perjantai 28. marraskuuta 2014

Sairaan liukas maailma

Vihaan marraskuuta. Tai vähintäänkään en pidä. Pihalla on liukasta. Kaupunki säästää eikä katulampuissa ole valoa. Ihan tajuttoman hidasta ja hankalaa lenkittää koiraa. Käytin Nemiä just semmosen pikkulenkin, korttelin ympäri kuta kuinkin ja astelin sen minitipuaskelin. 

"Älä kisko!" "Älä vedä!" "Älä syö (sitä)!"

Huolimatta tuosta usein toistuvasta mantrasta (älä tee sitä ja tätä) Nemi kuitenkin osaa enimmäkseen kulkea tosi nätisti ja odottaa jos käsken niin tekemään. Mutta eihän se nyt koko lenkkiä voi kulkea mun ylihidasta tahtia. 

Tällaiset kelit ovat yksi syy miksi en (vielä, jos koskaan) halua toista koiraa. En osaisi tai halua kuvitella tuommoisille lenkille yli yhtä koiraa. Jep toki olen tehnyt monta omituisen monituista lenkkiä kahden koiran kanssa - tuollaisissakin keleissä. Mutta eihän ne kaunista kuunneltavaa olleet. Eikä herkkua kellekään. 

torstai 27. marraskuuta 2014

Niksi








keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Se on aika jännä

että kun sitä kuvittelee ettei voi suurinpiirtein elää ilman jotain asiaa, ja kun sitten hetken aikaa on vailla sitä niin lopulta siihen tottuu eikä sitä pidäkään enää niin suurena murheenkryyninä ja huolen aiheena. 

Kuten nyt vaikka nämä harrastamiset ja jonkinlaiset elämäntavat. 

Oli aika jolloin harrastin kuorolaulua. Olin kuorossa vuosia enkä osannut ajatella sellaista tulevaisuutta itselleni että en laulaisi kuorossa. Muutin pois Raahesta (jossa olin ollut koko nuoruuteni kuorossa ja sitten jo kun ikä ei riittänyt enää nuorisokuoroon niin laulelin muutaman vuoden myös aikuisille tarkoitetussa kuorossa) enkä löytänyt itselleni sopivaa kuoroa, tai en kehannut mennä niiden laulukokeisiin - Oulussahan kyllä kuoroja riittää (kait). 

Sitten tuli nämä koirat elämään. Ja pian alkoi agilityharrastus. Joka säännöllisenä -oikeena- reenaamisena ja kisaamisena loppui kun Nemi jäi kisoista eläkkeelle. Voiko olla eloa ilman aksaa kun olin aksannut kymmenisen vuotta? Treenannut säännöllisesti viikosta ja vuodesta toiseen. Kisannut kymmeniä ratoja. 

Vaikka aikaa ei ole viimisestä virallisesta radasta kulunut kauaa, ja oikeista reeneistä on kyllä jo kuukausia aikaa, niin niin sitä vain olen jo vieraantunut tuosta lajista. Enkä koe mitään suurta surumielisyyttä siitä, että en enää hengitä agilityä. Mutta samalla tavoin kuin edelleen musiikki ja laulaminen (suihkussa, autossa jne ;)) on osa eloani niin samoin on aksa. Nemin kanssa mummoaksataan vielä tovi, käydään epiksissä jos kohille sattuu, käyn katsomassa agikisoja (kameralla tai ilman), luen kavereiden agipäivityksiä verkosta jne :)


Mutta samalla kun agireenaus on toviksi taaksejäänyttä elämää, niin meinasi tulla pahemman laatuista hengenahdistusta kun tajusin, että seuraavassa Activen reenijaksossa tokot on sijoitettuna niin, että ne eivät minulle passaa. Onneksi Oulussa on nykyisin paljon tarjontaa koirakoulutuksen saralla ja luojan kiitos mahduttiin Katjan tokotunneille mukaan - tekee varmasti hyvää toksutella välillä muualla :) Sillä vaikka teoriassa minun pitäisi tietää jo vaikka minkälaista juttua mitä voisin treenata Nemin kanssa niin käytäntö on jo kauan aikaa sitten opettanut minulle, että olen hyvin laiska (ja mielikuvitukseton) reenimään ittekseni. Eikä se ole pelkästään koiran aktivointia se treeneihin meneminen, on se itsellekin antoisaa käydä niillä tunneilla, tutustua muihin koirakkoihin, reenata koiran kanssa, opetella uusia juttuja... niin ja käydä joskus "kylillä" :D 

On aika kitistä

Kengät
Jalat
Selkä, erityisesti alaselkä. 

Pitäisi ostaa uudet kengät / uusia kenkiä. Talvikengät on ihan kehnot. Kuljen vuoron perään niillä ikivanhoilla Pelleillä (jotka märällä kelillä kastuttaa sukat kun on kait jo vähän resu se  vasemman jalan tohveli. ja jotka raivostuttaa kun saa muistoja aikaan niiden hankinnasta) ja sitten yksillä mitkä ostin muistaakseni viime talvena. Ne toiset, joita ei oo ees nimetty, niin ne on lähinnä sellaiseen kaupungilla käyntiin tai töihin menoon (töissä vaihdan sitten sandaalit jalkaani koska ei niitä koko päivää viittisi pitää ja pidemmän matkan kävelyynkään ne eivät ole kovin hyvät). Sitten ne Adidaksen lenkkarin tapaiset, joita olen käyttänyt joka välissä. Siis kesällä ja keväällä ja syksyllä, kaikki mahdolliset koiralenkit jne jutut (paitsi juoksulenkit joilla käytän oikeita lenkkareita kun nuo ovat liian raskaat juoksemiseen). Niin nää "maastoadidakset" (tai mitkä lie) niin ne alkavat olla rispaantuneet. Rikki sieltä ja täältä sisältä, mutta se nyt vielä menisi tai ei niin haittaisi mutta kun ne pohjat alkavat olla kuluneet, joten sitä seuraa sellaisia epätasapaino tilanteita kävellessä ja kun pohjat eivät ole kuten ennen, kuten pitäisi, niin se tarvitsemani korotuskaan ei ole sellainen kuin pitäisi. Tähän kun yhdistetään se, että vaihtelen kenkiä niin selkä parka ei tiedä mihin asentoon yritän sitä vääntää. Joten alaselkä (tai lonkka tai mikä eli oikee puoli kumminki) vihottelee sillon ja tällön. Tähän kun vielä yhdistetään nuo kurjat marraskuiset kelit (nyt on taas liukasta, märkää, loskasta) kun säiden laatija ei osaa päättää että oisko talvi vai oisko syksy tai joku ihan muu... eli siis jännitän pihalla kulkiessani ja siitähän sitä sitten syntyy lisää jumeja ja kipuja.
Pitäisi soittaa aika lekurille, että voisi saada lähetteen kengille (tätä hyötyä en ole käyttänyt vuosiin) ja toisaalta myös joku viisas ja kouluttautunut voisi kommentoida koipiani ja kenkävalintojani ja niin edelleen.

Ainiin. Se kettumainen oikeenjalan pikkuvarvas on taas ruvennut kipuilemaan. 

Yks on hyvä

Jooei. Pentukuumetta ei näy eikä kuulu ja toisaalta oon niin tottunut oleleen ja eleleen yhden koiran kanssa, että en kaihoakaan uutta koiraa vielä. Kun tätä ny kysytään epäsäännöllisen tasaisin väliajoin, että tuleeko pentu ja millon tulee ja mistä tulee ja mimmonen tulee. Eli en vieläkään tiedä. Mutta en ole viime aikoina pistänyt tikkuakaan ristiin sen asian eteen ;)

maanantai 24. marraskuuta 2014

Uudet tuulet puhaltaa

Vaihtelua tiedossa. Eli ilmoittauduin tokottamaan Koirakoulu Kismaan :)


lauantai 22. marraskuuta 2014

Kun ei ole aikaa mennä hallille...

... pitää treenata kotona. Yritin ujuttaa nämä yhdeksi videoksi, mutta kun ottaa videot järkkärillä niin saa järjettömän kokoisia tiedostoja. Ne voi vielä pätkiä lyhyemmiksi ja tallentaa joksikin eri tiedostopäätteisiksi ja saada tiedostokoot sitäkautta pienemmiksi. Mutta niiden yhteenliittäminen, ... mun kärsivällisyys loppui siinä kohtaa kun olin kaksi dobojuttua liittänyt toisiinsa ;)

Doboilua

Dobotuksessa tehtiin selvä edistymisaskel, aiemmin tuossa "anna pusu" -pelissä Nemi ei ole hypännyt kokonaan dobottajan päälle keikkumaan.


Kapulan luovutuksessahan on ollut kovasti ongelmia. Siis siinä, että Nemi mieluusti hiissaa ittensä about mun taakse. Ensin on viekussa ja sitten kun kapulaa ei oteta pois niin sitten alkaa vaihtamaan sitä paikkaa missä sen pitäs olla. Ja kiertää mua ympäri, tai ainakin puoliksi. Joten mielestäni eilen tehtiin oikein hyvät harjoitussessio.


Tää merkki -reeni taas on siis sen Nemin merkki -paikan parantamisyritystä. Merkille se on osannut mennä jo pitkään. Mutta olen vahvistanut sille väärän sijainnin, ensin niin että en ole tiennyt sen olevan väärä sijainti ja sitten ihan vain siksi kun olen ollut laiska opettamaan sitä sille uusiksi.. ;)

Harkattiin me eilen myös takakautta sivulle tuloa ja kaukoja, mutta niistä en saanut järkeviä videoita aikaiseksi. 

Torstaina reenattiin metsässä / hakkuuaukiolla kaukoja (kahden lätäkön takaa ts kaks lätäkköä oli meidän välissä) ja ne menivät ihan älyn hyvin :) Sitten myös piiloilin koiralle, siis jätin sen istumaan paikalleen ja menin piiloon jonku muun taakse vähän matkan päähän, vapautin koiran ja eihän sillä kauaa kestänyt kun se mut etti :) 
(oliko viisasta, aattelinko että yhdistäisi tokopaikallaoloihin? en aatellu, ei tullu mieleen vasta kuin nyt... Hmm)


perjantai 21. marraskuuta 2014

Uutta putelia putkeen

Kävin ostamassa Nemille Univetistä uuden purkin virtsankarkailulääkettä. Samalla Nemi sai käydä eläinlääkäriaseman odotusaulan puntarilla, joka näytti koiran painoksi 15,2 kg.

Toinen näistä Pro-puteleista on Nemin virtsankarkailunestolääke ja toinen on mun tärinäpilleripurkki. 

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Vko 47, toko

Tänään. Melkein reenattiin kaukoja. Mutta päädyttiinkin reenaamaan semmosta, missä koiran pitäisi ryömiä taaksepäin. Jooeituumittään. Eihän tuo osaa (käskystä) ryömiä etteenpäin. Noh, testattiin silti. Ensin naksutin siitä, että koira vaan luopui namista eli pakitti. Teki tuon seisaalleen. Siis vaikka oisin käskeny sen maihin niin luopuessaan namikädestä niin nousi seisomaan ja peruutti. Sitten yritin ohjata sitä kädellä aka työntää sitä taaksepäin. Lopulta se jollain tasolla onnistui eli sain palkattua sitä siitä.

Sitten reenattiin merkkiä. Tein aluksi normisti jolloin koira eteni liian kauas merkistä, siis kiersi sen kyllä mutta pysäs ehkä puol metriä kierron jälkeen. Eli väärään paikkaan. Sitten vein palkan merkin taakse. Koira meni sinne, söi namin ja lähti etsimään lisää, vaikka nami oli ollut kupissa. Lopulta palasi mun luo samaa tietä kuin oli merkille mennyt (pitäisi kiertää se ja tulla ns toiselta puolen takaisin päin). Sitten tein pari lyhyen matkan ohjausta, mutta eihän se koira siinä sitä opi. Sitten palasin siihen naksutteluteemaan. Lähetin koiraa kauempaa. Koira haukkui. Ja pysäs väärään kohtaan, vaikka yritin sanoa aiemmin käskyä. Sitten Jenni tuli luoksemme, ja antoi noottia miksi palkkaan koiraa kun se ajautuu merkin yli. Noh, sitten mun piti mennä lähemmäs merkkiä ja naksuttaa ja palkata kun koira on oikiassa kohdassa, tai ees suurinpiirtein, kunhan se ei ole tullut yli sen "merkki viivan". Kämmäilin tietty aluksi. Sitten siihen laitettiin avuksi pituuden sivutolppa, josta koira  tajus tosi hienosti peruuttaa sinne toiselle puolen ja sitä sitten sille naksuttelin ja heittelin nameja (minne sattuu). Tätä nyt sitten pitäs harjoitella. 

Sitten reenattiin ohjattua pareittain. Siis koira paikalleen istumaan, ite koiran eteen ja avustaja vei namipurnukan eka toiselle ja sitten toiselle sivulle. Siis yks namipurkki kerrallaan. Eli tehtiin 2 harjotusta. Aluksi N räkytti tällekin asialle ja ekassa osiossa ei meinannut pysyä paikallaan. Namillehan se kyllä lähtee kun luvan saa. 

Nemin kanssa väliaikoina reenasin kaukoja (avo), seisomista (luoksarin kait lähinnä) ja paikallaoloa. 

Läksyt: merkki, kaukot (apuvälineet!)
Kiitos Jatalle kuvista :)

© Jatta Savolainen

© Jatta Savolainen 

Näyttelyvuosi 2015

Alkaa tuttuun tapaan Kajjaanilla. Eli ilmoitin Nemin juuri äskön Kajaanin tamminäyttelyyn. Ainakin ennakkotietojen mukaan ruotsinlapinkoirat arvostelee Saara Sampakoski (joka kasvattaa suomenlapinkoiria).

tiistai 18. marraskuuta 2014

Jooh

Kampasin taas vähän koiraa, enimmäkseen takajalkoja.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Häiriöreeniä ja vähän epistäkin

Kävin lauantaina Nemin kanssa tutustumassa Okk:n uuteen hienoon reeni/kisahalliin. Jatkossa koirat eivät varmaan saa traumoja kun hallin seiniin oli laitettu koukkuja/lenksuja joihin koirat voi laittaa kiinni (jep jep viittaan tällä siihen legendaariseen tarinaan, kun jätin nuoren Nemin muovituoliin kiinni kun menin rataantutustumiseen. Siis joskus vuonna nappikauppa Virpan hallissa kun vielä Okk:lla reenasin aksaa. Nemihän otti sen tuolin matkaansa ja juoksi kauhuissaan pitkin hallia ja paha-ilkeä tuoli jahtasi sitä perässään..). 


Hallissa oli epikset. Ensimmäiset agiepikset, ja varmaan siksi, koska ens vkonloppuna siellä on viralliset agikisat -jonne on ilmoittautunut ennätysmäärä koirakkoja- paikalla oli myös aika monta epistelijää. Osallistuin Nemin kanssa möllirataan, rimat oli makseille 45 sentissä mikä passasi meille oikein mainiosti. 

Siinä kun oottelin, jotta minit ja medit olivat suoriutuneet radastaan niin joko heiluttelin (/kävelytin) Nemiä ees taas hallissa (jolloin se enimmäkseen haukkui) tai tokotutin sitä siellä. Aivan loistava paikka häiriöreenaukselle! Hienosti tehtiin jäävät, seuruupätkiä ja kaukoja vaikka ympärillä pörräsi ja tapahtui vaikka mitä. Just kun meinasin sitten röyhistellä rintaani siitä kuinka erityisen pätevä tokokoira mulla on, kun tein koiralle paikkamakuu reeniä keskellä sitä kaikkea hälinää (lähtö/maali/verkka -aluetta) niin eiköhän joku pikkukoira (mikälie valkee terrieri) ryntäsi haukkuen kesken ratasuorituksensa yleisöön ja viuhto räkyttäen Nemin nenän edestä. No eihän se Nemi sitten ihan mitä tahansa kestänytkään vaan tempas ylös ja räkyttäen tän terrierin perään. Rääkäsin sitten jotain epämääräistä jota en enää muista (muttei se varmaan nättiä kuultavaa ollut) ja otin hihnasta kii. Ja sain koirani takaisin ennen kuin se ehti aiheuttaa mitään härdelliä. Joo, aika tuimaan pistin koiran takas paikkamakuuseen. Kun se oli tovin maannu niin palkkasin ja vapautin koiran. Sitten tovin päästä koira oli taas uudelleen harjoittelemassa häiriöpaikallaoloa, niin eiköhän joku joka meni koiransa kanssa siitä ohi, niin päästänyt koiransa nuuskimaan Nemiä. Mulla savu nousi korvista ja ihan vähällä oli etten sanonut jotain vähemmän nättiä (joo tiedän tapahtuma ei ollut järjestetty häiriötokottajille tai muillekaan tokottajille, mutta noin yleisesti olisi ehkä kohteliasta ettei päästettäisi koiria tuntemattomia koiria morjestamaan. kysymättä. Mutta pääsavuni ja huoleni oli turha, haistelijakoira ei ollut Nemistä kettumainen eikä Nemskuli häiriintynyt vaan pysyä napotti paikallaan ihan hienosti :)

Ja mitä itse episten aiheeseen eli aksaamiseen tulee. Niin ihan kivasti saatiin rallateltua. Alkupuoliskossa rataa tuli yks hypyn ohi meno kun mun ohjaus oli myöhässä, mutta muita virheitä ei tehty eli loppurata meni oikein mukavassa rallatteluhengessä :)

Palkaksi Nemi sai tuttuun kisatapaan lällyruokaa, jota se olisi omasta mielestään ollut oikeutettu saamaan jo meidän tokosessioiden jälkeen "miten niin en vielä saa, mähän tein jo hienosti hommia" ;)

Jäähylenkin jälkeen otin vielä muutaman testiotoksen hallissa. Lähdin pois ennen kuin kisaavat minit edes loppuivat joten medejä ja makseja en nähnyt / kuvannut ollenkaan. 

perjantai 14. marraskuuta 2014

JM1

Ehkä siitä lähtien kun olen vähän yrittänyt hölkkäillä, niin olen silloin tällöin haihatellut, että millaistahan se olisi kokeilla juoksemista juoksumatolla. Tänään sen sitten toteutin. Ts testasin opastetusti juoksumattoa Kimmokkeen kuntosalilla. Enkä ees kaatunut tai lentänyt takaseinään hupivideoiden tyyliin :D

Testailun jälkeen käytin Nemin kävelylenkillä Kimmokkeen tutuilla pururatareiteillä. 

torstai 13. marraskuuta 2014

Vko 46, ohjattu toko

Tokot eilen. 
Aiheena palkkaamattomuus ja kaukot. 

Tein Nemin kanssa kaukot (tehtiin normaalia enemmän vaihdoksia), jotka eivät olleet huippuhyvät - teki siis kyllä mutta liikku inan sinne sun tänne. Liikkeestä maahanmeno (ei käyty takana) jossa N ennakoi loppuasennon. Ja lopuksi nouto. N juoksi haukkuen kapulalle ja alkoi sitten nuuskuttamaan ympäriinsä. Palasi mun luo. Lähetin sen uudestaan, jolloin se toi kyllä kapulan mutta luovutuksessa tiputti kapulan, jollon nostatutin sen sillä uusiksi ja kun tuli viekkuun niin otin kapulan ja sitten annoin loppupalkan ts tämän käskytetyn palkkaamattomuusharjotuksen palkan. Vähän huonolla otteella koira teki asioita, mutta teki kuitenkin. Paremmalla virittelyllä ehkä olisi toiminut paremmin? Mene ja tiedä. 

Nemi oli tosi paljon paikoillaan reeneissä. Millon sillon kun Jenni selitti asioita (ensin tuota palkkaamattomuusharjoituksen kulkua (mikä tehtiin kolmen ryhmissä) ja sitten kakeja) ja milloin silloin kun liikkuroin muita. Paikallaan koiruus kyllä osaa olla :) Sai kunnon häiriötäkin kun yks pikkukoira (kääpiöpinseri taitaa olla) veti kauheet raivokierrokset jostakin (en nähnyt tilannetta).



Kaukoja tein sitten ensin pöydällä, muuten hyvä, paitsi seisomisesta istuminen. Joten sitä otin ihan lattialla peruutustyylillä ja heti kuulemma oli parempi. 


Kotona sitten kehittelin takajalkareenin heti reenien jälkeen. Tosin kuulemma pitää vähän erilaisempi apuvälinehärpäke hankkia... 


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Sanoja (suo-ruo-eng-sak)

Työpaikalla olen vaihtanut työhuonetta ja muuton yhteydessä on löytynyt kaikenlaista kummallista. On tässä joutoaikaa, joten kirjailenpa ylös yhden lappusen (ennen kuin heitän sen roskikseen). En vastaa sanojen oikeellisuudesta (yms)





Koirasanasto:

Ruumiinosat
kuono | nos | muzzle, foreface | Fang
sieraimet | näsborrar | nostrils | Nustern
kirsu | nosspets | nose | Nassenspiegel
kuononselkä | näsrygg | nosenbridge | Nassenrücken
yläleuka | överkäke | upperjaw | Oberlippe
ylähuuli | överläpp | top lip | Oberlippe
alaleuka | underkäke | lowerjaw | Unterkiefer
alahuuli | underläpp | bottom lip | Unterlippe
suupieli | mungipa | corner of the mouth | Maul Winkel
poski | kind | cheek | Backen
otsapenger | stop, pannavsats | stop | Stirnabsatz
otsa | panna | forehead | STirn
päälaki | hjässa | skull | Scheitel
niskakyhmy | nackknöl  | occiput | Hinterhauptstachel
korva | öra | ear | Ohr
silmä | öga | eye | Auge
kulmakarvat | ögonbryn | eyebrow | Augenbraue
kaulanahka | halsskin | dewlap | Kehlwamme
kaula | hals | neck | Hals
niska | nacke | crest of neck | Genick
kaulanalus | halsrand | throatline | Kehlrand
säkä | manke | withers | Widerrist
lapa | skuldra | shoulder | Schulter
rinnanpää | bröstspets | brisket, ribcage | Brustkasten
selkä | rygg | back | Rücken
lanne | länd | loin | Lenden
ristiluut | kors | croup | Kreuz
hännäntyvi | svansrot | set on of tail | Rutenansatz
häntä | svans | tail | Rute
kuve | flank | flank | Flanke
vatsa | buk | belly | Bauch
nivus | ljumske | groin | Weiche
vatsaviiva | buklinje | underline | Bauchlinie
rintaviiva | bröstlinje | chestline | Unterlinie
olkapää | skulderled | shoulder joint | Schultergelenk
olkavarsi | överam | upper arm | Oberarm
kyynärpää | armbåge | elbow | Ellbogen
ranne | handlove | wrist | Handgelenk
välikämmen | mellanhand | pastern | Vordelmittelfuss
käpälä tassuinen | tass med tår | forefoot eith toes | Pfote, Fuss mit Z..
päkiä | trampdyna | paw | Ballen
kynnet | klor | nails | Krallen
lantio | höft, bäcken | croup | Kruppe
reisi | lår | upper light | Oberschenkel
polvi | knä | stifle | Kniegelenk
polvitaive | knäveck | stifle joint | Kniekehle
sääri | underben | lower tight | Unterschenkel
kinner | has | hock | Sprung
kinnernivel | hasled | hock joint | Sprunggelenk
välijalka | mellanfot | rear pastern | Hintermittelfuss
käpälä varpaineen | tass, fot | hindfoot with toes | Fuess mit Zehen
kannukset | sprrar | dewclaws | Wolfsklauen

Näyttelysanasto
arvostelu | bedömning | assesment  | Bewertung
tyyppi | typ | type | Typus, Typ
urosmainen | maskulin | male | rüdenhaft
narttumainen | feminin | female | feminin
koko | storlek | size | Grösse
korkeus | höjd | height | Höhe
ilme | uttryck | expression | Ausdruck
pää | huvud | head | Kopf
kallo | skalle | skull | Schädel
omenapää | äppelhuvud | apple head | Apfelkopf
rypyt, poimut | runkor | wrinkles | Falten
hampaat | tänder | teeth | Zähne
leikkaava purenta | saxbett | scissors bite | Scherengebiss
tasapurenta  | tångbett | pincer bite | Aufbeisser
yläpurenta | överbett | overshot | Überbeisser, Vorb.
alapurenta | underbett | undershot | Unterbeisser, Hinterb
pystykorva | ståndöra | prick ear | Stehohr
ruusukorva | rosenöra | rose ear | Rosenohr
riippuva korva | hängöra | drop ear | Hängohr
herasilmä | grasöra | ring-eyes, watch eye | Glasauge, Birkauge
notkoselkä | sänkt rygg | swayback | Senkrücken
karpinselkä | karprygg | roach back | Karpenrücken
lonkka | höft | hip | Hüfte
iloinen häntä | glad svans | gay tail | Ringelrute
runko | kropp | body | Körper
ruumiinrakenne | kroppsbyggnad | confornation | Konstitution
kylkiluut | revben | ribs | Ribben
eturaaja | framben | fore (front) leg | Vorderbein
takaraaja | bekben | hind leg | Hinterbein
pihtikintut | kohassig | cow-hocked | kuhhessig
kulmaukset | vinkling | angulation | Winklungen
tassu, käpälä | tass | paw, foot | Pfote
löysät tassut | lösa tassar | splay foot | lose Pfoten
kissankäpälät | katflot | cat-foot | Katzenpfote
jäniksenkäpälä | harfot | harefoot | Hasenpfote
karvapeite | päls | coat | Fell
sileäkarvainen | slätharig | smooth coated | glattharig
karkeakarvainen | strävharig | wire coated | rauhharig
lyhytkarvainen | kortharig | short coated | kurzharig
pitkäkarvainen | långharig | long coated | langharig
karvanlähtö | hårfällning | shedding, out of coat | Haarausfall
polvinivel | knäled | stifle partern | Kniekelenk
suorat lavat | raka skuldror | straight shoulders | gerade Schultern
maski | maks | maks | Maske
merkit | teckning | marking | Abzeihen
töyhtö, tupsu | fana | feathering, feather | Federn
pigmentti | pigment | pigment | Pigment
liikunta | rörelser | movements, action | Bewegungen
peitsaus | passgång | pace | Passgang
siitosuros | avelshund | stud dog | Zuchtrüde, Deckrüde
isä | fader | sire | Vater
siitosnarttu | avelstik | breed bitch | Zuchthündin
emä | moder | dam | Mutter
rotu | ras | breed | Rasse
palveluskoira | brukshund | working dog | Gebrauchshund
kääpiökoira | drävhund | toy | Zwerghund
metsästyskoira | jakthund | hunting dog | Jagghund
kasvattaja | uppfödare | breeder | Züchter
pentu | valp | puppy | Welpe
esittää | uppvisa | show | besitzen
eläinlääkärintodistus | veterinärintyg | veterinary certificate | Tierärzliches Zeugnis



tiistai 11. marraskuuta 2014

Etujalat

Kattelin telkkaria ja vilkaisin koiraa; tuota voisi vähän kampailla tässä ohimennen... ei muuta kuin koira kaveriksi sohvalle ja kampa käteen. Takkujen selvittelyä ja harjausta sieltä täältä. Kunnes "erehdyin" kampailemaan etujalkojen karvatursuja. Sieltäpä löytyikin lumppuun menneitä irtovilloja vaikka kuinka. Kerkesi telkkaohjelmakin mitä kattelin loppua aikaa sitten ennen kuin sain ne jalat selvitettyä... 

perjantai 7. marraskuuta 2014

tiistai 4. marraskuuta 2014

maanantai 3. marraskuuta 2014

Hyppii seinille, ei sentään syö sukkia ;)

Minun pitäisi keksiä Nemille uusi harrastus. Tai harjoitella enemmän olemassaolevia juttuja. Koira alkaa ilmentämään ongelmakäyttäytymistä, koska sillä selvästi on tylsää. Omatunto soimaa. 

Yksi syy miksi käyn ohjatuissa treeneissä on se, että tuleepahan lähdettyä. Jos ei ole sovittuna jotain, niin helposti jään kotiin märehtimään (tai selittelemään). 

Harkitsen jopa agituntien ostamista. Rallytokoon tai koiratanssiin en sentäs ole vielä langennut :D 

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kaula & pylly

Tänään on taas kammattu koiraa. Niskavilloja, takaselkää, kaulaa, ... ja vähän sitä sun tätä.

Kuusikymmentäseitsemän

Eilen oli kiva keli. Kuivaa. Pakkasta viitisen astetta. Ajelin Kimmokkeelle, jossa juoksin Nemin kanssa 3 km. Nemi juoksi mun kans tosi hyvin :) :) Hyvän fiiliksen lenkki siis kaikkinensa, kun ees ne -yleensä- ärsyttävät ylämäet eivä tuntuneet hankalilta nytten ja jalat toimivat ihan kivasti. Jos oisin ollu yksinäni niin oisin varmaan juossut kahesti tuon kolmosen lenkin, mutten usko, että Nemiä ois napannu kuutta kilsaa ravata, joten jätettiin yhteen lenkkiin hyvillä mielin. 

Tänään pihalla onkin sitten pyryttäny lunta, on varmaan jo jotain 10cm lunta, joten saas nähdä oliko eilen tän vuoden viiminen ulkona tehty juoksulenkki. 

Halloween

Pe-la oltiin Raahessa. Pe-iltalenkillä napsastiin Nemin kanssa tämmöinen kuva:


Halloween-lyhty oli majapaikan kerrostalon pihalla :)