torstai 2. elokuuta 2007

Yhdistysaktiivit



Muhokseltahan se aikoinaan lähti. Tai ihan alunperin vain siitä, kun näin Salmen ilmoituksen postituslistalla, että olisiko kiinnostuneita tulemaan lehtitoimikuntaan. Ja olinhan minä, minä joka en saanut kovinkaan kummoisia numeroita äidinkielen aineista. Ja siitä, kun  Oulun suunnalla kyselin, että missä ihmeessä kaikki lappalaiskoirat oikein piileskelevät. Tuolloin asuimme Peltolassa, ja meni yli puoli vuotta enkä nähnyt ketään muuta lappalaiskoiraa kuin omamme. Ajatus tuosta tuntuu nyt aika kummalliselta, lappalaiskoiriahan on joka suunnalla. Jonkin ajan päästä näin Peltola-Värttö alueella pari suomenlapinkoiraa - mainiota.
Oulussa ei tapahtunut lapikas-rintamalla oikein mitään, kunnes saatiin jonkinlainen tapaaminen Muhokselle. Jossa Minna taisi ehdottaa minua alaosaston toimintaan mukaan. Josta lähtien koetin kehitellä jotain treenejä yms alueen lappalaiskoirien päänmenoksi.

Jossain välissä mukaan tulivat myös www-sivut, niiden uudistus ja päivitys. Sitten jäin pois lehtitoimikunnasta, kun en ollut hetkeen aikaan kirjoittanut lehteen mitään.. ja toisaalta tiesin miten homma toimii, joten juttuja tulee lehteen aina silloin tällöin naputeltua - ilman sen kummemmin missään toimikunnassa oloakin.

Sitten Meri jäi pois hallituksesta, ja sinne tarvittiin joku rlk-edustaja. Eli valvomaan ruotsinlapinkoirien etuja.. (roduilla ei siis ole kiintiöpaikkaa hallituksessa, jäsenet päättävät äänillään keitä hallituksessa on) Onneksi Virpi innostui asiasta, joten minun ei tarvinnut. Paitsi, että kun minä ehdotin Virpiä hallitukseen - niin pienen empimisen jälkeen suostuin, kun Virpi ehdotti minua.. ja näinpä ollen päädyin hallitukseen varajäseneksi vuodeksi. Ja sitten vielä toiseksi vuodeksi (kiitos Sari & Arja).

Mutta. Jossain vaiheessa tätä vuotta ajatuksiin hiipi ajatus, että entä jos vaan jäisin pois kaikesta? Olisiko se mahdollista? Homma lähti vyörymään sitten oikeastaan webbisivujen kautta. Ne uudistettiin, eikä minulla ole niiden kanssa enää mitään tekemistä. Päätin samalla jättäytyä  pois alaoasto hommista, ainakin näkyvästä osasta eli yhteyshenkilön roolista. Hallituksessa varajäsenen pesti on aina vuosi kerrallaan, joten ensi vuodelle en ole enää ehdolla - sieltä jään siis pois ihan luonnollisen poistuman kautta.
Hallitustyöskentely sinällään on mielenkiintoista, kokoukset (pitkiä mutta) mukavia. Mutta kokousmatkat täältä katsottuna turhan pitkiä. Kokoukset kun ovat olleet Vääksyssä ja Jyväskylässä sekä kerran Nurmijärvellä, Seinäjoella ja Kalajoella (siis ne missä olen käynyt, lisäksi olisi ollut Riihimäellä ja Hyvinkäällä).

Luultavasti joskus vielä palaan johonkin "hommaan", mutta ensi vuonna ajattelin olla ihan vaan "tavis". Jos siinä suinkin vain onnistun.. tosin ihan tavikseksi en taida kuitenkaan päästä, sillä tarkoitus on kouluttaa agiliitoa okk:lla ja olla toimitsijana agikisoissa.

Niin ja ruotsinlapinkoirista höpisen varmasti edelleen kaikissa mahdollisissa käänteissä. Edelleen kun pistää korvaan, kun joissain yhteyksissä puhutaan kahdesta lappalaiskoirarodusta (esim Koiramme -lehdessä..). Kun on olemassa se kolmaskin, niin kerta.



Ei kommentteja: