keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Monta sanaa Taran agikurssilta

Koska tuntuu takkuavan Taran agitaipaleelta treenimuistiinpanojen tekeminen, niin linkitän videoita blogiin ja nostatutan ajatuksen virtaa sormien kautta näppikselle sitä kautta. 

(Viikon 42 treeneihin ei päästy, viikolla 43 ei ollut treenejä, viikko 47 ei treenejä)

Siihen nähden mitä alkusyksystä oli, niin koirat ovat jo hienosti oppineet toimimaan ryhmässä. Tekemään tehtäviä yhtäaikaa siis (joiltain videoiltakin näkee, että joku muu koirakko suorittaa eri tehtävää melko likellä samaan aikaan). Toki ne ottavat toisistaan häiriötä välillä, mutta selvää kehitystä on tapahtunut viikkojen aikana 😀

Viikko 45:


Suora putki harjoituksia ja kahdella lelulla palkkaamista. Tara leikkii hienosti myös vieraan kanssa, enkä lakkaa hämmästelemästä kuinka hienosti se ylipäänsä leikkii ja siis palkkautuu lelulla (ei ole kuten aiemmat koirat, että "voinhan mää sun mieliksi leikkiä, mutta sitten tarvin siitäkin namin palkaksi"). Ohjaukseen tulemista esteen sijasta. Luulen, että tämä on uutta (versus se aksa mitä harjoittelin Merrin ja Nemin kanssa), että ihan alkeistreeneissäkin mietitään (ja treenataan) esteiden ohituksia, nimenomaan siis sitä kautta, että pyydetään koira ohjaukseen (käteen) eikä esteelle. 


Hyppyesteiden avulla ohjaukseen tulemista. Välillä hypäten ja välillä ei. 


Jumppajuttuja. Nämä ovat kyllä olleet hyödyksi kaikkiin lajeihin mitä treenaillaan ja tosi hyvä, että eri kursseilla tulee tehtyä jotain niin kehitystä on tapahtunut kyllä syksyn aikana (esim Taran takapään käytössä). 

Tälle kurssia ensi tutustumiset keinuun. Keinun paukuttelua siis. Tässä mun pitäisi osata paremmin ohjata koira keinulle, koska se on menossa kuono väärään suuntaan tosi herkästi, sitten alan sanomaan jotain eikua ja koira hämmentyy, että tekikö se oikein vai ei ja mitä tässä oikein halutaan. 
 


Viikko 46


Lisää putkella ohjauksia ja putkeen menoa. Hieman kulmia/vinoja lähestymisiä putkelle. 

Lisää, lisää jumppajuttuja

"Kaisa ei osaa heittää lelua" -treeniä 😁
Ei kun siis katseohjaustreenin alkeet 

Lisää keinuilua


Viikko 48

ja vielä keinutreeniä


Mutkaputkeen totuttelua (olin tehnyt Taran kanssa mutkaputkea jo ed viikolla omatoimitreeneissä). Tässä huonona juttuna kun en löytänyt ensin kassista lyhyttä ja keveää hihnaa, nahka hihna oli hankala perässä reikkumaan. Ts hihnaa ei olisi kannattanut toki olla ollenkaan, mutta keinulla pelkäsin, että Tara innostuu ja karauttaa häiritsemään muiden treenejä (toiset olivat semi lähellä). Plus viereisiltä kentiltä kulki porukkaa jollain asioilla tuossa likellä niin pelkäsin koiran lähtevän hallinnasta jos ei olisi ollut hihnassa. Koira toimi ihan hyvin, mitä nyt meinasi jumittua putken keskelle (luulen että siellä oli jotain nameja tms)


Sitten näitä tötterökiertojuttuja. Aiemmilla kerroilla on tehty kiertoa toiseen suuntaan (pois päin ohjaajasta). Näitä en ymmärtänyt aluksi ollenkaan, hieman ehkä olen jo valaistunut aiheessa. Kyselin sitten facessa parviälyltä josko saisin paremmin langanpätkästä kiinni... ja toki näitä on nyt muutaman kerran treenailtu ja sitä kauttakin en ihan ole niin untamolla kuin aluksi. 

Eli näiden tötteröiden avulla opetetaan koiralle kääntymisiä vasemmalle ja oikealle, pitäisi toimia sitten aikanaan hyppyjen kanssa. Vasen ja oikea voivat olla myös ajateltuna kohti ihmistä tai pois päin ihmisestä. Jos opettaisi koiralle vasemman ja oikean niin pitäisi aina muistaa ajatella (ja käskeä) se nimenomaan koiran kuonosta käsin, mikä sille on vas/oik. Melko varmasti vääriä käskyjä tulee sanottua muutenkin, mutta ainakaan ei tarvi ehtiä miettimään mikä on koiran vas ja onko se sama kuin oma silloinen vas (ja kumpi puoli se vasen taas olikaan 😂). 

En tiedä miksi epäilyttää sanavihjeiden opettaminen (koiran oppiminen) ohjauksiin, kun oppiihan ne kaikkea muutakin sanoja yhdistämään eri tilanteisiin, esineisiin ja tekemisiin. Käskyiksi olen valinnut Taralle "kom" ja "weg" (kom kohti tuleva ja weg pois menevä). Koira ei osaa vielä noita sanoja (tuossa yhteydessä tai muutenkaan). 


Viime maanantain treeneissä tehtiin vielä tötterökäännöksiä putken kanssa. Huomatkaa kuinka putki houkuttaa koiraa 😃 . Itseäni hämmentää näissä treeneissä vielä sekin, että olen jotenkin ihan kuutamolla, että miten mun pitäisi ohjata koiraa. Kouluttaja parka, ohjaaja ihan hukassa 😅

Tarkoitus siis on, että mun ei tarttis tehdä mitään kikkakuutosohjausta joihinkin paikkoihin nimenomaan siksi, että koira osaa (osaisi) käskyllä suorittaa tehtävän itsenäisesti ilman, että menen sinne esteen likelle pyörimään ja huitomaan (ja jään jumiin omaan kömpelyyteeni ja hitauteeni). 

Ja sehän se just on se tavoite, että se tekeminen ei olisi kiinni siitä, että kuinka hankalaa mun on tehdä joku hokkuspokkus ohjaus. 

Ei kommentteja: