Terveyslähete ja koirahistoria

 Tilasin Taralle Kennelliitosta terveyslähetteet, mitkä pitää olla tehtynä ennen kuin koiran voi viedä virallisiin terveystutkimuksiin. Tuo lähete on voimassa puoli vuotta, joten ei ole niin päivälleen milloin sen tilaa (tai milloin koiran käyttää tarkeissa). 

Koska tässä elokuussa on kaikenlaista säätöä (esim noita näyttelyitä) niin menee syyskuun puolelle ennen kuin Tara käy luustokuvissa; aikaisintaan syyskuun ensimmäisellä täydellä viikolla kun Oulu kr on neljäs syyskuuta. 

Kikin suuri hammasremppa

Lopulta Kiki kävi hammasoperaatiossa samalla eläinlääkärillä, joka on poistanut Nemiltäkin aikoinaan muutaman hampaan eli Anu Tulokkaalla joka työskentelee Haukiputaalla (Herttainen). 

"Kikiltä poistettiin heiluvat hampaat: 103, 110, 201, 202, 209, 301, 302, 310, 311, 401 ja 402 sekä aiemmin otettujen röntgenkuvien ja tämän päivän tutkimuksen perusteella kaksi heilumatonta, mutta tulehtunutta isoa poskihammasta: 108 ja 309. 

Lemmikkinne hampaat on hoidettu inhalaatioanastesiassa. Anestesia ja herääminen sujuivat ongelmitta. Tällä välillä kertynyt plakki ja hammaskivi poistettiin ja syventyneet ientaskut puhdistettiin huolellisesti. Ientaskut ja hampaat tarkastettiin, huomiot kirjattiin hammaskarttaan. Hampaiden poistokohdissa on puudutusta. Tulehdusten vuoksi tikkejä ei laitettu. Operaation yhteydessä Kiki on saanut tulehduskipulääkkeen ja pahoinvoinninestolääkkeen pistoksena.

Seuraava hammaskivenpoisto viimeistään elo-syyskuussa. Tarvittaessa aiemmin, jos oireita ilmenee."

Koko homma maksoi 766,15 €. Mukaan saatiin kipulääkettä (Metacam), antibioottia (Clavaseptin) ja maitohappobakteeria (Tehobakt). 

Eli se toisen ell-aseman ennustama "useita hampaiden poisto-operaatioita" vaihtui yhteen ja seurantakäynteihin (joita nyt olisi varmaan ollut toisessakin vaihtoehdossa tiedossa). 

Taran touhut (viikko 24/21)

 Tällä viikolla Tarasta tuli oikea (pikku) pystykorva, koska jossain vaiheessa viikkoa pennun korvat ovat nousseet pystyyn. 

Olikohan viime viikolla (vai jopa jo sitä edellisellä) kun se keksi, että vinkuleluja voi vinguttaa. Onneksi se ei vielä kuitenkaan ole sellainen virtuoosi vinkulelujen soittelija kuin mitä Kiki oli pentuna (joka saattoi helposti vinguttaa vinkulelua kymmenenkin minuuttia putkeen). 

Sekoilin rokotusvarausten kanssa, kun ensin varasin Taralle rokotuksen niin, että pentu on täyttänyt 3kk ja sitten luin jostain ,että se ajankohta onkin 12 viikkoa, mikä heittää ajallisesti toisistaan yllättävänkin paljon. Näinpä ollen Tara pääsee ensi rokotuksille jo muutama päivä ennen kuin täyttää 12 viikkoa (mikä on siis juhannusviikonloppu jolloin luonnollisesti eläinlääkärit(kin)tekevät jotain muuta kuin rokottavat koiria). Tähän liittyen Tara sai tällä viikolla matolääkkeen. Juhannussunnuntaina lähdetään reissuun, siks rokotus ei ole seuraavalla viikolla. 

Maanantai aamuna Tara kävi ensimmästä kertaa Koitelissa. 

Maanantaina kävin noseilemassa Kikin kanssa yliopiston lähellä, Tara hengasi mukana. Sen jälkeen kävin Taran kanssa tutustumassa Taavin Tassut -kauppaan ja sen jälkeen käytiin shoppailemassa the reenilelu Avarian  Sportsdogsista. Tara tapasi myös Tiian ja tutustui jälleen yhteen koirahalliin. 

Tiistaista ei muistikuvia (lol), ei varmaan tehty mitään erityistä. 

Keskiviikkona Tara oli mukana Kikin huoltoreissulla. 

Tara ja eläinfysioterapeutti Kaisa Vakkuri

Keskiviikkona Tara kävi myös Kaakkurin Mustissa & Mirrissä - taas shoppailtiin herkkuja - jossa koiruus joutui myös puntarille; painoa on kertynyt jo(pa) 4,7 kg. 

Puntaroinnin jälkeen ajettiin Kempeleeseen missä Tara tapasi ensi kertaa Koirakoulu Kisman Katjan ja pääsi säätämään treenitavaroiden kanssa 😎

Torstaina kävin Taran kanssa lähimetsässä, jossa se ei juurikaan irronnut kantapäiltäni. Metsässä oli tziljardi hyttystä eikä kumpikaan meistä piitannut niiden seurasta. 

Perjantaina kävelin koirien kanssa Abc:n edestä jolloin Tara sai ihmetellä kauppaan menijöitä ja sieltä tulijoita. Kävelytin koirat ihan ovien edestä jolloin Tara käveli rautaritilän päältä (ei ongelma, eikä tainnut olla eka ritilä mistä marssi). 
Tara tutkii mielellään kaivonkansia ja vastaavia eikä sillä siis ole ongelmaa kävellä niiden päältä tai vierestä (tähän kiinnitän huomiota siksi, kun Nemi väisti niitä, välillä hyvinkin kaukaa). 

Eilen kävin Taran kanssa Raksilassa. Ajettiin markettien parkkipaikalle josta käveltiin linja-autoasemalle, asematunnelin läpi juna-aseman puolelle. Käytiin asemalaiturilla hengailemassa (ei näkynyt junia) ja sitten vielä piipahdettiin linja-autoaseman laiturilla ennen kuin mentiin takaisin autolle. Tara oli tosi reippaana ja kontaktihaluisena. 

Kuluvalla viikolla on reenailtu leluleikkejä, vatireeniä, noudon alkeita, kuonokosketusta, istumista (odottaminen, istahdus ennen ruuan saantia ja ovista kulkemista), tassun antamista, seisomista, rauhoittumista, jätä -käskyä, luoksetuloa, ja ehkä jotain muutakin?
Ainakin kontaktikävelyn/seuraamisen alkeita eli naksuttelin pennulle seuruupaikkaa/kontaktia seuruussa.  

Tara on syönyt paljon puruluita, tuhonnut pahvilaatikoita, leikkinyt Kikin kanssa, tehnyt pihalla puutarhatöitä, matkustanut autossa, käynyt kävelylenkeillä, kiinnostunut autoista ja linnuista. Muita haukkuavia koiria se ehkä vähän säikkyy (mikä on ehkä outoa siihen nähden kuinka äänekäs otus se itse on). 

Mittasin Taran pari päivää sitten, korkeuden siis, ja jos ei pahasti pieleen mennyt niin koiran säkä on (tai oli silloin) 29cm. 

edit. ma 21.06.21 

Sunnuntaina kävin koirien kanssa Alakylässä, jossa tallasin eka Kikille jäljen, sitten tein Taralle pikkujäljen. Sitten Tara ajoi jälkensä ja touhusi hetken metsässä, hiekkakuopilla. Sitten Kiki ajoi jälkensä, tassutteli hetken metsässä ja hiekkakuopilla (kävi kahlailemassa vedessä) ja lopuksi otin vielä koirista kuvia (ensin Tarasta ja sitten Kikistä). 

Taran ekan jäljen loppuosa (video). 

Tara hiekkakuopilla (video)

Tara 11 viikkoa

Omistajailmoitus

 Kävin Omakoirassa merkitsemässä Taran koirakseni ja samalla laitoin Nemin kuolleeksi. Näin kauan (puoltoista vuotta) meni, että sen sain tehdyksi. 

Onko ne sukua toisilleen?

 Kun kulkee (vielä en kulje, mutta olen kulkenut ja tulen kulkemaan) kahden mustan lappalaiskoiran kanssa eri paikoissa kuulee usein kysyttävän, että "Onko ne sukua toisilleen?" tai "Onko tuo tuon pentu?" 

Koskaan ei kukaan ollut kenenkään pentu eikä läheistä sukua toisilleen, mutta ainahan sitä sukutaulusta jotain yhtäläisyyksiä löytyy. 

Tässä Taran sukutaulu (4. sukupolvea) (klikkaa kuvaa niin näet sen isompana)

Hunddatasta katsoin isän puolelta lisää sukua:

teknisten ongelmien vuoksi se  kuvaei siihen nyt halua tulla. 

Enivei raapustuksen pointti oli kuitenkin se, että kun katselin Taran sukutaulua havaitsin, että 

• kun isän äidin sukua menee tarpeeksi taaksepäin tulee vastaan Renlundens Jäntä joka oli Merrin siskopuoli - eli sukutaulussa on myös Little Honeys koira (Merrin isä)
• Runon (eli Taran äidin) äidin isä on Herding Instinct's -kasvatti - ei tosin samaa sukulinjaa kuin mitä Nemi oli 
• Tämän sukutaulussa olevan Herding Instinct's koiran emä on Care Bears -koiria "Flamma", jonka sisko "Fenni" taas on Kikin äidin "Sanin" äiti 😊

Hoopers

 Kun ei ole tarpeeksi harrastuksia (heh) niin olen hieman yrittänyt ottaa selkoa voisiko Oulun seudulla kokeilla Hoopersia. Lappalaispiireissä on ollut juttua aiheesta + Avarian Sportsdogsilla on hieman virityksiä siihen suuntaan (jos en ole ihan väärin ymmärtänyt). 

Hieman piti kaivella (blogia ja muistinykeröitä), mutta itse kuulin lajista ensimmäisen kerran vuonna 2015, kun olin Eeva-Liisan temppukurssilla Nemin kanssa. Silloin vaikutti, että sitä pidettäisiin muidenmaiden höpöhöpö-lajina. Sittemmin on ehkä koiraihmiset avarakatseutuneet, koska monet muutkin lajit ovat lyöneet enemmän läpi (tai sitten luulen vaan niin). 

Treenit Limingassa marraskuussa 2015. 

Liityin tänään Hoopers -aiheiseen fb-ryhmään oppiakseni lisää ko lajista ja selvittääkseni missä ja milloin voisin sitä kokeilla (tai kannattaako sitä edes testailla Kikin kanssa). 

Tarinoita koiraystävistä

 Enemmän ja vähemmän ahkeraa raportointia koirien treeneistä, arjesta, kisoista jne olen harrastanut jo viisitoista vuotta. 

Alkumetrien blogikoirat

Ihanaa laskiaissunnuntaita ja mitä parhainta ystävänpäivää! t. Kaisa & Kiki 

Vuosi ilman Nemiä

 Nemin kuolemasta tuli tänään vuosi. Toisaalta pitkä aika, toisaalta lyhyt. 

Nemi vilisee niin puheissa kuin ajatuksissakin lähes päivittäin. Mutta esim fb:ssa jos vastaan tulee vuosimuisteluita niin enpä juuri ole voinut uudelleen jakaa sellaisia postauksia, joissa on Nemin kuva. 

Tähänkään postaukseen en osaa ilmaista ajatuksiani aiheesta. Ehkä jonain päivänä. Ehkä. 

Aallokkoinen vuosi 2020

 Vuosi sitten ... minulla oli kaksi koiraa ja palo kisakentille. Laadin oikeasti tulostavoitteita joita pidin realistisina. Kisatavoitteet eivät tokikaan olleet mummokoiralle, mutta sen kanssa oli aikomus hömppätreenata ja muutenkin pitää se perheen touhuissa osallisena. 

Ennen kuin vuosi oli kunnolla kerkenyt alkaakaan niin piti sanoa Nemille hyvästit. 

Koiratanssitreeneissä ei oikein ollut punaista lankaa, mutta käytiin treeneissä tekemässä "jotain". Oletin ettei päästä osallistumaan okk:n ko vuoden tanssikisoihin, joten ei ollut päämäärää mihin rakentaa tanssikoreota. 

Alkutalvesta kävin Kikin kanssa parit rallytokokisat, vaikka tuloksia ei saatu niin kisaaminen tuntui kivalta - käytiin esim Kemissä kisareissulla ja olin onneni kukkuloilla kun vihdoinkin oltiin päästy Kikin kanssa siihen pisteeseen, että oltiin kisareissulla. Nautin kaikesta (matkasta, lämppälenkeistä, odottelusta, hetsauksesta ennen rataa, rataantutustumisesta, kisasuorituksesta, radan jälkeisestä olotilasta, koiran palkkailusta radan jälkeen jne). Lisää vain rutiineja ja kokemusta niin kyllä ne tuloksetkin sieltä sitten tulisivat. 

Sitten tuli korona ja kisat kiellettiin. Treenit jäivät myös tauolle. Tavoitteellinen touhu kuoli. 

Tässä välissä oli hyvä sterkata koira. Sterkka vaati myös lepoa ja rauhoittumista. 

Kesän aikana kypsyi ajatus rallytokon jättämisestä taka-alalle, eipä rallya oltu kunnolla reenattukaan pitkään aikaan. Kesällä löydettiin koiratanssissa hyvä tekemisen meininki, joka on kantanut myös muihin lajeihin ja treeneihin. Koreota ei ole edelleenkään, mutta Kikin kanssa treeniminen on mielekästä. Tämä mielekkyys on myös kantanut siihen, että loppuvuodesta kaivettiin vanha harrastus eli toko mukaan ohjelmistoon. 

Syksyllä kuljettiin Kempeleessä noseworkin valmennusryhmässä ja saman harrastuksen parissa jatketaan myös uudenvuoden jälkeen. 

Alkutalven epäonnisten rallytokokisojen lisäksi ainoa koekokemus tuli noseworkista, jota käytiin kokeilemassa ensimmäistä kertaa syyskuussa. 

Myös näyttelyvuosi oli hyvin hajanainen. Tarkoitushan oli "hakea" viimeinen cacbib ulkomailta. Noh, ei käyty muilla mailla näyttelyreissuilla. Suomessa ehdittiin käydä Tornion ryhmänäyttelyssä ennen kevään koronaa ja Pori kv:ssa sekä lokakuussa Lappalaiskoirien erikoisnäyttelyissä Lahdessa. 

Nelonen

 Oon nyt miettinyt joitain päiviä, että kirjoitanko aiheesta blogiin vai en. Mutta kun sormet himoitsee päästä näppikselle niin eipä se auta 😁 Sitä paitsi, koska bloggaus on jo niin mennentalvenlumia niin tuskinpa tänne juurikaan kukaan eksyy jorinoitani lukemaan. 

Sysäsin liikkeelle seuraavan koiranhankintaprosessin. Koska. En halua Kikin ja tulevan koiran välille niin suurta ikäeroa kuin Kikin ja Nemin välillä oli. Koska, haluan Kikille kaverin. Koska, tuntuu kuitenkin siltä, että pitäisi olla kaksi koiraa - niin helppoa kuin yhdenkoiranomistajuus onkin. 

Nyt en etsi koiraa tiettyyn lajiin, niin kuin Nemi ja Kiki hankittiin. Eli en etsi sen enempää agility kuin vaikka koiratanssikoiraa. Vaikken onnistunut viimeksi saamaan tervettä koiraa, vaikka vanhempien terveystulokset olivat priimaa niin en silti ole luopunut tietyistä kriteereistä. 

Koska tiedän, että nelonen ei välttämättä löydy noin vain, niin ei ole vielä tietoa siitä, että muuttaako pentu meille ens vuonna vai vasta myöhemmin. 

Varastoon

Siivoilin eilen koiratarvikehuonetta, ts huonetta missä säilytän koiralehtiä, treenitavaroita jne.

Kaksi ajatusta:

Nemin erityisen tärkeät lelut ovat ihan turhaan säilössä kirjahyllyn laatikossa. Siis turvassa ettei Kiki hajota tai hukkaa niitä. Nemi ei tule koskaan enää leikkimään Marssilaisella (tai muilla erityisillä leluillaan).

Nemin pesä, unikoppa. Vaikka Nemi ei sitä enää ikinä käytäkään, niin pistin sen kuitenkin kangaskassiin ja vein varastoon. Vaikka se on pohjasta jo hieman petattu hajalle. En kestä, että siitä tulisi täysin roskakaan.

Lupa ajatella

Viikko sitten oli se päivä. Päivä jolloin Nemi olisi täyttänyt viisitoista. Ikävästi puhelimen kalenteri muistutti minua siitä heti aamulla. Kaikkea sitä olen kanssa kalenteriin merkannut. Aivan kuin en olisi muistanut muutenkin asiaa. Pohdin pitkään kirjoitanko jotain muistelukirjoitusta blogiin. Kuten olette havainneet niin en kirjoittanut. Loppuillasta kerroin fb:ssa asiasta, mutten sinnekään kirjoittanut mitään viisasta enkä jaksanut kirjoituksen yhteydessä yhtään kuvaa - mikään kuva ei tuntunut sopivalta enkä toisaalta myöskään pystynyt oikein selaamaan mitään Nemi -kuvia.

Nemin poismeno oli toisaalta helpompi kuin Merrin, siis oma asiankäsittely / suruprosessi. Vaikka siltä kannalta, että vaikken synttäripostausta kuvineen ja muisteluineen voinutkaan tehdä niin olen kuitenkin voinut katsella muuten talven aikana Nemin kuvia ja muistella koiraa monissa eri yhteyksissä - Merrin kuoleman jälkeen meni paljon kauemmin siinä ennen kuin pystyin katsomaan yhtäkään kuvaa koirasta.

Mutta toisaalta mulla on kokoajan vähän kuin lukko päällä enkä anna itseni märehtiä surussa. Kuten alkutalvesta kirjoitin niin silloin järjestin kalenteriini Kikille ja mulle kaikenlaista ohjelmaa, jotta pian päästäisiin uuteen arkeen kiinni.

Tiistaina sitten kun vein Kikin sinne sterilaatioon niin olin iloinen siitä, että toimenpidehuone (missä ell kuunteli koiran sydämen ja antoi rauhoittavan piikin) oli eri kuin se missä Nemi lähti viimeiselle matkalle. Vaikka ell olikin sama. Siinä kun odottelin, että koira väsähtää (Kiki vartioi / haukahteli ennen kuin malttoi pistää nukkumaan) niin meinasihan sitä hiipiä muistikuvat toisenlaisesta ell-käynnistä mieleen.

Tiedätkö että, miltä tuntuu poistua ell-asemalta, kun eläinlääkäri kantaa koiraa takahuoneeseen?
Tällä kertaa kyseessä kuitenkin oli kevyesti rauhoitettu / nukutettu koira, joka oli menossa leikkaukseen eikä kuollut koira joka on lähdössä tuhkaamoon ...

Tosin silloin kun Nemi jätettiin ell-asemalle niin ei katsottu kun se kannettiin pois huoneesta. Viimeisen kerran näin Nemin ruumiin toimenpidenhuoneen lattialla.

Päivä nro 5

Ihana aurinkoinen pakkasaamu. Lenkkinä sama kuin eilen päivällä. Kiki oli onnessaan, tohotti milloin seuraten oravan, jäniksen tai muiden koirien jälkiä. Yritti kantaa/pureskella keppiä jos toistakin (joita reitin varrella piisasi), kohtuu kiltisti kuitenkin pudotti kepit kun käskettiin (en halua että se alkaa hillumaan keppien kanssa). Loppumatkasta koira taas alkoi hidastelemaan, tai muuten venkoilemaan ettei vaan tarttis olla menossa jo kotiin.

Kuten kuvista näkyy, niin täällä on vielä ihan kivasti lunta. Ja koska aamulla oli selkeesti pakkasta (reilu kymmenen astetta) niin metsäpolut ovat vielä aamuaikaan hyvin kuljettavassa kunnossa :-)

Kun tultiin kotiin niin Kiki sai aamuruokansa, missä oli viimeinen annos kipulääkettä.

Sen jälkeen tein bataattipotturieskoja eilisestä ruuanjämästä ja tietysti Kikin sai maistaa tuotoksia ;-) Tuntui kelpaavan. Muutenkin on ollut metkaa katsoa/seurata sitä, kun siitä alkaa kehittyä aito oikea lapinkoira - mitä ruuan maistuvuuteen tulee. Mahtoiko Nirso-Kiki jäädä tiistaina leikkauspöydälle?

Ruokailun jälkeen laitoin Kikille kaulurin takaisin ja rieskan namistelun jälkeen koira paineli nukkumaan (on vaihdellut hieman sijaintia ollen välillä välihuoneessa ja välillä heilutellut verhoja takapihan oven edessä).

edit. 19:02

Olikohan tuossa kahden-kolmen aikoihin kun käytin Kikin päiväkävelyllä. Kun päästiin taloyhtiön pihalta lähitielle niin tiellä oli juuri autokatostamme ohittamassa eräs koiranulkoiluttaja. Kyseinen koira heiluu flexissä ja haukkuu suuntaan jos toiseenkin (hällä on sellainen tapa, johon ei ilmeisesti jakseta/haluta puuttua). Kiki tuli tielle täynnä virtaa olevana ja kiskoi koiraa kohti ilmoittaen "Mä tuun täältä nyt!" Tadaa ... Kiki on saanut äänensä takaisin. Mulla ei ole enää hiljainen outo-kumma-koira :-D

Noh, rauhoitin kyllä koiran ennen kuin lähdettiin kävelylle. Käytiin taas se lenkki missä ensin kävellään suoriks grillille ja sitten tultiin pyörätietä pitkin takaisin. Kiki kävi kakalla ja pissaili joitain kertoja. Koira myös tarjoili vas ja oik puolen seuruuta, tarkkaili ympäristöään, tohotti lumessa yms

Kotipihalla heittelin muutaman namin lumihankeen, jotta koira talloi mahdollisesti hiekkaantuneita tassujaan hetken lumessa. Eli puhdisti itse itsensä. Toki tarkistin koiran tassut vielä eteiesessä muttei niissä pestävää ollut, lähinnä vain hieman lunta minkä pyyhin pois tassuista. Sitten koira joutui taas takaisin kaulurin sisään.

Hieman ennen viittä otin koiralta kaulurin pois ja annoin sille iltaruuan, tällä kertaa pelkkiä (turvotettuja) nappuloita. Koira söi ne halukkaasti. Ruokailun jälkeen painin hetken Kikin kanssa eli siis neuvottelin siitä, että saanko tutkia koiran massua. Neuvottelut päättyivät ihan rauhaisissa merkeissä ja massu/arpi tuli tarkastettua. Leikkauskohta näytti tosi siistiltä, ei siis ainakaan toistaiseksi vaadi mitään toimenpiteitä (puhdistamisia tms). Tuon jälkeen rapsuttelin/silittelin hetken koiraa ja laitoin sille sitten kaulurin takaisin.

Tunnin-parin päästä Kiki touhotti jotain ees-taas ja menin sitten käymään sen kanssa takapihalla. Ei se sinne pissannut eikä mitään. Mutta pääsipä hetkeksi eroon kauluristaan ja sai nuuskuttaa pitkin pihaa. Yritti taas ehdotella josko oltaisiin leikitty pihalla olevilla palloilla. Ei leikitty (kurja on koiran kohtalo).


edit. 06.04

Eilen iltasella kampasin hieman Kikiä kun tuntuu menevän karvat takkuun kun on tuossa kaulurissa. Samalla tuli pohdittua, että minkähänlaiseksi sen turkki muuttuu sterkan myötä. Tuleeko samankaltaista mekkoa kuin mikä Nemillä oli. Tai tiputtaakohan koira aluvillansa lähiaikoina, koska sterkkaus. Jotenkin mulla on sellainen hämärämuistikuva, että Nemi olisi ainakin pudottanut about kaiken karvansa sterilaationsa jälkeen. Tosin Kikillä on muutenkin ollut hieman erilasempi karvakehitys kuin Merrillä tai Nemillä - kun Kikillähän on ollut sellaisia kunnollisia karvanlähtöjä 1-2 koko ikänsä aikana eli siis tähystysleikkaus jo muutti sen karvaa (karvankasvatus/tiputusta).

Iltamyöhäsellä käytin koiran vielä lenkillä, jolloin se ei kakkinut mutta pissaili pari kertaa.

Inhokkikoirat (ja roturasistit)

Aamulla kun tulin kotiin (kun olin heittänyt Eetun töihin) niin tuumailin "Noille Nemi nostaisi äläkän", kun kotikadulla näkyi "hippikoirat" (mies taluttaa 1-3 koiraa, heillä kaiketi on kolme koiraa - tänään näistä mukana oli kaksi).

Jostain syystä Nemi vihasi kyseisiä koiria. Se alkoi yleensä haukkumaan kun käveltiin sen talon ohi missä ko koirat asuvat - eli pelkkä niiden koirien haju ärsytti Nemiä niin paljon että oli "pakko" kommentoida asiasta.

Merri inhosi samaan tapaan erästä dalmatiankoiraa, joka asui näillä seuduin. Lisäksi Merrin inhokkilistalle kuului myös yksi kooikkerhondje, jota näkyi toisinaan lenkeillä. Mutta se ei ollut samassa vihamittapuussa dalmiksen kanssa.

Sekä Merri että Nemi pelkäsivät tai inhosivat eräitä vinttikoiria, jotka asuvat vajaan kilometrin päässä meiltä. Koirani haukku ujelsivat jos käveltiin niiden talon ohi. Pitkään välttelinkin siellä kulkemista - tosin kumpikin koira ilmaisi myös jos ne haistoivat kyseisten koirien lenkkeileen siellä missä me oltiin (kulloinkin kulkemassa). Eli aina ei auttanut vältellä tiettyä mestaa, kun koirat ahdistuivat muutenkin jos havaitsivat kyseisten otusten samoilla neliömetreillä liikkuneen.

Ihan viimeisen vuoden aikana Nemin kanssa pystyi kulkemaan vinttikoiratalon ohi ilman mekkalaa - ilmeisesti aistien heikentyminen auttoi tässä asiassa. Vinttikoiratalon likeltä lähtee yks kiva metsäpolku, siks siitä olisi mukava välillä kulkea.

Kiki ei ole vielä kehittänyt kammoa kyseisiä koiria kohtaan, eikä sillä -vielä- ole mitään viha-inhokki-koiria. Tosin maanantai-iltojen rattoina se on alkanut pelkäämään erästä suursnautseria, joka treenailee hallissa samoihin aikoihin. (mitään erityistä ei ole minun tietääkseni sattunut ko koiran ja Kikin kanssa)

Nemi tuli kotiin

Maanantaina kävin töiden jälkeen päivällä hakemassa Nemin kotiin. Ts sen mitä koirasta on enää jäljellä, eli pahvilaatikon minkä sisällä on uurna minkä sisällä on tuhkat. Onneksi Sunin henkilökunta on niin lepposta ja puheliasta niin tuon laatikon hakeminen ei ollut niin musertavaa kuin etukäteen luulin. Jutusteltiin siis niitä näitä (koiraharrastuksista jne), joten pääsin todella helpolla enkä alkanut itkeä tihrustamaan.

Kun pääsin kotiin laitoin pahvilaatikon pöydälle, josta se myöhemmin siirrettiin olohuoneessa yhdelle nurkkapöydälle. Paljon myöhemmin joko haudataan ja tai levitellään tuhkia Nemin spessu-paikoille (paikat tarkentuvat myöhemmin).

Kun Nemi oli päässyt kassista pöydälle lähdin Kikin kanssa pitkälle metsälenkille tuulettamaan ajatuksiani ja tulinpa miettineeksi, että samalla suunnalla kävin Nemin kanssa lenkillä melko pian sen jälkeen kun Merri oli kuollut ...

Kiki kepin kimpussa

Keppi lakkasi kiinnostamasta, kun jostain alkoi kuulua pitkäjaksoista haukkumista

Ruokahaluttomuus

Johtuuko Kikin ruokahaluttomuus valeraskaudesta? Onko se masentunut (voiko koirat masentua) Nemin poismenosta?

Eilen aamulla annoin Kikille vajaan annoksen ruokaa, loppu tulos oli tämä (nostaessani kupin pois lattialta):

Iltaruokansa koira söi ihan hyvällä ruokahalulla.


Tänäaamuna ruoka ei kiinnostanut senkään vertaa kuin eilen

tässä siis pöperö sen jälkeen kun nostin sen lattialta takaisin tiskipöydälle - odottamaan seuraavaa kertaa kun on koiran ruokinta-aika.

Perjantai

Piti mennä salille, enpä mennyt. Sen sijaan katsoin kolme Wallanderia :-D

Nyt on sitten kaikki Wallanderit katsottu, enpä niitä niin ala enää luettelemaan, kaikki ne olen katsonut mitkä tuolla Wikipedian sivulla kerrotaan.

Harjailin hieman Kikiä alkupäivästä. Wallanderin katsomisten jälkeen tein hieman etätöitä. Se nyt sentään oli hyödykästä :-)

Olin myös suunnitellut salin lisäksi, että olisin mennyt tänään räpsimään jotain kuvia. Katsoin ikkunasta ulos ja totesin "njääh, ehtii kait sitä myöhemminkin" eli se siitä räpsintäinspiraatiosta. Toiseen kameraan (a55) pitäisi käydä ostamassa uus(ia) akku(ja), mutta en sitä ole vieläkään saanut aikaiseksi - liike mikä niitä myy sijaitsee toisella puolen kaupunkia ja on tietysti auki tyyliin kymmenestä neljään tai jotain. Muuten tilaisin netistä akun, mutta haluan kysyä myyjältä ts olla varma että ostan tuotteen mikä sopii just mun kameraan.


ps. Sunista oli tullut viesti, että Nemi olisi haettavissa - ts Nemin tuhkat - luin vaan viestin liian myöhään joten Nemi joutuu olemaan ell-asemalla viikonlopun.

Muovilaatikko hyllyn päällä

Siivosin Nemin valjaat ja pannan tänään pois eteisen naulakosta. Mummokoiran ulkoilutamineet pääsivät virallisten papereiden, kilpailukirjojen ja muiden tärkeiden tavaroiden kanssa samaan muistojen laatikkoon missä Merrin vastaavat tavarat olivat - muovilaatikkoon hyllyn päälle.

Mekaanisesti kokosin tavarat ja laitoin laatikkoon, kannen kiinni ja nostin rasian katonrajaan. En halunnut vajota muistoihin, jottei olisi tullut (pahasti) suru puseroon. Haikeaahan se oli tietysti noinkin, vaikka kuinka yritin olla tunteilematta. Siirrän tunteita kokoajan tietoisesti ja tiedostamatta jonnekin ja haalin itselleni hirveästi kalenterintäytettä.

Viimeiset kuvat

Sain tänään siirrettyä oikealla kameralla otetut kuvat koneelle. Muita en pystynyt katsomaan, mutta tässä näkyy vielä viimeisenä päivänä Nemin syvinolemus eli nälkä ts ruoka maittoi ja kiinnosti ihan loppuun asti (toisin kuin aikanaan Merrillä, joka sekin oli suuren osan elämästään ahne eläin, kunnes parina viimisenä päivänä ei halunnut syödä edes superherkkuja).

Nemi ja Kiki 04.01.20

Älämölyälämölyälämöly

Olipa omituista käyttää Kikiä tänään aamulenkillä kun se ei haukkua pukahtanut kertaakaan lenkin aikana. Heitin Eetun töihin ja käytin paluumatkalla koiran lenkillä Jäälissä. Tähän samaan tapaan olin tehnyt ennen jouluakin lukuisia kertoja, hieman vaihtelua normaaleihin lenkkireitteihin - ja kun talviaikaan ei ole alueen pururadat käytössä niin tuolla sitten on tullut välillä koiria kävelytettyä. Ennen joulua tein aika usein niin, että käytin ensin Nemin lenkillä ja sitten Kikin. Nemillä oli tapana haukkua kun sen otti autosta ulos, suurinpiirtein ihan sama miten yritin sitä kouluttaa haukkumattomaksi ja testailin eri tyylejä (tai yritin pitäytyä samassa tyylissä) niin aina se koira hieman suutaan aukoi. Nemi oli sellainen koira joka tykkäsi haukkua, tai tykkäsi pitää ääntä tai ei edes tajunnut haukkuvansa. Plus se oli oppinut, että tietyissä paikoissa oli kiva huutaa - kuten kotoa ulos lähdettäessä, autosta poistuttaessa tai Haukkukeitaalle saavuttaessa.

Takaisin siihen Kikin aamulenkkiin. Kierrettiin nyt tosiaan pidemmästi kuin olen yleensä tuolla käynyt. Nyt ei ollut mitään syytä tehdä vain lyhyttä korttelilenkkiä, koska ei ollut mummokoiraa matkassa eikä kiire minnekään. Tuli pari koiraa vastaan ja joitain koiria nähtiin kauempana. Myös lukuisat lapset (ja muun ikäiset, mutta etenkin lapset) ohittivat meidät kummallisine kasseineen (liikuntavälineitä). Kiki ei haukkua pukahtanut kellekään näistä eikä missään tilanteessa koko lenkin aikana. Yhdestä vastaantulleesta koirasta oli hieman kiinnostunut, muttei villiintynyt eikä haukkunut. Yhden lapsen heiluvaa/kolisevaa kassia hieman säikähti / väisti, mutta sillekään ei mölissyt.