Niin, siitä meidän reissuta jotain sanaa ja kuvaa .. iso osa kuvista on vielä käymättä läpi. Mutta tässä nyt jotain antia kuitenkin. Ja hieman sitä matkareittiä.
To 7.6.
Lähtö kotoa, Turkuun ja illalla laivaan
Pe 8.6.
Kierreltiin pitkin Tukholman saaristoa / rannikkoa ja illaksi ajettiin Rimboon (siis Norrtäljessä, lähellä Tukholmaa) Nemin kasvattajalle. Koirat tulivat hyvin toimeen keskenään, joten Merrillä & Nemillä oli kivaa kirmatessaan muun lauman mukana pitkin isoa nurmialuetta. Siskokset Nemi ja Daima leikkivät paljon keskenään, samoin Nemi ja Pärlan (slk narttu). Adjak ja Buset olivat innoissaan kun heidän haameriinsa tuli kaksi narttua lisää..
La 9.6.
Rimbossa (jossa yövyttiin asuntovaunussa), Herding Instinct's koirien tapaaminen ("leikkiminen kisa" ja grillailua yms). Viikonlopun aikana H.I.-kennelin "takapihalla" oli myös meneillään hevoskilpailut. Hieman arkailin, että kuinkahan paljon Merriä raivoaa hevosille, mutta ei se oikeastaan edes välittänyt niistä.. aluksi hieman kävi ihmettelemässä ja sitten antoi niiden olla - luultavasti olivat sen verran kauempana ettei niistä tarvinnut välittää. Tai sitten grilliherkut kiinnostivat enemmän ;)
Leikkimieliseen kokeeseen kuului myös kapulan pito (vai ihan nouto, ei voi muistaa). Merri yllätti minut eikä toiminut ollenkaan (ensimmäisenä ollut tehtävä, jossa nameja oli maassa lautasilla, mutta ne olisi pitänyt kiertää - arvaa kiersikö meidän koirat? :D Vei Merrin mielenkiinnon lähes kaikista muista tehtävistä.. ). Mutta Nemi yllätti minut totaalisesti toimimalla todella hienosti :)
Luoksetuloa (pitkä etäisyys) toimi molemmilla koirilla hyvin. :)
Cattlin kertaa sääntöjä.
Esineitten nouto ei Merriä kiinnosta, "namit, missä ne namit on..." *huoh*
Cattlinkin kuvasi koiria ahkerasti.
Voiko tuollainen asento olla edes mahdollinen? Meidän Nemi vauhdissa...
Su 10.6.
Ajettiin Sandvikeniin MH-testiin, ja illalla takaisin Rimboon.
Merri ennen luonnetestiä.
kuten myös siskokset Nemi ja Daima:
Ma 11.6.
Päivä oleskeltiin Rimbossa ja illalla Tukholmaan tokokokeeseen
Näyttelytreeniä - osaahan se Merrikin seistä häntä ylhäällä, ainakin kotvan aikaa :)
Ystävävykset.
Nemi ja Cattlin.
Nemi ja Merri, (Merrin tokokoe jo takana, Tukholmassa).
Ti 12.6.
Lähdettiin Rimbosta. Ajettiin ensin tutustumaan Uppsalan vanhaan kaupunkiin ja sitten Sigtunaan (Ruotsin ensimmäinen yhä olemassaoleva kaupunki). Sieltä pienempiä teitä Askersundiin (lähellä Vättern-järveä), missä mentiin leirintäalueelle ja otettin mökki.
Ke 13.6.
Jatkettiin Askersundista matkaa. Ensin pysähdyttiin Vadstenassa, - Nemi pääsi kahlailemaan hieman Vätternissa, ja oli ihan innoissaan yritti ilmeisesti paimentaa niitä aaltoja.. Sitten pysähdyttiin Brahehussissa ja Grännassa (polkkaporsaiden luvatussa maassa, useita karkkikauppoja siis :)). Tuolta ajettiin Åmåliin, eli
järven toiselle puolelle. Åmålin leirintäalueelta otettiin telttapaikka kahdeksi yöksi.
Nemi Brahehussia ihailemassa.
Merrin päivän kohokohta ;)
Nemiä ihastutti Åmålin sosiaaliset sorsat.
To 14.6.
Ajeltiin Norjaan. Käytiin Oslossa, Holmenkollenilla, minne oli muuten äärimmäisen hankala löytää. Yöksi taas Åmåliin.
Nemi Holmenkolmenin maisemia ihailemassa.
Pe 15.6.
Jatkettiin matkaa Faluniin. Josta taas telttapaikka. Falunin leirintäalueella oli hevoskisat sinä viikonloppuna joku SM Hopp. Mutta hyvin löytyi telttapaikka, vaikka vähän epäilyttikin kun paikalle ajettiin. Niin paljon siellä oli sitä sakkia.. Mutta eihän kukaan muu enää yövy teltassa, tai juurikaan kukaan muu.
Matkalla Åmålista Faluniin koirat saivat oman hampurilaisensa, jonka syöntiin ei montaa sekuntia mennyt..
Kuntoiltiin ja kiivettiin mäen päälle, katselemaan Falun-maisemia.
La 16.6.
Matka jatkui Falunista Orsaan.Matkalla kierreltiin Siljan järveä. Orsassa majoituttiin etukäteen varattuu mökkiin. Kahdeksi yöksi.
Su 17.6.
Orsassa oli lappalaisten näyttely. Nemille ykkönen ts eh4. Merrille sa ts eri2 (ei sijoitusta pn kehässä, eikä sertiä).
Cattlin esitti Nemin, minä Merrin.
Ma 18.6.
Jatkettiin ajoa pohjoiseen päin. E45:ta. Ensin ajateltiin josko ois yövytty jossain Vilhemiinan, Storumanin tai viimeistään Arvisjauren kohdalla. Mutta loppujen lopuksi ajettiin sinne Jokkmokkiin asti - sieltä sitten telttapaikka ja yöpymään.
Matkan varralle näkyi paljon poroja. Näistä lähdin ottamaan kuvia, eli autosta ulos, mutta sen verta huolissaan näyttivät olevan poikasistaan etten hirmu lähelle tohtinut mennä. Autoon palatessa huomasin, että Merri meinaa repiä pelihousunsa... ja Nemikin oli kummissaan nähdessään ekaa kertaa (luonnossa) poroja.
Jokkmokkin leirintäalueella joku norjalaismies tuli ihailemaan koiriamme ja kertomaan (puhui suomea), että hänelläkin on lapinkoira. Aiemmin ollut pitkäkarvaisia ja nyt lyhytkarvainen, ihan alkuperäistarkoituksessa eli poropaimenena.
Ti 19.6.
Kamppeet taas kasaan ja tien päälle. Gällivaaran kautta Kiirunaan ja Norjaan. Jossa ajettiin Lofottien lautalle, niin että Lofoteilla oltiin illalla seittemän aikoihin. Ilta ja yö ihailtiin kaunista luontoa, ajettiin tie E10 päähän asti eli sinne Å:hon. Ja sitten takaisin. Takas satamassa oltiin ehkä kolmen aikaan yöllä, nukuttiin autossa muutama tunti..
Ruotsin ja Norjan rajamailla oli lunta - ja koirat olivat innoissaan :)
Matkalla, lautalla, Lofoottien saarille.
Ällön hajuisia turskia.. kait nuo jonkun herkkua ovat..
Keskellä yötä tiellä oli useissa kohti lampaita, sekä hanhia. Koirilla riitti siis ihmeteltävää...
Maisemat olivat henkeä salpaavan upeat.
Ke 20.6.
..ja ekalla aamulautalla takaisin mantereen puolelle. Ja sitten Ruotsin kautta Suomeen. Suomen puolelle tultiin Pellosta. Oltiinkohan kymmenen kieppeillä kotona.