Käytiin toistamiseen siellä Oulun koirametsässä. Tunnin vuoron olin maanantai-aamuun varannut ja melkein tunti siellä oltiinkin. Koirilla oli lystiä, juoksivat poluilla ja mättäillä ees-taas. Ensin molemmat vauhdikkaasti ja loppuajasta Kiki jo hieman himmaili - Taran juostessa edelleen innokkaasti paikasta toiseen (toki sekin välillä nuuskutti jotain varpuja, kanteli keppejä jne).
Tuolla metsässä Kikin liikkeissä ei näkynyt mitään häikkää, mutta kotona se oli jo vähän kankea, ontui hieman vasenta etujalkaansa (eli sitä operoitua). Annoin sille iltaruuan mukana kipulääkettä, samoin kuin seuraavana aamuna. Nyt koira on jo parempi eli ei enää nilkuta siten kuten ma-iltana.
Kun tuumailin toisen koiran ottamista niin mietin paljon sitä, että kestääkö Kikin kroppa sen? Että olisiko sen parempi elää ainoana koirana sen aikaa mitä elää. Halusin kuitenkin itselle uuden harrastuskoiran ja toisaalta Kikille myös nelijalkaista seuraa.
Kiki tykkää tosi paljon nuljuta Taran kanssa, harrastaa sellaista hammaspainia ja önistä samalla kovasti. Toisinaan ne myös "kinastelevat" jostain lelusta (tai puruluusta) niin että kumpikin puree samaa lelua. Joskus Tara tuntuu tyrkyttävän Kikille enemmän leluja, ja ihan joissain tilanteissa stoppaan sen tyrkyttelyn jos näyttää siltä, että Kikiä just sillon ahistaa ja leikkiminen ei kiinnosta. Monesti noissakin tilanteissa Kiki kuitenkin itse päätyy vinkkailemaan eri tavoin Taralle, että vois sitä nyt kuitenkin pikkaisen leikkiä ja nuljuta menemään.
Tuolla koirametsässä Kikiä selvästi otti vähän pannuun kun se ei pysynyt Taran vauhdissa, mutta liikkui silti mielellään ja huomattavasti halukkaammin kuin arkisilla hihnalenkeillä.
Sitä olen sitten pohtinut (monien muiden asioiden ohessa), että onko ok viedä Kikiä koirametsään? Pitäisikö koirat käyttää siellä erikseen, olisiko se vähemmän rankkaa Kikille? Mutta jos se on lystiä ja siitä seuraa muutaman päivän lääkkeiden syönti ja hissukseen olo, niin parantaako se kuitenkin koiran (/koirien) elämänlaatua? Onhan se Tarallekin hauskempaa juosta siellä koirametsässä kaverin kanssa kuin yksinään.
edit. 23.11.22
Latasin youtubeen videokoosteen maanantain metsäilystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti