Olen tässä yrittänyt pitkin viikkoa miettiä, että mitä tuumisin ja mitä kirjoittaisin tänne blogiin Kikin tämän viikon treeneistä. Ensin oli tiistaina tokot ja sitten torstaina tottikset (bh-treenit). Koira oli ihan eri(lainen) kummissakin treeneissä. Se on kyllä jännä otus, josta en ihan aina ota selvyyttä. Joskus se on ihan mahtava helmi, oikea treeniunelma (minun unelma, muiden unelmat ovat varmastikin toisenlaisia), toisinaan en pääse yhtään sen kanssa samalle aallolle. Joskus se tekee jotain, mitä en olisi yhtään osannut odottaa siltä - huolimatta siitä, että se on tehnyt monia puun takaa tulevia juttuja. Sitten on tietysti vielä se, että se uunottaa minua välillä ihan kuusnolla ...
Tiistain treeneissä päästiin heti jotenkin hyvään vetoon. Treenailin hallin perällä kaikenlaista, tehtiin seuraamista, liikkeestä maahanmenoa, temppusia, naksuttelin koiralle merkin kiertoa ja se teki sitä nyt hyvällä ilmeellä ei ollenkaan sellaista pelkotilajuttua mitä sillä on pari viikkoa ollut (viime viikollahan se paineistu ihan jo siitä kun muut tekivät merkinkiertoa). Pystyin pitämään koiraa irti ja se oli kuulolla. Käytiin ottamassa hyppyä, pysyi hypyn takana josta palkkasin sitä muutamaan otteeseen ja tehtiin sitten se hyppykin mikä sujui ihan kivasti. Piilottelin koiralle tunnarikapulaa ja se oli onnesta soikeena sitä hakemassa.
Ohjatusti katsottiin sitä liikkeestä maahanmenoa. Nyt tehtiin ekana kertaa ikinä ko liikettä seuraamisesta eikä vain peruuttamisesta, ja kappas sehän toimi! Nyt pitää vain muistaa, että peruuttaessa ei apuja koiralle (eli mun liikkeen pitää jatkua, vain suullinen käsky eikä mitään avuja koska Kikillä on tosi hyvä maihinmeno), jos seurautan niin siin saa viel hieman avittaa koiraa. Enemmän edelleen silti peruutustreenejä, mutta välillä seuraamisenkin yhteydestä.
Paikkatreeneissä istuminen ei meinannut sujua millään eli Kiki valui kokoajan maahan. Maissaolo paikkistreenissä taas se ei kuuntele mua kun kattelee ympärilleen eli liikkuria -ja muitakin- eli siihen tarvitaan ihan tuhottomasti treeniä jotta mä olisin oleellisempi kuin ympäröivä maailma. Varsinainen paikallaan makaaminen on mennyt kyllä harppauksittain eteinpäin.
Jotain kun oltiin tekemässä niin, että Katja oli katsomassa treenejämme niin Kiki otti hatkat. Sai siis hepulin. Juoksi silmämunat vilkkuen ympärihallia sen minkä pikkujaloistaan sai irti. Sain mä sen sitten lopulta takaisin mun luo ja jollainlailla hallintaankin ...
Torstaina sitten taas. Treeneissä oli yks koira jota ei ollu ekalla kerralla. Kiki otti sen koiran sitten silmätikukseen ja auta armias kun se koira haukkui jonkun verran (sitä taidettiin haukuttaa jotta koiran sai oikiaan vireeseen tms - tai sitten se haukku muuten vaan, en ole varma) niin Kiki huusi sitten kanssa ... ja kun se toinen koira ei kyllä tainnut paljoa tuon jälkeen äännellä niin eipä se Kiki silti rauhoittunut. Tai rauhoittui välillä ja sitten taas kohta kilahti. Muutenkin se oli ihan älyttömän rauhaton koko treenien ajan. Edellisellä kerralla olin tehnyt sitä sun tätä "vapaa-aikoina" mutta nyt aika meni oleiluun ja koiran mielentilan parantamiseen.
Kouluttajan silmäin alla katsottiin seuraamista. Heti tuli noottia siitä, että minun pitäisi opettaa koira erottamaan milloin treenataan ja milloin ei treenata, että annan koiran tehdä mitä huvittaa. Joo, onhan se joissain määrin totta ja ihan järkipuhetta. Koiran ei saisi antaa tuusata omiaan (esim haistella lattiaa), mutta sitä ei voi laittaa "pötkötä" käskyn alle kuin vaikka Nemin kunnei se pysy siinä (ku hetken). Enihau, otin vihjeestä vaarin ja noiden harkkojen jälkeen olen lenkeillä yrittänyt ajaa käyttöön käskyjä "homma" (=tekeminen alkaa) ja "loppu" (tekeminen loppuu).
Välillä seuraaminen sujui ihan kivasti.
Henkilöryhmä ei sujunut niin hyvin kuin edellisviikolla, mutta oli siinäkin jotain ihan ok osioita.
Tiistaina tunnelma oli toiveikas ja torstaina epätoivoinen. Tiistaina ajattelin positiivisesti kuinka hyvällä mallilla monet asiat jo ovat, torstaina ympäristöstä häiriönottaminen nosti päätään ihan tosissaan. Meidän pitäisi Kikin kanssa molempien päästä kuplaan, mieluiten samaan kuplaan, jossa emme häiriintyisi ulkoisista asioista. Minun pitäisi itsevarmemmin ja määrätietoisemmin käskeä koiraa (olen epävarma, en jaksa nyt tähän vuodattaa missä kaikissa tilanteissa yms yms, mutta koirathan lukevat minua kuin avointa kirjaa ja käyttävät sen varmaksi hyödykseen jos haluavat) ja koiran pitäisi oppia toimimaan vaikka ympäröivässä maailmassa tapahtuu mitä kummempia asioita. Nythän on siis se tilanne, että jos Kiki pelkää niin se ei ota minulta vastaan minkäänlaisia käskyjä, pyyntöjä, tms eikä se pysty edes syömään. Pelkotila -tai joku muu kummallisuus- on treeneissä tullut ehkä esille vain sillon kun nakkasin sitä sillä namimunalla, silloinhan se pakeni sinne häkkiin. Mutta ulkona se on säikkynyt jotain ääniä, uuden vuoden jälkeenkin, esim lauantaina käveltiin jääkiekkokaukalon ohitse ja Kiki säikähti sieltä tulevia ääniä ja alkoi kiskomaan häntä alhaalla eteenpäin. Meni pitkän aikaa -satoja metrejä- ennen kuin se rentoui ja alkoi käyttäytymään normaalimmin. Tänään nose-epiksissä se myös selvästi reakoi monenlaisiin ääniin ja sen keskittyminen häiriintyi.
Että sitä saa kyllä monenlaisten asioiden kanssa painia kun koiraa yrittää kouluttaa. Kiki on melkoinen kameleontti siinä miten se käyttäytyy eri koirien läsnäollessa ja eri paikoissa. Eri koirat opettavat kyllä valtavasti ja voivat toisaalta olla hyvinkin erilaisia -myös ne jotka ovat samaa rotua- ja toisaalta taas paljon yhtäläisyyksiä löytyy.
Silti, vaikka en osaa ja vaikka hakkaan välillä päätäni seinään, niin yhä kyynärkummituksen jälkimaininkina enimmäkseen nautin siitä kun voin (yrittää) kouluttaa Kikille kaikenmoista. Tai tykkään katsoa kun se etenee lenkeillä (nyt se on alkanut sitä enimmäkseen taas tekemään) tai kun se hyppii lumipenkalle tai muuten melskaa lumessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti