perjantai 10. huhtikuuta 2020

Päivä nro 10

Aamulla kierrettiin ns k-raudanlenkki, niin että aloitettiin menemällä Isoahonkangasta kohti jne - paluumatkalla mentiin Viitantie loppuun asti ja sieltä kylän kautta ex-s-marketin alikululta kotiin, ei haluttu mennä kirjaston alikulusta kun se ainakin eilen/toissapäivänä on näyttänyt toisesta suunnasta hyvinkin kostealta. Aikaa kävelyretkeen meni about 1h 40min ja pituutta lenkillä oli jotakuinkin seitsemän kilometriä.



Lenkin jälkeen pesin koiran tassut (koira ei ollut onneks ollenkaan niin kurainen kuin mitä se oli eilisen pitkän lenkin jälkeen) ja koira sai aamuruokansa (nappuloita) sekä nuoli yhden jugurttipurkin. Sitten se sai olla ilman kauluria sen aikaa kun me syötiin aamupala ja katseltiin hieman telkkaria. Mutta kun päädyin tietsikkaa tuijottelemaan niin pistin koiran kauluriin (tai kaulurin koiraan).

Hetki sitten käytin koiran takapihalla ... (ja nyt se taas nukkuu kaulurin kera).




edit. 22:55

Aamulenkillä Kiki kakkas kolme kertaa. Päivällä Eetu käytti koiran lenkillä, silloin se oli pissaillut muttei käynyt kakalla. Alkuillasta koira pääsi käymään takapihalla. Päivä/iltapäivälenkin jälkeen se sai iltaruokansa. Oman ruokansa jälkeen se sai hieman pääsiäiskaritsaa (uunilammasta). Äsken käytin Kikin iltalenkillä, kierreltiin omakotitaloalueella - nyt oli pakastunut sen verran ettei koira sotkeentunut lenkillä eli ei joutunut pesulle. Kiki ei käynyt kakalla, tarjos kovasti sekä vas että oik puolen seuruuta. Ketään ei näkynyt missään, yhdestä pihasta kuului koiranhaukahdus.

Ei kommentteja: