Nemin kanssa agiliitämässä Haukkukeitaalla, heinäkuun tauon jälkeen Okk:n agiharkat jatkuvat taasen. Ja tauon jälkeiseen ekaan kertaan päästiin jopa paikalle (ens viikolla ei päästä treeneihin, kun allekirjoittanut istuu junassa matkalla kohti Helsinkiä ja koirat lomailevat Raahessa/Siikajoella).
Jäipä treeneistä hyvä mieli, sillä Nemi oli vauhdikkaalla tuulella (pysyen kuitenkin lähdössä paikallaan), irtoili hyvin esteille ja yhteen kohtaan toivottu sylikääntökin sujui hyvin! Sylikääntö -kohtaa traanattiin muutama kerta lisää, jotta saatiin käännös hieman pienemmäksi.
Ainoa miinus oli, että radan aloituksena ollut rengas tuli alitettua kerran - muut kerrat se kyllä sujui hyvin. Mutta tuosta näki ettei se rengas vielä ole selvää pässinlihaa kakrulle
Lisäksi harjoittelin pujottelua, erillisenä. Ja tulipa huomattua että normi mittaisten keppien kanssa on lieviä vaikeuksia remmin kanssa. Eli yksi kerta meni sutturoinniksi oman remmisekoiluni takia. Nemi kyllä pujotteli hyvin.
edit: Tässä vielä Eevalta () saamani ratapiirrustus perjantain harkasta.
Sylikääntö tehtiin 8 aidan kohdalla (jonka likellä oli myös puomi, jonne epäilin Nemin sinkoavan, mutta eipä tuo sinne kuitenkaan karannut). Putkelta toiselle koiruus irtosi ihan hyvin, ja vastaanotin sen 6 hypylle ja siitä sitten ohjasin etiäpäin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti