Niin, käväisin tosiaan lauantaina Merrin kanssa Maaningalla agiliitämässä. Sää oli hyvin vetinen, ensimmäisessä rataantutustumisessa satoi oikein urakalla. Että jos aiemmin oli kerennyt jotenkin välttämään kastumisen niin tuossa vaiheessa se ei enää vain ollut mahdollista...
Ko karkelot tuomaroi Marja Lahikainen.
Eka rata oli hyppäri. Merri pysyi kivasti lähdössä (menin parin hypyn päähän ennen kuin annoin luvan lähtä liikkeelle), mutta homma meni metsään jo neljännellä esteellä. Kolmannen hypyn jälkeen oli tiukka paikka (kolme aitaa lähekkäin) ja sain Merrin vedettyä kahdesta ansasta pois jopa sen oikean hypyn kohdalle - jonka se tietysti hyppäsi takaahyppynä... kun olisi pitänyt hypätä ns edestä...
Jatkoin sitten rataa muka radan omaisesti, mutta Merrin mielestä rata meni ihan erilailla kuin mitä Marja oli mitä ilmeisemmin ajatellut. Eli Merri porhalsi innoissaan lähimpään putkeen... ja kun huusin sen eri suuntaan niin sitten se rupesi ohjailemaan mua (tai ainakin yritti, ei siis roikkunut lahkeessa mutta kertoi voimakkaasti omia mieltymyksiään).
Toinen rata oli tosi kivan oloinen agilityrata. Mutta mitä tekeekään ohjaaja? Laatii typerän ohjaussuunnitelman ja munaa koko radan. Eli typeryyttä oli yrittää tehdä valssi pujottelun jälkeen ennen puomia -> koira kieltäytyi puomilta. Ja olettaa että koira irtoaa putkelle (kun irtosi edelliselläkin radalla) ja olla saattelematta se putkeen asti -> kielto putkelta. Kielloista johtuen aika ylittyi about 10 sekunnilla.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti