maanantai 28. kesäkuuta 2010

Agia, vko 25


Aksattelin eilen Nemin kans hallilla. Yksittäisiä hypylle lähetyksiä, hyppy-putki -kaahausrataa ja kontakteista keinua ja puomia.

Tolppatörpöt


Kävin eilen hallilla. Merrin kanssa enimmäkseen tokoilin. Loppuun otin sille pari palkallista eteenmenoa (asia mitä reenitään aina ku käyään kentällä/hallissa) aksapuolen juttuna, muutoin Merrillä oli toksuilta.

Ensin raivasin esteitä syrjään toiselta puolen hallia (keittiön läheltä), jotta sain tokotustilaa. Tuon aikaa koiran ois pitänyt pysyä paikoillaan (hallin toisessa päässä oli yks koirakko reenimässä kontakteja yms), mutta muutamaan otteeseen sain komentaa koiran takaisin maihin kun se otti vähän omia vapauksiaan.

Rakensin kentälle ruudun. Kävin muutama viikko sitten ostamassa kukkapurkit Tokmannilta tätä tarkoitusta varten. Aiemmin käytin jotain hillo/jugurttipurkkeja ruutumerkkeinä. Ei mennyt reenit ihan nappiin, ts Merri haukkui aika paljon. Plus se kuvitteli, että nyt ois reenitty merkille lähetystä. Kiersi siis vasemman etutörpön taakse ja jäi siihen seisomaan paikalleen (ja huutamaan). Jos se ei kelvannu ts käskytin edelleen koiraa ruutuun niin sitten se otti ja siirtyi vasemman takatörpön taakse että "Tännekkö sitten jos tuo äskönen ei kelvannut".

Joskus mä en tiedä pitäisikö mun itkeä vai nauraa tuon koiran kanssa ...

En kyllä edes muista milloin olisin viimeksi reenannu tuon kanssa merkille lähetystä. Jota toki on reenitty, se osaa sen hyvin. Vissiin vähän liiankin hyvin..

Noh, sain mä koiran menemään joitakin kertoja sinne ruutumatollekin.

Lisäksi tein kaukoja. Maasta istumaan nousussa meinasi olla ongelmaa, mutta sain sen kuitenkin toimimaan, jollainlailla.

Noutoa, pari sellaista, että jätin koiran istumaan ja laitoin kapulan jotain 3m koirasta eteenpäin maahan ja menin ite vastakkaiselle puolelle (n.3m) ja käskin koiran sitten hakea kapulan (ts tuoda sen mulle). Toi ihan nätisti ja tuli niin hyvin sivulle kuin osaa (=vielä hiottavaa, mutta on parantunut kovasti). Lisäksi kerran (vai kaks) otin koiran sivulle, heitin kapulan, otin askeleen tai kaks taaksepäin, käskin koiran sivulle ja käskin sitten hakemaan kapulan.

Tein myös pari pysäys luoksetuloa namimunan avulla, ei pysänny sil ehkä ihan niin tismallisesti kuin pallolla (jolla en reenannu siksi kun en löytäny sitä reenirepusta). Ja lopuksi vielä yks läpituloluoksari (heitin namimunan taakseni kun koira oli tulossa kohti).

Tosi hyvä mieli jäi reeneistä. Ruutu oli aika äänekäs, mutta vaikka siinä koira teki omiaan niin se oli kuitenkin kovasti tekemässä ja ajattelemassa. Mutta etenkin noutoon olin tosi tyytyväinen

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Aatto aksaa


Juhannusaattona Martinniemessä oli valoisaa, mutta hiljaista. Tai noh, pitihän Merri ja Nemi äänitasapainoa kondiksessa jottei ihan huopatossutehtaalla oltaisi oltu.

Merrille eteenmenoja ja leikkausreenejä (palkalla), kiero kehveli kiersi välillä vikan hypyn kun namin näki... siis ihan eteenmeno reenissä. Lisäksi Merrille muutamia putkeen menoja ja satunnaisia este-rallatteluja (ohjaajan juoksentelua minne nenänäyttää ja koiran heittelyä sinne tänne ja tuonne esteille).

Nemille vauhilla puomille (1-5 hypyn kautta). Tassut osui oikiaan kohtaan joka kerta. Ja! Mikä oli merkille pantavaa niin yks kerta kun näytti että se tulisi puomista läpi niin se ite tajusi että ai se este loppuikin jo ja pysäs siihen loppuun ja mä kirmasin ohitte. Muutama keinu harjoite kanssa, sen teki myös priimasti.

Aa oli matalana, ja siitä Nemi tuli kerran lävitte. Toisaalta mä olin epänormaalisti sitä siinä ohjaamassa. Jep jep ei saisi silti juosta läpi, mutta vähän voin silti muka kattoa peiliin miks se teki sen noin.

Aalta myös jatko putkeen ja pujotteluun. Hyvin män.

Sekä lisäksi Nemillekin eteenmeno reeniä.

Rimat oli molemmille samoilla korkeuksilla, eli oisko ollu jotain 40cm.

Luoksarit


Mitä tehdä kun aina koetilanteessa Merrin luoksetulo menee päin mönkijöitä? Pitäisikö käsimerkki vaihtaa suulliseen käskyyn?

Kävin perjantai-iltana hallilla -enimmäkseen aksailemassa- mutta otin myös Merrille pari luoksetuloa. Kaikki keinot sallittuja. Eli oikea käsi näytti pysäyksen, suu sanoi käskyn "stop" ja vasen käsi heitti pallon kun koira stoppasi. Ja pysähtyihän se, kuin seinään. Taisin tehdä kolme harjoitetta. Kaikki män nappiin. Ja paljon pallon heittelypalkkaa jälkkäriksi.

Ufo ja uiva koira


Torstaina tehtiin lenkin yhteydessä hidaskävelyä mäet, kun se oikia mäkireeni ei ehkä multa onnistu noissa rinteissä. Tai ainakin tämänastiset kokemukset eivät ole kovinkaan lupaavia. Ei silti luovuteta vielä.

Perjantaiaamun lenkillä koirat olivat Eetun kanssa liikenteessä, osan lenkistä humppasivat irti metsässä. Eräässä lammessa oli sorsia, koirat näkivät ne ja Nemi hyppäsi pitkällä loikalla "altaaseen". Merri oli tottelevaisempi ja pysähtyi lammen reunaan ku E niin käski. Nemi ui kotvan sorsien perässä ja kääntyi sitten pois (ku Eetu sitä huhuili).

Mutta ui kuitenkin! Kun oli syytä tehdä niin. Tuo oli -tietääkseni- ensimmäinen kerta kun Nemi ui. Vaikka aina onkin pyrkinyt veden äärelle sitä nähdessään niin silti uimaan ei ole lähtenyt.

Tänään käytiin Jäälin hiekkamontuilla tarkoituksena uittaa koiria. Ihmeekseni siellä ei ollut yhtä aikaa ketään muuta joten pystyttiin kahlailemaan ihan rauhassa. Merri vastusti tätä retkeä äänekkäällä protestoinnilla. Eikä Nemilläkään nyt ollut sitä motivaatiota uimiselle, pari uima vetoa se otti mutta enimmäkseen vaan kahlaili.

Aamulla tein pari ufoharjoitetta. Etujalat menee jo hyvin, mutta takajalat ei sitten millään. En tiedä miten tekisin sen kanssa jotta saisin niitä heikkoja takajalka lihaksiakin vahvistettua. Vai meneeköhän siinä vaan aikansa jotta N tottuu tuohon ufoon? Ja toisaalta kun ei saisi pakottaa. Sen ufon pitäs olla isompi jotta saisin koiran ns talutettua siihen alustalle niin että ne takajalat ois ees hetkusen siinä ufolla. Mutta kahtellaan.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Kesäretkellä Koitelissa


Eetun veli poikiensa kanssa haki meidät ti-iltana kesäretkelle Koiteliin. Koitelihan sijaitsee noin neljän kilometrin päässä meiltä, mutta "alku huuman" jälkeen ei ole tullut kovin usein kyseisessä paikassa käytyä. Tai viimeksi kun yritettiin siellä käydä niin oli jos jonkinmoista rakennusprojektia menossa joten jäi sitten menemättä...





Merri vartioimassa "leiriä".



Nemi kahlailuretkensä jälkeen haaveilee uudesta märästä seikkailusta



"Ei oo pakko paistaa, voidaan syödä suoraan paketistakin!"




"Kohta saadaan Makkaraa!!!"


Makkarat on syöty, mitä sitten tehtäisiin?

Siikajoella


Oltiin ma-ilta ja ma-ti yö Siikajoella mökkeilemässä.





Rytmitys


Nemin reenielämää oon nyt pyrkinyt rytmittämään, jotta se sekä kehittys että jaksaisi entistä paremmin.

Karun kokemuksen ja järkevien kanssa-aksaajien (ne kullan arvoiset koutsit etenkin) antamilla neuvoilla yritän olla jatkossa viisaampi. Eli..

Ainakin tällä hetkellä näyttäisi siltä että.

Nemi tarvii kisojen jälkeen pari päivää aikaa palautua. Kisaratoja korkeintaan 2 päivässä eikä mielellään kahtena päivänä peräkkäin.

Fyssa luennolla opittua:

- viikossa koira tarvii 1-3 vapaapäivää, noina päivinä ei reenejä eikä pitkiä lenkkejä

- joka toinen päivä tasapainoreeniä

- aksareenipäivinä ei pitkiä lenkkejä




Kunto- ja mäkireeni


Kuntoilua kellekin Kiertelin eilisessä myöhäisillassa koirien kanssa about puoltoista tuntia pitkin Kiiminkiä. Siis ensin kävin Merrin kanssa juoksu-kävely lenkillä (tehtiin siis välillä juoksuspurtteja) ja sitten vaeltelin Nemin kanssa ympäriinsä. Nemin kanssa tehtiin sitten niitä mäki-reenejä. Jotka meinasi päättyä huonosti, sillä erehdyin kehumaan Nemiä yhdessä alamäessä (10-kiskan lähellä olevan nurmirinne)... josta seurasikin se, että Nemi vähän riehaantui ja meinasi vetää mut nokalleen. Onnekseni en kaatunut mutta säikähdin kyllä (kirjaston kummitukset varmaan heräsivät ) ja menin jollain ihme loikalla mäkeä alaspäin. Nemille tuli siis huomattavasti pidempi lenkura kuin mitä Merrille.

Tänäaamuna Nemi sai jatkaa taas diagonaalijalkojen nostelureeniä. 

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Lohtaja


Oltiin lauantaina Lohtajalla. Jossa juhlittiin äitini syntymäpäiviä. Koirat oli mukana myös, hienosti pysyivät hiljaa aloillaan nurkassa monta tuntia... Tai mitä nyt Merri yritti välillä kuikuilla mitä ne Nyt syö Mutta Nemi veti hirsiä kukkapöydän alla/vieressä...



Loppupäivästä siirryttiin toviksi pihamaalle. Jossa koirat, varsinkin Merri, rupesivat heti laiduntamaan..









Illalla haettiin Veera Oulusta meille yökylään.



Tunnelma reeniä


Seurasin "kisa-studiossani" Agilityn SM-kisoja koko sunnuntaipäivän. Siis ihan koneelta käsin vaan ja tuloslistoja kun ei ne näkynytkään live-videointina kuten olin jossain välissä luullut.

Kisathan käytiin Vantaalla. Lauantaina en pystynyt seuraamaan kisoja noin hyvin, mutta onneksi ystävät kertoivat oleellisimmat uutiset. Kuten esimerkiksi ne, että seurakaverit saivat MAXIEN JOUKKUE-HOPEAA ja MEDIEN JOUKKU-PRONSSIA. On ne vaan taitavia!

 

Kun kisat oli saatu Vantaalla päätökseen läksin koirien kanssa hallille. Merrin kanssa tein pujon ja kontaktit pari kertaa, pari leikkaus-reeniä ja muutaman eteenmenon.

Nemille yks hyppelykuvio (rallatus), muutama eteenmeno, pujottelu ja hieman kontaktireeniä.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Haukkiksella


Ihan pakko mainita, että ennen epistokoja tein nurmikolla Merrin kanssa pari todella hyvää noutoharjoitusta (toi kapulan kunnolla sivulle!) ja muutaman luoksetulon. Siis vaan siihen pysäykseen asti. Merri stoppasi kuin seinään... ja sai pallon palkaksi. Osaa se. Mutta mikä lie kehänauhakooma mulle iskee sitten kokeessa niin että en tee samallalailla kuin reeniessä...

Toko-epikset


Kävin eilen Nemin ja Merrin kanssa tokoepiksissä Haukkukeitaalla. Nemin kanssa osallistuin mölliluokkaan ja Merrin kanssa avoimeen. Tuomarina toimi: Sirja D.

Pisteet eivät olleet kovin häävit, tuomari oli aika tiukka, ja toki suorituksissa oli kaikenlaista mistä pisteitä tiputtaa. Mutta. Minä olin tosi tyytyväinen koirien tekemisiin!

Nemi - mölliluokka

Luoksepäästävyys 10

- istui kuin tatti, ei noussu seisomaan eikä mitään kun tuomari kävi juttelemassa ja koskemassa koiraan

Paikallaolo 8

 - meni maihin vasta toisella käskyllä. Muuten ei valittamista

Seuraaminen kytkettynä 7,5

- Aivan täydellistä seuraamista. Hyvä tiivis paikka ja loistava kontakti. Kunnes ehkä 3 metriä ennen loppua mielenkiinto karkasi muualla ja rupesi jotakin haahuttamaan. Olin silti tosi tosi tyytyväinen - Nemi esitti sitä mitä osaa pitkän aikaa

Liikkeestä maahanmeno 7

- Ennen kehää otin tätä eikä koiralla ollut muka hajuakaan mitä piti tehdä. Teki liikkeestä istumista ja seisomista... joten kokeessa tein tuon hidastetusti ja vartaloavuin. Ei harmita, parempi nuin kuin väärä liike. Reenimässähän sitä vain oltiin.

Luoksetulo 8,5

- Tuli tosi hyvällä vauhdilla! Mutta rupesi räksyttämään kesken matkan eikä tullut kunnolla sivulle. Ihan ihme homma, siis tuo ettei tehnyt loppua kunnolla. Vauhti kyl kiihdyttää koiran huutoon sen nyt periaatteessa tiedänkin. Vaikkei se ennen luoksarissa ole tuollain huutanut...

Kokonaisvaikutus 7

"Pirteää ja iloista tekemistä, mutta äänekkyys laskee kokonaisvaikutusta".

yhteispisteet 95,5/120



Merri - avoinluokka

Paikallaolo 6,5

- Merrikin tarvi tuplakäskyn maihinmenoon ja se oli viel hidas.. Sanoin liikkurille, että jos Merri nousee istumaan kun oon piilossa niin kertoa mulle että voin tulla palauttamaan koiran maihin - pisteillä ei mitään väliä, ennemmin kunnon koemainen reeni. Jännitin siis piilossa ja yritin kuulostella, että mitä mitkin äänet ovat "kutsuukohan joku mua". Mutta ei vissiin kutsunut. Merri pysyi maassa koko 3min mitä oltiin piilossa. Ja ei noussu ees kun palasin koiran viekkuun vasta kuin käskyllä!!! I AM SO SO SO HAPPY!!!  Noh, koirahan oli ollut levoton ja vinkunut, varsinkin loppuosasta paikallamakuuta. Että kaippa sitä vinkumista pitäisi jotenkin ruveta työstämään, siis vinkumattomuutta, voi olla aika pitkässä piimässä se homma. Mutta ennemmin silti vinkuva koira joka pysyy paikallaan kuin vinkumaton joka ei pysy - jos niin kuin valita pitää

Seuraaminen 5,5

- Tää oli ihan älyttömän magee. En voi sanoin kuvata kuinka tyytyväinen olen Merrin eiliseen seuruu-suoritukseen. Huutomerkkejä voisi laittaa loputtomasti. Siis koe oli Okk:n tokokentällä, paikassa missä reenaa ziljardi koiraa joka viikkoa tokoa ja muutakin. Siellä on ihan varmasti hajuja ja namunmurusia. Mutta mitä tekee Merri? Haju kuningatar, nälkäisistä nälkäisin joka voi aina etsiä ja löytää ruokaa jostakin.Merri pysyy hyvässä kontaktissa koko kaavion ajan. Se meininki mitä ollaan talven reeneissä haettu pysyi kaikki ne pysäämiset ja käännökset, juoksu seuruun ja tavallisen. JESS!!! Joku käännös oli huono, varmaan vasemmalle kääntyminen. Nyt tuli täyskäännöksestä kehuja (mikä joskus on menny huonosti, mutta mitä on reenattu viime aikoina). Perusasennot vinoja, mutta sen nyt tiiänkin. Teki kuitenkin istumiset pysäyksissä mikä oli ehdottomasti plussaa - aina kun ei niitä tee. Koska toi meni noin upeesti, niin heitin koiralle pallon. Siis palkkasin pallolla heti suorituksen jälkeen. Joten se tiputti pisteitä. Mutta siis oikeesti. Mitäpä pisteistä kun on harjoituskokeessa

 



Liikkeestä maahanmeno 10

- mitäpä tähän voi enää kommentoida? seuruu hyvä, tippu maihin käskyllä, kesti sekä edessä että takana käymisen, nousi viekkuun ekalla käskyllä

Luoksetulo 5

- Hups. Ohjaaja "nukahti". Odotin, että liikkuri ois sanonu "käsky". Mitä se ei tietty sanonu. Joten tuli vauhdikas läpi juoksu. Otin uusiksi, mutta Merrillä ei ollut aikomustakaan pysähtyä. Kuten arvasinkin niin se käsimerkin työstäminen on niin vaiheessa... eli tässä liikkeessä ei yllätyksiä (hyviä tai huonoja).

Liikkeestä seisominen 6

- koira lähti ensin hyvään seuruuseen, mutta hiukka ennen tai aikalailla samaan aikaan kun liikkuri sanoi "käsky" niin Merrin ote alkoi herppaantumaan. Sanoin koiralle "Merri", jolla sain sen takaisin ruotuun ja sitten melko heti perään "seiso". Seisoihan se ja kesti takana käymisen (!!!!), mutta ennakoi istumisen. Kuulemma olin tehnyt kädellä pienen liikkeen samalla kun sanoin sen seiso-käskyn. Vaikka tässä oli kaikkea tuota säätöä, niin olen tyytyväinen että huomautin Merrille kun se meinasi ruveta nuuskimaan tms ja sitten kuitenkin se teki sen liikkeen likipitäin niin kuin kuuluukin. Koko meidän tokokoeuran ajan oon aina "pelänny" näitä jääviä, kun Merri on niin monta kertaa sotkenut nuo liikkeet toisiinsa. Ja sitten kun tehty näitä avomaisia harjoituksia niin se paikallaan pysyminen kun käyn takana on ollu älyttömän vaikeeta - varsinkin seisomisessa. Joten en voi olla kuin tosi tyytyväinen eilisiin suorituksiin!

Noutaminen 0

- sanoin valmis ennen kuin olin sanonu koiralle "paikka". Koira lähti hakemaan kapulaa samantien kun olin heittänyt. Tein  toisen kerran, sanoin "paikka" koira varasti silti. Tein kolmannen kerran ja pidin koiraa pannasta jolloin se tietty ei voinu varastaa - haukkui kuitenkin kapulalle. Vauhti oli hyvä ja luovutuskin melko hyvä.

Kauko-ohjaus 0

- Koira oli ihan ulalla. Kun kolmannellakaan käskyllä ei noussut istumaan menin parin metrin päähän koirasta ja sain sen siitä ylös.. Vissiin on tullut reenattua tätä viime aikoina ihan liian lyhyeltä matkalta. Kun oon ottanut vaan niitä yksittäisiä tai kaksittaisia vaihdoksia ja opetellut sitä takapalkkasydeemiä. Olipa outoa ja toisaalta opettavaista - kaikissa avon kokeissahan Merri on saanut kaukoista aina tosi hyvät pisteet ja oon luullut tuon olevan sen ns varma liike..

Hyppy 5

- Huusi, ja istui vasta toisella käskyllä. Aivan ihme juttu tämäkin. Mutta alkoi kyllä huomaamaan, että Merrin vire katosi loppuosassa koetta.

Kokonaisvaikutus 5

- minä mokasin kun roikuin koiran pannassa. pelkäsin että se joko huutaa tai alkaa nuuskuttamaan. ja tekihän se näitä silloin jos annoin sen vaan olla plus yritti lähteä kehästä. jossain välissä koetta koiraa rupesi mangneetin lailla kiinnostamaan jokin tai joku kehän ulkopuolella sain komentaa sitä aika voimakkaastikin että se ei ois karannu samalla kun koira huusi/murmutti.



kokonaispisteet 92,5/200

Mäkitreeniä


Torstaina päivällä kävin pitkällä lenkillä koirien kanssa. Osa reissusta käveltiin eri metsissä, joten koirille tuli sammal-varvu tassuttelua (epätasainen alusta jne) sekä muutamista mäeistä/rinteistä mentiin ylös ja alas. Itselleni vaan on hilippasen vaikiaa se alaskävely - ilman koiriakin, saati sitten kahden koiran kanssa. Jatkossa ehkä kannattanee tehdä mäkireenit vaan sillon kun on yhden koiran kanssa liikenteessä. Yhessä paikkaa menin ruohorinnettä ylös ja tulin viereistä pyörätietä alas - koska se alameno oli niin hankalaa.

Yö-aksa


Kävin ke-iltana kohtuu myöhään koirien kanssa hallilla reenimässä. Oli kivaa ja hyvin meni!

Hallissa oli esteet valmiina,  ts sm-joukkuereenien jälijltä siellä oli rata valmiina. Noh, en tehny koko pitkää rataa vaan pätkäjuttuja. Rimat oli medi korkeuksilla ja pidin ne niissä asemissa molemmille koirille.

Ensin Merrin kanssa neljällä esteellä päällejuoksu + ppk. Joka Merrin kaa onnistu tuo ppk! Kivaa. Sitten aanalusputki-pujottellu-muuri-hyppy-hyppy-a. Hienosti ja vauhdilla meni. Tämä pari kertaa. Ja sitten rengas-putki ja loppuun pari eteenmeno irtoamista parilla hypyllä.

Sitten Nemin kanssa tuo sama päällejuoksu+ppk. Se kun oli se mikä ei Vaasassa toiminut. Nyt toimi. Ihan hulppeesti. Lähtö-reeniä, hytkyin. Kerran koira karkasi josta syystä "pidin sille puhuttelun" vissiin oli tarpeeksi topakka puhuttelu kun koiran häntä laski alas. Muuten kyllä pysyi ja kuola rupesi virtaamaan hytkyjen aikana - miten niin ehdollistunut siihen että kun hytkyn niin saa kohta namia/palkan?

Nemille yritin myös samaa putki-pujo... a -reeniä kuin Merrillekin. Mutta Nemipä näkikin muurilta puomin ja rynni sinne. Annoin mennä. Saatiin vauhdikas puomi reeni. Otin vielä toisen kerran niin että nyt käskytinkin koiraa puomille. Hirmu vauhdilla meni ja teki possuhyvän alakontaktin

Sitten sama uusiksi niin että olin jämympi muurilla, olikohan puolivalssi vai mikä jolla sain koiran kääntymään kohti aata. Kun koiran nenä käänty oikiaan suuntaan ja näki sen aan niin johan se sinnekin meni vauhdikkaasti ja teki näppärän alakontaktin.

Loppuun Nemillekin pari eteenmeno reeniä.



Ja kummallekin koiralle paikallalolo reeniä ennen ja jälkeen reenien. ts kun tuumailin mitä tekisin ja tutustuin rataan niin koirat napotti vieretysten maassa.

Pujottelussa oli ohjurit. Kumpaakaan koiraa ne ei häirinny ja molemmilla oli hyvät pujottelut.

Ufoon tutustuminen


Ke-iltana tehtiin ensimmäiset harjoitteet "ufolla" (Eco Body Pilates).

Merri oli aika pätevänä. Neminkin kanssa meni etutassujen suhteen ihan hyvin mutta ne takatassut on hankalat. Joko se on tosi rankkaa koiralle oikeesti tai sitten meidän tekniikka on vielä ihan hakusessa. Noh tuo oli eka kerta tuon välineen kanssa, joten eiköhän tavat tule molemminpuolin tutuksi ja sujuvimmiksi tässä ajankanssa.

Lisäksi tehtiin hitaita istu-maahan jutskuja. Ja tassuja on nyt "annettu" vähän joka päivä. Kun kerta kuultiin, että sekin on jumppa-harjoitus Nemi on tässä intaantutunut välillä antamaan molempia etutassujaan yhtäaikaa...

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Hifistelyä ;)


Vaikka aiemmin sanoin, että lihasten jumppauksiin ei tarvi kalliita välineitä. Niin kävin kuitenkin ostamassa tasapainoaluksen. Kun ei se ny niin kallis (12,90€) ollut. Viralliselta nimeltään se "laite" on Eco Body Pilates.

Ja kun Nemin ruokinta on ollut mietinnässä, niin päädyin syöttämään sille nappuloiden lisäksi (tällä hetkellä nappulat vielä niitä laihisnappeja mutta voi olla että vaihdan ne tavalliseen lammas-riisiin jahka tuo erä murkinaa loppuu) raakaa jauhelihaa tai naudanmahaa. Oon ostanut niitä pakaste"pullia" (naudanmaha & jauheliha), niitä kun on kätevämpi annostella kuin mitä jos olisi kilon mötikkä (sulaa tai jäässä) kun ei noiden annoksiin hirveesti kuitenkaan voi lisätä - kun normaalisti niiden ruoka-annos on noin desi (vaihtelee tapaus/kausikohtaisesti onko yli vai alle desin) kuivamuonaa. Välillä heitän sekaan, tai annan erikseen, myös raejuustoa, piimää, viiliä ja ehkä jatkossa myös kananmunaa.

Oiskohan jotain muuta fiksua koiralle (joka tarvii energiaa ja koittaa kasvattaa/vahvistaa etu-ja takapäätä, tasapainoaan ja lihaksiaan) antaa???

Mietinnässä


Josko perustaisin toisen blogin, salasanallisen noille joillekin jutuille... Ko mulla on vähän plänejä Joten jos tämä paikka yllättäin hiljenee  niin syynä voi olla se, että näppis laulaa suljettujen ovien takana

Niin, jos sen toisen blogin jaksan perustaa niin tänneKIN kyllä tulee edelleen juttuja - sipisen vaan ne jotkut jutut siellä jossain

Sääski-aksa


Kävin eilen illalla koirien kanssa kentällä. Oli poutapilvista, n.14 astetta lämmintä ja miljuuna hyttystä. Toisia koiria ei kentällä näkynyt, joten sain vallottaa molemmat kentät ja reeniä sen verran ku kivalta tuntui.

Koska mulla ei ole konttiin avainta (enkä toisaalta tiedä kuinka ovivammanen oisin ees sen aukasun & sulkemisen kanssa..) niin reenasin niillä esteillä mitä kentällä valmiiksi oli: putket, kontaktit, kepit ja rengas.

Pujottelua palkalla. Lähetin koiria jostain kymmenestä metristä esteelle. Ja jäin seisomaan itte paikalleni. Molemmilla koirilla oli tosi hyvä imu esteelle! Yhellä kerralla Merri juoksi suoraan palkalle, en välittäny siitä vaan otin uusiksi joka meni hyvin.

Nemille pujoa myös putken kautta. Sekin sujui näppärästi.

Nemille ensin takakentällä tätä pujo-juttua ja sitten pelkkää puomia pari kertaa. Tosi hyvin meni. Vauhdilla ja teki suoraan 2:2set ilman mitään korjaus liikkehiä. Juoksin itte reippaasti esteestä ohitte.

Toisella kentällä reenasin sen kanssa putki-rengas-a pätkää jossa koiralla oli niin kova hinku aalle, että rengas jäi välillä suorittamatta kokonaan. Joten rupesin hieman painokkaammin ohjaamaan sitä sille renkaalle. Että se kanssa ennen ku pääsee aalle. Kertaalleen koira pääsi karkaamaan tuosta reenistä sinne aalle ja ku mä olin siellä jossain niin koirahan tuli aasta läpi. Ja koira "sai kuulla kunniansa" tuosta hyvästä - seuraavalla kerralla se jäikin aan harjalle kuikuilemaan, että saankohan mää tulla alas ollenkaan. Että jospa se jotain muisti siitä kurinpalautuksesta. Vaikka tietenkään tuotakaan en haluaisi että se jää sinne norkuamaan. Loput kerrat aa sujui taas ihan nappiin.

*On se vaan sellainen raikulipoika (ts tyttö)  tuo meijän Nemi..

Lisäksi Nemille putki-puomi pätkää mikä meni vauhilla ja koira edelleen muisti alastulon oikein. Kehuin koiraa ja kävin palkkaamassa namilla ku koira napotti oikiassa paikassa (siis annoin namin koiran suuhun), piätytin sitä vielä hetken paikallaan ja hytkyskelin ja sitten vapautin vielä eessä oottavalle palkalle. Tämä reeni tehtiin 2-3 kertaa.

Ja siinäpä ne Nemin reenit olivatkin siltä illalta.

Merri teki pujon lisäksi muutaman kerran rengas-puomi, putkeen irtoamisia, aan ja tuota samaa putki-puomi juttua kuin Nemikin. Tosin juoksukontakteilla. Merri lähti yllättävän kaukaa putkeen ja juoksi vauhilla sen puomin. Toi meni ihan sikahyvin - ku pystyin leijeröimäänkin ja kaikkee. On se "mummo" vaan melkonen.

Kivat reenit oli , vaikka hyttyset hieman häirittivät hubailua.