torstai 2. huhtikuuta 2020

Päivä nro 2

Kiki nukkui koko yön mun jalkopäässä (onneks tykkään nukkua jalat kippuralla :-D ).

Aamulenkille lähdettiin hieman ennen kahdeksaa. Ulkoillessa käytetään nyt pantaa normaalien tamineiden (valjaat) sijasta. Käytiin leikkipuiston takametsäpolulla. Kiki kakki metsikköön, lenkillä se pissasi kolme kertaa. Ulkona on kiva talvikeli, pakkasta viisitoista astetta. Yhden omakotitalon pihasta joku koira tervehti Kikiä ts haukkua räksytti menemään - Kiki ei sanonut sille mitään. Yhdestä kadunkulmasta kun käännyttiin niin tiellä näkyi fasaani - Kiki katsoi kiinnostuneena lintua ja hieman kiskoi kun fasaani juostakipitti erään talon pihaan. Edelleenkään koira ei puhua pukahtanut mitään ja kiinnostus fasaania kohtaan lakkasi kun se oli häipynyt näköpiiristä.

Osaisinko mä olla ollenkaan, jos omistaisin koiran joka olisi noin hiljainen? Onhan tuo nyt niin epänormaalia ja outoa. Kiki tallustaa melko hitaasti nyt lenkeillä. Tänäaamuna oli ehkä aavistuksen verran terhakkaampi kuin eilisillä ulkoiluilla (esim häntä oli selän päällä ison osan lenkistä) ja nyt se pari kertaa tarjoili parin askeleen verran kontaktikävelyä.

Ulkoillessa omat ajatukset ei saa harhautua ja koiraa pitää vahtia kokoajan, jottei se ala tutkimaan leikkausaluetta. Onneksi se on vähenemään päin kun Kiki yrittää mitään sellaista, mutta eipä sitä silti saa herppaantua.

Kotiin kun päästiin, tai tuohon taloyhtiön piha-alueelle, niin koira yritti harrastaa viivytystaistelua ettei mentäisi vielä sisälle. Mutta ei auttanut se, sisälle lopulta tultiin. Koira oli hihnassa kun sai ruokansa - nyt tohdin jättää sen silti yksin syömään eli sain otettua ulkoiluvaatteet pois päältä koiran syödessä (ilman kauluria ja ilman vieressä kyttäystä). Kun se oli syönyt odotin hetken ja poistin sitten hihnan+pannan ja laitoin koiralle taas kaulurin.

Nyt koira pötköttelee takapihan oven edessä - mikä on yksi monista Kikin lempparipaikoista. Tuossa kohdin se siirtelee verhoja, sama tapa toimii myös kaulurin kanssa ... :-D


edit 18:28

Kahden kolmen aikaan käytettiin Kiki päiväkävelyllä, tällä kertaa kierrettiin abc-lenkki. Keli oli pilvinen ja asteita varmaan nollan paikkeilla (hieman oli märkyyttä mutta enimmäkseen lumiset tiet, ei tarvinnut pestä koiraa lenkin jälkeen). Kiki käveli jo hivenen reippaammin kuin aiemmin, tosin loppumatkasta alkoi askel hidastumaan. Koira pissas kahdesti ja kävi kakalla.

Neljän-viiden aikaan otettiin kauluri toviksi pois niin, että Kiki sai rauhassa syödä. Hieman tuota ennen se kävi juomassa vettä - tämä siis muistiin siks että tuo oli eka kerta kun Kiki kävi juomassa kaulurin kanssa. Minä kun olen yrittänyt usuttaa sitä juomaan aina kun se on hetken ollut ilman kauluria (ennen ja jälkeen ulkoilujen ja ruokailuhetkien yhteydessä), mutta koira on lähinnä ahdistunut vesikupin tyrkyttämisestä. Mutta hyvä tietää, että se pystyy kaulurin kanssa kuitenkin juomaan.


edit. 03.04

Illalla kun menin laittamaan pyykkejä narulle niin Kiki oli kipaissut olohuoneen sohvalle ... Että kun selkani koiralle käänsin enkä ollut muistanut pistää sohvan päälle paria rahia estämään ettei koira mene siihen ... Noh annoin koiran makoilla siinä hetken ennen kuin nostin sen siitä alas.



Iltalenkkinä käytiin pikkupäiväkotilenkki, Kiki pissas kerran, ei käynyt kakalla. Koira oli kärsimätön ts ehdotteli temppusten tekemistä tämän tästä - luulen, että mulla on käsissäni räjähtävä tynnyri kohta ...

Ainiin, alkuillasta käytin koiran hihnassa takapihalla, jossa se lähinnä nuuskutti ympäriinsä. Ei käynyt pissalla.

Ei kommentteja: