Viikko sitten oli se päivä. Päivä jolloin Nemi olisi täyttänyt viisitoista. Ikävästi puhelimen kalenteri muistutti minua siitä heti aamulla. Kaikkea sitä olen kanssa kalenteriin merkannut. Aivan kuin en olisi muistanut muutenkin asiaa. Pohdin pitkään kirjoitanko jotain muistelukirjoitusta blogiin. Kuten olette havainneet niin en kirjoittanut. Loppuillasta kerroin fb:ssa asiasta, mutten sinnekään kirjoittanut mitään viisasta enkä jaksanut kirjoituksen yhteydessä yhtään kuvaa - mikään kuva ei tuntunut sopivalta enkä toisaalta myöskään pystynyt oikein selaamaan mitään Nemi -kuvia.
Nemin poismeno oli toisaalta helpompi kuin Merrin, siis oma asiankäsittely / suruprosessi. Vaikka siltä kannalta, että vaikken synttäripostausta kuvineen ja muisteluineen voinutkaan tehdä niin olen kuitenkin voinut katsella muuten talven aikana Nemin kuvia ja muistella koiraa monissa eri yhteyksissä - Merrin kuoleman jälkeen meni paljon kauemmin siinä ennen kuin pystyin katsomaan yhtäkään kuvaa koirasta.
Mutta toisaalta mulla on kokoajan vähän kuin lukko päällä enkä anna itseni märehtiä surussa. Kuten alkutalvesta kirjoitin niin silloin järjestin kalenteriini Kikille ja mulle kaikenlaista ohjelmaa, jotta pian päästäisiin uuteen arkeen kiinni.
Tiistaina sitten kun vein Kikin sinne sterilaatioon niin olin iloinen siitä, että toimenpidehuone (missä ell kuunteli koiran sydämen ja antoi rauhoittavan piikin) oli eri kuin se missä Nemi lähti viimeiselle matkalle. Vaikka ell olikin sama. Siinä kun odottelin, että koira väsähtää (Kiki vartioi / haukahteli ennen kuin malttoi pistää nukkumaan) niin meinasihan sitä hiipiä muistikuvat toisenlaisesta ell-käynnistä mieleen.
Tiedätkö että, miltä tuntuu poistua ell-asemalta, kun eläinlääkäri kantaa koiraa takahuoneeseen?
Tällä kertaa kyseessä kuitenkin oli kevyesti rauhoitettu / nukutettu koira, joka oli menossa leikkaukseen eikä kuollut koira joka on lähdössä tuhkaamoon ...
Tosin silloin kun Nemi jätettiin ell-asemalle niin ei katsottu kun se kannettiin pois huoneesta. Viimeisen kerran näin Nemin ruumiin toimenpidenhuoneen lattialla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti