sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Päivä nro 5

Ihana aurinkoinen pakkasaamu. Lenkkinä sama kuin eilen päivällä. Kiki oli onnessaan, tohotti milloin seuraten oravan, jäniksen tai muiden koirien jälkiä. Yritti kantaa/pureskella keppiä jos toistakin (joita reitin varrella piisasi), kohtuu kiltisti kuitenkin pudotti kepit kun käskettiin (en halua että se alkaa hillumaan keppien kanssa). Loppumatkasta koira taas alkoi hidastelemaan, tai muuten venkoilemaan ettei vaan tarttis olla menossa jo kotiin.







Kuten kuvista näkyy, niin täällä on vielä ihan kivasti lunta. Ja koska aamulla oli selkeesti pakkasta (reilu kymmenen astetta) niin metsäpolut ovat vielä aamuaikaan hyvin kuljettavassa kunnossa :-)

Kun tultiin kotiin niin Kiki sai aamuruokansa, missä oli viimeinen annos kipulääkettä.

Sen jälkeen tein bataattipotturieskoja eilisestä ruuanjämästä ja tietysti Kikin sai maistaa tuotoksia ;-) Tuntui kelpaavan. Muutenkin on ollut metkaa katsoa/seurata sitä, kun siitä alkaa kehittyä aito oikea lapinkoira - mitä ruuan maistuvuuteen tulee. Mahtoiko Nirso-Kiki jäädä tiistaina leikkauspöydälle?

Ruokailun jälkeen laitoin Kikille kaulurin takaisin ja rieskan namistelun jälkeen koira paineli nukkumaan (on vaihdellut hieman sijaintia ollen välillä välihuoneessa ja välillä heilutellut verhoja takapihan oven edessä).

edit. 19:02

Olikohan tuossa kahden-kolmen aikoihin kun käytin Kikin päiväkävelyllä. Kun päästiin taloyhtiön pihalta lähitielle niin tiellä oli juuri autokatostamme ohittamassa eräs koiranulkoiluttaja. Kyseinen koira heiluu flexissä ja haukkuu suuntaan jos toiseenkin (hällä on sellainen tapa, johon ei ilmeisesti jakseta/haluta puuttua). Kiki tuli tielle täynnä virtaa olevana ja kiskoi koiraa kohti ilmoittaen "Mä tuun täältä nyt!" Tadaa ... Kiki on saanut äänensä takaisin. Mulla ei ole enää hiljainen outo-kumma-koira :-D

Noh, rauhoitin kyllä koiran ennen kuin lähdettiin kävelylle. Käytiin taas se lenkki missä ensin kävellään suoriks grillille ja sitten tultiin pyörätietä pitkin takaisin. Kiki kävi kakalla ja pissaili joitain kertoja. Koira myös tarjoili vas ja oik puolen seuruuta, tarkkaili ympäristöään, tohotti lumessa yms

Kotipihalla heittelin muutaman namin lumihankeen, jotta koira talloi mahdollisesti hiekkaantuneita tassujaan hetken lumessa. Eli puhdisti itse itsensä. Toki tarkistin koiran tassut vielä eteiesessä muttei niissä pestävää ollut, lähinnä vain hieman lunta minkä pyyhin pois tassuista. Sitten koira joutui taas takaisin kaulurin sisään.

Hieman ennen viittä otin koiralta kaulurin pois ja annoin sille iltaruuan, tällä kertaa pelkkiä (turvotettuja) nappuloita. Koira söi ne halukkaasti. Ruokailun jälkeen painin hetken Kikin kanssa eli siis neuvottelin siitä, että saanko tutkia koiran massua. Neuvottelut päättyivät ihan rauhaisissa merkeissä ja massu/arpi tuli tarkastettua. Leikkauskohta näytti tosi siistiltä, ei siis ainakaan toistaiseksi vaadi mitään toimenpiteitä (puhdistamisia tms). Tuon jälkeen rapsuttelin/silittelin hetken koiraa ja laitoin sille sitten kaulurin takaisin.

Tunnin-parin päästä Kiki touhotti jotain ees-taas ja menin sitten käymään sen kanssa takapihalla. Ei se sinne pissannut eikä mitään. Mutta pääsipä hetkeksi eroon kauluristaan ja sai nuuskuttaa pitkin pihaa. Yritti taas ehdotella josko oltaisiin leikitty pihalla olevilla palloilla. Ei leikitty (kurja on koiran kohtalo).


edit. 06.04

Eilen iltasella kampasin hieman Kikiä kun tuntuu menevän karvat takkuun kun on tuossa kaulurissa. Samalla tuli pohdittua, että minkähänlaiseksi sen turkki muuttuu sterkan myötä. Tuleeko samankaltaista mekkoa kuin mikä Nemillä oli. Tai tiputtaakohan koira aluvillansa lähiaikoina, koska sterkkaus. Jotenkin mulla on sellainen hämärämuistikuva, että Nemi olisi ainakin pudottanut about kaiken karvansa sterilaationsa jälkeen. Tosin Kikillä on muutenkin ollut hieman erilasempi karvakehitys kuin Merrillä tai Nemillä - kun Kikillähän on ollut sellaisia kunnollisia karvanlähtöjä 1-2 koko ikänsä aikana eli siis tähystysleikkaus jo muutti sen karvaa (karvankasvatus/tiputusta).

Iltamyöhäsellä käytin koiran vielä lenkillä, jolloin se ei kakkinut mutta pissaili pari kertaa.

Ei kommentteja: