Rovaniemi 04.03.06 - Ryhmänäyttely. Tuomari Matti Palojärvi
Nemi JUN ERI1 SERT PN1 ROP :)
Lopputulos siis todella hieno :) Mutta mitenkä kaikki menikään?
Aikomus oli päästä kotoa liikenteeseen klo8, mutta lopulta peruutin
auton ulos autokatoksesta 8.30. Aikataulun mukaan rlk:t oli merkattu
alkamaan klo12.00. Eli periaatteessa sen suhteen ei ollut kiirusta.
Mutta epävarmuus näyttelypaikalle osaamisesta painoi mieltä, samoin
kuin se kauanko matkaan todellisuudessa menisikään aikaa. Plus tuo
aikataulu, tapahtuisiko arvostelu oikeasti aikataulun mukaan.
4:tielle päästessäni alkoi iskemään tajuntaan se seikkä, että nyt totta
totisesti on hiihtoloma aika. Autoja oli ihan mahottomasti tiellä.
Ajoin siis Kemin kautta - Pudasjärven kautta olisi voinut olla
nopeampi, mutta siellä olisi ollut suurempi vaara törmätä poroihin.
Yli-Iin kautta olisi ollut varmasti kaikista lyhyin, mutta tie olisi
myös ollut kapea ja osaamiseen olisin tarvinnut kartanlukijaa - tuolla
reitillä kun pitää kääntyillä moneen otteeseen - ties minne
pikkukylille ja teille.
Onneksi tie oli sula suurimman osan
matkasta, ja ajokeli muutenkin ihan ok. Jonkin verran välillä ohittelin
joitain matelijoita. Mutta välillä oli kyllä ihan turha lähteä
ohituspuuhiin, kun havaitsi, että edellä ajaa kymmenkunta autoa...
Kun Rovaniemelle oli matkaa noin 40km laitoin viestin eräälle tutulle,
jonka tiesin olevan slk:nsa kanssa nly-paikalla. Että missä mennään.
Sydän meinasi hypätä kurkkuun, kun tuli viesti takaisin, että slk:t on
arvosteltu jo! Kun rlk:t oli kuitenkin merkattu alkamaan slk:ien
jälkeen. Suomenlapinkoirat olivat siis alkaneet klo 10.00 ja niitä oli
ilmoitettu näyttelyyn hieman yli 20. Onneksi kaveri ilmoitti myös, että
tuomari oli ruvennut tauolle.. eli ei sen suhteen mitään paniikkia
-kait.
Lopulta löysin näyttelypaikalle, opasteet olivat ihan hyvät, hieman
yhdentoista jälkeen. Kävin ilmoittautumassa - ovessa luki, että ei
koiria sisälle, joten vein Nemin kiljumaan erään puun viereen - ja
näyttämässä Nemin paperit ja rokotustodistuiksen, jonka jälkeen
kävelytin Nemiä hieman (se kakkas, jee, ei suurta pelkoa, että se kakkaisi kehään ;)). Sitten
takaisin kehän vierelle hengailemaan. En oikein ollut varma milloin
kehä alkaisi, joten ajattelin, että lienee parempi jos odottelen siinä.
Vaihdoin Nemille näyttelyhihnan
ja näytin sen turkille hieman kampaa. Kampaamisesta ei kuitenkaan
tahtonut tulla oikein mitään, kun Nemi tykkäsi ennemminkin kiehnätä
lumessa.. Joten jätin suosiolla kampaamiset väliin. Siirryin
treenailemaan kehäkulkemista kehään. Hetken siinä heiluttuamme
kehäsihteeri tuli sanomaan "Tekö aloititte ilman meitä. - Aloitetaan ihan kohta." Jolloin siirtyilin lähemmäs tuomaria.
Tuomari lähestyi meitä mittakepin kanssa, ja kerkesin jo ajatella, että
saas nähdä mitä tästä tulee. On aika sitkaassa itsessäni tuo ajattelu..
kun Merrin kanssa peli olisi jo menetetty tuossa vaiheessa. Nemi
peruutti pikkasen, mutta kun otin siitä kunnon otteen (mahan alta),
niin ei kuitenkaan ollut moksiskaan. Ilokseni tuomari ei edes yrittänyt
mitään super-perusteellista mittausta. Joten tästäkään ei tehty sen
isompaa numeroa.
Sitten kierrettiin kehää. Kerran. Nemi yritti hieman purra remmiä,
mutta onnekseni uskoi kun kielsin sitä eikä alkanut riekkumaan sen
enempää. Hieman välillä pälyili ympärilleen, mutta kehuilla ja
iloisella juttelulla sain sen keskittymään asiaan.
Sitten seisotutin koiraa, ja tuomari tuli katsomaan sen hampaat.
Tuomarilla oli ensin hanskat kädessä, jolloin Nemi hieman kummoksui,
mutta kun otti hanskan pois niin hampaiden katselu onnistui ihan hyvin.
Samoin muu koiran tutkiminen onnistui ihan kivasti koiran seistessä.
Sitten tuomari pyysi meitä liikkumaan jälleen, tämä meni jo selkeesti
paremmin kuin edellinen kiekka. Koska tuomari ei sanonut mitään meidän
ollessa sen kohdalla niin kiersin vielä toisenkin ympyrän (ts. neliön).
Tuon jälkeen seisotutin koiraa. Aina välillä palkkasin sitä, ja hieman
liikututin niin sain sen paremmin seisomaan.
Ja lopulta kehäsihteeri antoi meille vaaleanpunaisen ja punaisen nauhan. Sekä rop-ruusukkeen, serti-kortin ja arvostelun. :)
Palkintotoimistosta hain sitten sertiruusukkeen ja rop- ja serti-pokaalit.