarvitse reenata lajilajijuttuja :-)
Päivän teema (mun korviin se lausahdus ainakin jäi) kuitenkin oli, että "Kontakti kuntoon ennen temppuja" toisinsanoen vaikka koira osaisi mitä hienoja temppuja niin niistä ei ole iloa jos
a)koira ei kestä häiriöitä
b)kontakti ei ole kunnossa
Hyvin vähän ehdin kirjoittelemaan muistiinpanoja reenimisten välissä, tällaisia juttuja olen kuitenkin kirjannut ylös:
- Häiriötreeni, kisaharjoittelu, motivaatio, kuplan rakennus
→ koirakohtaista kuinka vaikeaa
- ei tämä ole niin vakavaa
→ mikä on pahinta mitä voi tapahtua
- rotko esimerkki (menisitkö itse riippusiltaa pitkin rotkon yli jos kaveri pelkäisi hulluna ja epäilisi sillan pettävän vai jos kaveri olisi itsevarma ja rohkaiseva); jos itse pelkää niin mitä luulet mitä koira tekee
Kolmen tunnin reenisession lopuksi harjoiteltiin vielä uusia temppuja. Kouluttaja ensin kertoi mitä temppuja sillä oli mielessä ja kukin sitten valitsi niistä itselleen mieluisimman tempun, joita levittäydyttiin reenimään ympäri kenttää ja kouluttaja kävi kunkin luona katsomassa miten sujui.
Valitavat temput olivat (voi olla että olen unohtanut jonkun):
- moshaus / nyökkäys
- kurkkaus
- keppiin tarttuminen
- käsipujottelu
- koiran tassut jalkojen päällä ("agi" eli koira jalkojen väliin ja siitä ne koiran tassut ihmisen jalkojen päälle)
Minäpä sitten otin harjoittelun alle tuon käsipujottelun. Se kun on näyttänyt monissa videoissa niin kivalta tempulta. Kaduin kyllä heti asiaa kun kouluttaja yritti selittää mulle miten tempun alkuharjoittelu lähtee käyntiin. Että kädet näin ja toinen käsi sitten tekee noin ... Kuivaharjoittelin n kertaa ja sitten kun otin koiran siihen viereen niin ensin piti totuttaa Kiki siihen, että olin kontallani lattialla ja että koiran pitää malttaa pysyä paikallaan kun mä mietin miten mun pitää ohjata/käskeä koiraa, miten palkata ja miten ohjata taas lisää. Ja silti, kun alettiin käytännössä veivaamaan temppua niin tein sen lukuisia kertoja väärin. Kiki seurasi mun touhuja ja yritti tehdä asioita vaikka ohjaaja teki asiat päin peetä ;-D
Testailin siinä sitten joutessani sekä moshaus että tassut jalkojen päälle -temppuja. Moshaustempusta totesin, että mun pitäisi hommata kosketuskeppinaksuttimeeni isompi "pää" sinne kepin nokkaan, olisi ehkä helpompi kohde koskea. Kiki yritti nostaa sitä keppiä kokoajan ... tai kyllä se välillä koskikin keppiin mutta vähän mihin sattuu eikä pelkästään siihen päähän. Tuo temppu olisi silti opetettavissa.
Se tassut kenkien päälle temppu taas vaikutti hankalalta. Jo pelkästään se alkuasento missä / miten omien jalkojen pitäisi olla oli vaikea mulle, plus odottaa siinä kärsivällisesti että koira tarjoaa jalkojen laittoa kenkien päälle ...
Noh, lopulta kun Saara oli vissin katsonut tolskailujani niin ... ;-D hän huomautti, että tein sen käsipujon ihan miten sattuu. Saatiin sitten hänen vinkeillään muutama onnistunut reenikerta ja kun kouluttaja tuli vielä meidän luo niin saatiin vielä lisää onnistumsia aikaan. Kiki oli ihan uskomaton, siinä missä olisin olettanut sen tekevän tsiljardi asiaa samalla kun mä mietin että kumpi käsi ja mitä pitää tehdä niin Kiki odotti kärsivällisesti (katseli kun mä mietin, että mitä hittoa mun pitää tehdä) ja kun lopulta tajusin niin Kiki teki täsmälleen mitä sen oletettiin tekevän 💖
Jotta koirareenit olisivat itselle mielekkäitä niin pitää olla tavoitteita. Tällä hetkellä yksi omista tavoitteistani Kikin kanssa on, että pystyn harrastamaan koiratanssia - siksi miellän ihan hirvittävän määrän erinäisiä asioita lajiin liittyviksi ja lajia (sen harrastamista) edistäviksi asioiksi. Vaikka ne voisi liittää moniin muihinkin asioihin elämässä. Samalla olen oivaltanut, että Merrin ja Nemin kanssa jotkut asiat tulivat ns ilmaiseksi - kaikki koirat opettavat jotain ja tässä lienee yksi Kikin opetuksista ... Tokikaan en ehkä niin tiedostanut Merrin/Nemin kanssa tehneeni jotain häiriö tms harjoitteita. Eipä silti, eihän se nuoren Neminkään kanssa kilpaileminen/harrastaminen helppoa ollut, ottihan sekin häiriötä milloin mistäkin, muttei se koskaan näin herkkä ollut kuin mitä Kiki on (jonka kanssa tokikaan en ole koskaan kisannut, mutta tuskin kisatilanne nyt ainakaan sen helpompi on kuin reenitilanne).
Sen lisäksi, että minun pitää opettaa Kikille, että itse voin heilutella niin ylä- kuin alaraajojanikin kummallisesti niin mun pitää opettaa sille myös, että on ihan okei jos mä jännitän. Eli että me voidaan tehdä kivoja juttuja vaikka ohjaaja olisi epänormaali/jännittynyt. Tokikaan en voi niissä tilanteissa vaatia koiralta mahdottomia. Mutta jotta päästäisiin reenimään tätä niin mun pitää pystyä hyppimään pois sieltä omasta helposta neliöstä - ja tähän päästäkseni siis ilmoittelen meitä milloin minnekin -jänskillekin- kursseille. Jos me niistä selvitään edes semikunnialla niin uskon sen vahvistavan sekä meidän sidettä että parantavan sitä kontaktia mikä oli kaiken a ja o ;-)
[ympäristötekijät ja kaikki ne jutut mistä Kiki milloinkin ottaa häiriötä, niin osaa työstetään "jatkuvasti" ja osa nyt vain on sellaisia mihin se varmaan reagoi aina ts ei joka kerta mutta voi reagoida tekisinpä mä mitä tahansa. Tai sanotaan nyt vielä niin, että tottakait koira saa reagoida asioihin eihän se mikään nukke ole, mutta ei pidä muuttua toimintakyvyttömäksi --- ja Kikihän joskus muuttuu, enkä mä voi sille mitään. Mutta mä en anna sen ominaisuuden lamauttaa meidän tekemisiä kokonaan. Jollain kerralla koiran taivas tippuu niskaan ja toisilla kerroilla ei.]
Testailin eilen iltamyöhäislenkillä Kikin kanssa muutamia juttuja.
Ensinnäkin kuinka hankala olisi opettaa koiralle sivulletulo / ihmisen ympäripyörähdys ns väärää kautta. Siis kun nyt se osaa sen kyllä myötäpäivään, mutta entäpä vastapäivään? Että osaa olla liukas koira :-D "Mää tein näin, enks ollut taitava?" ja niitä "näin" juttuja x kappaletta siinä sitten. Mikään namilla houkuttelu ei tunnut toimivan kun ei se koira tajua mihin suuntaan yritän sitä saada; no pelkällä namiohjauksella se ei välttis sitä äkkiä oppiskaan mutta jos saisin sen huomaamaan liikeradan ja siitä pääsis palkkailemaan niin ehkä se siitä iloksi muuttuisi. Mutta mitenkään valoisalta ei eilen vielä se temppu vaikuttanut.
Sitten kokeilin ihan vaan sellaisia, että seurautin koiraa (vasemmalla tai oikealla, sillä paikalla ei ollut väliä) hieman eri vauhtia ja ne toimi ihan kivasti. Mutta kun lisäsin hommaan vaikeutena sen, että mun kädet eivät olisikaan normaalisti vartalonsivulla (ns alaspäin, tyhmästi sanottu ;-D) vaan voisin liikuttaa niitä sivulle tai ylös. Tai ei edes mitenkään erityisemmin heilutella vaan ottaa ne vaan pois siitä normaalista paikasta niin Kikin mielestä siinä oli jotain tod kummallista. Kommenttia tuli siis heti. Sitten hoksasin sellaisen asian, että twist-pyörähdys tulee (ts K tekee sen) kun nostan kättä. Eli olen sitten vissiin opettanut tempun lähinnä käsimerkkinä enkä sanana - tää on niin tätä kun kaikki pitäisi suunnitella että mitä se koira oppii että miten se tekee ne asiat. Vaikka itse kuvittelisi opettaneensa jotain muuta niin se on se joku pikku (tai isompi) juttu millä koira lukee "käskyt". Plus että kaikki (mitä joskus tulee opettamaan ja tarvitsemaan) pitäisi tietää silloin ihan aluksi kun koira on pentu että osaisi lähteä työstämään sitä koiraa ja sen taitoja haluttuun suuntaan eikä aiemmin tehdyistä ainakaan olisi haittaa uuden opettamiselle. Tämä on sitä oppimisteoria asiaa, että ne taidot karttuvat vanhojen päälle ja pitää ottaa huomioon se mitä (ja miten jne) koiralle on aiemmin opettanut. Että ihan voin -taas- peiliin katsoa, että ei tod ole koiran vika jos se tekee tavalla x kun olen sen sille kerta niin opettanut.
No eniveis. Saatiin me tehtyä muunlaisia "kädet eri paikassa" reenejä. Joko ihan niin vain että koira oli sivulla tai niin että otettiin muutama askel seuraamista. Pitää miettiä itse se, että miten haluan pysyä liikuttamaan käsiäni. Esim turha sitä twist-pyörähdysliikettä on sotkea sen enempää - en tiedä onko siitä mahdollista saada tasapainoisemman näköistä? Mutta jos ei halua (koiratanssissa) tasapaksun tokomaisesti vain seurauttaa koiraa paikasta toiseen (no ei se fs:ssa ole tarkoituksenmukaistakaan mutta jotain kontaktikävelyntynkää sinne helposti silti tulee pikkuisen mukaan) niin se on koiralle ihan uus häiriötekijä että mun kädet ovatkin jossain ihan muualla kuin yleensä.
Se täytyy kyllä pikkukoiran eduksi sanoa, että se oli valtavan innokas reenailija ja jaksoi tehdä näitä kontaktireeni "kädet missä sattuu tai erilaisia askelluksia" -harjoituksia vaikka kuinka :-)
Että itse sitten pistin pelin poikki, että ehkä on aika mennä takaisin kotiin ja nukkumaankin jossain vaiheessa.
Siellä Emmi Lavikan tokosemmassa oli puhetta just siitä, että puurtaminen eli se varsinainen työ tehdään kotona itsekseen ja ryhmätreeneissä tehdään häiriötä yms että siellä ei kuitenkaan opetella asioita. Ehkä meidän tapauksessa saadaan niksit miten tehdään mutta opetus tapahtuu "kotona". Ja taisin Emmille sanoakin, että oman kokemuksen mukaan tokon treenaaminen on hankalahkoa koska jo toinen toisto voi olla liikaa. Eli koirat keksivät sitten muun variaation kun "se aiempi" ei kelvannut. Tämä ongelma on esiintynyt ehkä eniten ns isoissa liikkeissä. Ainakin siis Merrin ja Nemin kanssa. Toinen yritys noutotreenistä voi olla liikaa ja taso vain laskee (vaikka pitäisi lopettaa reenit onnistumiseen) - että mitä enemmän yrität korjata virhettä tai jotain niin sitä huonommaksi homma menee ja koira tulee oppineeksi jotain ihan muuta kuin olisit halunnut.
Kikin koulutettavuus eroaa näistä aiemmista koiristani ehkä sillä, että kun sille on pienenä opetettu tarjoamisen kannattavuus niin sillä riittää hieman pidempään halua yrittelijäisyyteen kuin aiemmilla koirillani. Vaikka nekin siis olivat aina valmiit hommiin (imperfektissä siksi, että vaikka Nemi on edelleen olemassa niin onhan se välillä hieman höppänä plus että se ei ole koskaan ollut hirveän oma-aloitteinen tai se tarjoaa niitä samoja juttuja eikä ole keksimässä mitään juonikuvioita). Tottakait Kikinkin kanssa pitää lukea sen viretasoa, että mihin olisi hyvä lopettaa. Ennemmin useasti pieni koulutussessio kuin liikaa reeniä kerralla. Se mitä kirjoitin muutama päivä sitten siitä häiriöherkkyydestä niin Kikillä vaikuttaa siihen kuinka paljon sitä häiritsee ulkopuoliset asiat muun muassa se, että missä vireessä se on. Mitä väsyneempi -matalavireisempi- koira on niin sitä enemmän se häiriintyy äänistä ja muista seikoista.
Itselle opettelun paikka tietää milloin peli kannattaa viheltää poikki; ja jos ikinä kisataan missään niin oikeanlainen virittely / ei-virittely, onko koira autossa, hallissa, tullaanko kisapaikalle kuinka ajoissa jne jne On Kikin kanssa oleellista. Mutta luultavasti sekin löytyy käytännön ja kantapäiden kautta :-)
Mitä mä nyt voin sanoa rallyreeneistä kun olen parjannut lajia vuosikausia? 😂
Koska päätin antaa lajille mahdollisuuden ja piiiitkän empimisen jälkeen tosiaan ilmoitin Kikin rallykurssille, niin yritän pitää mieleni avoimena (ja kaikenlaiset sammakot ja muut mölyt mahassani niin tunneilla kuin täällä blogissakin; ne muut kurssilaiset -samoin kuin Kikikin- ansaitsevat positiivisen harrastuskokemuksen).
Ensimmäiselle rallytunnille Kiki oli menossa innokkaasti. Kiinnostui uusista reenikavereistaan ja tekemisestä eikä meinannut housuissaan pysyä kun ei ihan kokoaikaa tapahtunut jotain. Rauhoittuminen, mikä rauhoittuminen?!?! Mutta ihanaa että virettä ja tekemisenpaloa löytyi ❤
Tunnilla harjoiteltiin alokasluokan kylttejä, aika monta kylttiä ehdittiin käydä läpi. Ne olivat enimmäkseen meille helppoja, kun on tehty jos jonkinlaista käännöstä, kontaktikävelyä yms temppusta. Vaikein oli varmaankin edessä istuminen muttei sekään niin vaikea kuin pelkäsin. En alkanut siihen vielä opettamaan mitään erillistä käskyä. Saksalainen (käännös, ei se aksajuttu) sujui yllättävän hyvin, toki sitä oltiin kokeiltu itseksemme jo ennen tuntiakin. Ainiin, sivuaskel oli myös hieaman hankala - sivuaskelseuraamista en ole Kikin kanssa juurikaan reeninyt. Tunnin lopussa tehtiin vielä ufoa (tasapainoalustalla pyörimistä) mitä on Kikin kanssa tehty paljon. Siinä voitaisiin reeniä enemmän "väärään suuntaan" pyörimistä mikä on heikommalla osaamisella. Ne törppöjen pujottelut sujuivat Kikin kanssa kivasti, jos sen ote herppaantui hetkeksi niin hihna ei kuitenkaan kiristynyt ja sain höpötykselläni Kikin takaisin kontaktiin.
Välillä pidettiin pissatauko. Eli aivojen tuuletus ruohonkorsia haistelemalla.
Ainiin. Se täytyy vielä mainita, että ainakin tämä Kikin ensikosketus rallyyn tuntui ... helpommalta kuin Nemin rallytunnit. Nemi ei jotenkin yhtään taipunut ko lajiin vaan kyseenalaisti kokoajan tekemistä, Kikille rallytemput ovat temppuja siinä missä muutkin temppuset ja ainakin nyt vaikutti siltä että se tekee niitä mielellään. (vaikea selittää, mutta rallytunnit viime talvena Nemin kanssa olivat melkoisen takkuisia Kikin tekemiseen verrattuna)
Jossain kohdin tuntia, olisikohan 85% tunnista jo kulunut, kuului jotain kolinaa hallin toiselta puolen. Luulen että berni törmäsi rallykyltteihin tms. Josta Kiki otti hieman ahdistusta. Eli sen vire laski selvästi ja sen jälkeen sitä piti hieman houkutella / innostaa tekemään. Koira ei ollut täysin maansamyynyt mutta tuttua ympäristön epäluuloista vilkuilua ilmeni.
Tästä heräsi myöhemmin pari ajatusta. Jos muistelen esim Nemin aksareenejä niin eihän se ikinä jaksanut koko tuntia painaa samalla vauhdilla kuin alussa, eli vire laski aina. Koira nyt ei koskaan pelännyt reeneissä eikä samalla tavalla ollut ahdistunut kuin Kiki on. Mutta ei sekään (Merrillä varmaan sama, mutta sen reeneistä nyt vaan on ylipitkä aika) koko tuntia ollut sataprosenttisesti tekemässä.
Joku fiksu varmaan toteaisi, että lopeta tunti/tekeminen ennen notkahdusta. Mutta mistä tietää milloin tulee notkahdus? Plus jotenkin ohjatuilla tunneilla en muka raski tehdä niin. Vaikka ehkä se olisi viisasta, jos osaisi katsoa sen oikean hetken reenaamisen lopettamiseen. Omatoimireeneissä reeniaika on paljon lyhyempi kuin kursseilla. Toinen juttu tietty olisi se jos se koira osaisi rauhoittua välillä ... Kyllä mä nytkin siis taukoja pidin, muutakin kuin sen pihapissailun. Välillä Kiki oli häkissä ja välillä hengattiin muuten vaan, tosin Kiki ei ollut mitenkään kauheen rauhassa ... "mää tekisin tämmösen tempun, kato kato Kaisa, löysin sun pipon, kato osaan heitellä namirasiaa näääin korkeelle! Kato, kato, kato ku oon taitava!!!"
Merrin kuolemasta tuli viime viikolla (24.5) viisi vuotta. Käytiin viikonloppuna Merrin haudalla; hautakiveen/muistomerkkiin oli tullut jo pikkuisen sammalta/jäkälää/jotain kasvustoa. Kiva juttu. Ehkä se vähitellen "muovautuu maastoon". Myös haudan viereen istutettu pihlaja oli selvästi kasvanut.
Eilen tuli neljä vuotta Merrin kuolemasta. Merri elää meidän puheissa jos ei nyt päivittäin niin ainakin viikottain. Ihan hyväntahtoisesti (ts itkutta) muistellaan Merrin tapoja ja vertaillaan niitä Kikin tai Nemin tekemisiin. Siis jostain mitä Nemi tai Kiki tekee tulee Merri mieleen. Tai jostain muusta tilanteesta tulee mieleen jotain, mikä saa minut ajattelemaan Merriä.
Todentotta siis, muistot meillä on aina. Ja kun kerran musta karvatassu pujahtaa sydämeen niin ei se sieltä poistu (eikä unohdu) 💖💗💙💚💛💜
Kyllä koirille oivallisimpia lajeja ovat ne, missä ne voivat oikeasti toteuttaa itseään. Siis kuten haku (nenän käyttö), jälki (nenän käyttö), paimennus (vaistot ja jotain), metsästys (vaistot ja jotain).
PK-lajeina sitten taas ... aina on omille koirille tökkinyt se tottis. Tai itsestä on tuntunut, että esim nouto, hyppy ja a-este olisi kutakuinkin mahdottomat (muusta tottisosuudesta puhumattakaan). Tokikaan en ole pk-tottista ikinä harrastanut koirieni kanssa.
Paitsi. Ihan ihan eka kurssi millä olin Merrin kanssa oli pk-koirien pentu-tottista (oho ja hupsista).
Myös se esineruutu on tuntunut täysin toivottomalta. Joskus sitä jollain kurssilla Merrin tai Nemin kanssa kokeiltiinkin, eikä siitä kyllä tullut yhtään mitään. Toki ei yhden kerran jälkeen ehkä kirvestä kaivoon tarvitsisi heittää. Mutta niiden koirien kanssa en olisi nähnyt/näe valoa tuollaisen tunnelin päässä. Kikille sitä vastoin aloin jo suunnittelemaan esineruudun esitreenejä, koska osaan hyvin kuvitella, että ne olisivat pikkukoirasta varmaan tooosi siistejä :-)
Haussa vaan tökkii se porukka. Tai sen puute. Hakujengit ovat tiiviitä porukoita joihin ei niin vain tuppauduta. Kyl me silti joskus viel Kikinkin kanssa hakua kokeillaan (toivottavasti) :-)
Viikonlopusta vielä jotain tarinaa myöhemmin lisää.
Päässä kummittelee.
Toistaako elämä itseään.
Elääkö Nemi vanhemmaksi kuin mitä Merri eli? Ei voi tietää, ei vaan voi. Jos ei elä, niin kuukaudet käy kohta vähiin.
Pikkupiru kuiskuttelee päässä: "Hyvässä kunnossahan se Merrikin tuntui olevan kun kakstoista täytti".
Yritän -taas- etsiä niitä Merrin ja Nemin kasvukehitystietoja. Eipä ole vastaan sellaisia vielä tullut, mutta kaikenlaista muuta veikeää tulee ...
Kevään kuulumisia
maaliskuussa Merri nautti Kiimingin lumisista keleistä ja käväisi noutamassa Lappalaiskoirien talvipäiviltä vuoden 2003 aktiivi ruotsinlapinkoirien ykköspalkinnon. Talvipäivien yhdeydessä olleessa kauneuskilpailussa Merri sai arvosanan erittäin hyvä (EH1).
huhtikuussa Merri rupesi tiputtelemaan turkkiaan ja näyttääkin nyt ihan ruipelolta.
toukokuun alkupuolella käväisimme Oulun äitienpäivänäyttelystä hakemassa sen tavanomaisen punaisen nauhan (EH1).
agilityharjoitukset ovat siirtyneet Haukkukeitaalle
toukokuussa piipahdamme agilitykisoissa Oulu - Vaasa akselilla
Kesä kuulumiset
kesäkuun puolessa välissä kisasimme agia muutamaan otteeseen ja
kävimme yhdessä ryhmänäyttelyssä (avo h) Haukiputaalla
hieman ennen juhannusta Merri aloitti kesä juoksunsa
heinäkuun alkupuolella käytiin kesälomareissulla mm. Porissa ja Orimattilassa
kesän aikana ollaan piipahdettu myös mm. Raahessa, Siikajoella, Oulussa ja Ruukissa
heinäkuun lopulla jatkettiin taas agin harjoittelua & kisailuja ja
harjoiteltiin näyttelykäyttäytymistäKiimingissä
Pori KV:stä sert & cacib
elokuussa on tarkoitus aloittaa toko-harrastus taas uudelleen :)
Syksyn kuulumiset
elo-syyskuussa on käyty möllitokossa
agiliitoa on harjoitettu (ja kisattu) Oulussa, Ylivieskassa, Raahessa, Torniossa ja Kokkolassa
ollaan tutustuttu metsiin Kiimingissä ja kunnan ulkopuolella
syyskuun puolivälissä käväistiin Lohtajalla, missä Merri toimi rakennustyömaalla työnjohtajana ;). Samaisella reissulla käväistiin Vaasassa kokeilemassa pelastuskoiraharrastuksista hakua ja jälkeä sekä vietettiin kolmattaruotsinlapinkoirapäivää.
lokakuun alussa on tarkoitus käväistä Oulu KV:ssä
Rautavaaran lappalaiskoirien syyspäivät ovat harkinnassa (lokakuun puoliväli)
