Jokunen päivä takaperin saavuttiin Skellefteån leirintäalueelle. Teltta-alue oli laskettelurinteen alaosassa ts juurella. Siinä kun asetuttiin aloillemme ja saapumispäivän iltapäivällä/illalla katselin kun joku koutsi istui penkillä rinteen alaosassa ja nuoria poikia juoksi rinnettä ylös alas. Selvästi oli mäkireeni menossa, en tiedä montako kertaa nuoriso joutui kipittämään ylös alas sitä mäkistä polkua. Siitä se ajatus sitten lähti... ja seuraavana aamuna (oltiin harvinaisesti joka kaksi yötä ko leirintäalueella joten aamulla ei ollut kiire purkaa leiriä) lähdettiin porukalla (yleensä telttaretkellä mä käytin koirat aamulenkillä) käyttämään Nemiä lenkillä ja käveltiin se rinne ylös - siinä oli kolme tosi jyrkkää osuutta ja välissä hieman loivempaa. Koiran kanssa jatkettiin vielä hissikuilu ihan ylös asti ja sitten seikkailtiin jollain kivillä ja kallioilla kunnes tultiin hieman alemmas rinneparkkikselle ja sieltä käveltiin tien kautta takaisin teltalle. Ajatus rupesi itämään ja pakkohan sitä oli kokeilla, että hyytyykö sitä täysin siihen mäkeen. Kävellen kun mentiin niin mulla oli sekä reppu (koiralle ja itselle vettä) että kamera ja kameralaukku ja mä en meinannut päästä niiden kansas joitain kohti kiipiämään ylös... ei siis ihan piis of nakki.
Mutta kun askelluksen otti sellaseks lyhyeks niin onnstuhan se. Ainut stoppi tuli kun jyrkimmällä osuudella lähti oikeanjalan lenkkari jalasta ja oli pakko pysähtyä laittamaan kenkä takas jalkaan ja kiristää nauhoja tiukemmalle. Tie-osuudella olikin mukava hölkätä liki koko matka alamäkeen, siinä sitten tein vähän jotain intervalleja, polvennostoja yms samalla kun hölkkäsin mäkeä takas teltalle.
Loppuaikana sitten välillä kattelin kun jotkut muut leirintäalueen asukkaat yrittivät juosta sen polun ylös, selvästi yli puolet epäonnistuivat aikeissaan. Ei se siis ihan mikään luuserimäkireeni ollu ;) Ei ole talven pjt-harkat valuneet hiekkaan ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti