keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Kesäkuun huolto (osa 2)

Viime fyssarikäynnillä Kiki oli sen verran huonossa kunnossa / moninpaikoin pahasti jumissa, että haluttiin yhteistuumin fyssarin kanssa järjestellä sille vielä hoitokerta ennen kuin fyssari jää kesälomalle. Ajankohdaksi löytyi kivasti sama päivä kun oli muutenkin käyntiä Oulussa koirien madotuksen takia. Iloksemme Kiki oli paremmassa kunnossa kuin oletettiin ja selvästi paremmassa kunnossa kuin viimeksi. Näinpä ollen tunnin ajasta liikeni Tarallekin (normaalisti olen varannut heille yhteensä puolentoista tunnin ajan, mutta tälle päivää niin paljon ei ollut vapaana / mahdollista varata). Onneksi Tarakin sai oman hierontahetkensä, koska sillä oli nuorenkoiran jumeja (melkein enemmän kuin Kikillä). Ei mitään huolestuttavaa, mutta semmosta mikä oli hyvä kun saatiin nyt samalla tsekattua.  

Kesäkuun madotus (osa 2)

 Koirilla oli tänään taas ekinokokkimadotusaika varattuna Sunista. Superlämpimän kelin takia en voinut vuorotella koirien kanssa (siis että toinen ois oottanut autossa), joten otin molemmat mukaan yhtäaikaa. Koska ell asemalla oli muutakin porukkaa niin sovin, että asioimme ulkona. Hoitaja tuli sinne antamaan koirille tabletit ja lukemaan koirien sirut + piti koiria kun kävin maksamassa sisällä ja hoitamassa muut paperiasiat (ell kirjoitti tarvittavat merkinnät koirien passeihin). Tällä kertaa Kikikin söi pillerit mukisematta. Hämmentävä otus. Kun luulin, että se sai vaan jotain välinameja niin ne olivatkin olleet ne lääkkeet. Noh, hyvä että onnistui tällä erää niin näppärästi. Tara söi lääkkeet kuin karkit. 

Kampaushetki 15/22

 Kampasin aamulla Kikiä. 

torstai 23. kesäkuuta 2022

Omatoimitreenit kesäkuussa

 Sain vihdoinkin editoitua muutamat treenivideot viime hallikäynniltä. 

Taran kanssa mahtava oivallus, siitä, että se lelu mihin koiraa siedätän - siis pelailemaan ilman, että kierrokset ovat ihan ääriasennossa- ei tartte olla mikään The Mahtilelu. 


Kiki muistutti mua siitä, että miten se haluaa itseään palkattavan. Kartion kierto on semmosta "helppoa hömppää" Kikin kanssa mitä tulee silloin tällöin hallilla harrastettua. 


Sitten tehtiin Kikin kanssa sitä sun tätä


Ja Taran kanssa vaikka mitä. Lopussa on paikkishötkyilyä ... sillä häröilyllä on siis ihan tarkoituksensa. 



tiistai 21. kesäkuuta 2022

Tokovalkkuun

 Jee! Päästiin Taran kanssa Jenni Ripatin tokovalkkuryhmään syksyksi. Harjoituksia on kerran kuussa, mikä kuulostaa tässä vaiheessa varsin mainiolle. Kaksi miinusta asiasta löytyy, ensimmäinen on se, että harjoitukset ovat sunnuntaisin, joka perinteisesti on Okk:n koiratanssiryhmätreenipäivä. Noh, noilla kerroilla voin reeniä Kikin kanssa tai jättää reenit välistä. Toki ajelua tulee ees-taas. Toinen miinus on se, että ensimmäinen kerta on juuri sinä päivänä kun Oulussa on koiratanssikisat ja lappalaiskoirien rotumestaruudet tanssista samalla. Mitään ohjelmaa eikä edes ajatusta biisistä tai koreosta Kikille ei ole enkä ole keksinyt mistä suunnasta sitä koreota / biisiä lähteä edes miettimään (ja fs vai htm), joten voi hyvinkin olla, että jää syksyn tanssit tanssimatta. Tarallahan on vielä pitkä matka siihen, että se olisi vaihtoehtoinen koira kisaparketeille. 

Treeniajankohdat ovat siis

  • 18.9 klo 12-14
  • 16.10 klo 12-14
  • 13.11 klo 12-14
  • 11.12 klo 12-14
Reenit ovat KAS:n hallilla Limingantullissa. 

tiistai 14. kesäkuuta 2022

Kolmastoista kesäkuuta

 






Kampaushetki 14/22

 Kampasin tänään Kikiä. Reisissä tuntui olevan irtovillaa jumissa päällykarvojen alla ja muutamia takkuja löytyi (lähinnä kainaloista) mitä selvittelin. 

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Poissulkevat lajit

Oon pähkännyt sitäkin viime aikoina, että jos haluan jatkaa Taran kanssa sillä tiellä mitä ollaan yksäreillä (ja sen jälkeisissä omatoimitreeneissä) tehty niin 

a) en voi hetkeen aikaan mennä ns normaaleihin ryhmätreeneihin
(jos en osaisi siellä tehdä oman pääni mukaan eli tällä uudella systeemillä mustavalkoisesti)

b) ei voida alkaa treenimään aksaa - ainakaan niissä normiryhmäjutuissa. Luulen että agi olisi Taralle(kin) liian kiihdyttävää itsessään jo. 

c) hommasta voi tulla bueno koiratanssiin ja tokoon, mutta oman kuplan kasvattamiseen tarvitaan paljon aikaa (ja treeniä).

***

Sitten voin tietty miettiä, että haluanko aksata kuitenkin eli kaadanko tehdyt treenit viemäriin ja alan sekoilemaan (annan koiraan kiihkeillä ja huutaa) agin parissa. En itsekään oikein tiedä, että tahdonko sitä (agiliitelyä) enää. Ennen kuin Tara on käynyt terveystarkistuksissa (luustokuvissa siis) en ainakaan pilaa tehtyä harjoitteita koheltelemalla agijutuissa. 

Ja joo, ymmärrän varsin hyvin, että monet koirat ja koirakot osaavat tehdä taidolla sekä agia että rauhallisempia lajeja. 

torstai 9. kesäkuuta 2022

Kesäkuun huolto (osa 1)

 Koirat kävivät tiistaina Vakkurin vastaanotolla. 

Kiki hierottiin ensin, ja sillä oli taas selässä jumeja ja lisäksi vasen puoli oli juntturssa. Sen kyllä olin jo arvannutkin, koska koira on liikkunut epäpuhtaasti (välillä) lenkeillä. Se siis harppoo oikealla puolella eli haluaisi edetä "voimakkaammin" mutta ei pysty tekemään sitä tasavahvasti joten selvästi "kauhoo" enemmän oikealla etujalalla (ehkä myös takaa sama toiminto, mutta edestä tuo puoliero näkyy hyvin). 

Tara oli melko hyvässä kunnossa ts oli lähinnä nuoren koiran pieniä jumeja. Tara on kyllä ihan super noissa hoitotilanteissa. Makoilee rennosti siis. Kun Kikiä hoidetaan ensin niin Tara tarkkailee tilannetta mutta on jo oppinut ettei liian likelle saa tulla. 

Kikille löytyi vielä hieronta-aika kesäkuun loppuun (samalle päivälle kun käydään Sunissa matolääkekeikalla). Heinäkuun fyssari on lomalla, joten hyvä saada Kiki huollettua vielä kertaalleen ennen sitä. 

Taran toinen yksäri

 oli nyt maanantaina. Editoin tänään youtubeen pari videota yksäriltä ja näissä näkyykin hyvin pitkälle se mitä ja miten tehtiin. 




perjantai 3. kesäkuuta 2022

Kesäkuun madotus (osa 1)

 Käytin koirat aamulla Sunissa, saivat taas matkustusmatolääkkeet ja merkinnät passeihinsa. Kikille lääke piti syöttää (pakottaa syömään - hoitaja teki sen), mutta ei jäänyt traumoja kun herkkuja oli sitten kerjäämässä ja komentamassakin hoitajalta jälkeenpäin. Aluksi yritettiin siis sitä, että lääke olisi herkun sisällä, mutta Kiki söi vain herkun ja lääke jäi lattialle ...

Tara taas komensi lääkenamia hoitajalta. Sai sen vasta kun lakkasi huutamasta. Olisi syönyt mielellään lisää. Taran käytin ohimennen puntarillakin (Kikiä en), T painoi 13,2 kg eli pari sataa grammaa oli lihonut viime punninnasta. 

Varasin seuraavan madotuksen, sekin tehdään kesäkuussa. 

torstai 2. kesäkuuta 2022

Noh noh

 Onkait me jotain tehty. Niin kuin ruokailujen yhteydessä paikkis häiriöitä. Joskus toimii paremmin ja joskus huonommin. Mutta parhaimpina kertoina koirat kestävät hyvin liike- ja äänihäiriöt. 

Taran kanssa oon reenaillut lenkkeilytaitoja, niissä on vielä paljon kehitettävää, mutta ilon pilkahduksiakin on näkyvissä. 

Tara myös opettelee valokuvamallinhommia. Tänäaamuna kävin koirien kanssa Gammelstadissa, aluksi Taraa hieman ahisti/häiritsi (ilmaisi sen haukkumalla), mutta pienen paijailuhetken jälkeen sujui jo paremmin. Kakarakoira selvästi tarvitsee paljon kehuja kuvaussessioiden aikana, nameja ja kehuja. 




Mun ihana säihkysilmä 💖

keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Harrastamisesta

 Oon laiskistunut ihan tyystin täällä Luleåssa mitä koirien reenaukseen tulee. Oli paljon suunnitelmia tänne tullessa ja kannoinkin tänne jos jonkilaista reenivälinettä, että eipä ois ainakaan siitä kiinni ettei olisi härpäkkeitä millä toimia. Ainahan olen tiennyt sen, että tarvitsen ryhmätreenejä, jotta saan niitä omatoimitreenejä tehtyä - ja täällä olo on todellakin todistanut sen. Plus että jos olisi joku halli minne mennä edes omatoimitreenimään niin saisi varmaan paremmin aikaiseksi. 

Totta, Luleåssa on koiraharrastustoimintaa. Olisi se hallikin mitä vuokrata (ehkä useitakin), mutta en ole niin aikaansaapa että olisin kysellyt missä ja miten ja niin edelleen. Ja jos/kun maksut menisivät jollain mobilepaylla, niin minullahan ei sellaista ole (enkä tuon takia hanki; oma luuri on edelleen älytön joten sillä ei voi maksaa yhtään mitään). 

Luleåssa olisi myös koirakouluja, mutta en tiedä miten pitkään täällä pitäisi asua, että rohkaistuisin kyselemään ja osallistumaan paikallisiin koulutuksiin. 

Olen pähkäillyt, että mitä halutaan harrastaan kun täältä palataan takaisin Suomeen. Tällä hetkellä ajattelen, että tarvitaan ryhmätreenejä. Minä tarvitsen, koska mun sosiaalinen elämä on muuten ihan kuollutta (aviomies on toki <3, mutta ...) <itsesääli alkaa> Mulla ei ole ystäviä. Tai pari on, mutta ei juurikaan. 
Jos haluan nähdä ihmisiä ja olla niiden kanssa sosiaalisessa kanssakäymisessä niin pitää joko käydä koiratreeneissä tai valokuvaustreffeillä. Tai työpaikalla ja siellä kahvihuoneessa (ja toivoa että joku muu on samaan aikaan kahvilla). Säälittävää varmaan, (mun) elämä on. </itsesääli loppuu>

Kikin osalta olen ajatellut, että sille voisi riittää koiratanssista ryhmätreenit ja sitten omatoimitreeneissä höntsäilyt. Oletuksena, että päästään takaisin Okk:n koiratanssiryhmään. Pääpaino harrastamisessa on varmaan jatkossa Taran kanssa touhuilussa, Tarakin olisi tarkoitus saada koiratanssiporukkaan mukaan. Muutoin pallottelen vielä ajatusta, että millekkä aletaan - tokoa on tarkoitus joissain määrin treenailla, mutta en ole varma haluanko siitä mitään vaki-valkku-ryhmäpaikkaa; yksärit ja muut yksittäiset kurssit voisivat olla tokon osalta jees.