Olen jo vuosia miettinyt, että joskus Messarissa voisi käydä ihan vaan turistina. Mutta kun vaivalloista matkustaa (millä mennä, milloin mennä), missä olla yötä, kenen kanssa mennä. Onko järkeä? Kannattaako The näyttelyihin mennä ilman koiria? Kuinka paljon harmittaa kun näkee osallistuvat koirat, kun omat eivät ole mukana?
No viimeiseen kysymykseen vastauksena on, että eipä harmittanut kyllä tippaakaan :-) Vaikka veteraaneja ei ollut ilmoittautunut ainuttakaan. Mutta ehkei Nemin paikka ole enää näyttelyissä. Ainakaan noin isoissa ja noin kaukana (reissaaminen, pitkä päivä näytelmäpaikalla jne). Enkä mä näillä näppäimin Kikiäkään haluaisi pitkää päivää pitää noissa olosuhteissa.
Vatuloin, pähkäsin ja jahkasin lähtemistäni pitkään. Surffailin erilaisia matkustusvariaatioita. Lopulta asia ratkesi edukseni sillä, kun kaveri innostui lähtemään myös - tai oli tahollaan miettinyt samaa asiaa. Näinpä ollen hyppäsimme perjantai-iltana Oulusta junaan ja matkasimme makuuvaunussa Pasilaan, jossa olimme ~vartin yli kuusi lauantaiaamuna.
Pasilaan päästyämme emme suinkaan kipittäneet heti kolkuttelemaan Messukeskuksen ovia, vaan suuntasimme toiseen suuntaan - lähellä olevaan hotelliin syömään kunnon aamupala 😛 Kun mahassa oli riittävästi apetta tallustelimme Messariin, jossa kävelimme suorinta tietä paraatisaliin. Ts sinne missä isot kehät pyörisivät loppu päivästä. Nyt tosin estradilla olivat koiratanssijat, koska Koiramessuilla ei ollut pelkästään koiranäyttely, rotuesittelykopit, shoppailualue ja n kappaletta harraste-esittelyä vaan siellä oli myös koiratanssin pohjoismaiden mestaruuskilpailut.
Jos joku olisi minulle aiemmin sanonut, että matkustan Messariin ja vietän puolet siellä olo ajastani koiratanssikisoja katsellen, niin en olisi ottanut moista hölpötystä kuuleviin korviini 😅 Mutta se oli itseasiassa varsin viihdyttävää. Hieman ennen lauantain esitysten loppua käväisin hetken "toisella puolen" eli poissa katsomosta, mutta totesin, että katsomossa hyvässä seurassa istuskelu, kisojen katselu ja räpsintä oli itseasiassa hauskempaa kuin näyttelykehien välissä (yksin) kuljeskelu.
Pitkän arvonnan seurauksena otin reissulle mukaan sen uuden kameran ja uuden putken. Uuden kameran siksi kun siinä on paremmat ISOjen säätömahdollisuudet ja sen putken siksi kun siinä on paras valovoima. Tosin se oli töppöputki eli ei zoomia lainkaan (50 mm 1.7). Sisätilaräpsyiksi ja mun otoksiksi olin kuviin ihan tyytyväinen vaikkei niitä voi kovasti rajata ja iso ISOn käyttö toki näkyy kuvissa, mutta elämä on.
 |
| (Kikin kasvattaja) Merja ja Epe (Kikin veli) esiintyivät tanssikisojen väliajalla 💖 |
Lisää koiratanssikuvia
Kun tanssit olivat ohi niin siirryin odottamaan ruotsinlapinkoirakehän alkamista. Tapasin pitkästä aikaa Cattlinin (Nemin kasvattajan, joka oli tullut Helsinkiin parin rlkn:n ja slk:n kanssa) 😊
Ruotsinlapinkoiria oli ilmoitettu yhdeksän, joista yksi ei esiintynyt lauantaina. Napsin rlk:stakin joitain kuvia.
Ihan pakko mainita tähän väliin, että Cattlinin (oma kasvatti ja oma koira) suomenlapinkoirauros oli sunnuntaina ROP - suomenlappareita oli Voittajanäyttelyyn ilmoitettu yli yhdeksänkymmentä. Olin (ja olen) kyllä superonnellinen Cattlinin puolesta 😍
 |
| Sjaunjas Pixi oli molempina päivinä rop |
Ruotsinlapinkoirien esiintymisen jälkeen menin Messarissa tapaamani ystävän kanssa kahville ja kiertelemään ostoskojuja (ostamatta juurikaan mitään).
Sitten tapasin taas reissuseuralaiseni, jonka kanssa shoppailin hieman lisää (muun muassa junaeväät) ja lopulta oli aika tallustaa takaisin asemalle. Hyvässä seurassa matka taittui mukavasti ja eipä aikaakaan kun olimme (puolilta öin) takaisin Oulussa jossa Eetu, Kiki ja Nemi olivat minua asemalla vastassa 😃
