Viime viikolla Kikillä oli kahdet treenit Kempeleessä. Ensin tiistai-iltana alo-avo -ryhmän tokot ja sitten torstaina alkuillasta pk-tottista / BH-treenit. Molemmissa oli ensimmäiset kerrat uuden ryhmän parissa.
Tokoryhmässä on Kikin lisäksi belgi (musta), lapinporokoira, corgi, airedalenterrieri ja alaskanmalamuutti.
Bh-ryhmässä on belgi (mali - ois toinenkin, mutta se ei ollut viimeks paikalla), lyhytkarvainen collie, hoffi ja rotikka.
Tiistaina Kiki oli ensin hyvin mun kanssa tekemässä, ja sitten kun joku teki kiertotörppötreeniä niin Kiki yritti paeta paikalta :(
Harkattiin seuraamista, mikä meni ihan kivasti. Tehtiin myös hyppyä, missä Kiki ei meinannut pysyä paikallaan. Kun sain sen lopulta pysymään kävin eka palkkaamassa koiran pysymisestä ja sitten tehtiin se hyppy - meni ihan ok:sti.
Paikallaolo taisi mennä muuten ihan hyvin (palkkailin väleissä), mutta maihinmeno ei oikein sujunut, koska Kiki tuijotti kouluttajaa eikä kuunnellu mua. Tarvitaan siis paljon käskytettyä treeniä (normi paikkistreenin lisäksi), jotta Kiki oppii että niitä muita ei tarvi katella ...
Palailen asiaan ehkä kun muistan mitä kaikkea tehtiin.
Torstaina Katja kertoili kaikenlaista bh:sta. Sitten harkattiin liikkeestä maahanmenoa. Kikillä on ihan super maihinmeno <3 ei tehdä sitä siis vielä oikeesta seuraamisesta. Sitten harkattiin myös henkilöryhmää, jossa Kiki lähti ihmeen hyvin seuruuhun mukaan kun pelkäsin että se pussaa ihmiset kumoon :-D Lisäksi tehtiin luoksari (annoin Katjan pitää Kikiä eli halusin että koira tulee vauhdilla mun luo eikä oteta mitään paikkishinkkaamista).
Itsekseen tein hieman paikkista ja kaikenlaisia pikkutemppuja / tokojuttuja. Kiki oli tosi hyvässä treenimoodissa torstaina <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti