Kävin Nemin kanssa sunnuntaipäivänä hallilla. Tehtiin agiralleja matalilla esteillä, putkia, pujoa ja keinua. Tarjoamisagia. Pikkasen kaukoja (oli aika jähmeä - otin jostain 15 metrin matkalta) ja seuraamista. Enemmän taisi agin- ja lenkkeilyn puolelle mennä se martsakeikka (ja luontokuvauksen). Nemi oli mummoagista, siilestä ja lihapullista ihan tohkeissaan :D
tiistai 29. syyskuuta 2015
35/15
Käytiin eilen töitten jälkeen juoksemassa Kimmokkeen pururadoilla 7,2 km. Koko lauma siis. Reilun vitosen Nemi juoksi hyvin, mutta siinä vaiheessa kun normi vitosen lenkki olisi loppunut ja yleensä juostu autolle, mutta nyt käännyttiin vielä tekemään ylimääränen mutka, niin Nemi oli, että mitä kettua. Yritti paimentaa meitä kääntymään "oikiaan" suuntaan. Kyllä se sitten taas ihan hyvin eteni kun tajusi ettei mentykään vielä autolle. Sen verran raitis ilma oli, että pitkähihasen kanssa sai jo juosta ja alkumatkasta oli käsille (sormille) vähän viileä, mutta pian tarkeni jo hyvin (ja hanskat olisi ollut liikaa). Ei tunnu Kimmokkeen mäet enää -ihan joka kerta ja joka mäki- niin tuskaselta kun aiemmin. Toki se kun heti pitää lähteä juoksemaan ylämäkeen niin ne pari ekaa mäkeä menee kyllä aika hitaasti, mutta kun rytmiin pääsee niin on jo helpompaa (vaikkei toki edelleenkään mitenkään supervauhdikasta - tosin on mun vauhti hieman kohentunut ehkä kuukauden takaisesta).
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
Martsan raitit
lauantai 26. syyskuuta 2015
Ei se ihan tyhymä oo (jee, me reenattiin)
Käytiin eilen niissä lappalaisreeneissä. Ei ees koko tuntia oltu, mutta silti ehittiin reeniä vaikka ja mitä. Hieman meinasi kuppi mennä nurin, kun ääntä lähti koirasta enemmän ku Martsasa tokottaessa. Saatiin kuitenkin tehtyä hiljasesti asioita jos toisiakin. Harkattiin muitten kanssa paikallaoloa (Nemille istuminen) ja makuuta niin, että vuoron perään koiria käskettiin maahan ja istumaan (se joku nykytyyli tai evl tyyli tai mikä lie) - Nemi oli siinä tosi hyvä :)
Itekseen reenasin kapulan nostelua, ruutualustaa, kaukoja, seuruuta, sivuaskelia, peruutusseuruuta, ...
Pyhäyksinkertaisuus
Nemi kävi tänään pitkällä aamulenkillä (sisältäen jokivisiitin), mutta kakkapuuhat eivät olleet kiinnostaneet.
Äsken käytin sitä päivän toisella lenkillään. Myös pitkällä sellaisella. Siinä vaiheessa kun oltiin kävelty ehkä kolme kilometriä sanoin koiralle "meeppä kakalle" samalla 'heittäen' sen ojaan. (ja heittämisellä tarkoitan siis sitä että osoitin/käskin sen sinne pientareelle hieman myös kädellä jossa hihna oli niin ohjaten sitä) Koira oli sitten, että "jaa, käsky kävi - mikset ole aiemmin sanonut" Pyöri kymmenisen sekkaa hakien sopivaa ruohotupsua ja kävi kakalla tullen kevein askelin pois ojasta.
Tällaista se on olla ns blondikoiran omistaja ;)
Ei se turhaa oo
Se siirapin laitto koiran ruokaan. Nyt kun sitä sitten ei laiteta niin... aamuvarhain alkoi siivoamisurakka kun Nemi oli kussut yöllä nukkuessaan alleen ja sen jälkeen teputtanut pitkin makkaria. Kaiken tietysti kruunasi se, että se myös hyppäsi sänkyyn. Eli petivaatteet pesuun, lattian luuttuaminen jne. Se kaikki on mun turhamaisuuden hintaa kun oon halunnu ilmottaa sen näyttelyyn (erkkari). Fakking doupping sääntö.
Tässä oon sitten koittanut miettiä, että kuinka paljon tartten koe- ja näyttelykäyntejä ja osaanko reeniä esim tokoa jos ei ole ajatustakaan siitä, että tähtäimenä olisi kokeissa käynti. Toisaalta oon niin treeniorientoitunut, että eiköhän me reenausta jatketa olipa ne koekäynnit realistisia tai ei.
Heh. Onhan tässä toki semmonen juttu, että tänävuonna en ole käynyt vielä kertaakaan tokokokeessa. Ja silti on reenattu. Että ehkei tämä nyt niin maatamullistavaa uutta ollutkaan, tympäs vaan kun mietti, että se ei olisi edes tavoitteena se kokeissa käyminen. Mutta näyttelyt kyllä pitää edelleen miettiä tarkkaan, että mikä on minkäkin arvosta.
Heh. Onhan tässä toki semmonen juttu, että tänävuonna en ole käynyt vielä kertaakaan tokokokeessa. Ja silti on reenattu. Että ehkei tämä nyt niin maatamullistavaa uutta ollutkaan, tympäs vaan kun mietti, että se ei olisi edes tavoitteena se kokeissa käyminen. Mutta näyttelyt kyllä pitää edelleen miettiä tarkkaan, että mikä on minkäkin arvosta.
perjantai 25. syyskuuta 2015
34/15
Käytiin eilen illalla pururadalla juoksemassa. Illalla, kun oli jo pimeähköä. Onneksi siellä on lamput (ja niissä valot). Mutta kun oli pimeää niin eipä näkynyt frisbiigolffaajia eikä pururadalla oikeastaan muitakaan liikkujia (ku me). Parkkipaikalla oli muutama auto, joten kuntosalilla taisi olla sakkia. Keli oli pilvinen, asteita pikkasen yli kymmenen. Ensimmäiset kolme kilometriä Nemi juoksi edellä reippaasti (ravaten) seuraavat kolme kilometriä se ravasi joko ihan lähellä edessä tai vieressä. Ihan hyvin se kuitenkin taittoi matkaa. Kokonaismatka 6,35 km.
torstai 24. syyskuuta 2015
Uusi harrastus
Näin kait siinä on käynyt. Eli taas postaan ulkoilukuvia - kotikylä kännynruudun läpi nähtynä. Näistä piti tulla Jaaris -lenkki kuvina osio. Mutta jotenkin kun ajatuksissani kuljin niin huomasin Nemin johdattaneen mut pois perinteiseltä Jaaris -reitiltä :D
Niin. Kyllä mä tälläkin lenkillä myös tokotin Nemiä. Esimerkiksi kulkiessamme jonkun päiväkodin ohi, siinä kun lapset roikkuu aidalla ja huutelee "Kato, ihana, karvanen" "Hei, koira!" jne niin on hyvä ottaa häiriöstä hyöty ja tehdä jotain ;) (kauheeta, ku musta on tullu outo :o )
Niin. Kyllä mä tälläkin lenkillä myös tokotin Nemiä. Esimerkiksi kulkiessamme jonkun päiväkodin ohi, siinä kun lapset roikkuu aidalla ja huutelee "Kato, ihana, karvanen" "Hei, koira!" jne niin on hyvä ottaa häiriöstä hyöty ja tehdä jotain ;) (kauheeta, ku musta on tullu outo :o )
Tästä kuuluisi mennä uimaan - nyt ei menty. Nemin harmiksi. |
Tälle pyörätielle Nemi tahtoo kans. Monesti siksi kun tästä läheltä on joskus päässyt jokeen... |
"Tuu jo!" |
Metsikössä oli jotain jännää. Mulle jäi epäselväksi että mitä. |
Polut on kivoja. Aina kannattaa yrittää sellaiselle kääntymistä. Joskus voi saada jopa grilliruokaa (tämän polun varrelta). |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)