tiistai 7. huhtikuuta 2020

Päivä nro 7

Jälleen kerran suunnattiin aamulla metsään lenkille. Kiki oli hieman turhan kiinnostunut maiskuttamaan kaikkea, niin keppejä kuin kakkojakin mitä lenkin varrelta löytyi (yritettiin ehtiä estämään se epämääräisyyksien syöminen) - jostain syystä tuollaiset about nollakelit saavat Kikin kiinnostumaan sontaläjistä, vissiin ne tuoksuvat houkuttavalle sen nenään tietyissä lämpötiloissa (jäätynyt kakka sulaa/lämpenee) tai mikä lie muu teoria.






Kotona koira sai taas pelkkiä nappuloita aamupalaksi, ruokailun jälkeen Kiki käveli kaulurin luo <3 hassu pikkukoira. Pistin koiralle kaulurin paikalleen, ja koira rupesi puhdistamaan asuntoaan - eli sitä kauluria ...

Aamulenkin- ja ruuan jälkeen koira on makoillut eri paikoissa ja välillä seurannut kun me ollaan vaihdettu huonetta ja käynyt välillä rapsuteltavana ja sitten mennyt taas makoilemaan jonnekin.

edit. 22:15

Tulin just iltalenkiltä, ulkona oli taas pakastunut - pirullista mustaa jäätä oli monin paikoin. Kierrettiin pikkupäiväkotilenkki, Kiki ei kakannut (onneks ei myöskään yrittänyt syödä kaikkea) mutta pissaili pari kertaa.

Päivällä käytin Kikin pari kertaa takapihalla nuuskuttelemassa, jälkimmäisellä kerralla ei oltu pitkään, koska silloin tihkuutti vettä.

Kahden kieppeillä käytin Kikin päiväkävelyllä, kierrettiin abc-lenkki - Kiki kävi kakalla ja kävelyn jälkeen joutui pesulle - pesupuuhat eivät johtuneet kakalla käynnistä :-D vaan siitä, että pihalla oli rapaisaa. Suihkuttelun yhteydessä havaitsin, että koirasta lähtee takareisistä karvaa ...

Ruuan Kiki sai viiden tienoilla, nappulat maisuivat koiralle hyvin. Samoihin aikoihin tarkistin leikkausarven mikä näytti edelleen siistiltä. Tänään Kiki on saanut olla pieniä hetkiä jo ilman kauluria - siis muulloinkin kun syödessään ja ulkoillessaan.

Ei kommentteja: