Eetu kirjoitti fb-seinälleen näin (tänne talteen, kun fb on huono arkisto ja sieltä on vaikea myöhemmin etsiä jotain tiettyä kuvaa tai tekstiä).
Joidenkin matkojen ei haluaisi ikinä loppuvan.
Tämä ajatus oli tänä keväänä päällimmäisenä mielessä jo perinteeksi muodostuneen Ruotsin reissumme aikana, kun viimeistä kertaa ihastelimme Kikin kanssa Höga kustenin hienoja maisemia Skoleskogenissa, kun viimeistä kertaa nyyssimme Kikille vähän pekonia Scandicin aamupalalta (palkkioksi siitä kuinka hienosti ja hiljaa osataan odottaa hotellihuoneessa, kun me olemme syömässä) ja erityisesti kun viimeistä kertaa ajoimme Kikin kanssa pohjoiseen pitkin E-fyrania ja heitimme hyvästejä aivan liian nopeaan tahtiin vaihtuville tutuille paikoille aina Hudiksvallin 'ötökkäleirintäalueen' risteyksestä Sundsvallin ohitustiesillan, Örnsköldsvikin kummallisen kerrostalon, Umeån loputtomilta tuntuvien rondelien, Skellefteån jääkiekkopyhätön ja Vitbergetin tappojuoksuylämäen, Piteån väärin suunniteltujen ohituskaistojen, Luleån tutuksi tulleiden 'kotimaisemien', Tören sataman sekä lopulta Rolfin sahan ohi aina valtakunnan itärajalle saakka. Koskaan ei tuo matka ole tuntunut etenevän noin nopeasti. Liian nopeasti.
Eilen ja tänään on puolestaan kierrelty hyvästelemässä kotikontujen tuttuja paikkoja - viimeisenä tänä iltana Koitelinkosket, jotka tarjosivat parastaan keväisessä +2-asteisessa räntäsateessa.
Sydän särkyy katsoessa Kikin toiveikkaisiin silmiin ('Mihin sitten mennään? Onko siellä minulle joku tärkeä tehtävä? Onko siellä muikkuja?') tietäen, että vaikka mieli onkin kirkas ja intoa täynnä, ei tassu kestä enää. Yhtä kamalaa on tietää, etten voi enää auttaa enempää, vaikka Kiki on aina itse ollut omista vaivoistaan huolimatta auttamassa, kun olen nyrjäyttänyt saman vasemman nilkkani kuudetta kertaa, katkaissut käteni juostessani tyhmyyksissäni ilman nastalenkkareita mustalla jäällä tai kun väärä tuomio pilaa Skellefteå AIK:n tai Liverpoolin voittomahdollisuudet.
Ikävä tulee Kikin äärimmäisen huolellista ja systemaattista tapaa nuuskia kaikki uudet hajut järjestyksessä ja mahdollisimman tarkkaan; Kikin tapaa olla aina ensimmäisenä auttamassa jos jollain on jotain hätää; Kikin tapaa kertoa asioistaan omilla hyvin omintakeisilla ilmeillään ja äänillään; Kikin uskollista kirittäjän ja PT:n roolia juoksuharrastuksen parissa; Kikin tapaa suorittaa annettuja tehtäviä (ja keksiä niitä itse silloin kuin niitä ei anneta) sekä erityisesti Kikin 'Mää itte!' -asennetta, josta pidettiin kiinni aina loppuun asti. Ikävä tulee Kikiä.
Kiitokset Merja-kasvattajalle aivan ihanasta koirasta!
Hyvää matkaa, Kiki! Määränpäässä tassuun ei satu enää.
Vauhtinallen Aika Pakkaus, "Kiki"
23.2.2016 - 6.5.2026
Tämä on siis kirjoitettu/julkaistu 6.5. joka pitää mielessä, kun tekstissä viitataan ajankohtiin "tänään ja eilen".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti