Aluksi harjoiteltiin pujottelua, vinokepeillä koirat hihnassa.
Molemmilla ryhmillä oli sama rataharjoitus, jota harjoiteltiin kunkin koirakon kohdalla tarpeen mukaan (sopivissa pätkissä). Tarkoitus oli siis jättää koira ensimmäisen esteen taakse ja mennä vastaanottamaan stitä putken taakse. Putkien välillä oli tärkeää 'ottaa koira haltuun' jottei se kirmaisi vastakkaiselle putkelle. Lopussa oli myös palkka, jotta saatiin koirat irtoamaan ('eteen' -käskyllä).
A- ja b -esteet lisättiin vielä lopuksi rataan. Niin, että ohjaajat lähtivät b:n kohdalta liikkeelle. Osa koirakoista lopetti radan ensimmäiselle putkelle asti, toiset juoksivat vielä loppuradankin.
Ensiviikolla harjoitusten aikaan tutustumme epävirallisiin agilitykisoihin Haukkukeitaalla.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti