torstai 30. elokuuta 2007

Keittiötoko


Arki ja keittötoko treenit ovat taas alkaneet. Tänä aamuna vaadin koirilta 2,5 minuutin paikallaolon ennen kuin annoin niille luvan siirtyä ruokakuppiensa luo. Tytöt istuivat hyvin paikoillaan, kuola samalla hieman valuen...

Nouto


Pilkoin eilen kasana nameja ja sulkeuduin koirien (yksi kerrallaan) kanssa vierashuoneeseen. Nemille naksuttelin kapulan kosketusta ja Merrille kapulan pitoa (lopuksi niin että se istui mun edessä ja piti kapulaa suussaan).

Nemi oli ihq-hassu kun se koitti miettiä kovasti, että mitä tahdon sen tekevän. Kyllä sillä sitten monia kertoja välähtikin ja kävi tökkimässä tassulla tai kuonollaan sitä kapulaa.

Käytin molempien kanssa sekä puista että metallista kapulaa (molempia siis tovin).


keskiviikko 29. elokuuta 2007

Maaninka ~ eli kuinka tehdään merrit


Niin, käväisin tosiaan lauantaina Merrin kanssa Maaningalla agiliitämässä. Sää oli hyvin vetinen, ensimmäisessä rataantutustumisessa satoi oikein urakalla. Että jos aiemmin oli kerennyt jotenkin välttämään kastumisen niin tuossa vaiheessa se ei enää vain ollut mahdollista...

Ko karkelot tuomaroi Marja Lahikainen.

Eka rata oli hyppäri. Merri pysyi kivasti lähdössä (menin parin hypyn päähän ennen kuin annoin luvan lähtä liikkeelle), mutta homma meni metsään jo neljännellä esteellä. Kolmannen hypyn jälkeen oli tiukka paikka (kolme aitaa lähekkäin) ja sain Merrin vedettyä kahdesta ansasta pois jopa sen oikean hypyn kohdalle - jonka se tietysti hyppäsi takaahyppynä... kun olisi pitänyt hypätä ns edestä...
Jatkoin sitten rataa muka radan omaisesti, mutta Merrin mielestä rata meni ihan erilailla kuin mitä Marja oli mitä ilmeisemmin ajatellut. Eli Merri porhalsi innoissaan lähimpään putkeen... ja kun huusin sen eri suuntaan niin sitten se rupesi ohjailemaan mua (tai ainakin yritti, ei siis roikkunut lahkeessa mutta kertoi voimakkaasti omia mieltymyksiään).

Toinen rata oli tosi kivan oloinen agilityrata. Mutta mitä tekeekään ohjaaja? Laatii typerän ohjaussuunnitelman ja munaa koko radan. Eli typeryyttä oli yrittää tehdä valssi pujottelun jälkeen ennen puomia -> koira kieltäytyi puomilta. Ja olettaa että koira irtoaa putkelle (kun irtosi edelliselläkin radalla) ja olla saattelematta se putkeen asti -> kielto putkelta. Kielloista johtuen aika ylittyi about 10 sekunnilla.




Rakkoja (peruutuksia)



Johan nyt meni vaikeaksi. Risat lenkkarit (odotan Kiimingin tk:sta päätöstä kenkien oston & korotuksen teon tukemiseen, jonka jälkeen voin mennä kenkäostoksille (tuli tukea tai ei)) aiheuttivat kipeän rakon/haavan oikean jalan pikkuvarpaaseen. Joten tällä viikolla olen jättänyt agiliitelyt väliin. Eli en osallistunut maanantaina Kiikon epävirallisiin agilityihin enkä tiistaina Okk:n epiksiin. Torstai-illan agi-harkkatkin jätän väliin (eli säästelen jalkaa sunnuntaille).

Peruutin myös osallistumiseni Raja-cuppiin (kiitos Torkk). Risoilla kengillä ja vielä rikkinäisimmillä jaloilla on paha juosta viittä rataa.

Sunnuntain piirimestaruus-kisat mietityttää. Koitin jo etsiskellä sijaisohjaajaa Merrille, mutta näin yhtäkkiä se on vaikeaa. Varsinkin kun juuri kukaan muu ei ole Merriä ohjannut kuin minä... Joten kaippa minä ko karkeloihin osallistun - vaikka sitten pää (lue:jalka) kainalossa.

perjantai 24. elokuuta 2007

Juokseehan se


Tänään alkoi näkymään veritippoja lattialla, ja viimeistään juoksuhousujen pito neidin jalassa pari tuntia todisti sen: kakaran juoksu on alkanut. Joten Nemi on poissa harjoituskentiltä abbout seuraavat neljä viikkoa.

Räminäpurkki is back


Kylläpä Merri oli hiljaista tyttöä torstai-illan harjoituksissa kun otettiin taas räminätölkki käyttöön. Ja olikin eri kivaa harjoitella koiran kanssa joka etenee, katsoo eteensä eikä hauku ohjaajaa ja kuuntelee käskyjä. Millä ihmeellä tuo sama saataisiin toimimaan myös kisoissa?

Harjoitukset (kaksi ratapätkää, ensimmäisessä 18 estettä toinen hieman lyhyempi) olivat haastavia, mutta edellisestä johtuen Merri agiliiti kuitenkin hienosti -ei täydellisesti eli hiottavaa ja korjattavaa oli, mutta olin kuitenkin tyytyväinen koiran menoon ja intoon agiliitää


torstai 23. elokuuta 2007

Agikisoja


Jottei pääsisi liikaa makoilemaan kotisohvalla, niin ilmoitin Merrin KAS:n järjestämiin PiiriMestaruuskisoihin ja TorKK:n perinteiseen Raja-Cup'iin. Sekä tulevana lauantaina ajelen siis kisaamaan Maaningalle. Aika monessa kisapaikassa onkin tullut jo kisattua, mutta Maaninka on vielä kokematta. Eli ainakin kolme seuraavaa viikonloppua vietän enemmän ja vähemmän agikisojen merkeissä. Tuomarit näissä kisoissa ovat naisvoittoisia M.Lahikainen, M.Väyrynen ja M.Räsänen.

Ti, 21.08.07 Kiikon agiryhmien harkat


Aluksi harjoiteltiin pujottelua, vinokepeillä koirat hihnassa.


Molemmilla ryhmillä oli sama rataharjoitus, jota harjoiteltiin kunkin koirakon kohdalla tarpeen mukaan (sopivissa pätkissä). Tarkoitus oli siis jättää koira ensimmäisen esteen taakse ja mennä vastaanottamaan stitä putken taakse. Putkien välillä oli tärkeää 'ottaa koira haltuun' jottei se kirmaisi vastakkaiselle putkelle. Lopussa oli myös palkka, jotta saatiin koirat irtoamaan ('eteen' -käskyllä).

A- ja b -esteet lisättiin vielä lopuksi rataan. Niin, että ohjaajat lähtivät b:n kohdalta liikkeelle. Osa koirakoista lopetti radan ensimmäiselle putkelle asti, toiset juoksivat vielä loppuradankin.


Ensiviikolla harjoitusten aikaan tutustumme epävirallisiin agilitykisoihin Haukkukeitaalla.


Ti, agi



Tiistaina kävimme aamupäivällä treenailemassa Haukkukeitaalla. Tehokasta harjoittelua tuli Merrille, Nemille ja Nucalle. Merrille & Nemille erikseen myös pujo treeniä ja Nemille vielä renkaan vahvistusta.

Harjoitteluradasta muokkasin illan (Kiiko) treeneihin radan. Joten olipa kerrankin sellainen harjoitus joka oli tuoreessa muistissa itselläkin. (piirustelen radan koulutus-otsakkeen alle asap)

edit: Haukkiksella a-hypyn tilalla oli rengas.

Ma, agi


Maanantaina käväistiin Pirkon harkoissa molempien koirien kanssa. Nemin kanssa treenasin radan pätkissä eli ilman puomia ja a:ta. Lisäksi erikseen pujottelua.

Radan kulusta voi lukea Pirkon blogista.


maanantai 20. elokuuta 2007

Okk:n elokuun kisat


Tulihan sitä kipitettyä neljä rataa viikonloppuna Haukkukeitaalla. Radat laati ja tuomaroi Markku Vuorinen Turun suunnalta.

Taktikoin tällä kertaa niin, että en ollut toimitsijana laisinkaan (jalat ei kestä) ja tuli paikalle vasta kun 2-luokat olivat jo käynnissä (kesken niiden ensimmäisen radan). Kisapaikalla olemiselle (koiran lämmittely jne) tuo oli ihan soppeli aika.

Lauantain molemmilla radoilla Merri karkasi lähdöstä. Mutta radat olivat keskimäärin sujuvia. Tosin ensimmäisellä radalla allekirjoittaneella loppui kunto :( kun 2/3 radasta oli takana, joten viimeisten hyppyjen ohjaus ei ollut enää riittävää. Joten loppupätkällä tämähti kaksi kieltoa. Lopussa oli takaa-hyppyjä ja välistävetoja.

Toisella radalla tehtiin "merrit" eli Merri hyppäsi yhden hypyn eri puolelta kuin mitä olisi pitänyt. Päätin yrittää vetää koiraa itseeni päin enkä valssata pujon jälkeen (hyppy oli aika lähellä pujoa, joten pelkäsin että valssi myöhästyy ja sitä myöten en kuitenkaan saa käskytettyä koiraa hypylle oikein, tuolloin se olisi ollut takahyppy). Mutta veto ei toiminut ja Merri hyppäsi toisin...

Sunnuntaille päätin ottaa kotoa matkaan hieman iloisempaa mieltä, meni miten meni. Ja toisaalta myös päättäväisyyttä siihen lähtöön. Nurmella teinkin lämmittelyesteiden luona paikallaolo sulkeisia ennen molempia ratoja. Ja niin vain neiti pysyi paikallaan :) Käskytin kyllä kovasti, mutta mitäpä siitä. C-radalla oli kuulemma nytkähtänyt siinä vaiheessa kun sanoin "hyvä". Toisaalta Merrille ko sana onkin aina tarkoittanut lähinnä "olin äsken hyvä, nyt on ei enää tarvi" tai ollut joku vapaa -sanan vastine... Jota en tietenkään radalla ollessani muistanut...

C-rata (hyppäri) meni hylyksi siksi että leikkaus parin hypyn välillä ei ollut onnistunut, joten Merri ajautui hypyn ohi ja sitä myöten hyppäsi sen väärin päin.. Rata oli tosi kinkkinen, eli ansapaikkoja riitti (muut tekivät hylkynsä hieman eri kohdissa kuin me). Mutta olin kuitenkin tyytyväinen että monet muut kohdat sujuivat ihan kivasti. Esim välistä veto-hyppelyt, joissa onnistuin tekemään sen mikä lauantaina radalla ei onnistunut (eli vetämään koiran itseeni päin ja sitten työntämään hypyille, jos olisin ottanut takaa hyppyinä (takaat on Merrillä aika hyvin hallinnassa) niin olisi pitänyt vaihtaa puolta, valssilla tai jotain, joka olisi varmasti hidastuttanut menoa).

D-rata ei ollut enää niin ansainen. Ja Merri oli jopa alun hiljaa (kiitos erään toisen koiran räminätölkin, jonka M sattui huomaamaan juuri ennen kuin me läksimme radalle). Tältäkin radalta napsattiin kuitenkin joltain hypyltä kielto. Taisi olla a:n jälkeen, kun mulla oli vähän uhkarohkea suunnitelma.. mikä ei sitten oikein toiminut. Eli hypylle työntö ei ollut hyvä. Muutoin radalla oli paljon hyvää. Jopa ihan loppu toimi yllättävänkin hyvin.. eli lopussa oli loppusuora minne Merri irtosi ihmeenkin hyvin. Lisää vaan irtoamistreeniä :)

perjantai 17. elokuuta 2007

Haahuilua (Nemin pe harkka Haukkiksella)



Voi hyvänen aika, kun Nemi oli pihalla treeneissä. Ensinnäkin, kun olin tutustumassa toiseen rataharjoitukseen (nurmikolla) niin Nemi ryntäsi paikalle - se oli onnistunut saamaan omasta remmistään lukon Merrin remmiin kiinni ja näin ollen pääsemaan itse vapauteen. Onneksi se lopun tarvitsemansa ajan pysyi remmissä ihan hyvin.

Ensin teimme nurmikkoharkan. Joka koostui seitsemästä (?) hypystä ja yhdestä mutkaputkesta. Nemi ei meinannut millään tehdä kolmatta (takaa)hyppyä. Lopulta otin 2. ja 3. hyppyjä pelkästään, jotta sain sen kääntymään sinne 3.hypylle eikä kiertämään siitä ohitse. Vastakkaisille hypyille menot sujuivat ihan hyvin, ja siinä mun leikkaukset. Putkelle se lähti ihan hyvin, mutta sitten takaahyppy välillä ei toiminut (suoraa putkelta hypyn taakse). Hetken aikaa piti ko hyppysarjaa jankkailla, ja paloitella. Kokonaisuutena harjoitus ei sujunut kertaakaan. Nemi katseli ihan muualle, haisteli nurmikkoa...

Varsinainen rataharkka oli sitten sillä oikealla kentällä. Harjoitus alkoi renkaalla. Olisi ollut hyvä jos olisi voinut jättää koiran renkaan taakse ja tulla toisen hypyn taakse ottamaan vastaan, tai vähintäänkin niin, että olisi ollut 2-hypyn kohdalla ja tehnyt valssin heti sen jälkeen. Mutta Nemi ei kestänyt sitä ts ei suorittanut sitä rengasta jos siirryin liian kauas ohjaamaan sitä. Joten aloitus siitä koiran vierestä (melkein), jolloin rengas kyllä sujui. Sitten suorassa linjassa hyppy, ja sitten käännös oikealle hypylle. Edessä olisi odottanut muuri, joten käskyn piti tulla ajoissa ja olla napakka. Hypyn jälkeen välistä veto hyppy viereiselle hypylle (sylikääntö) ja sieltä takaahyppynä takaisin kolmoshypylle. Josta sitten sinne muurille. Parin yrityksen jälkeen (ihme kyllä) tuo onnistui ihan hyvin.
Muurin jälkeen olisi ollut pujottelu, mutta sen me jätimme välistä. Ja jatkoimme mutkaputkeen (kauimmaisesta päästä vienti, siis pujolta tullessa), palkkasin toki koiran sen muurin jälkeen. Putkelta kolme hyppyä vierekkäin välistä vetoina. Ja tämä olikin mulle hankala, milloin ohjataan milläkin kädellä ja milloin peruutetaan?! Ja jos peruutetaan, niin mihin suuntaan? Nemi oli hyvin haahuileva.. karkasi kentältä, eikä tullut kutsusta takaisin, joten kävin hakemassa sen tienlaidasta - jossa se oli syömässä jotain epämääräistä... Pari kertaa lopulta onnistuin ohjaamaan ko hypyt niin, että Nemi hyppeli ne oikein. Noiden jälkeen oli vielä mutkaputki, johon oli pimeä kulma - samalla puomi oli kutsuvasti.. ensimmäisellä kerralla Nemi ei katsonutkaan puomille, mutta ei toisaalta hoksannut heti sitä putken suutakaan. Rata olisi loppunut keinulle, mutta emme jatkaneet sinne.

Sitten pistin koiran remmiin, ja otin kertaalleen pujottelun (loppupalkalla) molemmilta puolilta. Sujui ihan hyvin, mitä nyt Nemi ei meinannut malttaa odottaa käskytystäni vaan oli ryntäämässä pujoon omin lupineen. Pujottelu alkaa olla jo kohtuu hyvällä mallilla, milloinkahan sitä voisi kokeilla ilman remmiä?

Ihan lopuksi otettiin vielä keinu. Niin että maassa (alusessa) oli nami. Toisella kerralla Nemi oli pelottavankin innokas, mutta ihan kohtuu hyvin se kuitenkin meni, eikä hyppinyt liian varhain pois...


Lopuksi sanottakoon, että harjoitukset olivat haasteellisia, paikoitellan jopa vaikeita. Ainakin Nemille, olisivat olleet vaikka Nemi olisi ollut kuulollakin (mitä se nyt ei oikein ollut). Toki haastetta aina välillä tarvitaan...

Torstain iltamyöhän harkka


Merrin agiharkat ovat siirtyneet tuntia myöhemmäksi, eli alkavat vasta klo 20.30. Koska olimme Haukkiksella hyvissä ajoin (olin jo lenkittänyt koirat), niin kerkesin ottamaan Nemin kanssa muutaman esteen (jotka sopvasti olivat kentällä). Eli tuli tehtyä sitä rengas harkkaa mikä Kiikon kentällä oli jäänyt väliin: rengas, hyppy, mutkaputki, hyppy, hyppy. Tuon teimme muutaman kerran.

Merrin rataharkka oli haasteellinen, Merri kyllä toimi hyvin - mutta ohjaaja unohti toistuvasti radan... Yksi suunnittelemani leikkaus kohta piti muuttaa valssiksi (pujottelun päähän, ihmeen hyvin Merri sieti sen että lähdin tekemään valssia sen ollessa vielä pujottelussa), jolloin kyseinen kohta sujuikin paremmin...


Torstain aamupäivä harkka


Torstaina, ilman suurempaa sadetta, Pirkko (kiitos) veti mulle & Nemille harkan Kiikon kentällä. Harkka koostui putkesta ja neljästä hypystä, jotka olivat ympyränä/kaarella. Ensin putki oli suorana, ja lopuksi mutkalla. Nemi irtosi hienosti putken edessä olleelle hypylle, sieltä kääntö oli ensin hieman hankala, mutta lopulta toimi ihan hyvin.

Lisäksi teimme taas pujo-treeniä.

Myös Merrin kanssa tein yhden nopean harkan, lopussa odotti "aamiainen". Nemi sai oman aamupalansa pujotreenin päätteeksi.


keskiviikko 15. elokuuta 2007

Laihduttaako mikään..


...nimittäin ohjaajaa  Kävin nimittäin aamusella itsekseni treenimässä koirien kanssa kentällä. Eli rakensin liki kymmenen esteen radan, jota treenailin kummankin koiran kanssa (erona toki se, että Nemin kanssa otin pujoa erikseen ja Merrin kanssa radalla). Ja sitten muokkailin radan vielä hieman toisenlaiseksi ja harkkasin lisää.. Yhteensä vietimme aikaa kentällä puoltoista tuntia.

Tulipahan hieman korvausta sille, kun maanantaina en päässyt treeneihin. Ja tiistainakin oli omat koirat kotona.

Jos jaksan, ja jahka olen ens kerran koneella, niin saatan kirjoitella tarkemmin treenimisiämme. Tosin huomenna on Merrin agiharkat, perjantaina Nemin ja viikonloppuna kisat.. joten myöhemmin voi olla muutakin turistavaa...


Tiistain ryhmä B


Myös jälkimmäisessä ryhmässä oli kolme koiraa paikalla: Bella, Nelli ja Solo.

ja myös siellä tehtiin se sama Pirkon rata kuin edellisessäkin ryhmässä. Eli lue lisää täältä.

(toki ryhmien välillä ja suorituksissa on eroavaisuuksia, mutta blogin pitäjää laiskottaa nyt ;))


Tiistain ryhmä A


Tällä kertaa paikalla oli kolme koirakkoa: slku-Nalle, slkn-Hippu sekä lappalaismix Vendi.

Harjoitteluna tehtiin pätkissä Pirkon laatima rata (ilman niitä kirjaimia), josta pujottelu korvattiin muurilla ja aidalla. Ensin otettiin kolme estettä (jotkut harjoittelivat sylikäännöllä putkeen lähetystä, toimi hyvin). Sitten neljä seuraavaa (eli putkelle lopetus) ja lopulta koko rata. Huomioitavaa oli, että radan kääntyminen pitkän putken jälkeen, eli mieluiten valssi tai persjättö (olan yli otto, ohjaus käden vaihto) ennen ko putkea.

Harjoitus sujui ryhmäläisiltä hyvin! :)

Lisäksi harjoiteltiin erikseen pujottelua, joka myös alkaa olla jo hyvällä mallilla.


tiistai 14. elokuuta 2007

Oulu KV kutsuu


eli neitit on ilmoitettu näytelmöimään Ouluun (ts Kempeleeseen).

Agi-kisoja


Ilmoitin Merrin Maaningan kisoihin (25.8.), siellä on 2 starttia jotka tuomaroi Marja Lahikainen. Lisäksi Mersu agiliitää kotikentällä tulevana vkonloppuna 4 kisaa. Toivottavasti koiruus pysyy nahoissaan ja hallinnassa, siis ainakin sen lähdön verran...

Juoksun teko


Nemi on tehnyt juoksuaan jo viikko tolkulla. Alkukesästä lähtien se on merkkaillut yhä enemmän ja enemmän. Ja viime aikoina mä olen seuraillut koiraa erityisen tarkkaavaisesti, jopa naurettavuuteen asti, että milloin juoksu alkaa (Nemi välillä liehakoi Merriä samaan tyyliin kuin juoksussa ollessaan, mikä on lisännyt kuvitelmiani juoksun alkamisesta. Samoin putsannut itseään -muka- tavallista enemmän. Merri on haistellut Nemin takapäätä jne..). Mutta nyt saa riittää, eiköhän se juoksu sieltä joskus tule - ja sen sitten varmasti huomaa verijälkinä lattialta (ja seinistä, sängynpeitteeltä, matoilta, jne..).

Edellinen juoksu oli siis maaliskuussa. Viime vuonna vastaavasti huhti- ja lokakuussa.

Vapaa viikonloppu


Edellis viikonlopun (vko 32) koirat lomailivat Raahessa, hyvien ruokapatojen ääressä - ilman loppu laumaa. Ilman treenejä, näytelmiä ja kisoja. Tavis-koirina, ollen, lenkkeillen ja syöden.

maanantai 13. elokuuta 2007

Epikset elokuussa



Käväisin keskiviikkoiltana koirien kanssa Okk:n epävirallisissa agikisoissa, jotka tuomaroi Jukka Yliruokanen.
Kisasin molempien koirien kanssa mölliradan ja Merrin kanssa sitten vielä kilpailevien radan (joka menikin täysin penkin alle, Merri mm lähti kesken pujon pois (otin uusiksi) ja teki lentokeinun (otin senkin uusiksi) ...

Möllirata yllätti, siinä oli pujottelu. Nii-in. Säännöissä sanotaan seuraavalla tavalla: "mölliradalla ei kontakteja eikä rengasta" eli ei mitään lupausta siitä, että pujottelua ei olisi. Mietin loppuun asti, että jättäisinkö pujon Nemin kanssa väliin, mutta koska seuraavalle esteelle vienti olisi ollut turhan pitkä - ja homma olisi mennyt omituiseksi tuosta syystä, niin päätin kuitenkin ohjata koiran pujotteluun. Ohjaus meni huonosti, tuota pitäisi harjoitella kovasti, että saisin koiran sujuvasti pujoon sisään, ilman houkutteluja ja ylimääräisiä kaarroksia (siis koira kaartelee, en minä).

Mutta palataanpa hetkeksi Merriin. Sen kanssa möllirata sujui hyvin, virheittä. Ihanneaika alittui hieman yli 25 sekuntia. Lopussa oli loppusuora, ja palkka odotti, mutta ei Merri hirmu hyvin irronnut, kun ei tiennyt että palkka odottaa..

Ai niin, ja mölliradalle mentäessä Merri pysyi hieman paremmin lähdössä kuin kilp.radalle, jossa mun piti käskyttää sitä useaan kertaan pysymään lähdössä. Pysyi kyllä sitten jollain lailla, mutta parempikin pysyminen olisi voinut olla.

Nemin kanssa lähtö oli hyvä, siis siinä mielessä, että se pysyi lähdössä - todella ihanasti. Silittelin sitä hetken kaulasta, kun se istui siinä, ja sitten siirryin odottamaan 2 -hypyn kohdalle. Kuvittelin tekeväni hyvän lähdön, mutta kissan viikset. Sillä, Nemi kyllä pysyi hyvin lähdössä, mutta sen katse olikin kiinnitettynä putkeen, joka odotti kutsuvana suoraan kahden ekan hypyn jälkeen. Mikäs siinä, jos sinne olisi pitänyt mennä... mutta kun ei pitänyt. Koira kyllä kääntyi putken suulla pois, kun käskin, mutta sen verta kerkesi sinne kurkkaamaan, että siitä tuli hyl (mikä mölleissä tarkoitti 10vp).
Käännös oikeaan putkeen, ja sieltä sitten se pujottelu. Mutta pujoon meno ei ollut sujuva, joten kiellosta 5vp. Pujottelu meni kyllä hyvin, jahka koira malttoi mennä sisään ja alkaa työskentelemään. Sitten meni kotvan aikaa tosi hyvin, mutta yhden putken jäljiltä olin sen verta myöhässä ohjauksessa (ja itsekin), että sain koiran kyllä hyppäämään suoraan edessä olleen hypyn, mutta en kääntöhyppyä, joten siitä taas kielto (5vp). Sitten oli vain loppusuora, jonne Nemi irtosi u p e a s t i.
Tulos 20vp ajan alittuessa noin 17 sekunnilla.

Loppuun vielä Eskelisen Sarin ottamia kuvia epiksistä,


Nemi.


Nemi.


Merri


Merri


Merri.


tiistai 7. elokuuta 2007

Jatkoryhmä..


...ei treenannut vielä tänään, sillä yksikään koirakko ei päässyt harjoituksiin. Toivottavasti tapaamme ensi viikolla agiliitelyn merkeissä 

Ns. alkeisryhmäläiset



Tänään jatkuivat Kiiko/lappalaistreenit Sammalojan kentällä. Alkeisryhmäläisistä oli paikalla lpku-Kita ja slku-Nalle sekä bonus-koirana slku-Ruka.

Harjoiteltiin pujottelua erillisenä sekä sylikääntöä tällaisen radan avulla:

Aluksi tosin ohjaajat saivat miettiä (ennen kuin mainitsin mitään sylikäännöstä) miten ohjaisivat koiriaan ko ratapätkällä. Ja kokeillakin mietintöjään. Ja sitten otettiin neljä ensimmäistä estettä uusiksi hieman toisin ohjaten. Eli palkka odotti aluksi (ohjaajan kädestä) 2 esteellä, jotta koira saatiin "käteen". Sitten esteen takana, eli 3 ja 4 esteen jälkeen (palkka (nami tai lelu) mulla, ei enää ohjaajalla).

Koirakot olivat kehittyneet kesän aikana, eli selvästi kentällä on käyty vaikkei ohjattuja harjoituksia olekaan ollut. Hyvä, hyvä - niin sitä pitää

maanantai 6. elokuuta 2007

No nyt se on totta - ja virallista :) :)


En olisi uskonut, että se näin äkkiä käy toteen. Luulin, että byrokratian rattaat olisivat hitaammat. Mutta. Uskottavahan se on kun omin silmin näkee: 25.7.2007 KANS MVA Lukee Koiranetissä Merrin tietojen kohdalla 

lauantai 4. elokuuta 2007

Nemin ryhmätreenit jatkuu - agia Haukkiksella pe 3.8.



Nemin kanssa agiliitämässä Haukkukeitaalla, heinäkuun tauon jälkeen Okk:n agiharkat jatkuvat taasen. Ja tauon jälkeiseen ekaan kertaan päästiin jopa paikalle (ens viikolla ei päästä treeneihin, kun allekirjoittanut istuu junassa matkalla kohti Helsinkiä ja koirat lomailevat Raahessa/Siikajoella).

Jäipä treeneistä hyvä mieli, sillä Nemi oli vauhdikkaalla tuulella (pysyen kuitenkin lähdössä paikallaan), irtoili hyvin esteille ja yhteen kohtaan toivottu sylikääntökin sujui hyvin! Sylikääntö -kohtaa traanattiin muutama kerta lisää, jotta saatiin käännös hieman pienemmäksi.
Ainoa miinus oli, että radan aloituksena ollut rengas tuli alitettua kerran - muut kerrat se kyllä sujui hyvin. Mutta tuosta näki ettei se rengas vielä ole selvää pässinlihaa kakrulle

Lisäksi harjoittelin pujottelua, erillisenä. Ja tulipa huomattua että normi mittaisten keppien kanssa on lieviä vaikeuksia remmin kanssa. Eli yksi kerta meni sutturoinniksi oman remmisekoiluni takia. Nemi kyllä pujotteli hyvin.

edit: Tässä vielä Eevalta () saamani ratapiirrustus perjantain harkasta.

Sylikääntö tehtiin 8 aidan kohdalla (jonka likellä oli myös puomi, jonne epäilin Nemin sinkoavan, mutta eipä tuo sinne kuitenkaan karannut). Putkelta toiselle koiruus irtosi ihan hyvin, ja vastaanotin sen 6 hypylle ja siitä sitten ohjasin etiäpäin.

Agia to 2.8. Sammalojalla



Ajattelin, ettei  tarvi ajella Haukkikselle asti niin treenataanpa Sammalojalla (kun Merrin ryhmän kouluttaja ei päässyt vetämään treenejä) ja samalla tietysti itsekkäästi ajattelin, että voin treenata Neminkin.. Noh, nämä toki tuli tehtyä. Mutta myös raahattua kaksistaan Pirkon kanssa esteet kentälle ja takaisin.. mutta tehtiin me toki muutakin, eli harkattiin tehokkaasti. Torstai-ilta kuluikin sitten kentällä (meniköhän meillä pari kolme tuntia yhteensä.. ?) agiliitelyn merkeissä.



Harjoitus pohjautuu edellisviikkoiseen Merrin ryhmän treeniin. Tämä oli siis treenin aloitus, tosin tuon pitkulaputken tilalla oli keinu. Halusin siis kokeilla tuota ohjausta niin, että keinun tilalla on joku este joka vetää Merriä hieman paremmin puoleensa. Tuo punainen pläntti kuvassa tarkoittaa sitä, että sutturoin noilla main itse koko harkan ajan - olipa Merri missä tahansa. Ajatuksena oli siis päästä itse mahdollisimman vähällä liikkumisella, ja saada koira esteelle nro 4 niin että este nro 2 jää minun ja koiran väliin. Eli koira irtoamaan sinne.. 
Muutamia kertoja piti treeni tehdä, että sain koiran menemään (sylikäännöllä) hypyt 2 ja 3. Putkeen se irtosikin jo aika hyvin.




Nemille harjoitus näytti tältä. Eli olin 2 esteen kohdalla naama koiraan päin ottamassa koiraa vastaan. Siitä peruutus ja haltuunotto käsky ennen kuin koira hyppäsi 2-hypyn, hyppykäsky ja vippaus 3-hypylle sekä käsky putkeen. Kun kolme ekaa estettä sujui, niin putkeen Nemi irtosi kyllä jo ihan hyvin.



Tämä harkka oli myös Nemille. Taas olin 2 esteen kohdalla koiran lähtiessä liikkeelle. Katse koiraan ja käskytystä, oma liikkuminen kohti putkea - ja kun koira putkessa niin persjättö ja käskytys hypylle ja putkeen. Jos yhtään ennakoin ja en liikkunut putken suuta kohden (sitä josta piti mennä sisään), niin vedin liikkumisellani Neminkin mukanani.

Lisäksi Nemi harjoitteli yksittäisinä pujottelua ja rengasta, jotka molemmat sujuivat hyvin.



Merrille tein tällaista paikallapysymis (koira palautetaan aina takaisin paikalleen jos se varastaa lähdössä) & pujo/putki -treeniä. Menin itse putken puoleen väliin ja sieltä lähtö liikkeelle. Putken ja pujon kohdalla piti tehdä ohjaus-mutka, sillä Merri ei osaa itse hahmottaa ja hakea tuosta vielä pujoa itsenäisesti.

Lisäksi harjoittelin Merrin kanssa putkiin syöttöjä (molemmat putket), pallo palkkana.

torstai 2. elokuuta 2007

Yhdistysaktiivit



Muhokseltahan se aikoinaan lähti. Tai ihan alunperin vain siitä, kun näin Salmen ilmoituksen postituslistalla, että olisiko kiinnostuneita tulemaan lehtitoimikuntaan. Ja olinhan minä, minä joka en saanut kovinkaan kummoisia numeroita äidinkielen aineista. Ja siitä, kun  Oulun suunnalla kyselin, että missä ihmeessä kaikki lappalaiskoirat oikein piileskelevät. Tuolloin asuimme Peltolassa, ja meni yli puoli vuotta enkä nähnyt ketään muuta lappalaiskoiraa kuin omamme. Ajatus tuosta tuntuu nyt aika kummalliselta, lappalaiskoiriahan on joka suunnalla. Jonkin ajan päästä näin Peltola-Värttö alueella pari suomenlapinkoiraa - mainiota.
Oulussa ei tapahtunut lapikas-rintamalla oikein mitään, kunnes saatiin jonkinlainen tapaaminen Muhokselle. Jossa Minna taisi ehdottaa minua alaosaston toimintaan mukaan. Josta lähtien koetin kehitellä jotain treenejä yms alueen lappalaiskoirien päänmenoksi.

Jossain välissä mukaan tulivat myös www-sivut, niiden uudistus ja päivitys. Sitten jäin pois lehtitoimikunnasta, kun en ollut hetkeen aikaan kirjoittanut lehteen mitään.. ja toisaalta tiesin miten homma toimii, joten juttuja tulee lehteen aina silloin tällöin naputeltua - ilman sen kummemmin missään toimikunnassa oloakin.

Sitten Meri jäi pois hallituksesta, ja sinne tarvittiin joku rlk-edustaja. Eli valvomaan ruotsinlapinkoirien etuja.. (roduilla ei siis ole kiintiöpaikkaa hallituksessa, jäsenet päättävät äänillään keitä hallituksessa on) Onneksi Virpi innostui asiasta, joten minun ei tarvinnut. Paitsi, että kun minä ehdotin Virpiä hallitukseen - niin pienen empimisen jälkeen suostuin, kun Virpi ehdotti minua.. ja näinpä ollen päädyin hallitukseen varajäseneksi vuodeksi. Ja sitten vielä toiseksi vuodeksi (kiitos Sari & Arja).

Mutta. Jossain vaiheessa tätä vuotta ajatuksiin hiipi ajatus, että entä jos vaan jäisin pois kaikesta? Olisiko se mahdollista? Homma lähti vyörymään sitten oikeastaan webbisivujen kautta. Ne uudistettiin, eikä minulla ole niiden kanssa enää mitään tekemistä. Päätin samalla jättäytyä  pois alaoasto hommista, ainakin näkyvästä osasta eli yhteyshenkilön roolista. Hallituksessa varajäsenen pesti on aina vuosi kerrallaan, joten ensi vuodelle en ole enää ehdolla - sieltä jään siis pois ihan luonnollisen poistuman kautta.
Hallitustyöskentely sinällään on mielenkiintoista, kokoukset (pitkiä mutta) mukavia. Mutta kokousmatkat täältä katsottuna turhan pitkiä. Kokoukset kun ovat olleet Vääksyssä ja Jyväskylässä sekä kerran Nurmijärvellä, Seinäjoella ja Kalajoella (siis ne missä olen käynyt, lisäksi olisi ollut Riihimäellä ja Hyvinkäällä).

Luultavasti joskus vielä palaan johonkin "hommaan", mutta ensi vuonna ajattelin olla ihan vaan "tavis". Jos siinä suinkin vain onnistun.. tosin ihan tavikseksi en taida kuitenkaan päästä, sillä tarkoitus on kouluttaa agiliitoa okk:lla ja olla toimitsijana agikisoissa.

Niin ja ruotsinlapinkoirista höpisen varmasti edelleen kaikissa mahdollisissa käänteissä. Edelleen kun pistää korvaan, kun joissain yhteyksissä puhutaan kahdesta lappalaiskoirarodusta (esim Koiramme -lehdessä..). Kun on olemassa se kolmaskin, niin kerta.



Metallinouto


Sain vihdoinkin aikaiseksi metallisen noutokapulan hankinnan, eli löysin yhdestä Pori KV:n ostoskojuista yhden metallisen noutokapulan (eipä tarvinnut miettiä minkä kokoisen ostaa, kun myynnissä oli vain yksi - ehkä hieman pieni lapinkoiralle, mutta kyllä se harjoitteluun soveltuu). Ei sillä, että ikinä oltaisiin niin pitkällä tokossa, että metallisia noutokapuloita tarvittaisiin  Mutta ainahan sitäkin voi harjoitella...

Eipä siinä sinällään ollut mitään ongelmaa, kun sitä koirille näytin. Nemi ei noutoa vielä osaa muutenkaan.. ja Merri otti kapulan ihan hyvin suuhunsa - palkkion toivossa


Merrin kanssa olen treenannut muutaman kerran avo-versiota liikkeestä maahanmenossa. Seisomisessa en sitä tohdi tehdä, kun se seisominen ei ole niin varmalla pohjalla vielä. Toisaalta taas, kun Merri arpoo oikean liikkeen niin kyllä se ihan hyvin siinä paikallaankin pysyy. Myös luoksetuloa pysähdyksellä on hieman treenattu, tai sitä pysähdystä lähinnä. Tuossa taas oma tekniikan hiominen on vielä hieman hakusessa.

Niin ja tänäaamuna tehtiin 2+2min paikallaolo ennen ruokailua. Eli hieman ennen kuin ensimmäinen 2minuuttinen tuli täyteen niin koirat tulkitsivat mun venyttelyn luvaksi lähtä kupille.. joten komensin ne takaisin paikalleen ja aloitin kellon tutkailun alusta.. Sitten hieman yli 2 minuutin jälkeen päästin ne syömään. Tuossa asento oli istuminen.
Näillä keittiötreeneillä olen varmaan saanut Nemille iskostettua kohtuu hyvän paikallaolon - ainakin agitreenien lähtöön.