keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Koira nimeltä Kiki

On monitahoinen otus. Olen matkalla - tutustumismatkalla koiraan nimeltä Kiki. Enkä tiedä milloin voin sanoa tuntevani Kiki koiran.

Samalla kun koirasta löytyy piirteitä joita en olisi arvannut siinä olevan, niin muistan kyllä jonnekin sinne noin kymmenen vuoden taakse, että eipä se Nemikään heti näyttänyt minulle kuka tai millainen se on. Tai siis tutustuminen Nemiinkin otti aikansa.

Pentunahan Kiki oli railakas ja rohkea, villi ja kovapäinen. Alustavarma, utelias. Leikkisä, aktiivinen. Kontaktinhaluinen, kärsimätön ja äänekäs.

Nyt se on myös ääniherkkä ja pehmeä. Pehmeä joissain tilanteissa - esim koulutustilanteista se muistaa ikävät asiat - eikä se palaudu kokemistaan "taivas tippui niskaan" -tilanteista kovinkaan äkkiä. Jos taivas tippui niskaan asiassa x niin ei voi tietää jos se tippuu myös asioissa a, b, c, d, e, ... (jne).

Koska se on ääniherkkä niin sitä ei voi pitää irti (aitaamattomilla alueilla), koska kun se säikähtää jotain ääntä niin sen korvat katoaa (eli toisinsanoen se lakkaa kuuntelemasta, ei tottele, yrittää mahdollisesti paeta tilanteesta - ei toki aina yhtä pahasti, mutta enpä halua ottaa sitä riskiä, että se ottaa ritolat). Se bongailee sellaisia ääniä, mitä en itse edes ajattele olevan koiran mielestä ehkä "pahoja". Kotona äänialttius tarkoittaa lähinnä pöhinää ja haukahtelua. Joskus myös isompaa ölinää (josta koira yritetään vaientaa asap esim kääntämällä sen mielenkiinto muuhun, ei tokikaan palkata ko tilanteesta).

Toisinaan koira myös edelleen riehu lenkeillä, siis mulle, esim yrittäen ryöstää mun lapaset. Näissä tilanteissa se ei ole pehmeää koiraa nähnytkään.

Siinä missä Nemi söi jo, niin Kiki harkitsee. Se syö ruokansa selvästi hitaammin kuin Nemi, mikä voinee johtua siitä, että se pureskeleekin ruokaansa toisin kuin Nemi The Jätesäkki. Kiki myös välillä leikkii ruualla, siis vaikka kuivalla leipäpalasella; heittää sen ilmaan ja tanssii sen ympärillä - tai hautaa sen maton alle (rynttää sen maton ensin läjään ja alkaa sitten piilottamaan leipää sinne). Nemi syö kaiken eikä todellakaan kätke mitään minnekään. Parempi syödä kun sitten voi saada lisää. Mahdollisesti.

Kiki on koira, jota ei voi viedä metsään tai pellolle siinä tarkoituksessa, että koira aktivoisi itse itsensä "ymppäilemällä" (myyrästys ja muu sellainen puuha), koska se ei harrasta sitä. Kiki ihmettelee mitä ihmettä me täällä tehdään ja tulee haastamaan mua (ryöstämään sitä käsinettä tai odottaa, että heitelen namuja hankeen/nurmelle). Tai jos ollaan metsässä niin etsii ja syö puolukoita - sitä se kyllä tekee olipa vuodenaika mikä tahansa.

Kiki on myös koira joka osallistuu. Esim pyykkäykseen. Kun järjestelen likaisia vaatteita värien mukaisiin läjiin niin Kiki auttaa. Tuomalla mulle jotain sukkaa uudestaan ja uudestaan. Sillä on myös oma käsitys siitä miten tai missä joidenkin vaatteiden kuuluu olla.

Kiki on myös avustajakoira, koska se nostelee mulle sukat, hanskat yms lattialta. Kiki tykkää tarjota tekemistä, se tykkää treenileikeistä, se tuo mieluusti mulle eri lelujaan joita sitten milloin revitään, milloin vingutetaan ja joskus se hakee lelua uudestaan ja uudestaan ...


Tammikuu 2018

Onhan se mahdollista, että tälle kuulle jotain vielä tulee. Mutta just nyt tammikuun koiraexcel kertoo seuraavaa:


Selityksiä.
Syömiset ovat loogisesti koirien ruokakustannuksia ja nami/puruluu yms menoja. Huoltoon on laskettu nivelaineet, lääkkeet (esim tässä tapauksessa Nemin virtsankarkailulääke), eläinlääkärikulut (ne terveystarkit) ja fyssarilla käynti. Harrastusmenoja ovat olleet nose-epikset, nosen viikonloppukurssi (joka on vasta ens kuussa, mutta maksoin sen jo), Kikin yks tokokurssi, erkkarin näyttelyilmot sekä okk:n vapaavuoromaksu. Muissamenoissa taitaa olla koirahoitolamaksut.

Tästä nivaskasta puuttuu vain muutama lantti, eli Ruotsista ostetut koiranamit (nakit ja lihapullat), mutta ne nyt eivät varmastikaan kovin montaa kruunua / euroa ole olleet.

tiistai 30. tammikuuta 2018

Kuopijoon

Ilmoitin koirat just Erkkariin, se on maaliskuun lopussa Kuopiossa. Liekkö sitten tämän vuoden eka näyttely meille.

ks 5/18

Kävin aamulla salilla. Nyt oli sopivasti väkeä ja hyvin sai tehtyä mitä halusi (ja jaksoin/viitsin tehdä vähän inhemmatkin jutut).

Silmät netissä

No nyt oli koiranettiin päivittynyt likkojen silmätarkkienkin tulokset:


Mitenkähän nuo Nemin kataraktat eroavat toisistaan?

maanantai 29. tammikuuta 2018

Omatoiminoset

Kuten instaan lataamastani kuvasta voi päätellä, niin noseilin tänään koirien kanssa (alkuillasta, töiden jälkeen). Tein niille pari huonekaluhuopatassupiiloa kotiin sisälle. Kiki teki hienosti hommia ja Nemi hönöili mukana (ekan sekin löysi ts näytti kuonollaan mulle ihan hyvin - sen jälkeen kun Kiki oli ensin löytänyt hajun). Eniveis, sellaista aloin raapustamaan, että olen alkanut kehumaan ja palkkaamaan Kikiä sinne hajulle. Eli jo ennen kuin se katsoo mua (mikä on aiemmin ollut se kertominen), eli jos tekisin nyt tovin jos toisenkin sellaisia harjoituksia missä minä tiedän missä haju on ja vahvistaisin koiralle sellaista käytöstä että sen kuono/pää jää sinne hajulle. Noh, Kiki on vilkaisliikkeinen koira, että vikkelä saan olla ;-) Mutta jos tekisin koiralle hyödylliseksi sen "hajuun jäämisen" niin sen ei tarttis vilkuilla mua? Eikä tulis valekerrontaa (/kysymistä) niin helposti?

Tiiä sitten tuota, mutta ainahan sitä voi testailla toimiiko homma (miten pitkälle) :-)

Sisältöä

Mä keksin viikonloppuna, että ei mun tarvitsekaan asentaa kaverilta saamaani älypuhelimeen mitään insta-applikaatiota - saati käyttää sitä älypuhelinta puhelimena- jotta voin leikkiä instagramilla 😅✌😎


torstai 25. tammikuuta 2018

Nosework-koulutus

Ilmoittauduin nosework-koulutusviikonloppuun - kuuntelupaikalle. Koirapaikat ovat menneet aikoja sitten, enkä nyt muutenkaan edes tiedä olisinko sellaista halunnut.

Kouluttajana on Pekka Alamommo (NW tuomari, nykyinen nettipoliisi, toiminut poliisin koiraohjaajana) ja paikkana Kisman koirahalli Kempeleessä. Ainiin, ajankohta on 17.-18. helmikuuta.

ks 4/18

Kävin aamupäivällä kuntosalilla; alkuun ja loppuun juoksumattoilua.

Viikko neljä - Kikin treenailut

Eilisissä tokotreeneissä tehtiin kouluttajajohtoisesti paikallaolot (istuen ja maaten), noutoa ja hyppy.

Istumispaikkiksessa Kiki valui kertaalleen maahan. Makuupaikkiksessa on edistytty siinä sivulla töröttämisessä, maassa koira pysyi ihan hyvin - mutta vinkui. En muista sen aiemmin äännelleen paikkiksessa joten pitää kattella jatkossa josko asiaan puututaan jos ongelma vielä jatkuu. Ainiin, positiivista oli myös se, ettei Kiki ennakoinut loppupertsaa. 

Hypyssä kävin eka palkkaamassa koiran. Siis kun se kesti sen, että kävin hypyn takana kun olin jättänyt koiran istumaan hypyn eteen. Toisella kerralla sitten kutsuin koiran - "hyppy" käsky jopa toimi. (muistappa siis se äläkä säätele toksuhypyn käskyn kanssa enää)

Noudossa tehtiin Kikille yks heittonouto, jossa Kiki yllätti sillä tavalla, että se ei vaan juossut kapulalle ja nostanut sitä suuhunsa. Vaan joo, kääntyi sen kanssa mua kohti ja otti pari askelta ja sitten tiputti sen. Tätä olin olettanutkin sen tekevän. Mutta se mikä oli ihmeellistä oli se, että se omatoimisesti korjasi  - eli otti kapulan uudestaan suuhunsa ja toi sitä vielä lähemmäs mua (pidemmän matkan kuin ekalla kuljetuskerrallaan) - kuitenkaan tuomatta sitä mulle asti. Lisäksi tehtiin omaehtoisia nostoja niin että koiran pitää hetken aikaa jo pitää kapulaa suussaan (hätäsestä nostosta ei palkata). Unohdan hetkeksi sen istumisen vaatimisen tässä ja teen muunlaisia noutoreenejä.

Itsekseni harkkailin:
- kaukoja. Meni superhyvin - voisin alkaa kasvattamaan matkaa (siis mun ja koiran välistä etäisyyttä)
- kosketusalustaa
- törpön kiertoa, läheltä naksutellen
- seuraamista
- perusasentoa
- "käsi" temppua (myös alastuloa)
- vatikiertoa
- tunnaria (Kiki menee siitä ihan höperöksi, pitäisi ehkä vaikeuttaa reeniä jo)
- liikkeestä seisomista (ollaan ihan alussa vielä)
- ... ehkä jotain muutakin?

Tänäaamuna kävin koirien kanssa sitten siellä Haukkiksella (vapaavuorolla). Lumituiskussa lenkitin koirat vuoronperään.



Hallilla oli joka kentällä (joita on kolme) joku/joitain. Hyvin saatiin silti reenittyä. Kaverin kanssa oltiin sillä kolmannella kentällä siis. Vähän kuulostelin miltä Kiki vaikuttaa, mutta ei se ollut häiriöherkän oloinen, joten harkattiinhan me sitten vähän jotain. Ensin tolpan kiertoa (en ottanut tarkoituksellisesti tokokartiota vaan koira kiersi aksapituuden reunamerkkitolppaa) - jonne Kiki lähti upeesti. Ensin kolmesta, sitten viidestä ja lopulta varmaan kymmenestä metristä. Palkkasin vinkupatukalla ja Kiki oli ihan pähkinöinä. Meinasi myös livetä lapasesta muttei onnekseni karannut viereiselle kentälle.
Sen jälkeen tehtiin seuraamista mikä myös sujui hyvin. Loppuajasta yritin teettää koiralla vielä jalkojen pujottelua muttei sen vire riittäny enää siihen (plus se yritti karata pariin otteeseen kiertämään - jotain; mitä tahansa).

Viereisellä kentällä oli tuttuja koirakoita reenimässä noseworkkia, he sitten kutsuivat meidätkin sinne ... Pitihän se hyvä tilaisuus käyttää sitten hyväksi. Sinne olivat tehneet kolme harjoitusta: laatikoita, muovirasioita / tokokartioita ja sitten etsintäalueen esteiden sekaan. Kiki teki huolellista ja tarkkaavaista työtä ja löysi kaikki nopeasti :-)
Kiitos kutsusta, tyypit! :-)

Nemin käytin lopuksi hallissa ja harkkasin paria rallyliikettä sen kanssa, mutta mummo oli äkäinen kun ei ollut vielä saanut aamuruokaansa ... (tehtiin me silti ne jutut mitkä olin päättänyt sillä teettää, ja koira sai nakkikikkareita palkaksi + hieman leikkiä vinkulelulla).

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Nemin kolmannet rallytokoreenit

Ma-iltana oli hirmuisesti pakkasta (-24 kun lähdin treeneihin ja -27 kun kotiuduin), koska olin itsekseni kotona niin otin myös Kikin matkaan. Kiki odotti siis autossa Nemin treenien ajan (häkissä pehmykkeitä ja häkin päällä peitto).

Harjoiteltiin ties mitä kylttejä, mieleen jäi, että tehtiin ainakin sellaisia missä koiran piti istua kyltille ja koira kierrettiin ympäri sekä toinen versio niin, että ensin koira istui ja sitten meni maahan ja taas se kierrettiin. Näissä molemmissa piti huomioda hihna, joka koirilla on radalla alokasluokassa. Hihna kun ei saa kiristyä (tuomarit kyttäävät myös hihnan lukkoa -siis sitä mikä on pannassa/valjaissa- eli se ei saa nousta (tjsp)). Eli tarpeeksi löysä hihna mutta kuitenkin niin ettei hihna häiritse koiraa (niin että se liikkuisi).

Olikohan myös joku liike missä koira meni suoraan maahan? En nyt varmaksi näitä enää muista.

Sitten oli myös joku sivu askeljuttu, mikä ei ollut suoraan sivulle vaan eteen sivulle (ts vinoon) ja siihenkin oli jotain sääntöjä miten se piti tehdä ja mitä ei saanut tehdä. En hoksannut Nemin kanssa siinä mitään erikoista.

Sitten tehtiin jotain ihme 1-2-3 askelta, ja jokaisen jälkeen pysähdys.

Kylttitreenit menivät paremmin kuin aiemmin yksittäisten kylttien treenaus. Mutta rata meni ihan perseelleen. Nemi haukkui kovasti ja törmäsin yhteen törppöön (pujottelu tai mikä lie kiertelyjuttu), luulin että pitää uusia, muttei olisi kuulemma tarvinnut. Radalla oli sekä sinä iltana opeteltuja juttuja että aiemmin opittuja.
Radan jälkeen lähdettiin kotiin (jonkun verran aiemmin kuin mitä reenit virallisesti olisivat loppuneet).

Kylttitreenit menossa. Rakastan tuota Nemin onnellista "hei me treenataan" ilmettä 💗



ps. Kiki ei paleltunut autoon

tiistai 23. tammikuuta 2018

Viikko kolme - kuka vielä muistaa mitä Kiki teki treeneissään?

Ti tokot ja to bh-tottikset

Juttuja mitä muistan

Kiki söi ti treeneissä paljon nameja. Opetin sille "kato" -käskyn mikä tarkoittaa just sitä miltä kuulostaakin. Kiki alkoi tarjoamaan sitä hienosti. Käytin käskyä hyväkseni muun muassa paikkistreenissä, missä se toimikin ihan kivasti. Eli kun koira oli pertsassa niin sen katse ei harhaillu ihmettelemään muita - eikä varsinkaan kouluttajaa ... :-)

Tokotreeneissä tehtiin seuraamista, ja siitä oli puhetta, että se on Kikillä nättiä mutta ... eli kun se keskittyy tekemiseen niin se osaa kyllä. Pysähtymisten jälkeinen elämä pitää saada kuntoon eli niistäkin koira oikealla vireellä ja kontaktilla matkaan. Kun mentiin kohti häiriötä (toista koiraa esmes) niin homma herppaantui. Tyhjiössäkään ei voida (aina, heh) treenata, joten pitää vähän miettiä millaista häiriötä Kiki (milloinkin) kestää - ja tietysti kasvattaa sen häiriönsietoa vähitellen.

Taidettiin tehdä myös törpön kiertoa. Itsekseen tehtiin monenlaisia juttuja (joita en enää tarkemmin valitettavasti muista).

BH-treeneissä harkattiin ihmisryhmää, joka alkoi ensin ihan hyvin, sitten alkoi ne ihmiset kiinnostamaan liikaa, sitten taisin ottaa lelun avuksi ja leikittiin vain ihmisryhmän lävitse.

Bh-treenien aluksi Kikillä meinasi -ja menikin- mennä kuppinurin, joten tunnin alkuun piti ottaa pieni rauhoittumisneuvottelu.

Luoksetulon loppua reenittiin myös. Oikeat pk-koirat reeni eteentuloa ja me sivulle tuloa. Kiki oli kuin lahna, jolla oli ihan omat jutut. Eli se ei mennyt oikein nappiin.

Tehtiin myös liikkeestä istumista. Ensin siinä oli joku säätö, joten ei onnannu. Mutta lopulta meni ihn kivasti. Piti muistaa olla sanomatta "odota" kun kävelee koiran ohi ts kun koira jää istumaan. Ennemmin vaikka uudestaan se istu-käsky.

hn 5/18 ja hk 3/18

Kampailin koiria hieman toissapäivänä.

Kiroilevat lintit

Koska aamulla oli liian kylmä, jotta olisin mennyt salille (ts koirat olisivat joutuneet oottamaan autossa), niin eikö olekin ihan perusteltua leipoa sen sijaan? Minulla ei ole kyllä -enää- tippaakaan selkärankaa ... 😅😆

Nyt on siis uunissa suklaakakku, muutoin tällä ohjeella, mutta vaihdoin puolukat lintteihin. Ei mitään käsitystä onko lintit hyvä vaihtoehto tähän vai ei ... se selvinnee kohta.

edit:




maanantai 22. tammikuuta 2018

Jahkati jahkati

Toodella pitkän vatuloinnin päätteeksi maksoin just Haukkiksen hallin omatoimitreenioikeuden.

Mulla on muutamia proggiksia, joiden takia halliaikaa haluan (niistä lisää myöhemmin, kun oikeasti alan hallilla ramppailemaan).

Nemin toiset rallytokotreenit

Jahas. Muistellaanpa viime viikon treenit, koska illalla on jo seuraavat ralleilut.

Ensin kouluttaja taas selitti kylteistä, sitten jakaannuttiin harjoittelemaan. Eli tehtiin vauhdinmuutoksia juoksu/hidas, joka meinasi siis vaihdoksia normaalista hitaaseen, normaalista juoksuun ja toiste päin (juoksusta normaaliin tai hitaasta normaaliin) - ei kuulemma koskaan juoksusta hitaaseen tai hitaasta juoksuun. Kylttejä voidaan myös suorittaa juosten / hitaasti, eli vauhdinmuutos on voimassa niin kauan kuin toisin ilmoitetaan.

Lisäksi harjoiteltiin pujottelua (eka törppö jää koiran vasemmalle puolelle - tässä oli myös joku säätö eli se eka törppö saattoi olla kyltissä kiinni ja sitten piti muistaa kiertää se kyltti) ja ... jotain muuta kiertelyjuttua (eka piti kiertää kaikki kolme kartiota, sitten kaks ja sitten vain yks).

Lopuksi tehtiin rata. Heti toisen kyltin kohdalla kouluttaja sanoi, että "uusit varmaan?" Olin että ¿? Olin suorittanut 360 asteen väärään suuntaan - ihme niuhotusta :D No uusin sitten joo. Radalla oli käännöksiä eri suuntiin, se saksalainen käännös, se kiertelyjuttu, vauhdinmuutos juoksuun, pujottelu ja maali. Eli maaliin tultiin juosten. Taktisena kuviona tein nyt ei-tokomaisesti eli höpötin Nemille kokoajan; jolloin se piti muhun kontaktin eikä huutanut kuin yhdessä kohdin radalla :-) (eli toisinsanoen meni ihan sikahyvin siihen nähden kuinka yksittäisi kylttejä harjoiteltaessa Nemi on äännellyt ihan älyttömästi). Ennen sitä ekaa törppökiertelyä olin pysähtynyt, jolloin tokokoira-Nemi oli tietysti istahtanut mun vierelle - mitä en tiedostanut ollenkaan, kouluttaja vain kertoi sen jälkeenpäin.




sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Viikonloppujuttuja

Eilen koirat pelasivat aamupäivällä hieman älypelejä, niitä lautapelejä jotka on joskus kauan sitten ostettu Tukholmasta jostain isosta näyttelystä. Kiki sai pelata enemmän älynystyröitä tarvittavaa peliä ja Nemi sitten sitä toista. Molemmat suoriutuivat hienosti peleistään. Kikin piti siis ensin nostella palikoita pois laudasta ja sitten raapia ja kaapia jotta herkkuluukut aukesivat.

Päivällä kävin koirien kanssa Haukkiksella, jossa lenkitin koirat vuoronperään ja kävin sitten pikavisiitin hallissa (jossa oli agikisat), yhden tuttavan kanssa vaihdoin muutaman sanan hallissa ja pihalla moikkasin paria vanhaa aksakisakaveria, muutoin en siellä kauaa viihtynyt. Jonkun tuntemattoman aksaajan kisaradan katsoin:






Illalla ajelin koirien kanssa Jääliin, jossa käytin ne erikseen lenkeillä. Kiki hämmästytti minut positiivisesti käyttäytymällä nätisti vaikka jotain koiria tuli pyörätiellä vastaan. Itseasiassa se oli Haukkiksellakin yllättävänkin järkevästi käyttäytyvä - siellä ehkä oli niin paljon niitä koiria että se hämmentyi ;-) Nemi sen sijaan huusi suuntaan jos toiseen (kuten se usein nykyään tekee).
Jäälissä kävin myös kaupassa, josta seurasi herkuttelua kotona:


YleAreenasta bongasi taas katsottavaa, joten katsoin eilen kokonaan Donna -nimisen suomalaisen tv-sarjan (kymmenen jaksoa), lisäksi aloin katsomaan tv:stä "Pako pimeydestä" nimistä sarjaa. (neliosainen brittisarja). Illalla tulee Sillasta (4.kausi) uusi jakso 💙

Tänään olen kertaalleen lenkittänyt koirat, lisäksi ne ovat etsineet namuja asunnosta (josta seurasi namukiista mikä mun piti lopettaa hyvin äkkiä) ja käyneet muutamaan otteeseen takapihalla. Omalla pihalla Nemi käy pikaisesti pissalla ja tulee äkkiä sisälle (Kiki yrittää haastaa sitä leikkimään, mutta Nemi ala "pikkusiskoa" lainkaan). Kiki sen sijaan viihtyisi pihalla vaikka kuinka, toissapäivänä annoin sille sinne pihalle yhden vinkupallon ... ja voi sitä pienen koiran riemua :-D


Kikin sunnuntai
Nemin sunnuntai

perjantai 19. tammikuuta 2018

Reenit myynnissä

  • 25.01.18 - Kempele. BH/PK tottis. Klo 17-18
Olen reissussa ens viikonlopulla, joten en pääse torstaina Kikin pk-tottistreeneihin. Jos reenit kiinnostaa niin laita yv  (tai viesti: kaisa at ruotsinlapinkoirat piste com).

Myynti-ilmoitus on myös tuolla. Voin myös vaihtaa treenit johonkin muuhun sopivana ajankohtana olevaan Koirakoulu Kisman tuntiin (poislukien meille liian korkealentoiset tunnit 😅).

Hyalron

Olisikohan siitä nyt noin viikko kun Trikem Hyalron 365 puteli tyhjeni. Ajattlin että jos ainakin jonninaikaa antaisin pelkästään Nivel Nutrolinia koirille.

Älä osta

... enää jatkossa HauHaun lammaspaloja; niiden popsimisesta seurasi kiireinen ulos meno varhain tänäaamuna. Eilisillan reeneissä Kiki söis siis paljon namuja. → ja joutui tänään (samppoo)pyllypesulle.

Ensin päästin koiran takapihalle, se hyöri ja pyöri siellä aikansa, yritti tulla takaisin sisälle, käskin sen uudestaan ulos, pyöri lisää ja tuli takaisin sisälle. Ja juoksi etuovelle, eipä siinä sitten auttanut muu kuin pukea pikaisesti vaatteet päälle ja mennä koiran kanssa oikeasti ulos. Kukapa sitä omalle pihalleen kakkisi?


No saattoi sen mahan muukin sekoittaa kuin nuo lammaspalat, mutta ne olivat kait ainoa uutuusjuttu pikkukoiran eilisissä syömisissä.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Viralliset tarkastukset

Nonni. Nyt on saatu uudenvuodenlupaukset hyvälle alulle, kun olen käyttänyt Nemin ja Kikin silmäpeilauksessa ja Kikin sydäntä on kuunneltu ja polvet tarkastettu. Kaikki tämä tapahtui tänään Haukiputaalla ell asema Herttaisessa, jossa oli joukkotarkkipäivä.

Ylettömän ystävällinen hoitaja/vastaanottovirkalija kävi meidän autolla kolme kertaa laittamassa tippoja koirieni silmiin, itsehän en siihen kyennyt koska ... käsien tärinä. Tarkkeihin vein koirat vuoronperään autosta. Ensin Kikin ja sitten Nemin. Kikin polvet olivat todella tiiviit eli ei mitään vaaraa muiden kuin nollien saamisesta. Pöydällä Kikillä oli melkoisen jännää ja sydäntykytti lujaa mutta terveesti eli



Kikillä oli terveet näkimet, tosin paperiin ell piirsi jonkun kuvion ja selitti, että siellä näkyy joku juttu (jolle hän sanoi tarkemminkin mitä mutta minä ja mun muisti), joka oli joku syntymäaikainen jäänne joka ei ole perinnöllistä eikä haittaa koiraa (näkökykyä tai mitään muutakaan) - olipahan vain jotain mikä poikkeaa siitä mitä koirilla yleensä on silmissä (ja josta silmätarkastuseläinlääkäri tietää, että se johtuu jostain syntymä/kehitys/whatever jutusta).

Sitten vein Kikin autoon ja hain Nemin tilalle. Nemistä ell sanoi jo ennen kuin sammutti valot ja haki ne erikoissilmälaitteensa, että sillä on kaihi, että sen näkee ihan paljaalla silmälläkin. Kerroin epäileväni sen näkökykyä ja ell sanoi ettei pelkkä kaihi tee koiraa sokeaksi, että katsotaan onko siellä jotain muutakin. Jostain kolmioiden sijainnista se sitten selitti, ja siitä että merkit silmissä on sellaisissa paikoissa että kyseessä on nimenomaan perinnöllinen kaihi. Ell kertoi myös, että hämärä ja erilaiset valot voivat aikaansaada sen ettei koira hahmota asioita kunnolla - että sokea se ei ole (eikä tämän vaivan takia ilmeisesti myöskään tule olemaan), mutta kohteiden hahmottamiskyky ei ole entisensä.

Eläinlääkärinä meillä / joukkotarkissa siis oli Kaisa Wickström.

tiistai 16. tammikuuta 2018

ks 3/18

Aamusaleilu suoritettu, kolme varttia ehdin siellä olla. Nyt oon jo työpaikalla (ollu jo reilun puolisen tuntia). Töitä pitäisi reippaana jaksaa tehdä ... (ja illalla Kikin kanssa reeneihin).

Alkuun ja loppuun juoksumattoilin hieman.

maanantai 15. tammikuuta 2018

Kikin noutokuuri osa2



Epämääräistä sähtäystä noutokapulan kanssa. Pitäisi päättää kriteerit ja askeleet ja ... eikä vaan tuuskata.

Kiki ja yksiloufot


Tein eilen illalla Kikin kanssa kaikenlaista mitä videoin. Videokamera oli hyllyssä ... ehkä se ens kerralla on jossain muualla :-D


sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Tärkeintä on matka

Olen tässä yrittänyt pitkin viikkoa miettiä, että mitä tuumisin ja mitä kirjoittaisin tänne blogiin Kikin tämän viikon treeneistä. Ensin oli tiistaina tokot ja sitten torstaina tottikset (bh-treenit). Koira oli ihan eri(lainen) kummissakin treeneissä. Se on kyllä jännä otus, josta en ihan aina ota selvyyttä. Joskus se on ihan mahtava helmi, oikea treeniunelma (minun unelma, muiden unelmat ovat varmastikin toisenlaisia), toisinaan en pääse yhtään sen kanssa samalle aallolle. Joskus se tekee jotain, mitä en olisi yhtään osannut odottaa siltä - huolimatta siitä, että se on tehnyt monia puun takaa  tulevia juttuja. Sitten on tietysti vielä se, että se uunottaa minua välillä ihan kuusnolla ...

Tiistain treeneissä päästiin heti jotenkin hyvään vetoon. Treenailin hallin perällä kaikenlaista, tehtiin seuraamista, liikkeestä maahanmenoa, temppusia, naksuttelin koiralle merkin kiertoa ja se teki sitä nyt hyvällä ilmeellä ei ollenkaan sellaista pelkotilajuttua mitä sillä on pari viikkoa ollut (viime viikollahan se paineistu ihan jo siitä kun muut tekivät merkinkiertoa). Pystyin pitämään koiraa irti ja se oli kuulolla. Käytiin ottamassa hyppyä, pysyi hypyn takana josta palkkasin sitä muutamaan otteeseen ja tehtiin sitten se hyppykin mikä sujui ihan kivasti. Piilottelin koiralle tunnarikapulaa ja se oli onnesta soikeena sitä hakemassa.

Ohjatusti katsottiin sitä liikkeestä maahanmenoa. Nyt tehtiin ekana kertaa ikinä ko liikettä seuraamisesta eikä vain peruuttamisesta, ja kappas sehän toimi! Nyt pitää vain muistaa, että peruuttaessa ei apuja koiralle (eli mun liikkeen pitää jatkua, vain suullinen käsky eikä mitään avuja koska Kikillä on tosi hyvä maihinmeno), jos seurautan niin siin saa viel hieman avittaa koiraa. Enemmän edelleen silti peruutustreenejä, mutta välillä seuraamisenkin yhteydestä.

Paikkatreeneissä istuminen ei meinannut sujua millään eli Kiki valui kokoajan maahan. Maissaolo paikkistreenissä taas se ei kuuntele mua kun kattelee ympärilleen eli liikkuria -ja muitakin- eli siihen tarvitaan ihan tuhottomasti treeniä jotta mä olisin oleellisempi kuin ympäröivä maailma. Varsinainen paikallaan makaaminen on mennyt kyllä harppauksittain eteinpäin.

Jotain kun oltiin tekemässä niin, että Katja oli katsomassa treenejämme niin Kiki otti hatkat. Sai siis hepulin. Juoksi silmämunat vilkkuen ympärihallia sen minkä pikkujaloistaan sai irti. Sain mä sen sitten lopulta takaisin mun luo ja jollainlailla hallintaankin ...


Torstaina sitten taas. Treeneissä oli yks koira jota ei ollu ekalla kerralla. Kiki otti sen koiran sitten silmätikukseen ja auta armias kun se koira haukkui jonkun verran (sitä taidettiin haukuttaa jotta koiran sai oikiaan vireeseen tms - tai sitten se haukku muuten vaan, en ole varma) niin Kiki huusi sitten kanssa ... ja kun se toinen koira ei kyllä tainnut paljoa tuon jälkeen äännellä niin eipä se Kiki silti rauhoittunut. Tai rauhoittui välillä ja sitten taas kohta kilahti. Muutenkin se oli ihan älyttömän rauhaton koko treenien ajan. Edellisellä kerralla olin  tehnyt sitä sun tätä "vapaa-aikoina" mutta nyt aika meni oleiluun ja koiran mielentilan parantamiseen.

Kouluttajan silmäin alla katsottiin seuraamista. Heti tuli noottia siitä, että minun pitäisi opettaa koira erottamaan milloin treenataan ja milloin ei treenata, että annan koiran tehdä mitä huvittaa. Joo, onhan se joissain määrin totta ja ihan järkipuhetta. Koiran ei saisi antaa tuusata omiaan (esim haistella lattiaa), mutta sitä ei voi laittaa "pötkötä" käskyn alle kuin vaikka Nemin kunnei se pysy siinä (ku hetken). Enihau, otin vihjeestä vaarin ja noiden harkkojen jälkeen olen lenkeillä yrittänyt ajaa käyttöön käskyjä "homma" (=tekeminen alkaa) ja "loppu" (tekeminen loppuu).

Välillä seuraaminen sujui ihan kivasti.

Henkilöryhmä ei sujunut niin hyvin kuin edellisviikolla, mutta oli siinäkin jotain ihan ok osioita.

Tiistaina tunnelma oli toiveikas ja torstaina epätoivoinen. Tiistaina ajattelin positiivisesti kuinka hyvällä mallilla monet asiat jo ovat, torstaina ympäristöstä häiriönottaminen nosti päätään ihan tosissaan. Meidän pitäisi Kikin kanssa molempien päästä kuplaan, mieluiten samaan kuplaan, jossa emme häiriintyisi ulkoisista asioista. Minun pitäisi itsevarmemmin ja määrätietoisemmin käskeä koiraa (olen epävarma, en jaksa nyt tähän vuodattaa missä kaikissa tilanteissa yms yms, mutta koirathan lukevat minua kuin avointa kirjaa ja käyttävät sen varmaksi hyödykseen jos haluavat) ja koiran pitäisi oppia toimimaan vaikka ympäröivässä maailmassa tapahtuu mitä kummempia asioita. Nythän on siis se tilanne, että jos Kiki pelkää niin se ei ota minulta vastaan minkäänlaisia käskyjä, pyyntöjä, tms eikä se pysty edes syömään. Pelkotila -tai joku muu kummallisuus- on treeneissä tullut ehkä esille vain sillon kun nakkasin sitä sillä namimunalla, silloinhan se pakeni sinne häkkiin. Mutta ulkona se on säikkynyt jotain ääniä, uuden vuoden jälkeenkin, esim lauantaina käveltiin jääkiekkokaukalon ohitse ja Kiki säikähti sieltä tulevia ääniä ja alkoi kiskomaan häntä alhaalla eteenpäin. Meni pitkän aikaa -satoja metrejä- ennen kuin se rentoui ja alkoi käyttäytymään normaalimmin. Tänään nose-epiksissä se myös selvästi reakoi monenlaisiin ääniin ja sen keskittyminen häiriintyi.

Että sitä saa kyllä monenlaisten asioiden kanssa painia kun koiraa yrittää kouluttaa. Kiki on melkoinen kameleontti siinä miten se käyttäytyy eri koirien läsnäollessa ja eri paikoissa. Eri koirat opettavat kyllä valtavasti ja voivat toisaalta olla hyvinkin erilaisia -myös ne jotka ovat samaa rotua- ja toisaalta taas paljon yhtäläisyyksiä löytyy.

Silti, vaikka en osaa ja vaikka hakkaan välillä päätäni seinään, niin yhä kyynärkummituksen jälkimaininkina enimmäkseen nautin siitä kun voin (yrittää) kouluttaa Kikille kaikenmoista. Tai tykkään katsoa kun se etenee lenkeillä (nyt se on alkanut sitä enimmäkseen taas tekemään) tai kun se hyppii lumipenkalle tai muuten melskaa lumessa.

Nemi 2018 01 14

hn 3 ja 4 / 18 sekä hk 2/18

Koirain kampailuviikonloppu.

Kikin nose-epispäivä

Kiki kotona noseilujen jälkeen. 


... alkoi merkillisissä merkeissä, kun puhelin piipitti seiskalta, että "ylös siitä" niin kuulin vienoa piipitystä jostain muualtakin ja mietin, että mikäs sitä koiraa nyt vaivaa. Nousin ylös ja kävin veskissä, kun tulin sieltä ihmettelin missä se koira on ja miksi se piipittää?

Selvisipä sitten se, Kiki oli koko yön suljettuna yhteen makkariin. Että olisi haukkunut niin oltaisiin kuultu ja päästetty se pois, mutta mä nukun kyl niin sikeesti etten mä mitään pikkupiipitystä kuule. Ei mitään käsitystä onko koira kauheasti nukkunut koko yönä. Mitään tuhoja/pissoja tms en huoneesta kuitenkaan löytänyt.

Enivei. Eetu lenkitti koirat, mä tein aamutoimeni ja pakkasin kassin. Koirat tulivat lenkiltä ja annoin niille aamupalat. Ja ajelin Kempeleeseen, jossa ehdin käyttää Kikin pikkukävelylenkillä ennen kuin menin ilmoittautumaan (ts maksamaan ja kilpailujärjestyksen arvontaan). Ensimmäisenä olleessa sisäetsinnässä Kiki oli vuorossa neljäntenä, muilla (laatikko- ja ajoneuvoetsintä) alueilla Kiki pääsi töihin jossain siinä reilun puolivälin jälkeen (kahdeksantena kutakuinkin).

Ensimmäisellä alueella oli kaikkea kivaa Kikille, pehmytpalloja (säkkituolin palloversioitia tms), kehto missä oli muutama nukkea, treenitavaroita, joku pressu, pöytä missä oli erilaisia tavaroita, ikkunalla roikkumassa palloja (sählypalloja ja teesihvilöitä, sellaisialla on joskus treenattu) jne en edes muista mitä kaikkea tavaraa siinä alueella oli.
Pihalla oli muutama Ainojäätelörasia, yhdessä oli haju eli siitä sai ottaa koiralle lähtöhajun. Kiki aina hienosti haistoikin oikeaa rasiaa ja sai kehut ja palkan siitä. Eli tiesi kyllä mitä ollaan tultu tekemään.
Kun tultiin halliin kun meidän vuoro oli niin käskin koiran istumaan ja rauhoitin tilanteen ennen kuin päästin sen alueelle hommiin. Koira haisteli monia juttuja ja oli hienosti tekemässä töitä. Kävi ne nuketkin haistamassa muttei onnekseni lähtenyt raahaamaan niitä minnekään ;-) Sillä pressulla Kiki sitten teki mulle ilmaistun, ja mä kerroin, että "löytö". Mutta väärinhän se sitten meni. Katja kertoi missä haju on, eli sen pöydän luona. Hieman ohjailin koiraa etsimään enemmänkin sieltä pöydän luota ja hienosti koira sieltä hajun nappasi.


Että liian aikaisin kerroin löydöstä. Mutta koira kyllä ilmaisi sen mulle. Että miten muutenkaan olisin osannut toimia kun en itse tietenkään tiennyt missä haju on? Antaa koiralle enemmän aikaa etsimiseen? Jos se olisi ollut oikealla hajullla enkä olisi reagoinut niin olisiko se ilmaissut sitä enää uudestaan?

Saadussa tuloslapussa lukee ensimmäisen alueen kohdalla

"Hyvää etsintää, harmillinen valeilmaisu. Nappaa lopuksi hajun hienosti."

Seuraavaksi oli vuorossa laatikot. Laatikoilla voi tapahtua Kikin kanssa mitä vain. Ja tapahtuikin. Oli kyllä varsin sekava homma. Eikä vähiten siksi, että mä olin menettänyt luottamuksen koiran tulkintaani edellisessä etsinnässä.


Kiki ilmaisi hyvin äkkiä yhden laatikon. Päätin pikaisesti etten ilmoitia löydöstä. Että jos nyt etsittäisiin pidempään, antaisin koiran työskennellä ja haistella muitakin laatikoita. Noh, haistelihan se. Välillä myös bongasi lattialta jonkun namipalanhitusen ... Kiki vähän-niin-kuin-näytti löytöjä muiltakin laatikoilta, muttei juuttunut millekään laatikolle pitkäksi aikaa. Tai sille yhdelle joo, kun tunki päänsä sinne ja pää juuttu kiinni ja piti heilutella päätä hetki että sai laatikon irtoamaan. Yleisö naurahti ja Kiki katsoi niitä närkästyneenä. Lopulta kuului "aika" eli oli enää kolkytsekkaa ajasta jäljellä. Katselin sitä laatikkoa minkä Kiki oli ekana merkannut, että olisikohan haju kuitenkin ollut siellä muttei Kiki siitä enää ollut kiinnostunut. Aika loppui, Katja kertoi missä haju on ja mä ohjailin Kikiä siihen suuntaan ja sain koiran bongaamaan hajun joten sain palkattua koiran siitä.

Välihuomautuksena kerrattokoon, että laatikot olivat muillekin hankalia. Vain yksi koira teki niillä löydön.

Viimeisenä oli sitten ajoneuvoetsintä. Sekin tehtiin sisällä. Alueeseen kuuui kottikärryt, pulkka, lattialla kyljellään ollut polkupyörä ja rattikelkka. Rattikelkasta sanottiin, että siihen koira ei saa hypätä - siis sitä vasten tai kävellä sen päällä. Varauduin asiaan ja pidin koiraa lyhyemmällä remmillä kuin noseiluissa yleensä. Kiki haisteli hieman sitä kelkkaa muttei paljoa kuitenkaan. Pulkan se käveli läpi, polkupyörästä oli kiinnostunut, haisteli sitä sieltä täältä. Plus kierteli ja kaarteli muuten aluetta ja hieman alueen ulkopuoleltakin. Söi taas ohimennen jotain. Kottikärrystä ei ollut kiinnostunut yhtään, ohjasin sen jossain kohti sinne, että sekin pitäisi haistella. Koira tuli ts haisteli kun pyysin mutta haluton se ehkä siinä oli. Se pyörä kiinnosti eniten, mutta turhaa aikaa tuhlaantui kun annoin koiran haahuilla. Taas kuului "aika" ja sitten se aika kohta loppuikin. Jälleen Katja kertoi missä haju on ja kohta Kiki sen bongasikin jolloin sain jälleen kehua koiraa.

Vikalla alueella haju oli siis polkupyörän satulassa.
(ekalla alueella haju oli pöydällä olleessa lehtitelineessä)

Koira tuli aktivoitua, se teki hommia ja sillä selvästi oli mukavaa. Kiki ei pistänyt ihan ranttaliksi laatikoilla, vaikka pelasikin niillä ;-) (pahempikin se olisi voinut olla) Itse hämmennyin siitä, että se mitä luulin jo syksyllä oppineeni koiran lukemisesta kun se noseilee ei pitänytkään tänään paikkansa. Hieman ikäänkuin mureni itseluottamus lajin harjoittamiseen. Sitten taas hieman kakspiippuinen juttu "Kikin tivolit". Että kumpi sitten on parempi, se koira joka tekee temppuja ja on kuin tivolissa etsintäalueella - etsii ja tekee kaikenlaista siinä ohessa, vai sitten tuo koira joka ei tarjoile temppuja muttei niin hyvin ilmaisekaan. Että vissiin sitä ei sitten voi saada koiraa, joka teki hommat kunnolla ja ilmaisisi selvästi ...

lauantai 13. tammikuuta 2018

Kuuri

Inspiroiduin kun luin fb:n tokoryhmää ... ja päätin ottaa Kikin kanssa noutokapulakuurin. Tein reenisatsit: Kiki - Nemi - Kiki. Välissä Nemille kapulointia lähinnä sillä, että kateuden voima innostaisi Kikiä yrittämään entistä paremmin vikalla omalla vuorollaan. Ainakin se sen kierroksen aloitti erityisen innolla ;-)

Naksuttelin nostoja ja yritin saada Kikin ottamaan multa kapulan, mutta eihän se taaskaan istunut. Jotenkin se istuminen ja kapulaan koskeminen samaan aikaan on jotain hirveän hankalaa.

Japakset

Perjantaiherkut

Herneet saatiin joululahjaksi, ne ovat japanilaisia wasabiherneitä - olivat kyllä hyviä :-)
Tuo töhnä on viikunahilloa, sopii hyvin monenlaiseen (esim juustojen kanssa).


perjantai 12. tammikuuta 2018

Nemin (ja Kaisan) ensimmäiset rallytokotreenit

Jep jep, rallytokokurssi alkoi maanantaina. Evidensia-areenalla Hiirosessa aka Haukkiksella. Kyseessä on siis viiden kerran kylttikurssi, jonka luulin olevan ns alkeiskurssi, mutta kaikill muilla kurssilla olevilla on jo jonkinlainen rallytokotausta. Siis suomeksi sanottuna kokemusta lajista - ainakin osa kuulosti reenailevan Kismalla.

Mutta palataanpa hieman taaksepäin. Lämppälenkki Nemin kanssa Haukkiksella. Hämärä maanantai-ilta. Nemi huusi ihan hulluna. Kaikille, kaikelle ja ei millekään. Niin, siellä hämärtyvässä pakkasillassa. Mietin, että mitäköhän tästäkin tulee ja olinko ihan varma, että halusin lähteä "vanhusta aktivoimaan" ihan kurssin edestä ja toisaalta, että onko seniorikoiran näkö tosiaan jo niin huono, että se on ihan hermona sen takia.

Noh, mentiin tottakait halliin sitten kun reenimme alkoivat. Käskin koiran maahan paikkikseen, riisuin takin, puin reeniliivin ja laitoin palkkanamit taskuun. Sitten puoltoista tuntinen alkoikin jo. Kouluttajana toimiva Maria-Melina Väyrynen piti about puolen tunnin esitelmän aiheesta rallytoko. Nemi pysyi hienosti hiljaa makuupaikkiksessa koko sen ajan. Toki välillä kehuin koiraa ja taisin antaa pienen nakkikikkareenkin jossain välissä, mutta upeaa toimintaa "mummolta" kuitenkin. Nemi ei siis ollut kiinni missään vaan ihan vaan käskynalla.

Sitten kouluttaja näytti ensimmäiset kyltit ja kertoi miten ne suoritetaan. Ensin otettiin aiheeksi erilaisia oikealle kääntymisiä. Sitten kaikki saivat kyltit. Siis vain sen metallitelineen ilman niitä selvityksiä/kääntymisohjeita/pelikortteja - ne olivat rivissä yhdessä kohtaa kenttää kaikkien nähtävillä. Siinä "oman kyltin" luona piti sitten harjoitella niitä erilaisia oikealle kääntymisiä. Ainakin aluksi tuntui, että Nemi haukkui kahdeksan kertaa kymmenestä kun lähdin liikkeelle. "Tää on kivaa, ilmoitin mummon kurssille, koiraharrastaminen on ihanaa, kiva kun vanhaakin aktivoidaan, rallytoko on kaikille kivaa, huippukiva ilta ..." ja muita yltiöpositiivisia ajatuksia tietysti vilisti päässäni. Koiraa piti siis seurauttaa metri pari siihen kyltille, jossa tehdä milloin mimmonenkin käännös, jatkaa siitä sitten matkaa metri ja palkata koira. Jos/kun koira huusi niin kielsin sitä ja otin uusiksi - paitsi jos se alkoi haukkumaan puolivälissä/lopussa niin ... tai sillonkin motkotin koiralle, mutta jätin vain palkkaamatta kun en halunnut palkita koiraa huutamisesta. No, niin negatiiviselta kuin kuulostaakin, niin saatiin me lukuisia onnistuneitakin suorituksia aikaan. Nemi kyllä osasi ne kaikki "temput" ihan hyvin kun jaksoi pitää suunsa kiinni. Itselle nyt ei vain kelpaa, tai ei tunnu "jeejee" treenaamiselta sellainen houkuttelu ja pään aukominen - että vaikka saisinkin koiran tekemään asiat lajin edellyttämällä tasolla niin enhän minä tyytyväinen ole jos koira porsastelee jos tiedän sen osaavan paremminkin. En nyt ehkä lajia, kun sitä ei olla ennen tehty ;-) mutta noin niin kuin seuraamista, käännöksiä, kontaktissa olemista ja ylipäänsä ihmisen kanssa tekemistä.

Sitten taas koira paikkikseen, ja kuunneltiin samat litanniat vasemmalle kääntymisestä ja sitten harjoiteltiin ne. Aika samankaltaisen kaavan mukaan meni ne treenit kuin oikealle menemisetkin.

Ainiin - molemmissa suunnissa oli jokin todella epäselvä ohjeistuskyltti. Että kun kyltissä luki vasemmalle niin mentiinkin oikealle ja sitten taas toisinpäin. Että hukkaan minä radalla menisin...

Lopuksi harjoiteltiin vielä saksalaista käännöstä. Hetken mietin, että mitä kettua. Mutta sitten muistin, että osaahan se Nemi senkin, ja osasihan se.

Nemi odottelee loppupalkkaa rallytokotunnin päätteeksi. 


Säkki

Uus lammas-riisisäkki ostettu (12 kg), jospa se koiranruoka nyt taas hetken kestäisi ...


Tumma hahmo kuvan vasemmassa alalaidassa on Kiki, joka ilmaantui paikalle kun otin kameran esille ... Se on hyvin kyllä ehdollistunut siihen, että jotain kivaa tapahtuu jos on kamera. Vähintäänkin kuvauspalkkioita on luvassa.

Yhdistelmäblogi

Jos joku satunnainen blogini lukija sattuu asiaa kummastelemaan, niin päädyin yhdistämään tähän blogiin toisen blogini sisällön (ei vielä varmuutta siitä onnistuinko siinä vai en). Siksi täältä löytyy nyt myös omituisia ei-koira-aiheisia tekstejä, jotain kokkausjuttuja yms.

Ylöskirjaus

Kiki. On alkanut pissailemaan enemmän. Aamulenkillä oli pissannut kuus kertaa :o Joko se juoksua on tekemässä? Ja kirjoitettuna tämä siis muistiin, että kauanko ennen juoksun alkua narttukoiran merkkailu tiivistyy / lisääntyy.

(vai alkaako Kikistäkin jo tulla niin aikuinen, että se merkkailee muuten vaan - muutoinhan se on koira joka joskus ei pissaa lenkillä ollenkaan - keskimääräisesti kuitenkin se lorottaa 1-3 kertaa per lenkki)


edit. olen näköjään syksyllä tehnyt vastaavanlaisen postauksen. Tuosta meni kolmisen viikkoa (?) siihen kun varmuudella huomasin juoksun alkaneen ... Eikait se Kiki silti ihan vielä juoksentele :o

ks 2/18

Hyvä aikomus oli olla kuntosalilla heti seiskan aikaan, mutta kyllä se taisi lähempänä puolta kasia olla ennen kuin olin siellä. Mummopappameri oli jo aika hyvin valloittanut Kiimokkeen - siellähän on siis eläkeläisten vuoro ma, ke ja pe klo 8-9. Koko sen ajan kun salilla olin niin uutta väkeä pukkas paikalle. Mikäs siinä, lepposaa porukkaa, ainut vain, että jumittavat laitteille (tekevät tai jotkut eivät tee niillä mitään).

Enivei. Sain jotain tehtyä, hieman erejä kuin eilen, joten kyllä vanhusten sekaan voi mennä kuntoilemaan.

torstai 11. tammikuuta 2018

Omenakaurakeksit (ja omenamantelikaurakeksit)

Yhdelle omenareppanalle piti keksiä käyttötarkoitus.


  • 50 grammaa voita
  • 1 omena
  • 1 dl sokeria
  • 2 dl kaurahiutaleita
  • 1 rlk vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 kananmuna
Sulatin voin kattilassa. Kuorin omenan, poistin siitä epäosat, pilkoin omenan syötävät osat pikkupalasiksi (osa omenasta meni koiran suuhun ;-)) Otin kattilan pois levyltä. Lisäsin omenapalat sulaneeseen voihin. Sitten lisäsin sinne kuivat ainekset, sekoittelin ja lopuksi lisäsin kananmunan ja sekoitin lisää.

Ainiin. Uuni. Sen laitoin lämpiämään pariin sataan asteeseen. 

Taikinasta laitoin leivinpaperin (ja uunipellin) päälle pieniä kasoja (taitelin ne siihen parin lusikan avulla). Yhdelle pellille taisi tulla about yhdeksän kekoa. Sitten pistin ne uuniin ja annoin olla about viis minsaa. 

Joop, eka tein kaks pellillistä ja sitten pidin tauon eli sekoitin lopputaikinaani hieman mantelijauhoa ja mantelilastuja. Nämä jatkokeksit eivät näköjään lätsähäkkään, eli mantelijauhon käyttö ei ehkä ollut hyvä idea?

Omenakaurakeksit

Omenamantekikaurakeksit

Perusostokset

Kävin hakemassa eilen apteekista Nemille uuden (virtsankarkailu)lääkepurnukan, kaupasta paketillisen muntsareita (=puruluutikkuja) sekä M&M:stä kolme pussia Maukas raakapullia. Nyt kun koirien ruoka-annoksista puolet -tai yli puolet- ovat raakaruokaa niin ... ans kattoo millon taas pitää mennä ruokaostoksille. Ja edelleen se uus nappulasäkki on ostamatta (toisinsanoen kuivamuona on vähissä).

ks 1/18

Johan oli hilikulla että olisin tänäänkin laistanut salille menon. Itselleen on kyllä ihan parasta keksiä selityksiä ja oma päänsisäinen perustelu, neuvottelu ja puheenvuoro on kyllä joskus ... melkoista 👏😇

Enihau, vuoden eka (toiv ei vika) saleilu suoritettu.

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Rotujärjestön vuodenkoira kilpailu

... tuloksia on nyt tarkasteltu ja pisteitä laskettu. Laittelin likkojen viis parasta tulosta molemmilta Vuoden koira -kisoihin mukaan. Pitäähän sitä, vaikkei näillä ny niin väliä olekaan :-)

Kikin ja Nemin näyttelytulokset 2017.





tiistai 9. tammikuuta 2018

Viikko yks - Kikin treenit

Viime viikolla Kikillä oli kahdet treenit Kempeleessä. Ensin tiistai-iltana alo-avo -ryhmän tokot ja sitten torstaina alkuillasta pk-tottista / BH-treenit. Molemmissa oli ensimmäiset kerrat uuden ryhmän parissa.

Tokoryhmässä on Kikin lisäksi belgi (musta), lapinporokoira, corgi, airedalenterrieri ja alaskanmalamuutti.
Bh-ryhmässä on belgi (mali - ois toinenkin, mutta se ei ollut viimeks paikalla), lyhytkarvainen collie, hoffi ja rotikka.

Tiistaina Kiki oli ensin hyvin mun kanssa tekemässä, ja sitten kun joku teki kiertotörppötreeniä niin Kiki yritti paeta paikalta :(

Harkattiin seuraamista, mikä meni ihan kivasti. Tehtiin myös hyppyä, missä Kiki ei meinannut pysyä paikallaan. Kun sain sen lopulta pysymään kävin eka palkkaamassa koiran pysymisestä ja sitten tehtiin se hyppy - meni ihan ok:sti.

Paikallaolo taisi mennä muuten ihan hyvin (palkkailin väleissä), mutta maihinmeno ei oikein sujunut, koska Kiki tuijotti kouluttajaa eikä kuunnellu mua. Tarvitaan siis paljon käskytettyä treeniä (normi paikkistreenin lisäksi), jotta Kiki oppii että niitä muita ei tarvi katella ...


Palailen asiaan ehkä kun muistan mitä kaikkea tehtiin.

Torstaina Katja kertoili kaikenlaista bh:sta. Sitten harkattiin liikkeestä maahanmenoa. Kikillä on ihan super maihinmeno <3 ei  tehdä sitä siis vielä oikeesta seuraamisesta. Sitten harkattiin myös henkilöryhmää, jossa Kiki lähti ihmeen hyvin seuruuhun mukaan kun pelkäsin että se pussaa ihmiset kumoon :-D Lisäksi tehtiin luoksari (annoin Katjan pitää Kikiä eli halusin että koira tulee vauhdilla mun luo eikä oteta mitään paikkishinkkaamista).

Itsekseen tein hieman paikkista ja kaikenlaisia pikkutemppuja / tokojuttuja. Kiki oli tosi hyvässä treenimoodissa torstaina <3

Ma - ti - ke - to - pe - la - su

Ma

Maanantaiaamuna Eetu käytti koirat lenkillä (abc-lenkki). Päivän koirat olivat koirahoitolassa. Illalla Nemillä oli treenit Haukkiksella, jossa mä lenkitin sen ennen ja jälkeen treenien. Eetu käytti Kikin iltalenkillä (abc-lenkki).

Ti









Tiistaina koirat kävivät lähitiellä minikävelyllä ja sitten heitin Eetun töihin, jonka jälkeen ajelin Koiteliin, jossa lenkitin koirat vuoronperään.
Päivällä koirat olivat välillä takapihalla ja pääsivät minikävelylle lähitielle. Alkuillasta Eetu käytti koirat lenkillä ja illalla Kiki lenkkeili ennen ja jälkeen treenien Kempeleessä (plus kävi minikävelyllä kun päästiin kotiin). Myöhään illalla käytin Nemin vielä lenkillä - käveltiin lähipellon poikki, mikä ei ollut kauhean hyvä idea koska siellä ei ollut polkua tahi moottorikelkkareittiä vaan jouduttiin tarpomaan hangessa pellon halki ...

Ke

Eetu käytti koirat aamulenkillä ja päivän koirat ovat koirahoitolassa. Töiden jälkeen hain koirat koirahoitolasta ja käytin ne minikävelyllä ennen kuin saivat ruokansa. Sitten ajelin lipastolle, jossa lenkitin koirat vuorotellen (Nemi kakkas, Kiki ei ees pissiny). Ajettiin Eetu kyydissä kotiin, mentiin Kiiminkiin kauppaan, jonka jälkeen mä kävelin sieltä Kikin kanssa kotio (pissas ja kakkas). Eetu käytti Nemin pissalla ennen kuin tulivat sisälle.

To

Koirat kävivät aamupissalla tienvarressa. Tai itseasiassa vain Nemi kävi - Kiki duunaili jotain ihan muuta. Ajettiin Eetu töihin. Käytin koirat Jäälissä aamulenkeillä (erikseen). Kävin siel salilla, sitten koirain kanssa kotiin. Käytin koirat pikapissalla tienvarressa ennen kuin mentiin sisälle (ja koirat saivat aamu(päivä)ruokansa). Päivällä koirat kävivät kertaalleen takapihalla, Nemi pissas ja Kiki riekku. Iltapäivällä ajelin Kempeleeseen, jossa käytin Kikin lenkillä (teki tarpeensa) ja sitten olikin Kikin treenit. Reenien jälkeen käytin Kikin minikävelyllä ja Nemin myös. Ajeltiin lipaston kautta kotiin. Illalla käytin koirat erikseen lenkeillä (pikkupäiväkotilenkki).

Pe

Aamulla Eetu kiersi koirien kanssa aamulenkin. Päivän koirat olivat hoitolassa. Illalla käytettiin niitä myös aamulenkillä ja myöhemmin illalla käytin koirat erikseen omilla lenkeillään (848:n pyörätielenkki).

La

Aamusella käytiin koko lauma pitkä lenkki, kierreltiin jossan Sammalojan suunnalla. Päivällä ja illalla Eetu käytti koirat lenkeillä.

Su

Eetu käytti koirat aamulla lenkillä. Kävivät abc-lenkin. Päivällä Eetu käytti Nemin lähimetsässä (sai viipottaa vapaana) - tällä välin Kiki noseili Kempeleessä ja kävi siellä pari lenkkiä, plus minipissatuksia pihalla. Illalla kiersin Kikin kanssa koko Kolamäen ja Nemin kanssa kävin päiväkotilenkin.

maanantai 8. tammikuuta 2018

Kiki nauttii talvesta




Kiki voisi olla takapihalla vaikka kuinka. Ja se ei yleensä eka käskyllä sisälle tule. Pihalla se keksii yksinään tekemistä (eikä tule "äitiä ikävä" vaikka olisi siellä itsekseenkin - toisin kuin aiemmat koiramme).

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Helmi-maaliskuun tokot

Kismasta oli tullut sähköpostia, eli ollaan mukana tokokurssilla mikä alkaa 22.helmikuuta.


22.2. 1.3. 15.3. 22.3. 5.4. 12.4.
 KLO 16-17 TOKO alo-avo


Kikillä on siis tuonne huhtikuun puolivälille asti viikkotreenejä tiedossa :-)

lauantai 6. tammikuuta 2018

Heh - melekeen tanssia

Melkein ilmoitin Kikin tanssikurssille. Olisi ollut joku jatkokurssi. Vähän turhan hurjalle kuulosti. Joten jänistin sitten 😅

On mulla pari ideaa, mitä temppuja voisin sille opettaa. Huvin ja urheilun vuoksi. Aika näyttää liittyvätkö ne mitenkään mihinkään tanssijuttuihin 😜

Viikonloppu

Aamulla käytettiin koirat lenkillä, kylän läpi käveltiin eli vähän sellainen pidempi lenkki. Päivällä koiriat - Kiki etenkin- olivat useaan otteeseen takapihalla. Illalla käytettiin koirat taas lumipyrylenkillä, tällä kertaa kierrettiin mansikkamaanlenkki.

Kiki kyllä on ihan intona lumesta. Ja nauttii täysin siemauksin ja ottaa takaisin sitä, kun viime talvena sen tekemisiä ulkona piti rajoittaa. Nyt hyppii hankeen ja tod tulee sitten sitä hyvää hankikuntouluakin siinä ohessa (toki kaikenlaista muutakin lumiliikettä).



edit.

Sunnuntai on toistaiseksi ollut lauantain toisto. Aamulla käytiin kävelemässä kylän keskustan läpi - sillä erolla eiliseen että pysähdyttiin k-kaupan luona (Eetu kävi kaupassa). Ja alkuillasta käytiin kiertämässä mansikkamaanlenkki - lenkin loppuvaiheessa Kiki meni taas tilaan. Kuljettiin yhden tien oikeaa laitaa, Kiki ei olisi halunnut olla siinä laidassa (autotie), mutta mun oli pakko tietty pitää se siel reunassa. Sitten kun se suostu etenemään eikä kiskonut taakse/sivulle niin en saanut siihen mitään kontaktia. Vielä kotipihalla yritin kutsua koiraa tai saada siihen jonkun yhteyden ... mutta ei mitään. Mä en kuullut mitään erikoista lenkillä, enkä huomannutkaan. Tai nähtiin me yks auratraktori mutta se oli paaaljon aiemmin ja siitä Kiki ei ollut moksiskaan, joten tuskin se siihen liittyi.

edit 2.

Su-iltana käytin koirat vielä erikseen lenkeillä. Kikin kanssa menin lähipäiväkodin likeltä metsäpolulle ja sieltä leikkipuiston takaa takaisin sivistykseen josta kierrettiin koko Kolamäki. Nemin kanssa taisin kiertää pikkupäiväkotilenkin.

Hevijuuserit

Kävin eilen postista hakemassa paketin Nutrolinilta. Nyt on koirille hetkeks aikaa NivelMonitehoa kun tilasin sitä nyt semmoisen isomman pakkauksen (kertaa kaks). Pillerit on nyt purnukassa kun aiemmin olivat levyinä (kuten lääkkeet monesti yleensäkin kun vaik apteekista ostaa buranaa).

Lisäksi sain koirille ne tarkkiajat sieltä Herttaisesta, joten koirain virallisten tarkastusten teettäminen etenee (en tunne itseäni enää ihan niin saamattomaksi) :-)

perjantai 5. tammikuuta 2018

Torstai ja perjantai

Eilen aamulla koirat tosiaan kävivät koirapuistossa, päivällä ei paljoa käppäilty. iltapäivällä ajelin Kempeleeseen, jossa lenkitin Kikin ennen treenejä ja reenien jälkeen käytin molemmat kävelyllä (erikseen). Illalla käytettiin koirat abc-lenkillä.

Tänäaamuna Eetu käytti koirat aamulenkillä. Nyt ne (ei Eetu :D) ovat koirahoitolassa.

edit.

Töiden jälkeen käytettiin koiria lumituiskussa reilun kolmen kilometrin lenkillä (Jaariksen kautta kylille, äänestyskoulun ohi, vesipedon ohi, pyärätielle ja kirjaston ohi kotiin). Illemmalla käytin koirat erikseen vielä pikkupäiväkotilenkeillä. 

torstai 4. tammikuuta 2018

Koirien päiväaktivointia



"Mummon" päiväaktivointi :-)






Haju on kiertotörpössä siks kun siitä tuli mörkö Kikille niissä eräissä tokotreeneissä, muttei se esine näköjään kauhunpaikka olekaan. Tai sitten Kikillä nose on vaan niin in, että ei häiritte yhtään missä etsittävä haju on. Kikillekin tein ensin siis sen nosetreenin missä tuo kartio oli hyllyssä (eka filmi).




Herttaiseen (?)

Jos en ollu mattimyöhäinen niin vien koirat parin viikon päästä ell Herttaisen silmätarkastuspäivään. Laitoin sinne siis sähköpostia ... (joo, jos olisin soittanut niin tietäisin jo, että mahduttiinko vai ei).

Jos mahdutaan sinne niin tarkastutan Nemin silmät ja Kikiltä silmät, polvet ja sydämen. Kikin luuston kuvauttaminen sitten myöhemmin tänä vuonna (jakaantuisivatpa kustannukset hieman jos otan nämä terppetarkit erireissuina).

Kiki tänään takapihalla. 

Voiko suolakurkkua käyttää leivonnassa?

Yritin eilen sitä googletella. Että voiko. En löytänyt kunnolla vastauksia kun tuli vain ohjeita maustekurkkujen tekemiseen. Päätin testata itse: tekeillä piirakka siis. 


Pohja:

  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 1 dl vettä
  • ½ dl öljyä
  • ½ tl leivinjauhetta
  • ripaus tai pari suolaa

Täyte

  • jauhelihaa paistettuna ja maustettuna
  • 1 pilkottu suola/maustekurkku
  • 1 kananmuna
  • 1 pussi juustoraastetta
  • desi -tai pari  oli purkin loppu- kermaa
  • 1 prk ranskankermaa
  • 1 pss soijapapuja (jotka paistoin ja maustoin chilikastikkeella)

Uuni 175 astetta, paistoaika reilu puol tuntia?


... ja vastaus on: "kyllä, herkkukurkut sopivat ainakin piirakkaan" :-)



Täytettä tuli paljon. Laitoin ehkä puolet ensimmäiseen piiraaseen, teen kohta toisen mutta muuntelen sitä varmaan hieman ... 


Muunnelmaan pilkoin ja paistoin jääkaapista yhden paprikan ja ruusukaalipussin jämät. Lisäksi laitoin siihen hieman valkosipulia. 

Koirapuistossa tammikuisena aamuna



Tyypillistä, luulin videoineeni pitkät pätkät koirien juoksemista kun tajusin etten ollutkaan ... (painanut videointinappulaa puhelimesta vaan jotain ihan muuta) 😆 Tuossa kuitenkin jonkinmoinen pätkä.

Ei ollut Puokkarin muistossa muita kuin me. Nemi ilokseni alkoi jopa juoksemaan Kikin kanssa, kotipihalla se on vain ärähdellyt Kikin leikkiyrityksille (jo kuukausia) - mutta kun oli enemmän tilaa niin johan lähti mummokin juoksemaan (ja pisti kakrun välillä ruotuun).

Kuviakin otin, mutta eipä näissä näy oikein muuta kuin mustat viuhahdukset 😅






ps. joo Kikillä oli liina perässä ... hyvä niin, koska eipä se meikää paljoa puistossa kuunnellu. Tai joo, tuli miljoonaa kohti kun kutsuin - kun Nemikin tuli, mutta siinä missä Nemi tuli perille asti (eli oikeasti mun luo) niin Kiki kaarsi aina parin metrin päästä muualle.

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

hn 2/18 ja hk 1/18

Tänään on ollut myös koirien kampailuharjailupäivä. Ensin Kikiä hieman iltapäivällä ja nyt illalla ensin Nemiä ja sitten Kikiä lisää.

Keskiviikko

Aamulla käytin koirat vuoronperään lenkillä, molempien kanssa kiersin 848:n pikkupyörätielenkin. 

Päivällä koirat ovat olleet moneen otteeseen takapihalla.

Illalla käytin ne taas erikseen lenkeillä. Ensin kiersin Kikin kanssa koko Kolamäen (omakotitaloalueen) - siellä kun on monia paikkoja joiden kohdalla Nemi nostaisi mekkalan (sen mielestä pöllöjä koiria asuu joissain taloissa) joten ei ole tullut aikoihin käveltyä ko lenkuraa. Tultiin metsän (leikkipuistontakapolku) poikki ja Kiki leikki hieman kepeillä.

Nemin kanssa kävin aamulenkin.

Päivällä reenin koirien kanssa hieman nosea.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Kaijo - Kempele - koti

Aamulla käytettiin koirat pikapissalla ja pistettiin ne autoon. Tai siis olisi käytetty, mutta Kiki ei halunnut pissiä. Ei se mitään, koska olin menossa koirien kanssa pian lenkille - heitin vain ensin Eetun töihin Lipastolle. Jäin sitten siihen ihan viereen eli Kaijonharjuun lenkittämään koirat. Ensin käytin Nemin, joka merkkaili paljon muttei käynyt kakalla. Oltaisiinko 1-2 km kävelty. Sitten vaihdoin koiraa eli lenkitin pikkukoiran. Sitä olikin metka seurata, koska se kiskoi iloisesti kaikki samat mutkat mistä olin Nemin kanssa kävellyt (metsäpolkuja ja pyöräteitä). No, Kiki ei pissinyt eikä kakkinut. Kun se oli jäljestänyt Nemin reitit niin käveltiin vielä toinen mokoma lisää - että kait se koira joskus pissaa. Ei tietenkään pissannut. Mentiin takaisin autolle, laitoin koiran autoon ja kävin ostamassa illan treeneihin nameja.

Ajoin kotiin, käytin koirat minikävelyllä kotikadulla. Kiki pari kertaa oli menossa pissalle ja rupesi sitten kiehnäämään hangessa. Lopulta se malttoi pissata ja mentiin sisälle ja annoin koirille aamupalan.

Päivällä koirat olivat jonku aikaa takapihalla ja käytin niitä minitassutteluilla lähikadulla ja lipaston pihalla (kun hain Eetun töistä).

Illalla ajelin Kikin kanssa Kempeleeseen tokotreeneihin, joita ennen ja joiden jälkeen käytin koiraa hallin likellä lenkillä. Yhteensä matkaa kertyi ehkä kaks kilometriä. (Kempeleeseen Kiki suostui kakkimaan - ja pissimään)

Kun kotiuduin käytin Nemin päiväkotilenkillä (ja se teki mitä piti - eikä huutanut yhtään <3 ja halusi tokottaa :-))

maanantai 1. tammikuuta 2018

Nyt alkoi Lyyli kirjoittaa

Huh. Ei ole hirmu kylmä pihalla vaikka selkeästi talvelta näyttääkin. Kävin vähän reippailemassa ja hiki tuli. Ensin kävelin Nemin kanssa Abc-lenkin (jei, mummo haukahti vain pari kertaa ja nekin alkumatkasta kun tultiin taloyhtiön pihalta tielle niin "piti naapureita tervehtiä"). Tehtiin vähän semi-tokoa ja Nemistin oli aika mielissään <3

Ja heti kun olin tuonut Nemin sisälle niin vaihdoin koiraa eli lähdin käyttämään Kikin lenkillä. Kiersin sen kanssa ihan sen saman Abc-lenkuran. Se Lyyli tulee tästä Kiki-lenkistä, koska nyt koiralla oli koko ajan häntä selän päällä, se käveli reippaasti mun edellä - mutta löysällä hihnalla eli tunnelma oli aivan eri kuin kolmella edellisellä lenkillä sen kanssa. Ei se toki kokoaikaa kävelly reippaasti eteenpäin vaan välillä jäi nuuskimaan jotain mielenkiintoista, loppumatkasta tohti kiehnätäkin (sitä se tekee yleensä rasittavuuteen asti - paitsi noilla edellisillä ahdistulenkeillään). Koiruus myös otti kontaktia minuun muutaman kerran muttei jäänyt riesaksi asti kylkeen kyhnäämään.

Iltapäivälenkkinä

kierrettiin ns aamulenkki.

(mun täytyy jossain välissä mittailla näistä meidän peruslenkeistä minkämittaisia ne ovat ja tehdä joku sivu mihin viitata ..)

Kiki kiskoi nytkin melkein koko lenkin ajan. Meno oli silti hieman rennompaa kuin aiemmalla lenkillä. Kävi jopa kertaalleen ottamassa muhun kontaktia.

Merkillistä, kun mikään ei mulle kelpaa ;-) että ensin valitan siitä, kun Kiki riehuu, kiusaa Nemiä, kerjää nameja eikä etene lenkeillä. Ja nyt kun viipottaa naru suorana edessä niin sekään ei sitten ole hyvä ... Mutta kun se koiran mielentila :-/ Olisi rennompi koira joka viipottaisi edessä niin olisi paaljon parempi kuin tuollainen ympäristöään ahdistuneeti pälyilevä eläin. Mutta jospa se tästä kun (paha) uusvuos jää taakse.

Lenkin jälkeen koirat saivat ruokansa - nyt Kikille maistui sapuska (saivat puoliksi Kikin aamuruuan ja muutamia raakapullia).


#Tassutellen1000

Vuoden vaihteessa on kaikenlaisia mainioita ideoita, joihin innostus kestää sen aikaa mitä kestää.

Lainaus Tassutellen1000 -ryhmästä:

Tarkoitus jakaa 1000kilometrin (tai 1000mailin alkuperäinen haaste eli 1609km) matka koiran kanssa. Suoritus aikaa ei ole, joten mitään paineita ei tarvitse ottaa!
Esim vuoden tavoitteella
1000km = per päivä 2,73km
1609km = per päivä 4,40km
Tässä hyvä uuden vuoden lupaus rakkaalle koiralle! Tassutelkaa kaikki mukaan!!!

***
Aloitetaan siis reippaasti ... kertomalla miten on ulkoiltu. Kilometrien merkkaus on vähän niin ja näin, koska minulla ei ole mitään applikaatiota tai muuta askeltenlaskemistyökalua.

Viime yönä käytettiin koirat pissalenkillä. Tarkoitus oli käyttää ne vain lyhkäsesti ulkona ja painella sitten nukkumaan. Kello oli jotain kaks (?). Kiki oli pissannut viimeksi päiväkävelyllä, alkuillasta kun Eetu käytti koiria ulkona niin Nemi säikäytti Kikin (tai mitä lie sattuikaan), mutta Kiki ei käynyt siis pissalla. No eipä se suostunut nytkään pissimään. Siis Kikihän on lenkeillä -muista nykyisistä ja edesmenneistä nartuistamme poiketen- sellainen ettei se pissaa kuin 1-3 kertaa per lenkki. Eli se ei ole mikään merkkailija (ennen juoksua pissailee muutaman kerran enemmän). Haluttiin, että voidaan nukkua jokunen tunti ilman että koirat herättävät "koska hätä" niin kuljettiin sitten parikin eri lenkkiä lähimaastossa ennen kuin Kiki tohti mennä lumipenkkaan  - ei tosin pissalle vaan kakalle. Koska koira ei alkanut pissall mutta oli käynyt edes kakalla niin tultiin takaisin kotiin. Kello oli siinä vaiheessa jotain kolme.
Tutkin talosta kaikki paikat missä Kiki oli illan / alkuyön aikana maannut, että onko jossain pissaa, mutta mistään ei löytynyt märkää länttiä.

Koirat antoivat meidän nukkua pitkään. Aamupäivälenkkinä tehtiin ns mansikkamaanlenkki. Kiki pissasi vihdoinkin (ei tosin kovinkaan pian ulos lähdön jälkeen) ja kävi kakalla. Nemi oli ihan normaali itsensä eli sitä ei viime öinen pauke häirinnyt millään muotoa. Kiki kiskoi koko matkan, muutamaan otteeseen se vähän rentoutui, kunnes kuului Joku Vääränlainen Ääni ja se taas hämmentyi.

Mun pienestä rämäpäästä on tullut pehmeä säikkyilijä 😟mä tahtoisin sen villin hupakon takaisin 💖
Kiki ei syönyt aamu(päivä)ruokaansa ollenkaan. Nostin ruuan sitten pois kun tarjoilu ei kiinnostanut (ja koska Nemi ois syönyt sen jos kuppi olisi ollut maassa pidenpään).