lauantai 31. joulukuuta 2022

Tara sai postia

 Taralla jatkuu aksailut yhdeksäs tammikuuta AnskuNi -koirakoulussa. Eli samassa paikassa aksailut jatkuu kuin missä syksylläkin käytiin. Tai tulee hieman muutoksia ryhmäjakoihin, kellon aikoihin ja joka toinen viikko ollaan Haukkiksen hallissa ja joka toinen viikko toisessa (pikku)hallissa (tästä toisesta reenitilasta tulee myöhemmin lisätietoja eli en vielä tiedä siitä muuta kuin että sijaitsee Oulussa). 

torstai 29. joulukuuta 2022

Agilitytavoitteet 23

 Agilityä ajattelen Taran kohdalta kahdella tavalla.

Ensin on se, että ens vuodeksi on tavoitteena päästä kevättalveksi treeniryhmään (tämä on hyvin pitkälle vireillä, melkein jo lyöty lukkoonkin), sitten olen ajetellut, että kesäkausi voitaisiin treenailla itseksemme ja mahdollisesti kimppatreenailla ja pienessä toiveessa on, että olisi jotain lappalaistreenejäkin (aksankin saralta). Syksyksi toivoisin pääseväni taas johonkin ryhmään (jossa on kouluttaja). 

Sitten toinen tavoite on erilaiset taidot, sekä ihan ne perinteiset että se oppii suorittamaan  agilityesteistä muut paitsi kontaktit ja pujottelun (ts pujo ja kontaktit alulle kans, mutta milloin lie voi olettaa niiden suorituksen olevan "valmiit" 😁) että sitten ohjaus/radanluku taidot. Ja tässä jälkimmäisessä ajan takaa siis sellaisia itselle uusia agilityyn liittyviä juttuja kuten, että saanko koiran oppimaan ja itseni (tarkoituksenmukaisesti) käyttämään esim niitä erottelukäskyjä "kierrä ja käänny oikealle" "kierrä ja käänny vasemmalle" ynnämuita sen kaltaisia. 

Näitä kahta asiaa pidemmälle on osaa vielä edes ajatella (agilitypolkuamme), asiat kehittynevät pikkuhiljaa ja ajatukseni sitä myötä muovautuvat. 

keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Koiratanssin treenisuunnitelma 23

 Viime syksy meni koiratanssin osalta lähinnä siihen, että opeteltiin (uudelleen) hallissa olemista, treeneissä olemista, häiriönsiedätystä yms perusreenaussettiä. Lupasin (itselleni), että ens vuoteen mennään hieman paremmilla suunnitelmilla ja tavoitteilla. 

Kikin osalta sanottakoon, että sille en laadi tarkempia suunnitelmia. Sen kanssa tehdään jo opeteltuja temppuja, improillaan ja tehdään sellaisia hyvänmielen "hömppä" treenejä vähän sen mukaan mikä milloinkin. 

Taralle sitten ... 

  • Kehäänmeno (ja kehästä paluu) treenejä
  • Lisää musiikkiin totuttamista
  • Olemassaolevien temppujen vahvistusta
  • Joitain uusia temppuja (esim käden yli hyppy?)
  • Temppujen ketjuttamista
  • Palkkauksen harvennusta / palkattomuutta
  • Pieniä koreoita
  • Joku, tai joitain musiikkeja, johon koreon harjoittelua 
    (ei tarvitse olla mikään the kisabiisi)

Sitten minun pitäisi laatia myös treenikohtaiset suunnitelmat (eli teema / pääajatus mitä kulloinkin ryhmätreeneissä tehdään), ne mietin myöhemmin (toivottavasti)

tiistai 27. joulukuuta 2022

Halli ja nose

 Oulun noseyhdistyksen jäsenmaksulasku tuli jokin aika sitten. Ihan vähällä oli, että olisin työntänyt sen öö-mappiin, mutta niinpä vain maksoin sen äsken. Menkööt nyt vielä ens vuosi, jos se noseinnostus vielä vaikka nousisi. Ja joo, enhän mä noseiluun tarvi mitään paikallista yhdistystä sinällänsä (paitsi jos haluaa mennä kokeisiin niin jäsenyydestä saattaa olla hyötyä?). 

Lisäksi samalla nettipankin avaamisella maksoin myös kevättalveksi Okk:n hallin omatoimitreenioikeuden. 

maanantai 26. joulukuuta 2022

Jänöjä ja juoksut

 Piip piip piip 

Siinäpä Taran sanomiset viime aikoina. Tänäiltana iltalenkillä se lähti jälestämispuuhiin naapuriasunnon kohdilta ja piipitti-jälesti muutaman sata metriä ennen kuin rauhoittui siitä ja rupesi normaaliksi lenkkeilijäksi. Onneksi ei nähty tuolla lenkillä jäniksiä, eilisiltalenkillä sellainen vilahti ja samalla Taralla meni kuppi nurin iik-vink- piip- iik- vink- hauuuuuuuuuuuuuu 

Paluulenkillä (tänään) huomasin, että naapuriin meni tassujen jäljet. Normaalisti siellä ei ole koiraa, mutta nyt joulun aikaan ilmeisesti on joko hoitokoira tai koirallisia vieraita. Luulenpa, että uroskoira (Taralla on about tärppipäivät ehkä menossa tai kohta tulossa). 

Jäniksistä tuli mieleen, että oon muutaman sellaisen iltalenkin käynyt viime päivinä, että ensin kun oon lenkittänyt Taran niin se on ollut jänöistä ihan kuuhun lähdössä. Mutta sitten kun oon hetiperään mennyt samoille nurkille missä puput ovat pomppineet Kikin kanssa niin se ei ole ollut ollenkaan niin vieterit kireänä kuin mitä Tara. Yhdellä lenkillä se jopa ei huomannut ollenkaan jäniksen olemassaoloa kun sellainen loikki joku satametriä meidän edestä. 

Ainiin, kerrottakoon vielä, että tänään Tara rupesi ärräilemään Kikille. Olin just lässyttämässä Kikille jotain, oma naama tosi lähellä Kikin kuonoa, ja Tara tuli siihen likelle ja rupes ärräämään Kikille. En tiedä miksi tai mikä sille tuli. Kiki oli heti vastaamassa, että mitä helkuttia. Käskettiin kumpikin koira pois tilanteesta, ne katteli toisiaan hetken (toi lässytystilanne oli sohvalla) lattialla, nuuskuttivat pikkasen ja sitten olivat taas ihan normaalisti. Luulen että ärräily liittyy jotenkin Taran juoksuun. 

Lajeista ja rahasta

 Saako rahasta puhua? Noh, puhun kuitenkin. 

[jokainen yritys hinnoittelee tuotteensa miten haluavat, eri summille on varmasti erilaiset syynsä, en edes yritä arvella niitä - yritykset tehkööt miten haluavat, puhun nyt asiakkaan, yhden sellaisen, eli itseni näkövinkkelistä]

Kun Kikin kanssa kävi miten kävi, niin mä vannoin (itselleni) etten ikinä enää harrastaisi agilityä. Se millaisessa ajatusmaailmassa aginkin suhteen aiemmin olin ja elin olisi aivan toisen kirjoituksen paikka, ei palata siihen nyt. Vaan siihen, että kun Tara tuli niin rupesin haihattelemaan ajatusta, että josko kuitenkin vähän agia ? Halusin käyttää koiran ensin terveystarkastuksissa ennen kuin varsinaisesti agia voisin Taran treeniohjelmaan kunnolla edes suunnitella. 

Oulun seudulla on nykyisin hyvä tilanne agilityn suhteen, sillä täällä on useita koirakouluja joissa voi aksata. Lisäksi on yhdistykset, jotka tarjovat agilitykoulutusta ryhmissään, mutta jotta yhdistyksiin pääsee aksaamaan niin pitää ensin talkoilla n määrä (ei ole kiveenhakattua että tietyllä tuntimäärällä saisi ryhmäpaikan). Yhdistyksien agitunneille ei kannata mennä koiran kanssa joka ei ole vähintään möllitasoinen (joskus järjestetään alkeiskursseja, muttei säännöllisesti, eikä niillekään pääseminen ole itsestään selvää), joten aloittelevan koiran kanssa yhdistykset eivät ole vastaus jos haluaa harrastaa liitelyä. 

Voi nyt olla, että unohdan jonkun, mutta käsittääkseni agilitykoulutusta (maksulliset koirakoulut) tarjoavat (satunnaisjärjestyksessä) Tiina Leinonen, Minna Jokisaari, Henna Raittimo, Active Dogs, AnskuNi, Spotsdogs Center ja Minna Martimo. Jaksamatta googlettaa yksityiskohtaisia tietoja niin käsitykseni mukaan yksi treenikerta näissä paikoissa maksaa 25-40 euroa. Suurin osa tarjoaa myös ns valmennusryhmäpaikkoja eli pitää sitoutua pidemmäksi ajaksi juuri heidän harjoituksiinsa (esim kevät tammi-huhtikuu voi "helposti" maksaa 550 euroa). Sehän on toki jokaisen oma asia, että kelläkin on vara kuinka paljon maksaa koiratreeneistä. 

Eli kun mietin alkaisinko kuitenkin agiliitämään, niin piti miettiä onko minulla siihen vara. Vaikka olen joskus vuonna rikkalapio harrastanut agia, niin en halunnut itsekseni tuuskailla jotain, vaan halusin mennä ryhmään ja niin, että päivitän kymmenen vuoden takaisen agilitytietämykseni tähän päivään. 

Tästä tullaan sitten myös siihen, että jos harrastaa agia, niin mitä muuta on vara harrastaa? Syksyllä oltiin siinä Jennin tokossa kun halusin testailla sellaista treenitapaa (reenit kerran kuussa, kerrallaan kaks tuntia), näistä tokoista maksoin muuten kaksisataa euroa, että ei ollut halpaa sekään - toki jaettuna koko syksylle ei niin paljoa, mutta toisaalta "vain" neljä kertaa, että siinä mielessä aika paljon. 

Kuten aiemmin (ehkä) sanottu, niin yhdistyksissä harrastaminen ei ole niin kallista. Viime syksynä oltiin suunniteltusti koiratanssissa ja vähän kuin vahingossa rallytokossa okk:lla, nämä molemmat maksoivat 120 euroa (eli reilulla satasella sai syys-joulukuun reenit ko lajista). 

Mä olen ihan hirveästi vatuloinut mielessäni sitä asiaa, että pitäisikö mun käydä myös Kikin kanssa jossain treenailemassa. Mutta aina päädyn sekä siihen että en halua sitoutua sen kanssa mihinkään valmennusryhmään että siihen piheilyyn, että en raski maksaa Kikin humppa-aktivoinnista 20-30 euroa per tunti. Joten Kikin aktivoinnista huolehdin koiratanssitreeneillä, mahdollisilla lappalaistreeneillä ja käymällä omatoimitreenimässä hallilla (eli maksan myös omatoimitreenioikeudesta johonkin, luultavimmin okk:n, halliin). 

***

Just nyt tuntuu jopa kutkuttavan hauskalta, että Taran lajeiksi ovat valikoituneet koiratanssi ja agility. Koen, että viime (tämän siis) syksyn toko- ja rallytokotreeneistä oli paljon hyötyä näihin molempiin lajeihin sekä ylipäänsä treenaamiseen. Lisäksihän me ei tietenkään lopeteta tokon tai edes rallynkaan reenaamista (saatan jopa hakea siihen lappalaisten valmennusrinkiin jompaan kumpaan lajiin), mutta ei tehdä sitä nyt hetkeen missään ryhmissä eikä sitä myöten niin säännöllisesti. 

sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Ne Lentsu tokotukset

 Muutama viikko sitten oltiin tosiaan siellä Leena Välimäen tokokoulutuksessa minkä KAS järjesti. Kuten aiemmin mainitsin, niin minua jännitti etukäteen ko kurssi.  Ilmeisesti olen kasvanut (koira)ihmisenä noista Merrin treeniajoista, koska en ollut niin paineessa kuin mitä pelkäsin harjoituksissa. 

Saavuin hallille jo aamulla kun eka ryhmä aloitti harjoittelun. Käytin Taran lenkillä ja mentiin sitten halliin, olin ottanut Taralle häkin mukaan ja siinäpä se sitten majaili koko päivän - poislukien ne hetket kun tauoilla käytin sitä ulkoilemassa kun sillä itsellään oli treenivuorot keskipäivällä. Jaoteltiin muiden treenaajien kanssa omat treeniaikamme niin ei tarvinnut yhteen pötköön käyttää omaa aikaa. 

Tehtiin seuraamista, jääviä, kartioiden kiertoa, sivuaskeleita ja kaukoja. Alla muutama video aiheesta. 








Muutama huomio treeneistä. Videolla ei kaukoja ehkä ole? Mutta Lentsu sanoi, että Taralle passaa hyvin takajalkakaukot ja että perusvaihdokset olivat ihan hyvällä mallilla - tehtiin niitä siis niin, että koira oli mun lähellä (ihan hissiasennonvaihtoina). Myös siitä mainitsi, että jalkatargettia ei tarvitse vielä alemmissa luokissa, mutta toisaalta sama se olisi jo koiralle opettaa. 

Sivuaskelista taisin itse havannoida, että mulle oli helpompi tehdä ne niin, että astuin ns etukautta. Tästä myös siis havaintona se, että tokon sivuaskeleet ovat eri juttu kuin rallytokon sivuaskel-tehtävä. 

Jäävissä seisomista treenailtiin lelun heittona. Seuraamisesta kommenttina oli muunmuassa, että imutusta tehdään vain ihan pennuille (3kk asti tms). 

Sitä sun tätä treenaamisesta

 Yritin selata blogia ja hakea jotain tarttumapintaa tähän kirjoitukseen, mutta huomasin kirjoittaneeni syksyn aikana todella vähän mitään, vaikka monenlaista (treenirintamalla) on tapahtunut. 

Viime syksynähän Tara treenaili aktiivsesti Kismalla tokoa ja kävi Sportsdogscenterillä agilityyn johdattavan pentukurssin. Kiki reenaili myös viime syksynä Kismalla, nosework-valmennusryhmässä. Lisäksi molemmat kävivät Okk:lla koiratanssitreeneissä. Sitten lähdettiin puoleksi vuodeksi sinne Luleåån ja kaikki treenitoiminta oli tauolla. Jossain vaiheessa mulla vielä oli toiveikas ajatus siitä, että olisin Ruotsissa treenaillut edes semiahkerasti syksyn tokoläksyjä ja tehnyt Kikille nosework-piiloja. No, tietäähän sen miten siinä kävi, en juurikaan reenannut mitään, oltiin vaan ja ulkoiltiin. Muutaman kerran sisällä tehtiin jotain pikkureenejä ja taisin kerran -tai kaks- nosetella Kikin kanssa. 

Se nosetus ei nostanut sitten päätään sittenkään kun oltiin tultu takaisin Suomeen. En ole heittänyt eucalyptys puteleita jokeen ja kaikenlaista muutakin treenitavaraa senkin lajin osalta on edelleen olemassa, mutta nenätreenimotivaatiota jotenkin ei vain ole tällä hetkellä. 

Mutta takaisin siihen Taraan. Keväällä käytiin muutaman kerran yksäreillä ja silloin olin vakuuttunut, että tämä olisi hyvä tyyli Taralle pidemmäksikin aikaa, mutta jotenkin niiden aikojen sopiminen oli hankalaa ja tuntui ettei pelkästään nuo reenit riitä meille, joten päädyin miettimään mitä ja missä haluttaisiin reenailla ja kuulin kaverilta Jennin tokovalmennuksista. Laitoin sitten kesällä Jennille viestiä ja niinpä päästiin syksyksi hänen tokovalmennuksiin. 

Lopulta ei käyty tokoissa kuin kolmesti, reenejä olisi ollut neljänä sunnuntaina. Niin, tuo reeniajankohta oli lopulta se mikä sai minut jättäytymään kevääksi pois ryhmästä, viikonloppuna keskellä päivää oli jotenkin vaivalloista olla lähdössä harjoituksiin ja se tuntui aina keskeyttämään jotain viikonloppu askaretta. Sunnuntaille sitä paitsi on jo olemassa semivakiona koiratanssitreenit iltaisin. 

Taran tokoryhmässä kaikki koirakot olivat meille ennestään tuntemattomia. Siellä oli tanskalaisruotsalainenpihakoira (luulen! saattoi olla myös joku russeli tms), keskikokoinen snautseri (musta) ja sileäkarvainencollie + Tara tietty. Collie oli selvästi taitavin ja nämä pienet koirat myös taitavampia kuin Tara, mutta se nyt ei mitään haitannut kun koirakot tekivät yks kerrallaan mitä halusivat milloinkin harjoitella. Välillä tehtiin sitten yhdessä paikallaoloja. 

Joka treeniin raahasin Taralle häkin halliin ja se odotti häkissä aina omaa reenivuoroaan. Tämä häkki homma on sellainen minkä koen olleen meille tosi hyvä homma syksyn aikana. Joku joskus vihjas, että "helppohan se koiran häkissä on olla", mutta mä en koe sitä niin. Tai joo, tottakait onhan siinä jotkut helpot puolet, mutta en koe että treenihallissa häkissä hiljaa oleminen olisi tullut mitenkään ilmaiseksi. Toisaalta kuulin myös kommenttia siitä kuinka "mun koira ei vois olla hallissa kun muut tekevät, siksi se odottaa autossa". 

Myös rallytokotreenien loppuajan parempaan treeniflowhun vaikutti selvästi se, että Tara oli oppinut tuon häkkipelin. Välillä koira hakeutui myös itse häkkiin jos oli sen mielestä sille hetkelle reenattu jo liikaa; ja tämä oli minun mielestä mitä oivallisin taito koiralta - jos tuntuu, että on jo vähän liikaa kaikkea niin voi mennä häkkiin rauhoittumaan. 

Hierontoja

 Hieman sellainen kutina, että jäänyt mainitsematta viimeisimmät koirien fyssarilla käynnit. Siellä on siis käyty säännöllisesti noin kuukauden välein. Viimeisimmissä Kiki on ollut melko hyvässä kunnossa, joo, hoidettavaa koirasta löytyy aina, mutta esim kesällä oli huonommassa kunnossa (enemmän jumissa) kuin mitä nyt muutamana viime kertana on ollut. 

Tarakin on toki hoidettu aina samoilla käynti kerroilla, sillä ajalla mikä Kikiltä on jäänyt. 

Kampaushetki 24/22

 Kuten sanottua, joulu meni toisin kuin oli kuviteltu. Joten oltiinpa sitten kotona joulun pyhät. Hyvää ruokaa ja seuraa oli kotonakin, joten mikäs siinä (flunssan olisin voinut lahjoittaa silti jollekin). 

Oli sitten aikaa myös kammata koiraa... Kikistä poistin päällykarvan alle jumahtaneita irtovillatakkuja. 

Joulukuun aksailut

 Joulukuussa oli agilityn pohjataidot kurssilla kolme kertaa 5.12, 12.12 ja 19.12. Näistä viimeisimmälle kerralle ei tosiaan päästy osallistumaan kun olin itse flunssassa. 

Vko 49 (5.12):




Vko 50 (12.12):






perjantai 23. joulukuuta 2022

Kulut 2022

 Tai "Tätä et olisi halunnut tietää ..." 😄

Onneksi bensa on halpaa, sähkö on halpaa ja kaikki muukin on halpaa. Eikun miten se menikään? 



Rahan kulutus koiriin kuukausittain. Alkuvuodessa vääristymää jonkin verran, kun herkkuja ja ruokia ostettiin myös Ruotsin puolelta ja niitä en ole tähän merkinnyt (kuitteja kyllä säilytin jonkin aikaa, mutta en jaksanut alkaa säätämään eurojen ja kruunujen kanssa tässä excelöinnissä). Varmasti muitakin puutteita löytyy kuin Luleåssa asumiseen liittyviä. Syyskuun kuluspiikki selittyy pitkälti Kikin hammaslääkärikäynnistä ja Taran virallisista terveystarkastuksista. 


Hieman kulujakaumaa, eläinlääkärilohkoa kasvatti tänä vuonna hammas- ja terveystarkastusten lisäksi alkuvuoden säännölliset ekinokokkimadotukset. Koirien hierontaan menee vuodessa useita euroja kun Kiki menee hyvin herkästi jumiin operoidun kyynärän vuoksi, samalla sitten tulee pidettyä harrastuskoira Tarankin kroppa kunnossa. Alkuvuonna käytin yksittäisissä treeneissä (yksäreitä ja irtotunteja) ja vuokrattiin halleja, loppuvuodelle säännöllisempiä harrastuseriä. Kaksi koiraa syö enemmän kuin yksi, ruokakuluja lisäsi ehkä hivenen se, kun metsästin koirille sopivaa nappulaa (testailtiin eri merkkejä). 

Rt tieto

 Ei siis rataantutustuminen vaan rallytoko. 

Ralleilut eivät jatku tammikuussa, aamulla oli tullut sähköposti aiheesta. Hyvä oli saada varma tieto asiasta niin voin huomioida tämän asian kaikenlaisia suunnitelmia laatiessani ja kalenteria täytellessä. 

Koiratanssin treenikausi on ilmeisesti 2.1 - 23.4

Se tilasto

 


Agility vääristää hieman maailmankuvaa siitä kuinka aktiivinen olisin kisarintamalla 😁 
Vaikka on kait sitä tullut parit näyttelytkin käytyä. 

Epäloogisesti tässä ei ole agility- tai tokoepiksiä vaikka on poropaimennustestaukset ja karhutesti mitkä tyystin ovat epävirallisia. Merri on läpäissyt Porokoirakerhon testin, mutta Nemi ei (hyl tuloksetkin lasketaan tähän tilastoon). Myös noseworkista löytyy epävirallisia tuloksia kun sekä Nemi että Kiki kävivät hajutestissä joulukuussa 2017. 

Muutamat näyttelykäynnit puuttuvat kun en jaksa etsiä tietoa siitä milloin ne ovat olleet eli muutama reissu Riikaan, Tallinnaan ja  Norjaan (Harstad ja Tromssa). 

edit. taulukosta puuttuu Merrin pelastushakuilu tulos. 

Muodikas tilasto

 Minä kans kun muutkin ... 

Koirien kisakoenäyttely ja muut kissanristiäiset tilasto tekeillä ... 

Tähän liittyen piti sukeltaa myös Hunddataan (meinasin jättää nämä ensin pois, mutta muistin että Hunddatasta tietysti tiedot löytyvät), joten kirjaan sieltä tänne faktoja ylös Merrin ja Nemin Ruotsin seikkailuista. 

Merri:

  • 26.3.2005 Södertälje . Tuomari Hagelin Ing-Marie. Ökl 2
  • 27.3.2005 Tukholma. Tuomari Nilsson Kurt. Ökl 2
  • 19.5.2007 Piteå  Tuomari Rodirigues Fernando M. Ökl 2
  • 11.6.2007   Skarpnäck (Tukholma). Tokokoe (!), klass 1, 88,5p. 
  • 17.6.2007 Orsa. Tuomari Edh Kenneth. Ökl 1, ökk 2, ck
  • 16.12.2007 Hund 2007 (Tukholma?). Tuomari Wilberg Knut-S Ökl 2
  • 9.3.2008 Norsjö. Tuomari Nilsson Kurt. Ökl 1, ökk 4
  • 17.5.2008 Trehörningssjö. Tuomari Emery Rose-Marie. Ökl 2
  • 18.5.2008 Trehörningssjö. Tuomari Pratt Tuula. Ökl 1, ökk 2, ck
  • 6.7.2008 Tukholma MV-08. Tuomari Törnlöv Nils-Arne. Ökl Very good, ökk 4
  • 11.7.2008 Tvååker. Tuomari Scheel Kresten. Ökl 1, ökk 1, ck, btkl 1, cert, bir 
    Valioitui ja sijoittui Blå Gula Hund -kehässä (ruotsalaisten rotujen oma loppukehä)
  • 12.7.2008 Tvååker. Tuomari Ganami Kertes Agnes. Chkk 1, ck, btkl 2
  • 16.5.2009 Piteå. Tuomari Helgesen Svein Bjarn. Chkk 2, ck, btkl 2
  • 4.7.2009 Visby. Tuomari Wilberg Leif-Herman. Vetkk 1, ck, btkl 1, bir
  • 5.7.2009 Visby. Tuomari Scanlon Paul. Vetkk 1, hp 
  • 21.5.2011 Piteå. Tuomari Emery Rose-Marie. Vetkl Excellent, vetkk 2, ck, btkl4
  • 22.5.2011 Piteå. Tuomari Kangas Teuvo. Vetkl very good
  • 10/2006 (?) Tromssa, tuomari ?. Sert (ei cacibbia) ja No Mva 
  • 11/2006 Poznan, MV-06. Tuomari Edh Kenneth. Sert, cacib, vsp
    Maailmavoittaja 2006 
Merrin ulkomaan reissu listauksesta puuttuu yksi Viron näyttely ja kaksi Latvian reissua, kun en muista (ja jaksa kaivaa) milloin ne olivat. 


Nemi:

* Latviassa pari reissua, Norjassa yks reissu, Virossa yks reissu. Mukana myös Puolassa, se oli syksyllä 2006

  • 19.5.2007 Piteå  Tuomari Rodirigues Fernando M. Ökl 2
  • 17.6.2007 Orsa. Tuomari Edh Kenneth. Ökl 1, ökk 4
  • 16.12.2007 Hund 2007 (Tukholma?). Tuomari Wilberg Knut-S. Ökl 1, ökk 2
  • 9.3.2008 Norsjö. Tuomari Nilsson Kurt. Ökl 2
  • 17.5.2008 Trehörningssjö. Tuomari Emery Rose-Marie. Ökl 2
  • 18.5.2008 Trehörningssjö. Tuomari Pratt Tuula. Ökl 2
  • 6.7.2008 Tukholma MV-08. Tuomari Törnlöv Nils-Arne. Ökl Very good, ökk 3
  • 11.7.2008 Tvååker. Tuomari Scheel Kresten. Ökl 1, ökk 2
  • 12.7.2008 Tvååker. Tuomari Ganami Kertes Agnes.  Ökl 1, ökk 1, ck, btkl 1, cert, bim
    valioitui
  • 16.5.2009 Piteå. Tuomari Helgesen Svein Bjarn. Chkk 3
  • 4.7.2009 Visby. Tuomari Wilberg Leif-Herman. Chkk 1, ck, btkl 2
  • 5.7.2009 Visby. Tuomari Scanlon Paul. Chkk 1, ck, btkl 1, bir, cacib, big: reserv
    (Ruotsissa ainakin tuolloin ryhmässä sijoitettiin viis, Nemi oli se viides)
  • 21.5.2011 Piteå. Tuomari Emery Rose-Marie. Chkl Excellent, chkk 1, ck, btkl 3
  • 22.5.2011 Piteå. Tuomari Kangas Teuvo. Chkl Excellent, chkk 1, ck, btkl 2

Kiki
on käynyt yhden ulkomaan näyttelyreissun (kesäkuussa 2018), Norjassa, jossa oli rop ja sai sertin ja valioitui. 

torstai 22. joulukuuta 2022

Rinkiin?

 Lappalaiskoirien valmennusringin ens vuoden ajankohdat ja kouluttajat on julkaistu:


Ts tuossa kuvassa on nuo ajankohdat, kouluttajatiedot tulivat tänään. 


Ens vuodelle ajattelin oikeasti hakea tuonne mukaan, viime vuonnakin tuota jo hetken harkitsin. Kuulemma voi hakea useampaan lajiin ja jos pääsee mukaan niin sitten päättää lopullisesti mihin osallistuu. Kun en osaa päättää mikä laji kiinnostaisi eniten. Jos oikein tehokas olisin niin toki voisin hakea Kikin kanssa noseworkiin ja Taran kanssa muihin lajeihin. En kuitenkaan ole niin innokas, tarkoitus on hakea mukaan Taran kanssa (johonkin muuhun lajiin kuin noseen). 

Muuta en vielä tiedä

 kuin, että koiratanssia ainakin harrastetaan säännöllisesti, kun saatiin (edelleen) ryhmäpaikka sunnuntai-iltaan. 

Rallytokosta eikä agista ei ole kuulunut vielä mitään. Agin pitäisi olla maanantaisin jatkossakin, mutta ajat ja paikat eivät ole varmistuneet. Rallytokon suhteen ainakin jotkut ovat saaneet jo viestin treeniajastaan, joten oletan, että meillä rally ei jatku (odottelen vain vahvistusta tälle). 


edit. iltapäivällä tuli hakulomake agilityn pohjataitojen jatkoihin eli asiat edistyvät sillä saralla ... (haettu on, tietty)

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Kävi sitten niin

 ... että ilmeisesti palellutin itseni torstai-iltana rallytokotreeneissä (Okk:n hallin lämpötilaa on laskettu sähkömenojen takia enkä suhteuttanut pukeutumistani tähän vähemmän lämpimään harjoitusolosuhteeseen), koska perjantai-iltana paleli niin maan mahdottomasti ja kurkku tuntui kauhealta. 

Näinpä ollen jäi väliin perjantai-illan lappalaistreenit, lauantailta Taran kasvattajien tapaaminen (käväisivät hakemassa Tarulta slk-pennun (kennel Tarutuulten) täältä Kiimingistä), agikoulutuksen kuunteluoppiluuse & räpsintä Okk:n hallilla, sunnuntain koiratanssitreenit ja kaiken kruununa maanantain viimiset pohjataitoagiharkat. Näistä viimeisimmät sain myytyä. 

perjantai 16. joulukuuta 2022

Verta lattialla

 Tullessani tänään päivällä kotiin autoa korjauttamasta (siihen vaihdettiin uudet jarrupalat) niin eteisen lattialla näkyi kaksi iloista koiraa häntiään heiluttamassa ja verta lattialla. Taran toinen juoksu on siis alkanut (mieleen ei edes juolahtanut mitään muita vaihtoehtoja verelle). Aika hyvä ajoitus kun syksyn reenikaudesta on enää sunnuntain koiratanssit (Kiki voi mennä ja Tara saa jäädä kotiin; halliin toki voisi mennä juoksuhousut jalassa, mutta Kiki varmasti mielellään treenailee koko tunnin) ja maanantain agility (jonne voi mennä housut jalassa, pitää tuumailla mennäänkö vai jätetäänkö harraste väliin). 

torstai 8. joulukuuta 2022

Hakuprosessi kevään treeneihin

 Okk:n ryhmiin haku on käynnissä kevätkaudelle, täytin nytkin lomakkeet sekä koiratanssista että rallytokosta. En usko pääsymahdollisuuksiini, mutta hakematta en ainakaan pääse. 

Lisäksi toivottavasti Taran syksyn agilityn pohjataidoille tulee jatkoa, mutta tämä ei ole vielä varmistunut. 

Aion myös maksaa keväällekin Haukkiksen hallimaksun, jotta voidaan käydä omatoimitreenailemassa. 

keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Monta sanaa Taran agikurssilta

Koska tuntuu takkuavan Taran agitaipaleelta treenimuistiinpanojen tekeminen, niin linkitän videoita blogiin ja nostatutan ajatuksen virtaa sormien kautta näppikselle sitä kautta. 

(Viikon 42 treeneihin ei päästy, viikolla 43 ei ollut treenejä, viikko 47 ei treenejä)

Siihen nähden mitä alkusyksystä oli, niin koirat ovat jo hienosti oppineet toimimaan ryhmässä. Tekemään tehtäviä yhtäaikaa siis (joiltain videoiltakin näkee, että joku muu koirakko suorittaa eri tehtävää melko likellä samaan aikaan). Toki ne ottavat toisistaan häiriötä välillä, mutta selvää kehitystä on tapahtunut viikkojen aikana 😀

Viikko 45:


Suora putki harjoituksia ja kahdella lelulla palkkaamista. Tara leikkii hienosti myös vieraan kanssa, enkä lakkaa hämmästelemästä kuinka hienosti se ylipäänsä leikkii ja siis palkkautuu lelulla (ei ole kuten aiemmat koirat, että "voinhan mää sun mieliksi leikkiä, mutta sitten tarvin siitäkin namin palkaksi"). Ohjaukseen tulemista esteen sijasta. Luulen, että tämä on uutta (versus se aksa mitä harjoittelin Merrin ja Nemin kanssa), että ihan alkeistreeneissäkin mietitään (ja treenataan) esteiden ohituksia, nimenomaan siis sitä kautta, että pyydetään koira ohjaukseen (käteen) eikä esteelle. 


Hyppyesteiden avulla ohjaukseen tulemista. Välillä hypäten ja välillä ei. 


Jumppajuttuja. Nämä ovat kyllä olleet hyödyksi kaikkiin lajeihin mitä treenaillaan ja tosi hyvä, että eri kursseilla tulee tehtyä jotain niin kehitystä on tapahtunut kyllä syksyn aikana (esim Taran takapään käytössä). 

Tälle kurssia ensi tutustumiset keinuun. Keinun paukuttelua siis. Tässä mun pitäisi osata paremmin ohjata koira keinulle, koska se on menossa kuono väärään suuntaan tosi herkästi, sitten alan sanomaan jotain eikua ja koira hämmentyy, että tekikö se oikein vai ei ja mitä tässä oikein halutaan. 
 


Viikko 46


Lisää putkella ohjauksia ja putkeen menoa. Hieman kulmia/vinoja lähestymisiä putkelle. 

Lisää, lisää jumppajuttuja

"Kaisa ei osaa heittää lelua" -treeniä 😁
Ei kun siis katseohjaustreenin alkeet 

Lisää keinuilua


Viikko 48

ja vielä keinutreeniä


Mutkaputkeen totuttelua (olin tehnyt Taran kanssa mutkaputkea jo ed viikolla omatoimitreeneissä). Tässä huonona juttuna kun en löytänyt ensin kassista lyhyttä ja keveää hihnaa, nahka hihna oli hankala perässä reikkumaan. Ts hihnaa ei olisi kannattanut toki olla ollenkaan, mutta keinulla pelkäsin, että Tara innostuu ja karauttaa häiritsemään muiden treenejä (toiset olivat semi lähellä). Plus viereisiltä kentiltä kulki porukkaa jollain asioilla tuossa likellä niin pelkäsin koiran lähtevän hallinnasta jos ei olisi ollut hihnassa. Koira toimi ihan hyvin, mitä nyt meinasi jumittua putken keskelle (luulen että siellä oli jotain nameja tms)


Sitten näitä tötterökiertojuttuja. Aiemmilla kerroilla on tehty kiertoa toiseen suuntaan (pois päin ohjaajasta). Näitä en ymmärtänyt aluksi ollenkaan, hieman ehkä olen jo valaistunut aiheessa. Kyselin sitten facessa parviälyltä josko saisin paremmin langanpätkästä kiinni... ja toki näitä on nyt muutaman kerran treenailtu ja sitä kauttakin en ihan ole niin untamolla kuin aluksi. 

Eli näiden tötteröiden avulla opetetaan koiralle kääntymisiä vasemmalle ja oikealle, pitäisi toimia sitten aikanaan hyppyjen kanssa. Vasen ja oikea voivat olla myös ajateltuna kohti ihmistä tai pois päin ihmisestä. Jos opettaisi koiralle vasemman ja oikean niin pitäisi aina muistaa ajatella (ja käskeä) se nimenomaan koiran kuonosta käsin, mikä sille on vas/oik. Melko varmasti vääriä käskyjä tulee sanottua muutenkin, mutta ainakaan ei tarvi ehtiä miettimään mikä on koiran vas ja onko se sama kuin oma silloinen vas (ja kumpi puoli se vasen taas olikaan 😂). 

En tiedä miksi epäilyttää sanavihjeiden opettaminen (koiran oppiminen) ohjauksiin, kun oppiihan ne kaikkea muutakin sanoja yhdistämään eri tilanteisiin, esineisiin ja tekemisiin. Käskyiksi olen valinnut Taralle "kom" ja "weg" (kom kohti tuleva ja weg pois menevä). Koira ei osaa vielä noita sanoja (tuossa yhteydessä tai muutenkaan). 


Viime maanantain treeneissä tehtiin vielä tötterökäännöksiä putken kanssa. Huomatkaa kuinka putki houkuttaa koiraa 😃 . Itseäni hämmentää näissä treeneissä vielä sekin, että olen jotenkin ihan kuutamolla, että miten mun pitäisi ohjata koiraa. Kouluttaja parka, ohjaaja ihan hukassa 😅

Tarkoitus siis on, että mun ei tarttis tehdä mitään kikkakuutosohjausta joihinkin paikkoihin nimenomaan siksi, että koira osaa (osaisi) käskyllä suorittaa tehtävän itsenäisesti ilman, että menen sinne esteen likelle pyörimään ja huitomaan (ja jään jumiin omaan kömpelyyteeni ja hitauteeni). 

Ja sehän se just on se tavoite, että se tekeminen ei olisi kiinni siitä, että kuinka hankalaa mun on tehdä joku hokkuspokkus ohjaus. 

Kampaushetki 23/22

 Kampasin eilen Kikiä melkein kaks tuntia. Koiralla oli hieman karvanlähtöä päällykarvojan alla (selässä). 

Taran rallytokot, viikot 46 ja 47

 Parissa viime rallytreeneissä on jatkettu sitä käytäntöä, että Tara tulisi hyvällä mielentilalla häkistä tekemään muutaman kyltin edestä rataa. Tai pääsisi "järjissään" radalle. Välillä en osaa lopettaa ajoissa, siis ennen kuin koira kuumuu, tehtävien tekoa. Lisäksi mun pitäisi oppia, että kuinka paljon ja missä väleissä Taraa kannattaa palkata. Riittääkö kehut kuinka pitkälle ja milloin annetaan nameja. Välillä kun kuumeneminen saattaa johtua myös siitä, että koira käskyttää antamaan herkkuja. 

Muutamia videoita treeneistä:











tiistai 22. marraskuuta 2022

Myöhäisillan pohdintoja

 Käytiin toistamiseen siellä Oulun koirametsässä. Tunnin vuoron olin maanantai-aamuun varannut ja melkein tunti siellä oltiinkin. Koirilla oli lystiä, juoksivat poluilla ja mättäillä ees-taas. Ensin molemmat vauhdikkaasti ja loppuajasta Kiki jo hieman himmaili - Taran juostessa edelleen innokkaasti paikasta toiseen (toki sekin välillä nuuskutti jotain varpuja, kanteli keppejä jne). 

Tuolla metsässä Kikin liikkeissä ei näkynyt mitään häikkää, mutta kotona se oli jo vähän kankea, ontui hieman vasenta etujalkaansa (eli sitä operoitua). Annoin sille iltaruuan mukana kipulääkettä, samoin kuin seuraavana aamuna. Nyt koira on jo parempi eli ei enää nilkuta siten kuten ma-iltana. 

Kun tuumailin toisen koiran ottamista niin mietin paljon sitä, että kestääkö Kikin kroppa sen? Että olisiko sen parempi elää ainoana koirana sen aikaa mitä elää. Halusin kuitenkin itselle uuden harrastuskoiran ja toisaalta Kikille myös nelijalkaista seuraa. 

Kiki tykkää tosi paljon nuljuta Taran kanssa, harrastaa sellaista hammaspainia ja önistä samalla kovasti. Toisinaan ne myös "kinastelevat" jostain lelusta (tai puruluusta) niin että kumpikin puree samaa lelua. Joskus Tara tuntuu tyrkyttävän Kikille enemmän leluja, ja ihan joissain tilanteissa stoppaan sen tyrkyttelyn jos näyttää siltä, että Kikiä just sillon ahistaa ja leikkiminen ei kiinnosta. Monesti noissakin tilanteissa Kiki kuitenkin itse päätyy vinkkailemaan eri tavoin Taralle, että vois sitä nyt kuitenkin pikkaisen leikkiä ja nuljuta menemään. 

Tuolla koirametsässä Kikiä selvästi otti vähän pannuun kun se ei pysynyt Taran vauhdissa, mutta liikkui silti mielellään ja huomattavasti halukkaammin kuin arkisilla hihnalenkeillä. 

Sitä olen sitten pohtinut (monien muiden asioiden ohessa), että onko ok viedä Kikiä koirametsään? Pitäisikö koirat käyttää siellä erikseen, olisiko se vähemmän rankkaa Kikille? Mutta jos se on lystiä ja siitä seuraa muutaman päivän lääkkeiden syönti ja hissukseen olo, niin parantaako se kuitenkin koiran (/koirien) elämänlaatua? Onhan se Tarallekin hauskempaa juosta siellä koirametsässä kaverin kanssa kuin yksinään. 

edit. 23.11.22

Latasin youtubeen videokoosteen maanantain metsäilystä. 

maanantai 21. marraskuuta 2022

Vko 46 - koiratanssitreenit

 B-ryhmän vuoro olla 2.kentällä eli omatoimitreenit. Taran kanssa harjoiteltiin muunmuassa tällaisia juttuja: 







Taralla alkaa olla monesta tempusta aihioita tehtynä, hiomista nyt riittää vielä. Mutta voisi silti alkaa (joissain kohdin) vähentämään palkkausta ja ketjuttamaan temppuja. Lisäksi voitaisiin miettiä jotain harjoitusbiisiä, johon voisi kehitellä temppujonoja ts testailla koreoita. (tuon, tai noiden, biisin ei tarvi olla mikään mistä ikinä tulisi kisaesitystä. Kunhan harjoiteltaisiin vähitellen musaa ja koreojuttujakin). 

sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Joulun jälkeen - vähennyksiä

 Vuoden vaihteessa koulutuksiin pitää hakea uusiksi. Että mikään ei taaskaan ole varmaa. Tästä huolimatta päätin jäädä pois kerran kuukaudessa olevista tokotreeneisetä. Niissä reeneissä -taikka kouluttajassa- ei ole ollut mitään vikaa, on tykätty kovasti. Mutta ajankohtana sunnuntaipäivä on itselle hieman haastava, etenkin kun kevään päivämääristä ainakin yksi on jo nyt tiedossa ettei meille sopisi. Lisäksi jättäydytään varmaan kevätkaudeksi pois lappalaistreeneistä, siihenkin on syynä ajankohta eli perjantai-ilta ei vain oikein ole sellainen milloin saisin lähdettyä harjoituksiin (vaikka nyt on ollut parempi ettei reenit ole olleet heti viiden aikaan vaan myöhemmin illalla). 

Agilitystä ei vielä ole tietoa, että tuleeko jatkoa. Riippuu ilmeisesti paljon siitä miten halliaikoja on saatavissa. En ole muualle hakeutunut aksailemaan, että jos ei tule ryhmää / päästä mukaan AnskuNi -koulutuksiin niin höntsäillään jotain itseksemme (kunnes keksitään jotain meille sopivaa). Tätä ei kannata sen suuremmasti murehtia vielä, asiat järjestynee jollain tavalla. 

Koiratanssin ja rallytokon osalta tilanne on  se, että edelleenkään en ole talkoillut (ups) joten hyvin voi olla ettei päästä ryhmiin. Näin jos käy niin sitten käy. Rallytokossa on niin kiva ryhmä ja tosi hyvät kouluttajat, että mieluusti jatkettaisiin samassa, mutta katsotaan miten käy. Koiratanssi on jotenkin leväperällä itsellä, että ei ole oikein punaista lankaa tällä hetkellä. Tämän hetken treeneissä joka toinen kerta on kouluttaja paikalla ja joka toinen kerta omatoimista, mutta enemmän on käyty treeneissä omatoimiaikoina, jolloin kyllä on treenailtu tarpeellisia juttuja (näistä eri lajeista mitä Tara opettelee ja Kiki on käynyt muutaman kerran höntsäilemässä). 

lauantai 12. marraskuuta 2022

Lenkkivire

 Varmaan ennenkin tullut sanottua, mutta sanonpa taas. 

Mä pelaan Kikin kanssa lenkeillä sen vireellä. Siis seurailen välillä miltä sen kulkeminen vaikuttaa ja saatan jopa yhyttää sitä huomaamaan jonkun koiran jossain tai jotain muuta vastaavaa. Jos siis vaikuttaa siltä ettei Kikiä lenkkeily kiinnosta. Sillä kun on rasittava tapa jäädä joskus jumiin jotain kasvia nuuskuttamaan. Joskus auttaa, että vire (voi olla myös ääni, mutta se ei näissä kohdin haittaa, koska ennemmin liikkuva ja haukkuva koira kuin koira joka ei halua (syystä taikka toisesta) liikkua) nousee ja koira etenee sitten reippaammin lenkeillä. 

Sitten on se eripari koirakko, että jos on molemmat koirat yhtäaikaa mukana ja Kiki on sellaisella tuulella että pitäisi saada nuuskia tarkemmin risteykset ja muut ja Tara taas kiskoo menemään ylitahtista vauhtia. Että miten suhteuttaa niiden liikkeen, Kiki ei tykkää (eikä sille ole hyväksikään), että se pakotetaan kävelemään nopeammin kuin haluaisi ja Tarasta taas on tyhmää jumia joka pensasta tutkimaan. 

Rennommin Kiki kulkee jos Tara ei ole samalla lenkillä mukana ja jos koiraa pitää flexissä niin, että se saa vapaammin nuuskuttaa menemään ja tulla omaan tahtiin. Tällöin se saattaa myös kulkea enemmän reippaana ihmisen edellä kun on enemmän omaa vapautta. Myös perusremmi voi olla pidemmästi käytössä jos on vain yksi koira mukana kun ei tarvitse olla valppaana kontrolloimaan jos koirat keksivät alkaa yhdessä jotain säätämään (välillä ne haastavat toisiaan leikkiin kesken lenkin, se on kiellettyä ts yritän kieltää/estää sen jos ne sitä yrittävät, mutta välillä noita tilanteita silti tulee). 

Kiki myös edelleen, tai taas, välillä tekee sitä, että se kesken lenkin alkaa "kiukuttelemaan". Nämä vaihtelevat sen välillä, että onko kyseessä "huomaa mut" riekunta tai "anna nami" riekunta aina niihin, että koira hyökkii mua päin. Edelleenkään en tästä viimeisimmästä käytöksestä oikein tiedä, että onko se koiran tapa haastaa mua pelaamaan sen kanssa (sillä on tylsää) vai onko se jonkinlainen kipukäytös. Se ei tee niitä muille kuin mulle ja tuota käytöstä oli enemmänkin kun se oli nuorempi/pentu. 
Jos Tara on mukana silloin kun "Kiki heittäytyy hankalaksi" niin mulla on joskus kova piteleminen niissä, koska tästä seuraa se, että Tara yrittää hyökätä Kikin kimppuun ja koska Kiki on kiihtyneessä tilassa  etukäteen jo, niin se olisi mielellään vastaamassa Taran toimintaan. 
Nämä tilanteet pyrin saamaan laukeamaan joko sillä, että yritän bongata jotain mikä saisi molemmat kiinnittämään huomionsa johonkin muuhun ja unohtamaan "tappelunujakan" tai jos suinkin kädet riittävät niin heitän nameja johonkin ja kehotan koirien etsimään niitä ja sitä kautta tasaamaan kiihkoaan. Toki tässäkin on, tai saattaa olla, se ongelma, että kun Tara on hieman kontrollifriikki mitä ruokaan tulee, niin jos molemmat tavoittelevat samaa namia niin Tara saattaa ärähtää siitäkin Kikille. 

Mitä taas Taraan tulee, niin se on lenkeillä monesti yksinäänkin turhan kiihkeä. Se ääntelee paljon ulkoillessaan, vinkuvuotaa ja haukkuu. Voi haukkua vaikkei mitään näkyisi missään. Haukkuu edelleen mieluusti linnuille. On valitettavasti oppinut, että jäniksiä liikkuu joihinkin kellon aikoihin paljon ja menee ihan överiksi niistä. Se myös kiskoo paljon. En osaa kouluttaa sitä järkeväksi ulkoilijaksi. 
Silti versus tuo Kikin kanssa säätely niin on niin paljon kivempaa kun koira haluaa liikkua (aina) lenkeillä ja sen liikkeistä ei tarvitse olla huolissaan (Kiki välillä töpöttää/peitsaa ja mitä milloinkin).

Kolmet rallytokot

 Muutama sana Taran rallytokoista. 

Viikolla 43 mentiin rallytokotreeneihin parin viikon treenitauon jälkeen. Edellisellä viikolla koirat olivat hoitolassa kun ihmiset olivat Vilnassa ja sitä edellisellä viikolla oli jotain muuta niin ettei päästy treeneihin. Aluksi olisi pitänyt tehdä tekniikkatreeniä eli opetella muutaman kyltin tekemistä. Tara huusi lähes tauotta, kokeiltiin erilaisia kikkakuutosia jotta koira ei olisi huutanut ja oltaisiin päästy harjoittelemaan itse asiaakin. Homma ei edistynyt oikein tai ei saatu kuin pieniä hetkiä koiruus olemaan ns kuulolla. 

Lopuksi käytiin kokeilemassa pidempää harjoitusta eli ratatreeniä. Tara suoriutui siitä harkasta paremmin kuin alkutunnin pyllyilystä olisi voinut päätellä. Imutin koiran radan läpi, tai melkein läpi, toiseksi (tai kolmanneksi) viimeisellä kyltillä Tara otti häiriötä melko likellä, aidan toisella puolella, olleesta koirakosta eikä imutusnameista huolimatta kyennyt enää hommiin. 

Se imutusrata (hassuedittinä kun koira oli välillä videokuvan ulkopuolella):


Viikolla 44 juteltiin toisen kouluttajan kanssa, että muutetaan Taran treenitapoja. Koiralle namuja häkkiin kun tuon koiran halliin. Häkistä sille mukava paikka (häkki treeni on kehittynyt ylipäänsä melko hyvin syksyn aikana). Koira pois välillä häkistä ja jotain temppusia mitä oon ennalta miettinyt että mitä, jos koira alkaa haukkumaan niin takaisin häkkiin. Varsinaisena rallyjuttuna tehtiin lähtökyltille menemistä, siinä rauhoittumista ja palkkaamista ja hyvässä mielentilassa häkille palaamista. 

Häkistä ulostemppuiluun videoin tällaisen harjoituksen:


Viikolla 45 häkistä ulos väliaikatemppuilut sujuivat kivasti, tehtiin niitä useita. Tunnin alussa tutustuin pidempäänkin rataharjoitukseen (oli jonkun tuomarin joku oikea kisarata) ja lyhyempään harjoitukseen. Pidemmästä radasta katsoin joitain kylttejä joita voitaisiin käydä harjoittelemassa eli ei ollut tarkoituskaan tehdä koko rataa. Loppujen lopuksi ei ehditty käydä testailemassa sitä harjoitusta ollenkaan. Toisessa harkassa kuitenkin käytiin ja päästiin melkein loppuun asti, Tara herppaantui haukkumaan kun itsellä herppaantui keskittyminen kun kuvittelin, että koira pitäisi vapauttaa / välipalkata isommasti välissä. Tara oli, että "pidä tunkkis". Tähän harjoitukseen menemisessä / aloittamisessa auttoi isosti kouluttajan parit sanat:
"Älä imuta" ja "Älä ajattele sitä seuraamisena, vaan siirtymisenä kyltiltä toiselle" 
Koen näet että Tara ei osaa vielä kunnolla seurata seurata, käskystä siis. Se väläyttelee välillä ihan kivannäköistä seuraamista mutta se ehkä lähinnä on sellaista "kerjään sivulla" tai "huomaa minut" -kävelyä. 

Tämä treeni ei tietenkään tullut videolle kun en ollut ottanut kameraa harjoituksiin mukaan kun ajattelin ettei kuitenkaan tehdä mitään videoitavaa. 

Torstaina testailin Taran kanssa ensimmäisen kerran myös saksalaista täyskäännöstä ja sehän sujui yllättävän hyvin. 

Koirametsäily

 Asiaa pitkään pohdittuani ja aiottuani sain vihdoinkin reilu viikko sitten käytettyä koirat humppailemassa Oulun koirametsässä (siinä metsä nro ykkösessä). Muhoksellakin olisi nykyisin koirametsä, mutta sinne on meiltä matkaa melkein 50km suuntaansa, joten ei liene ihan viisaimmasta päästä mennä sinne. Tuo missä käytiin sijaitsee Haukiputaalla ja sinne on matkaa noin 20 km (yhteen suuntaan). 

Pari asiaa arveluttivat minua etukäteen metsäilyssä, ensinnäkin se, että kun metsän yksi reuna on melko likellä moottoritietä ja aita ei ole pultattu/kaivettu maahan, että jos koirat saavat jonkun pöljäilyn niin eikait ne yritä aidan ali mennä ja juosta sinne tielle. Noh, ei kovin todennäköistä, mutta kaikenlaisia kummia ajatuksia sitä voi päähän pälkähtää. Olen kerran aiemmin siis käynyt tuolla metsässä ja ainakin silloin tuolla puolen aluetta se aita näytti siltä, että siitä voisi mennä (koira) ali niin halutessaan. 

Toinen seikka oli sitten se, että koska en ole pitänyt koiria irti niin mietin, että millainen kalastelu on siinä vaiheessa, kun aitauksesta pitäisi poistua, että tottelevatko koirat laisinkaan luoksetulokutsujani. 

Molemmat epäilykset osoittautuivat turhiksi. Itse välttelin sitä motarin puolta metsästä niin eipä koiratkaan sinne menneet, tai jos menivät niin eivät olleet siellä pitkään. Ja koirat tulivat koirametsäilytuntimme aikana lukuisia kertoja luokseni,Tara useammin kuin Kiki. Pois lähtiessä Tara oli pian portilla, Kikiä piti vähän huudella - se oli keksinyt bissneksen eli kävi syömässä jäätä jostain (oletan että jollain oli jäätynyt vesikuppiin vettä ja oli ne jääkimpaleet kipannut yhteen kohtaan, Kikistä oli kiva syödä niitä jääpaloja). 




Kikillä oli enimmäkseen puita bissneksiä niin se ei ehtinyt poseeraamaan :) 






Olihan se kiva katsoa kun koirat juoksi ja touhus, eikä itse tarvinnut stressata, että ne karkaisivat mihinkään, lähtisivät jahtaamaan jotain eläimiä jne. Molemmilta kun löytyy saalisviettiä (jänikset, oravat, peurat jne) ja varsinkin Tara on myös melko riistaviettinen eli jäljestää mieluusti myös eläinten jälkiä vaikkei ketään missään näkyisikään eli ei tarvitse näkölähtöä mennäkseen saalistilttiin. Se kun on välillä tosi kiihkeä mitä tulee muihin liikkujiin (eläimiin). 

Mennään ehdottomasti toistekin metsäilemään (vaikka Kikille tuo on hivenen rankkaa, eli oli pari päivää hieman kankeana, mutta pitää senkin saada humppailla välillä; kipulääkettä sitten vaan muutaman päivän ajan jos hankalalta / kipeältä vaikuttaa). 

torstai 10. marraskuuta 2022

Peruutuspaikalta tokoihin

 Ilmoitin Taran KAS:n joulukuussa järjestämiin Lentsun tokotuksiin. Meidän harkkavuoro on lauantaina, kurssimaksu oikeuttaa kuunteluoppilaaksi myös sunnuntaille. 

Merrin kanssa olen joskus osallistunut vastaavanlaiseen koulutukseen joskus tosi tosi kauan sitten kun Okk:lla oli talvella tokotila vuokrattuna Kansankadulta (tai jostain sieltä päin). 

Oon aina ollut vähän jännittäjä tällaisten koulutusten suhteen. Kuunteluoppilaita on yleensä paljon eli sitä ollaan "esillä" kaikki ottaa opiksi toisten virheistä ... eikun siis tekemisistä. Mutta jospa oisin kasvanut koiraharrastajana /ihmisenä sen verran ettei tuo enää olisi niin jännää (/kamalaa) ja voisin hyötyäkin tällaisista koulutuksista. 


sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Ohjaaja on ...

 Ei tarvi olla kuin tuollainen tötsätynnyri ja ohjaaja menee ihan ulapalle 

PrtSc videosta


Pitkä video olisi tuosta harjoituksesta, mutta en sitä netittänyt (tai edes editoinut), kun oon siinä ihan ulapalla. Missä mun pitää olla, miten ohjata koiraa, miten koiran pitäisi mennä ja mitä tässä harjoitellaan? Ei voi olettaa koiran ymmärtävän ohjaajan ohjauksia kun ei ohjaajakaan ymmärrä. 


Noh, reenien jälkeen viisastuin ehkä vähän tästä (kun kyselin viisaimmilta lisää aiheesta). Tähän liittyvää reenipohdintaa luvassa myöhemmin, nyt kuitenkin → Taran kanssa tanssitreeneihin. 

Kun ajatukset lähtevät laukalle

 Mä huomaan itsessäni sellaisen seikan, että nyt kun mulla taas on koira, jonka kanssa on mahdollista harrastaa (fysiikka ei tule esteeksi) niin mun omat ajatukset lähtee helposti laukalle. Siitä siis mitä tavoitteet voisivat olla tai mitä me ehkä voitaisiin joskus tehdä jos opetuspolku saadaan joskus sopivalle tasolle. Menneisyydestä muista monta haihattelua, ajatusretkeä siitä, että oon kuvitellut jotain tapahtuvaksi ja sitten ehkä matkan varrella pettynytkin kun näin ei ole käynytkään. 

Pitäisi itse löytää tasapaino siitä, että joissain määrin on ihan okei "haaveilla", mutta ymmärtää silti realiteetit. Kuitenkin niin, että ei täysin lyttäisi niitä korkealentoisia ajatuksia, jotta siitä ei seuraisi sitä että lakkaisi yrittämästä. 

***

Tässä  kun on vähän sellainen jutun juuri myös, että Kikin kohdalla olen ehkä lakannut yrittämästä kun sillä on sekä fyysisiä heikkouksia että myös henkisiä (pelot, ympäristöherkkyydet jne). Eikä sekään loppuviimeksi ole se mikä on tarkoituksenmukaista. Kait. 

Kampaushetki 22/22

 Muutama päivä sitten kampasin ensin hieman Taraa ja sitten vähän enemmän Kikiä. 

Vetkutus

 Venytän ja venytän vaan kun pitäisi kirjoittaa ahkerasti (ahkerammin) juttuja ylös Taran reenailuista. Esim tokovalkkuryhmän ekat reenit, enpä ole tainnut sanoa niistä vielä mitään? Treeneistä on jo aikaa vaikka kuinka. Ainakin tehtiin taukomattoilua niin, että Taran kanssa leikittiin paljon lelulla. Eli koira käväisi matolla ja sitten pelattiin lelulla. Kun tätä oli tehty aikamme niin sitten kokeiltiin tehdä jotain tokojuttujakin. Seuraamisen opettamiseen saatiin vinkiksi opettaa koira seuraamaan (katsomaan) nyrkkiä (itse kulkisi esim takaperin tai ihan miten vain ) ja vähitellen sitten häivytettäs se nyrkki pois. Mutta en ole päässyt tässä oikein eteenpäin kun en tiedä miten aloittaisin reenaamisen. Laiska minä siis. Toiselle kerralle tokovalkkuihin ei päästy osallistumaan. Seuraavat toksutukset ovat viikon päästä ... 

tiistai 1. marraskuuta 2022

Lokakuu 22

 Puhelinräpsyjä päättyneeltä kuulta 









Tara kävi silmätarkastuksessa (terveet näkimet koiralla)





Vasemmalla ehjä lelu, oikealla Taran muokkaama


keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Kampaushetki 22/22

 Eilen oli taas Kikin harjaussessio ... 

Poissaoloja

 Koirat eivät ole päässeet pariin viikkoon treeneihin kun allekirjoittaneella on ollut muita menoja reenien aikana. Viikonlopun Tara ja Kiki viettivät koirahoitolassa, kun lauman ihmisjäsenet olivat matkoilla. 

Taralla jäi näin ollen parit rallytreenit väliin ja yhdet agireenit (tällä viikolla ei ohjelmassa pitänytkään olla agia). Tara ei myöskään päässyt lokakuun tokotunnille eikä koirat päässeet muutamiin lappalaistreeneihin tai koiratansseihin. 

perjantai 14. lokakuuta 2022

Kampaushetki 21/22

 Harjasin Kikin pari päivää sitten. 

Koko sarja

 Vaihteeksi teeveen tuijotus juttuja. Vapaa-aikana olen tänä vuonna tuijotellut Viaplaysta CSI originaalia eli Las Vegasiin sijoittuvaa murhien selvittelysarjaa. Tänään sain maratonin päätökseen eli olen tänä vuonna katsonut kaikki jaksot, jotka tehtiin vuosien 2000-2015 aikana. 

IMDB:stä huomasin, että olisi olemassa myös samaan aihepiiriin kuuluva sarja "CSI: Vegas", jonka tekeminen on aloitettu 2021. Siinä osa roolisuorituksista (ja näyttelijöistä) on samoja kuin tuossa originaalissa Las Vegasiin sijoittumassa CSI-sarjassa. En ole vielä tutkinut näkyykö tuo sarja mistään meille tilatuista suorapalveluista ... 


keskiviikko 12. lokakuuta 2022

Viikon 41 agireenit

 Maanantaina raahasin ekan kerran tälle syksyä kameran ja minijalustan treeneihin, jotta sain kunnolla videoitua harjoituksia. Puhelinvideoinnit eivät tähän mennessä ole oikein onnistuneet, milloin olen laittanut puhelimen niin ettei olla koiran kanssa osuttu edes "valokeilaan" eli videointialueeseen, milloin vain osa on tullut "nauhalle" (kuten ne rallyreenit viimeksi) ja milloin puhelin on kaatunut kesken filmauksen eikä tallenteessa ole ollut mitään sellaista mitä olisi pitänyt 😁

Hiemanhan tuo säätöä vaati retuuttaa kamera jokaiseen tehtäväpisteeseen, puhumattakaan sitten videoiden editoinnista ja netityksestä, mutta omassa tapauksessa kamera on kätevämpi (kaikesta vaivasta huolimatta) kuin häkin päällä horjuva puhelin ... 

Mutta siis niihin treeneihin. Ensin oli kiertävät tehtäväpisteet, kouluttaja oli jumppanurkassa neuvomassa, muut tehtiin omatoimitreeneinä. Näistä tosin hyppyharjoitukseen saatiin aluksi yhteisohjeistus, pari muuta menivät aiempien kertauksena. 

Taran kanssa aloitettiin ensin renkaalla. Viime kerralla koira ei oikein tuntunut tajuavan mitä sen pitäisi tehdä, mutta viikossa oli päässä muhinut sopivasti ja nyt koira oli enemmän kartalla jutun juonesta. 


Videon alusta on otettu jonkun verran pois toistoja missä olin vielä polvillani. 

Tein myös tällaisia harjoituksia missä koiran piti odottaa hetki renkaan takana (ei kuulunut tuntisuunnitelmaan nämä).



Seuraavaksi siirryin hyppytekniikkaharjoituksen pariin. Ensin koiran piti istua lähellä rimaa ja ponnistaa siitä hypyn yli (jumppaharjoitus) ja sitten koira vietiin pumpperin taakse, tässä ajatus oli, että koira ottaa yhden laukka-askeleen ennen kuin ponnistaa hypyn yli. Palkka oli yhtä kaukana hypystä kuin se pumpperijumpperi. Taralla korkeampi rima oli 25cm (vasta videolta huomasin, että kesken treenin alempi rima tipahti). 


Tässä nurkassa olisi pitänyt reenailla myös kosketusalusta, mutta meillä kaikki aika meni hyppyharjoitusten tekemiseen. Tehtiin sitten muussa välissä kosketusalustatreeniä, tästä itselle muistiin, että Taralla käsky ko harkassa on "matto". Ollaan tehty tuota siis joskus (kauan sitten) aiemminkin. 

Seuraavaksi mentiin puomille:


Totutetaan koiraa siis liikkumaan puomilla. 

Sitten oli Taran vuoro mennä jumppapisteelle. Siitäkin on video, pitkä sellainen, mutta en ole ladannut sitä youtubeen. Taran kanssa harjoiteltiin kaikkien tassujen pistämistä puulaatikkoon, innokkaasti koira tarjoili etujalkojen laittoa laatikkoon, mutta tekipä se joitain toistoja myös niin, että kaikki tassut olivat laatikossa. Tarjolla olisi ollut myös erilaisia ufoja ja muita jumppavälineitä, me keskityttiin laatikkoon. 

Seuraavaksi tehtiin persjättöharjoitus, jossa en ehtinyt mihinkään. Ekalla kerralla en tehnyt yhtään persjättöä ja jäin kuin tikku kakkaan kun ois muka pitänyt juosta. Toisella kerralla oli jo hieman yritystä, mutta silti aika surkee yritys, plus palkka tuli lopussa väärästä kädestä. Ens kerralla ehkä kannattaa ottaa kengät pois jalasta, luulen ainakin, että juoksu olisi silloin helpompaa (tuolla alustalla). 

Siitä oon tosi iloinen, että Tara palkkautuu kunnolla tuosta lelusta - eli että vielä lopputunnistakin lelupalkka on noin mieluinen, että se taistelee lelusta/lelulla 😊


Sitten käytiin omatoimisesti tekemässä vinohyppyharjoitus (eli nuo hypyt eivät ole suorassa linjassa). 
Ehdin tehdä tämän kerran. Mutta, kattokaa, irrotin hihnan (!) ja koira pysyi paikallaan (!).



Viiminen treeni vähän yli mun hilseen, siitäkin olisi video, mutta jätän liittämättä sitä tähän 😂
(ei ole koiran vika jos ohjaaja on kuutamolla)

maanantai 10. lokakuuta 2022

Taran neljännet rallyreenit

 Viime torstain rallytreeneissä omatoimitreenipisteessä oli kyltit "istu - kierrä koira"  ja "maahan - kierrä koira" Niitä tehdessä Tara oli aika kiihtyneessä mielentilassa, joten harjoitukset menivät niin ja näin. Näistä siis aloitin illan reenit. 

Sitten kouluttajan kanssa katsottiin sivuaskel-kylttiä (joka tuli uutena viime viikolla) ja hidas- ja normaalikäynti -kylttejä. Sivuaskeleesta juttelin kouluttajan kanssa (joka oli nyt eri kuin viime viikolla), että voisin heti alkuun opettaa Taralle ylempien luokkien sivuaskeleen eli sellaisen, jossa koira seuraa sivulla kokoajan eikä mitään loivailuja. Tähän saatiin vinkiksi sekä vatireeniä että sopivaa ranneliikettä kääntämään koiran kroppaa. Ja  siis aloitetaan tipuaskelin (/vähitellen). 

Hidas-normaali seuruu meni ihan kivasti, tosin sain tälläkin kertaa hiemaan noottia siitä, että ihan kokoajan ei tarttis namilla varmistella sitä seuraamista. Ilmeisesti "kuin varkain" Tara on välillä reeneissä tehnyt ihan näppärän näköistä seuraamista ilman imutusta ja kouluttajat ovat sattuneet huomaamaan sen ;-) 

Lisäksi tehtiin ratapätkä missä oli käännöksiä ja spiraali ja pujottelu. Tuossa ratapätkässä oli myös jotain linjaus jäyniä mitkä piti huomioida. Näppärästi pistin puhelimen häkin päällä videoimaan, mutta eihän siitä filmiltä näy kuin osa ratasuorituksesta. Editoin videosta ne kohdat pois missä oltiin ruudun ulottumattomissa:


Tuossa videon alkupuolella tuo yks mutkailu on kun uusin yhden kyltin (vaikken nostanutkaan kättä ylös) kun mun linja siihen kyltille (tai seuraavaa kohti) oli väärä. Tämä reeni meni (yllättävän) kivasti, saatiin kehuja että jotkut käännökset menivät hienosti. Tykkäsin myös, että Tara oli ihan kivasti bissneksessä mukana. 

Omatoimisesti tehtiin myös vati/ufo-treeniä. 

torstai 6. lokakuuta 2022

Taran agi vko 40

 Pari videota maanantain treeneistä: 





Tehtiin näiden lisäksi myös ekan kerran rengasta, eli periaatteessa koira hyppeli rengasta ees-taas. Olisi pitänyt olla tarjoamisen kautta, mutta Tara ei oikein hoksannut ideaa. 

Sitten tehtiin myös paikallaolo + palkkaus -peliä. Eli koira oli paikallaan, sitten kouluttaja piti lelua ja koiran piti ensin tehdä käsikosketus (kuonolla) ennen kuin se palkattiin lelulla. 

Niin ja taas tehtiin myös yhtäaikaa niitä lelun heittely tehtäviä. Lelu targetiksi siis. 

Mun pitäisi opettaa Taralle "missä" käsky jolla saisin suunnattua sen katseen eteen. 

Kenkien uusinta

 Mun erityisen hienot kävelykengät ovat tulleet tiensä päähän. Oikean jalan kengänpohja on niin kulunut, että pienikin ko kenkien käyttö hajottaa sekä selän että pistää nilkan ja jalkaterän muussiksi. Oonkin sitten siirtynyt pitämään vakiokenkinä juoksulenkkareitani. Vuosiahan mä kuljinkin eniten lenkkareissa, koska lenkkarit yleensä ovat parhaimman tuntoiset mun jaloille ja niistä melko usein löytyy kohtuu hyvin kokoja (kun ostaa kaksi paria kenkiä). 

Pitkin kesää sitten vatuloin asiaa, että pitäisi soittaa (!!) Apuvälinekeskukseen ja kysyä, että vieläkö voin saada sitä kautta kengät. Kaikkien asioiden hinnat kallistuvat ja pitää säästää ja miettiä, että mitä rahoitetaan ja mitä ei. Epäilytti, että tokkopa enään kuulun avustettavien piiriin, että kannattaako sitä ees soitella ja kysellä asiasta. Lopulta kun tartuin itseäni (puhelinkammo-)sarvista ja soitin Apuvälinekeskukseen, niin eihän sieltä kukaan vastannut puhelimeen. Puhelu meni vastaajaan "soitamme sinulle takaisin". Kun soittivat, en ollut puhelimen äärellä. Tätä kissahiirileikkiä jatkui sitten pari viikkoa ennen kuin lopulta tavoitin jonkun henkilön, kerroin asiani ja mun asia luvattiin viedä johonkin seuraavaan palaveriin. Kului viikko tai kaksi ja kotiin saapui ensin kirje, jossa kerrottiin, että on myönnetty maksusitoumus kenkiin. Tästä meni joitain päiviä lisää ja sitten tuli se maksusitoumuskin. 

Tänään (joitakin päiviä kerättyäni rohkeutta tarttua puhelimeen) soitin sitten Respectaan ja varasin ajan kenkien sovitukseen. Se henkilö, jonka luona olen aiemmin käynyt kenkiä sovittamassa on siirtynyt uusiin tehtäviin, joten tapaan jonkun uuden tyypin - ajan sain jopa jo ens viikon maanantaille eli asiat etenevät. Siihen että mulla on uudet kengät menee varmastikin vielä viikkoja. Niin puhun monikosta, koska saan tuolla lapulla sekä talvi- että kesäkengät :)

Taran kolmannet rallytreenit

 Viime viikon rallytreeneistä pari sanaa ennen kuin muutaman tunnin päästä pitää lähteä neljänsiin ... 

Sillain hyvä (not) että kirjoitan näitä juttuja näin viiveellä, että en enää yhtään muista, että mitä kylttejä harjoituksissa tehtiin. Tai melkein muista, se mitä muistan on askel sivulle, joka tuli erillisenä ekaa kertaa. Alokasluokassa askel voi olla loiva. Tara ei osaa vielä sivuaskeleita niin toki kiinteää seuraamista sivulla ei voi vaatia sivuaskeleissa. Tässä oli hoksauttamista itselle siinä miten se askel tehdään (rally on kyllä vaikee laji), jotta ei tulisi harha-askelia niin voin ottaa toisen jalan sivulle (ts jalan viereen) sitten kun oon astunut sen sivuaskeleen, ennen kuin jatkan matkaa. Tuossa nyt ehkä parempikin kunnolla tiedostaa miten kävelee, että varmasti tekee oikeanlaisen vinon sivuaskeleen. 

Pieni ratareeni meni paremmin kuin edellisviikkoinen. Kouluttaja tosin huomautti, että voisin ehkä vähentää namien käyttöä. Kouluttaja sanoi myös, että Tara on oppinut hienosti istumaan pysähdyttäessä "sillä taitaa olla tuo käytös vahvana", olin ihan ??? 
Taidettiin tehdä se kyltti missä on 1-2-3 askelta ja näissä istumiset. 

Jotain muutakin tehtiin ja sanottiin, mutta tuossa kait oleellisimmat. 


Syyskuun fyssari

 Viikko sitten koirat kävivät Vakkurin vastaanotolla. Kiki oli edelleen kohtuullisen hyvässä kunnossa (toki siitä aina löytyy hoidettavaa), nyt oli ekan kerran niin, että Tarassa oli sen verran hierottavaa, että seuraavalle kerralle varasin jo kahden tunnin ajan. Tähän saakka on siis eka hoidettu Kiki omalla tunnin vuorollaan ja sitten Tara ollut ns opettelijan roolissa ja se on tsekattu samalla ts puolessa tunnissa. Taralle sain venyttelyohjeita kun sillä oli selkä (paitsi että joku muu kroppatermi jota en muista enää) sen verran jumissa. Seuraavan kerran mennään jo 18.päivä (sitä seuraavalla viikolla hieroja kun on lomalla). 

Ruokatestit

 Hämeen jälkeen ostin koirille Hau Hau Championin kanaa & riisiä. Se oli (ehkä) vielä enemmän harhaostos kuin se Häme. Sitten sain tutulta testattavaksi Golden Eaglen Duck with oatmeal -nappuloita. Golden Eagle merkistä olen toki kuullut aiemminkin, mutta en ole ennen sitä kellekään koiristani syöttänyt. Paikallisista kaupoista sitä ei löydy, mutta verkkosivujen mukaan sitä pitäisi olla Dogstopissa ja Peten koiratarvikkeessa (joista kummastakin löytyy kivijalkamyymälä Oulusta). 

Tuo Golden Eagle vaikuttaa siis lupaavalta; Taran kakat ovat hieman kiinteytyneet ja se ei tee ihan niin jäätäviä läjiä kuin aiemmin. Ja ennen kaikkea se ei ole piereskellyt siihen tahtiin kuin joitain muita ruokia syödessään. Lisäksi syötän säännöllisen epäsäännöllisesti koirille raakaruokaa, Taralle enemmän kuin Kikille. Pyrin antamaan joka päivä ainakin toisella aterialla raakaa, mutta aina en ole muistanut ottaa ajoissa sitä sulamaan. Koirat saavat siis joko Mushin tai Maukkaan raakalihapullia. 

Viimeisimmän hammasoperaation jälkeen Kikille on ruvennut ruokamaistumaan. Tai söi se jo kesällä paremmin kuin viime talvena, mutta siinä missä se aiemmin söi mietiskellen nostellen päätä välillä kupista niin nyt se syö ihan yhtä sukkelaan kuin Tara, tai jopa nopeammin, toisaalta Kiki saa vähemmän ruokaakin kuin Tara ja T jää monesti nuolemaan pitkäksi aikaa tyhjää kuppiaan, joten hankala sanoa kumpi oikeasti on sukkelampi. 

tiistai 27. syyskuuta 2022

Silmätarkkiin

 Sain vihdoin aikaiseksi sen verran, että varasin Taralle ajan viralliseen silmätarkastukseen. Kaikesta aiemmasta pohdinnastani huolimatta tarkastutin ne polvet jo siellä Sunissa muiden luustokuvauksien ohessa, joten seuraavassa terveystarkastuksessa on ohjelmassa vain silmien peilaus. 

Tarkastusajankohta on 11. lokakuuta. 

lauantai 24. syyskuuta 2022

Kikin koiratanssitreenit

 Viime viikonloppuna Okk järjesti kahdet koiratanssikisat. Ensin lauantaina oli SM-kilpailut ja sunnuntaina taviskisat. Lauantaina kävin kameran kanssa katsomassa Suomenmestaruuskilpailuja, sunnuntaina en käynyt kisaamassa tai katsomassa kisoja. Sunnuntaina päivällä kun oli Taran tokotreenit (jotka ovat toinen tarina). 

Menin siis Kikin kanssa kahdestaan tanssitreeneihin. Ja kahdestaan totisesti saatiin liihottaa kentällä, koska muita tanssijoita ei hallissa näkynyt. Oltiin keskimmäisellä kentällä. Toisella puolen reenattiin (ryhmässä) rallya ja toisella puolen oli joku omatoimiaksaaja. Onneksi Kiki oli hyvässä vireessä eikä ottanut häiriötä kummankaan kentän touhuista. 

Pistin puhelimesta kuulumaan jotain musiikki, youtube tosin soitti välillä myös mainoksia 😃, ja tehtiin erilaisia temppuimproiluja. 

Taran toiset rallyt

 Taran toiset rallytreenit eivät lähteneet juhlavasti liikenteeseen. Ilmoittauduin innokkaasti ekana tekemään rataharjoitusta. Tällä kertaa oli vain toinen kouluttajista paikalla ja tarkoitus oli tehdä kouluttajan valvonnan alla pieni rataharjoitus ja omatoimisesti parissa kohdin yksittäisiä kylttejä. 

"Radalle" lähdettäessä Taran ajatus ei pysynyt yhtään kasassa vaan se otti häiriötä niin viereiseltä kentältä kuin oman ryhmän muista koirakoistakin. Rata oli tarkoituskin siis tehdä pätkissä, mutta olisihan se jonkunlainen kontakti koiraan ollut ihan kiva juttu. Olin jo luovuttamassa harkkavuoroa muille (ryhmäläisille) kun Tara muisti mun olemassaolon ja saatiin rämmittyä tehtävä läpi. Pujottelu meni superhienosti, muuta en muistakaan radasta (edes kylttejä siis mitä siinä oli), tehtäviä oli ehkä puoli tusinaa tai jotain sitä luokkaa. 

Toisessa omatoimipisteessä tehtiin niitä "koira eteen istumaan" -kylttejä. Siis kuono kohti ohjaajaa ja siitä oikean tai vasemman kautta sivulle. Toisessa paikassa varmaan oli ne "kierrä koira" tehtävät. Tai en ole enää varma ... oli mitä oli, mutta tässä jälkimmäisessä mitä en enää edes muista mitä tehtiin (heh) niin palkkauksen muistan kuitenkin. Menin näille tehtäville sen epäonnisen alun jälkeen. Toki oltiin ensin käyty varikolla eli koira oli levännyt hetken. Mutta siis koira teki jotain kyltillä, mitä pitikin tehdä, ja sitten palkkasin koiran lelulla. Tara tarttui innokkasti leluun ja leikki mielellään. Tämä jotenkin selvästi herätti koiran parempaan treenimoodiin. Tämän kirjaan ylös, koska oli silmiinpistävän merkittävä juttu. Tuon jälkeen kun koira oli päässyt palkkautumaan lelulla niin sen keskittyminen annettuihin tehtäviin parani selkeästi. 

Sitten käytiin tekemässä niitä eteenistumisjuttuja. Tein itsekseni muutaman kerran, oltiin tehty vasta toista kylteistä kun kouluttaja tuli katsomaan tekemisiämme (loputkin olivat siis ehtineet tehdä sen rataharjoituksen). Tara suoriuitui huipusti noista kylteistä, vaikka en muista, että oltaisiin kauheasti eteen istumista reenattu. Mutta ehkä me sitten ollaan? Jossain toisessa yhteydessä vaan. Takaakautta sivulle tuleminen meni ihan kivasti, mutta entä se vasemmalta sivulle pyörähtäminen, kun Tara ei osaa sitä vielä (sujuvasti). Kouluttaja neuvoi käsiohjauksen ja Tara suoriutui tehtävästä superhienosti (ilmeisesti itsekin kun ranneliike oli just oikea siihen kohtaa ;)). 

Lopulta siis kuitenkin hyvä treeni, parempi mieli, vaikka alku ei kovin ruusuinen ollutkaan. 


ps. viikon 38 rallyreeneissä ei käyty kun Kikillä oli just silloin se hammaslääkäri

Agimaanantait

 Taralla on ollut nyt kahtena maanantaina treenit Anskun agilityn pohjataidot ryhmässä. Treenitoverit ovat Taraa nuorempia, seuraavaksi vanhin on cottoni Myytti (oisko noin 9kk) ja sitten on kaksi ihan pikkupentua (toisen rotua en tiedä, toinen kaiketi bc). 

Treenaillaan ykköskentällä, parilla muullakin kentällä on samaan aikaan agilitytreenit. Tämä on Taralle välillä tosi paha häiriö. Toisaalta se, että koira (Tara) haukkuu välillä ei ole niin paha häiriö kuin mitä muulloin olisi, koska totisesti niiltä muiltakin kentiltä kuuluu ääniä - myös sitä haukkumista. Ja hyvää treeniähän se koiralle on tottua tekemään asioita häiriössä, myös siinä aksahäiriössä. 


Ylläolevan ig päivityksen lisäksi ekalla kerralla tehtiin nenäkosketusta. Yhdessä harjoituksessa kouluttaja palkkasi koiran, lelulla, ja hienosti kakara lähti taistelemaan/leikkimään häiriöympäristössä myös vieraan ihmisen kanssa :)

Toisella kerralla jatkettiin samoilla teemoilla. Lelulla palkaten tehtiin myös edelleen lelulle irtoamista (kouluttaja piti koiraa), myös niin, että piti itse liikkua eri suuntaan. Tara suoriutui näistä kaikista harjoituksista hienosti. Mutta sellainen missä oltiin rivissä ja jokainen heitti lelun eteen ja koiran piti irrota sinne oli Taralle haastava. Toimi paremmin kun kouluttaja tuli hetsaamaan Taran edessä ollutta lelua. 

Toisella kerralla tehtiin myös jumppana istumista (takajalat paikallaa, etujalat liikkuvat), väliin tuloa - siis sitä mitä monet tekevät radalle lähtiessä - meillä se on tanssitemppu "agi" -käskyllä ;) Tara osaa siis tulla väliin, mutta ei automaattisesti istahda sinne ts temppuun ei ole liittynyt istuminen. Vahvistelin sitten sitä välissä istumista (pitää vahvistaa lisää). 

Lisäksi treenailtiin paikallaoloja, kukin oman tason mukaisesti.