perjantai 30. elokuuta 2019

Viimeinkin eli joulu kesällä


Me ostettiin (kauan haavailemani ja jossittelemani) ensimmäinen järjestelmäkamera huhtikuussa 2012. Ihan sattumalta käteen tarttui Sony (a-sarjaa), ja vasta myöhemmin opin, että jos oltaisiin ostettu Canon tai Nikon niin objektiivimaailma olisi ollut paljon helpompi. Ainakin saatavuuden osalta siis.

Aluksi oli vain kittiputki ja sen seurana yks peruszoomi (DT 18-55mm F3.5-5.6 SAM & Minolta AF 75-300 F4.5-5.6 D). Kiusasin kaikkia valokuvausta harrastavia kavereitani kysyen kaikkea tyhmää (julkinen anteeksi pyyntö :)). Opin vähitellen, että pitäisi olla jotain valovoimaa - ja että noissa olemassaolevissa putkissa sitä ei ole. Surffasin kameraliikkeiden verkkosivuja, ja lopulta ostin ensimmäisen valovoimaisen putkeni: SONY 50MM DT F1.8, jota en kuitenkaan oppinut oikein käyttämään kun siinä ei ollut zoomia,

Sitten rupesin haaveilemaan jostain muusta ja surffasin paljn lisää.
marraskuu 2013: entä jos, putki pohdinta jatkuu, päätös

Eli huomasin, että "kaikki" kuvaavat 70-200 mm 2.8 putkella, mutta sen hinta tuntui käsittämättömältä [Sonyn omaversio maksaa tälläkin hetkellä yli 3600 €]. En ostanut tuota vaan "mötkylän" eli Sigma 24-70 mm f/2.8 EX DG HSM Sony, jossa sain hieman zoomia ja valovoimaa. Tuolla putkella kuvasinkin paljon erilaisissa koirakarkeloissa.

Yhdeltä Japanin reissulta ostimme käytettynä tämän Sigma 17-50mm f/2.8 EX DC HSM Sony, josta tuli todella kiva jokapaikan putki. Se on kätevä reissuissa ja missä vaan (paitsi ehkä häirikkönä kisoissa).

Huhtikuussa 2015 otin ensimmäiset raw-kuvani ja alku oli melkoisen takkuista eikä vähiten siksi ettei läppärini oikein jaksanut pyörittää isoja raakakuvatiedostoja (kone on vaihtunut tässä välissä, mutta ongelma ei varsinaisesti poistunut). Nykyisin kuvaan lähes aina raweja (arw sonylla), koska onhan niissä paljon enemmän editointivaraa kuin pelkissä jpg-tiedostoissa. Samalla toki kuvieneditointi aika on pidentynyt huomattavasti.

Tällä varustuksella pärjättiinkin pitkään todella mainiosti. Kunnes vuosi sitten keksin, että joko olisi aika hankkia täyskennoinenkin kamera cropin rinnalle? Ja niinpä ostin kaverilta (käytetyn siis) a-sarjalaisen (a900) samaan kauppaan kuului myös Minolta 50mm F1.7. Toisin kuin monta vuotta aiemmin niin tuota lyttynokkaputkea (kiinteä 50) on tullut käytettyä tosi paljon ja saahan sillä hyviä kuvia.

Kameramaailma on (siitäkin) kummallinen, että saman valmistajan putket eivät käy kaikki päikseen toisten kameroiden nokkiin. Eli siis vaikka ties mitä putkia on tullut vuosien varrella hankittua, niin talossa olevista aa-ysisataseen sopii vain nuo Minoltat ja "mötkylä". Zoom Minoltaa on tullut käytettyä tosi vähän (uuden kameran kaverina), joten isoin osa kuvista on otettu viiskymppisellä.

Huolimatta siitä, että "uus" kamera on joiltain osin ns karvalakki malli verrattuna aiempaan (a55), josta löytyy valmiita kuvausohjelmia (urheilukuvaus, yökuvaus, makrokuvaus, auringonlasku, ...), videointimahdollisuus ja sarjatulitus niin silti viimeisen vuoden aikana olen kuvannut enemmän a900 -kameralla.

Jossain vaiheessa sitten päätin, että vaikka se kirpasisikin kukkaroa, niin ehkä kuitenkin ostaisin sen the putken (70-200mm F2.8), mutta asiahan ei ollutkaan ollenkaan niin yksinkertainen. Koska näiden vuosien aikana kun olen kuvausta harrastanut niin Sony on panostanut a-sarjan sijasta ns e-sarjan kameroihin ja objektiiveihin eikä haaveputkea enää löydy valokuvausliikkeiden valikoimista. Tai siis löytyy ilmeisesti tuota Sonyn omaa huippuversiota, mutta ei Sigman tai Tamronin kaltaisten yleismerkkien valmistamana.

Ahkera nettikirppisten ja fb-ryhmien seuraaminen tuotti vihdoinkin tulosta, koska löysin kuin löysinkin Sigman version tuosta himoitsemastani putkesta. Käyttökokemus kyseiseen objektiiviin on vielä hyvin pieni, vain se mitä testasin sitä kauppoja tehdessä.



Nyt pitää vain "kuumeisesti" katsella, että missä zempaloissa voisin käydä testailemassa uutta ostostani.

Sony a900 + Sigma 70-200 2.8


(tarina siitä mitä tehdä kun veronpalautukset kilahtelevat tilille paljon ennen joulua)

torstai 29. elokuuta 2019

Fiilis talteen

Kuten jo mainitsin, niin ilmoitin Kikin nose-epiksiin josko saisin hieman nostettua nosemotivaatiotani. Pari edellistä päivää ennen epiksiä pohdin kuumeisesti, että peruuttaisinko osallistumiseni koska olin ollut koko viikon enemmän tai vähän flunssassa ja sunnuntaille oli povattu vesisadetta. Päätin kuitenkin mennä, vaikka epäilin että luultavasti sitten jäisi tanssitreenit väliin (niin kuin jäivätkin, olisin kyllä ehtinyt sinne, mutta en jaksanut lähteä - tuskinpa Kikikään olisi jaksanut enää paljoa treenata).

Saavuin Pohjois-Suomen Turvapuiston parkkipaikalle hyvissä ajoin ja ehdin käyttämään Kikin lenkillä ennen kuin parkkipaikka täyttyi muista osallistujista ja epikset saattoivat alkaa. Alueella oli neljä etsintäaluetta, kaksi tuomaria työskenteli yhtäaikaa. Porukka jaettiin kahtia ja alueelle mentiin pareittain. Parkkipaikalla oli yksi haju ns alkuhajuna. Sitten kun mentiin parin kanssa odottelualueelle niin siellä oli harjoituksena yksi haju, mikä kerrottiin alueeseen tutustuttaessa, että mistä se löytyy. Tuolta odotusalueelta mentiin sitten etsintäalueille. Kun kumpikin koirakko  oli suorittanut kaksi etsintää niin poistuttiin takaisin parkkipaikalle. Tämä järjestely siksi, koska jos takana olleella etsintäalueella ollut olisi poistunut liian aikaisin niin se olisi voinut nähdä piilon / etsinnän / löydön etummaisilta etsintäalueilta.

Kiki oli parissa numero viisi ja me mentiin ensin kahteen ulkoetsintäalueeseen (toisessa oli ajoneuvoetsintä ja laatikkoetsintä). Parkkipaikan hajulähteen Kiki kyllä löysi mutta innostui siinä (betonikoroke) esittämään lähinnä takapäänkäyttöharjotuksia eli oli kuin se olisi ollut vati tms ...

Edellisen kerran oli tosiaan nosetettu niissä Nose-Iltamissa Iissä heinäkuun lopulla. Siellä oli kuuma eikä Kikiä oikein napannut koko nosetus. Taisi se "laatikoilla" onnistua ihan hienosti, ja jossain muualla mutta muuten meinasi tulla -ja tulikin- turhaumaa yms. En siis oikein tiennyt mitä olettaa, mutta ajattelin, että samapa se oli mennä treenimielessä testailemaan ja aktivoimaan samalla koiraa.

Odotusalueella Kiki löysi hienosti eucapiilon. Lisäksi se tarjoili mulle temppuina muun muassa portaalle peruutusta ja muuta odotusajan aktiviteettia.

Tuomari Tarja laittamassa piiloa.

Hetki ennen kuin nostan käteni ... "Löytö!" 

"Ulko 1. 25/25p. 0 virhepistettä. Aika 54:50.
Nosta käsi selvästi ylös"

Aah, en ole tarpeeksi harjoitellut sitä että pitää ilmoittaa viittaamalla löytämisestä. Ei olla ylipäänsä tosiaan treenattu aikoihin. Plus että olin varsin hämmästynyt sekä siitä, että Kiki teki löydön, näytti sen mulle niin selkeästi jopa itsekin tajusin, joten löydön näyttäminen oli epävarma kun en luottanut meihin parina tarpeeksi."

Ekan etsintäalueen toinen piilo.

Tähän alueeseen kuului myös pitkä seinä ja sitten tuo konttien väliosuus ja tuo paikka tietysti missä hajukin oli. Kiki marssi vauhdilla sen seinän ohi, pyöri hetken tuossa oikealla alueella ja kertoi sitten mulle missä haju oli. Vähän niin ja näin toki, että alue pitäisi etsiä paremmin - tai jotain - mutta en jaksa nyt välittää siitä kun Kiki kuitenkin teki töitä, ja löysi ja oli erityisen pätevänä 💗💗

"Ulkoetsintä 2. 25/25p. 0 virhepistettä. Aika 45:9
Koiralla todella hyvä ilmaisu."

Kummankin etsinnän jälkeen, alueen ulkopuolella palkkasin koiran. Mutta erityisesti tämän toisen etsinnän jälkeen Kiki oli ihan pähkinöinä. Kun olin sitä myös itsekin. Loistettiin siinä sitten kilpaa kun oltiin erityisen päteviä ja tyytyväisiä itseemme, tai jotain. Kiki kantoi hetken aikaa polleana palkkarasiaansakin eikä meinannut housuissaan pysyä kun kehuin koiran maasta taivaisiin.

Mainio tunne kun Kiki osaa ja löytää ja ilmaisee ja mä en tolloile vaan tajuan / osaan lukea koiran ilmaisun. Kiki kun on itse kehittänyt oman tapansa kertoa missä euca on, joten mun tehtävä on "vain" osata "kuulla" kun se sen kertoo :-)

Sitten oli vuorossa odottelua. Laitoin koiran autoon. Vettä satoi välillä enemmän ja välillä vähemmän. Kun kaikki kahdeksan paria olivat suoriutuneet ekoista etsinnöistään niin vaihdettiin alueita. Tuomarit pysyivät toimissaan ja ykköspari meni alueelle jne niin että lopulta oli taas meidän vuoro. Tällä kertaa oli tosiaan vuorossa laatikko- ja ajoneuvoetsinnät.



Noita hauskoja keltatakkisia miehiä ei ollut parilla ekalla alueella, ei ainakaan niin lähellä / selkeästi. Yks ukko joka toljotti alueelle oli Kikin mielestä selvästi häiritsevä, hieman harmitti myöhemmin kun en tajunnut olisinko saanut käydä näyttämässä sen Kikille ennen etsintää? Että se ei ollut epäilyttävä / pahis. Noh, tuskin se olisi mitään auttanut, koska vesisateen vaan yltyessä Kikiä ei oikein napannut enää. Laatikoista se oli kyllä kiinnostunut mutta ennemminkin hieman riehakas kuin olisi  selvästi etsinyt hajua.

"Laatikkoetsintä. 0/25p. 3 virhepistettä. Väärä löytö. Laatikoiden tuhoaminen.
Rauhallinen mutta turhautunut etsintä."



Tuomari Minna laittamassa piiloa.

Ajoneuvoetsinnässä Kiki jatkoi turhautumistaan. Se myös häiriintyi perässä kulkevista ihmisistä ja tutustui ohimennen myös tuohon vieressä seisseeseen harmaahousuiseen mieheen. Aika loppui kesken. Vielä senkään jälkeen kun tuomari oli kertonut missä haju on niin Kiki ei kiinnostunut sen paikantamisesta. Ihan lopuksi kävin alkuhajulla niin että Kiki löysi sen jotta sain kuitenkin palkattua koiran tästä vikastakin hommasta (mikä ei mennyt ihan putkeen).

"Ajoneuvoetsintä. 0/25p. 3 virhepistettä, 2 hyppäämistä, ravistelu. 
Turhautui etsintään"

Kiki siis ravisteli märän turkkinsa kesken etsinnän. Kokeen jälkeen kun porukalla juteltiin niin todettiin ettei se tuossa tilanteessa ollut virhe.

Huolimatta siitä ettei Kiki jaksanut tehdä töitä enää laatikoilla ja ajoneuvoilla niin olin ihan älyntyytyväinen niihin kahteen ekaan etsintään. Turnauskestävyyttä vaan reenimään (eli enemmän reenejä), joten ehkä me joskus tulevaisuudessa voitaisiin harkita oikeisiinkin kokeisiin menemistä?!?!

Kaikista kuvista suuret kiitokset Virva Pietilälle :-)

jl 15/19

Aamulla käytiin pururadalla juoksemassa 3,2 km. Sitä ennen käytettiin kumpikin koira aamukävelyllä ja sitten jätettiin Nemi kotiin syömään aamuruokaansa ja ajeltiin Kimmokkeen pihaan mistä tehtiin se pururatakierros.

hn 19/19

Kampailin Nemiä muutama päivä sitten.

CM

Buhuu. Mitäs mä nyt katsoisin kun mun kolmetoista kautta kestänyt Criminal Minds -maraton / addiktointi päättyi juuri? Tätä ennenhän ahmin kaikki jaksot Greyn Anatomiasta mitä tuolta Canal plussan (whatever) netti-tv-paketista löytyi.

tiistai 27. elokuuta 2019

Heräteostos

Joskus tulee toimittua sukkelaan.

Joskus olen kyllä melkoinen tuuliviiri.

Ihan vähän aikaa sitten mietin, että voisin työntää rallytokon jonnekin syvälle ja heittää lapiolla hiekkaa päälle enkä katsellakaan enää siihen suuntaan.

Nyt sille ei anneta kuitenkaan mahdollisuutta, koska nappasin Kikille just ryhmäpaikan Oulun koirakerholta rallytokosta. Harkat ovat maanantaisin klo 19.30 (-20.30). Ensimmäiset reenit ovat 9.9.

Näihin treeneihin ei tarvinnut talkoilla tai mitään, eli en hakenut ryhmäpaikkaa normaalissa ryhmäpaikka haussa vaan seuran fb-ryhmässä oli ilmoitus että muutama vapaa paikka olisi jaossa ensimmäisille onnekkaille/sukkelille. Toki olen muutaman talkoopisteen hankkinut, mutta niiden "avulla" hain sen koiratanssiryhmäpaikan.

maanantai 26. elokuuta 2019

Petaa, petaa

Kiki meinaan. Just nyt makkarissa, ja yöllä moneen otteeseen sängynalla tai sängyn vieressä. Eikä aamulla poloselle ruokakaan maistunut (ei koskenutkaan ruokaansa).

Yritin käydä aamupäivällä koiran kanssa reenimässä, mutta siitä ei tullut kyllä yhtään mitään. Liian nälkäinen koira? Keitti kyllä -koiralla- niin yli eikä keskittymisestä ollut puhettakaan.

Kynsiä ja erikoisruokaa

Muutama päivä sitten huomasin, että lenkillä Kikin toisen takajalan kannuskynteen oli jäänyt joku heinärypäs kiinni. Irroittelin sen kasviston varovasti koirasta ja huomasin samalla, että vasemman takajalan kynsi näytti hieman epänormaalilta. Jottei kynsi repeäisi yllättäin ja olisi sitä myöten kivulias niin käytin pikkukoiran tänäaamuna eläinlääkärissä, jotta JokuViisas sanoisi mitä sille kannattaisi tehdä.

Kiki oli hieman lihonut edellisestä puntarilla käynnistään, tosin en ole ihan satanakki että oliko se kunnolla siinä painomittarialustalla ... enivei painoi 12 kg (valjaiden kanssa).

"Kikin kynnet ovat hyvässä kunnossa. Takakannuksissa kynnet ovat vähän pitkät ja vasemmassa kannuskynnessä kärjessä toinen puoli pehmeä. Kun kynsiä leikattiin pehmeä osa saatiin pois. Kynsi oli samanlevyinen kärkeen asti. Normaalisti kynsi kapenee kärkeä kohti. Tämä todennäköisesti aiheutti sen, että kärjen toinen puoli oli pehmentynyt, koska sarveiskudos ei ole normaalisti lähtenyt pois. 
Kannuskynnet voi pitää melko lyhyenä  ja niitä kannattaa leikata tiheämmin kuin muita kynsiä, koska ne eivät kävellessä kulu."

Samalla käynnillä ostin Nemille sitä erikoisruokaa.


yht. 125,64 €

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Tanssitaan talvellakin

Koska Kiki sai talvikaudeksi(kin) harkkapaikan Okk:lta koiratanssista. Harjoitukset ovat sunnuntaisin klo 17.30-18.30. Ensimmäiset uuden kauden/ryhmän treenit ovat 15.9.

Muorin yksityishieronta

Nemin käytin tosiaan keskiviikkona Suvilla hierottavana. Yllätyksekseni koira ei ollut niin jumissa kuin oletin sen olevan, mutta kyllähän siinä laseroitavaa / hierottavaa oli ettei käynti todellakaan turha ollut. Seuraavan kerran Nemi hierotaan syyskuun toisella viikolla kun sen ajan olin alunperin varannut koirille kesän alussa. Tuosta eteenpäin on tarkoitus hierotuttaa Nemi about kuukauden välein ja Kiki parin kuukauden välein (eli joka toinen kerta Kiki ja joka kerta Nemi, tai miten asia mahdollisimman vaikeasti ilmaistaisikaan ;-)).

ks 23/19

Kävin aamulla salilla.

perjantai 23. elokuuta 2019

Nappulaa

Vanhaa (vasemmalla) ja uutta Nutroa (molemmat lammasta).

Noniin. Nyt sitä uutta Nutroa sitten on. Kävin keskiviikkona hakemassa Muskettikoirasta 11 kilon säkin "tuttua" ruokaa. Paitsi, että ruoka näyttää eriltä kuin ennen samoin kuin säkin ulkoasu. Nappulat myös haisevat pahemmalle tai pistävämmälle kuin aiemmat. Lopullisen tuomion antavat tietysti koirat, eli jos sapuska sopii niille edelleen niin hankin tätä sitten lisää kun alkaa loppumaan, mutta riittänee nyt muutamaksi kuukaudeksi kuitenkin. Varsinkin kun annan koirille lihaakin (ja jos siirrän Nemin maksa/erikoisruokavaliolle niin sittenhän se ei näitä muroja jatkossa edes syö).


torstai 22. elokuuta 2019

Semmonen torstai

Ensin meni Kikin rallytreenin p*lleen (koira huusi ja haisteli). Sitten kun tulin kotiin niin Nemi oli pissannut eteisen matolle. Käytin Nemin lenkillä ja Kiki pääsi syömään, mutta Nemiä ei lenkkeily kiinnostanut, pissas kerran max kaks ja yritti reiluun puoliväliin asti lenkkiä kääntyä koko ajan takaisin kotiin. Kun tajusi lenkin kääntyneen kotiin päin käveli naru (flexi) suorana määrätietoisesti eteenpäin (eikä kakkinut tai tehnyt mitään lenkkiasioita). Kotona Nemi ei omaksi harmikseen saanut kuitenkaan ruokaa (koska oli syönyt jo iltaruokansa ennen kuin lähdin Kikin kanssa reeneihin).

Kikin käytöksen muuttamiseen pitää laatia sotasuunnitelmia. Mitään sellaista ns liian rajua (mitä se ikinä olisikaan) en halua edes yrittää mikä mahdollisesti laukaisisi pelkotilat takaisin päälle. Mutta näinkään ei voi jatkua koska koira uunottaa mua tällä hetkellä kuusnolla. Mun ongelmahan on se, että mä ajattelen liikaa muita - vaikka ei se tämänhetkinen tilannekaan voi hyvä olla toisten kannalta. Eli mun pitäisi päättää joku selkeä linja ja pysyä siinä eikä miettiä mitä muut siitä ajattelee ja sitä että prosessin aikana Kiki käyttäytyy enemmän tai vähemmän sikamaisesti kun ollaan matkalla kohti maalia.

Ainiin. Osa Kiki p*lystä saattoi johtua tänään siitä, että sillä oli kakkahätä. Käytin sen pikkukävelyllä kyllä ennen reenejä, mutta hyvin pian reenien jälkeen (loppuverkan aikana) pikkukoira meni kakalle.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Nosenostatus

Ilmoitin Kikin nose-epiksiin mitkä ovat sunnuntaina.

Ei olla reenattu noseilua sitten noseiltamien (kait olen niistä tänne kirjoittanut? Ne olivat heinäkuun lopussa Iissä). Lahjattomat reenaa jne.

tiistai 20. elokuuta 2019

Koiratanssipäivä

Osallistuin Kikin kanssa sunnuntaina Oulun koirakerhon (kuulemma jokakesäiseen, mutta meille ensimmäiseen) Koiratanssipäivään. Koiramaista menoa oli okk:n hallissa viitisen tuntia. Edellisen päivän ja yön koirat olivat koirahoitolassa koska allekirjoittanut oli lauantaina Koiteli Elää -tapahtumassa #suomenkauneinfestivaali. Mietin, että onkohan koira levännyt kunnolla vai stressannut siellä hoitolassa ja miten sillä on virtaa ja jaksamista olla hallissa ja treenata häiriössä, mutta Kikin jaksamisen suhteen huoleni oli turha :-)

Tärähtänyt kuva "majasta" hallissa. 

Tottakait ressasin taas myös sitä miten Kiki on siellä hallissa. Rallytokotreeneissä se ei osaa olla häkissä vaiti. Mutta omaan häkkiin se asettui yllättävänkin kivasti, toki se välillä jotain äänteli, mutta pitkiä pitkiä aikoja oli ihan hipihiljaa eikä sen käytöstä (varikolla) tarvinnut hävetä.

"Htm: positioiden vaihdokset 
Koreo: pieni harjoitus, puhetta
Käytä parviälyä jos on kysyttävää"

Koiratanssipäivään osallistui vajaa parikymmentä koiraa (tai jotain sitä luokkaa). Joten kun tehtiin yhteisharjoituksia niin koko halliin levittäytyi koirakoita, jonkin verran tuli tilanteita missä piti vähän tarkkailla missä muut tekevät etten vahingossakaan johdattanut Kikiä turhan lähelle muita - ettei se häiriintyisi eikä muut häiriintyisi Kikistä, mutta ihan kivasti saatiin treenit näiltä osin menemään. Kiki keskittyi enimmäkseen (muutamaa haisteluosiota lukuunottamatta, mutta kokonaisuutena ajatellen en pidä noita pätkiä suurina ongelmina) huippuhyvin. Jossain kohdin se komensi mua, multa palkkaa tai uutta käskyä - mutta näissäkään tilanteissa se ei siis häiriintynyt muiden tekemisestä, hallista, tilanteesta jne vai ennemminkin motkotti mulle hidasta palvelua ;-)



Päivä aloitettiin lämmittelyllä. Puhuttiin ensin erilaisista tavoista lämmitellä koira, siitä, että on tuikitärkeää että koira on verkattu ennen treenejä - ei pelkästään kropanhuollon kannalta, mutta myös siksi, että ollaan luotu kontakti koiraan. Pelkästään ei riitä konkreettinen verkka ja kontakti vaan lisäksi oma mieli pitää "tyhjentää" ei siis tuoda arkistressiä jne koiratreeneihin :-)

Sitten pistettiin joku taustabiisi soimaan ja lämmiteltiin se koira ja avattiin oma mieli.

"Kehäänmeno -harjoitus
- Yksilötreeni
- Kriittinen piste, miten ohjelma lähtee sujumaan
- Hyvä kontakti, hyvä mielentila
- Jättää tuomareille ennakko-odotuksen (vaikkei arvostella)
- Mistä palkata, riippuu koirasta
   Kesto, ennakoiva koira, vaativa vaihe koiralle (esim musa ei lähde heti soimaan)
- Jos liike menee ohjelmassa pieleen, sen voi paikata; alkua ei voi
- Muista tervehtiä tuomareita"

Käytäntö. Jokainen teki vuorollaan, yksitellen siis, kehäänmenotreenin. Koirakosta riippuen kukin teki tai oli tekemättä jotain musiikin alkaessa. Ei ollut jokaiselle ns omaa biisiä, kun joku kappale vain eli ei ollut tarkoitus treenata omaa koreota.

Omatreeni: olisi pitänyt palkata aiemmin. Alku oli hyvä, sitten Kiki alkoi haukkumaan. Loppu ok, josta palkka (tuli kontaktissa pois kehästä).

Tuossa minulla on kyllä säätöä, että saan Kikin vireessä, muttei ylivireessä kehään ja sieltä pois plus että saan pidettyä sen siinä "kuplassa" ettei sillä tilttaa yli (palkkakomennus, tai ajatuskatkos → kenttähaistelu). Samaan säätöön liittyy palkkaustavan kehittely. Nyt palkkasin sen namirasialla, joka oli mulla taskussa mukana kehässä ja sai kehän jälkeen palkan. Mutta sitäkin pitäisi toki treenata ettei palkka ole mukana, että kestääkö Kiki (pystyykö keskittymään tekemiseen) jos se tietää että palkka odottaa paikassa x.

"Nuuhkiva koira, kehään menossa (tai kehässä ylipäänsä); mieti itselle sopiva tapa saada koiran nenä irti maasta ilman, että ongit kädellä koiran matkaasi / parempaan kontaktiin. Eli esim oma liikkeensuunnan vaihdos, temmon vaihto, polvien notkahdus, mitä ikinä ... jotain huomaamatonta mutta minkä koira hoksaa."

"Jos on temppu mistä koira tykkää niin sen voi teettää matkalla kehään. Eli kehään ei tarvitse mennä priima seuraamisella (ei edes htm:ssä). Voi rauhoittaa / rentouttaa koiraa"

Koreo -juttuja


  • (joidenkin mukaan) Liike on sellainen mikä on opetettava erikseen
  • Montako liikettä pitää olla missäkin luokassa? Miten liikkeet lasketaan (vaikeaa, mitkä osaset kuuluvat tiettyyn temppuun, muodostuuko temppu useammasta liikkeestä)
  • Liike suhteessa ohjelman kestoon
  • Soljuvuus
  • Less is more
  • Musa tärkein (pl koira on esityksen tähti ;-))
  • Kohokohdat (mihin koreo rakennetaan, tai yksi tapa tehdä koreo)
  • Ei liian vaikeita juttuja
  • Kehän käyttö
    jaa kehä neljään osaan ja käy jokaisessa vähintään kerran


Htm -juttuja

  • Seuraaminen, vatitreeni
    Eri pos. vadilla → sitten sama ilman vatia → vasta sitten eteenpäin
  • Vatitreenissä oma sijainti (suhteessa vatiin) ja liike vaikuttaa siihen mitä positiota treenataan
  • Peruutus, ensin askel eteen ja sitten askel taakse (painon vaihdos jalalla, koira seuraa jalkaa eteen ja sitten taakse)
  • Käsky jo vadilla ollessa
  • Koiralle voi opettaa tassujen liikuttamisen erikseen
    Koira ihmisen edessä, joku lauta (tai muu targetti) missä tassut
  • Takatassu targetti, pitää opettaa koiralle ensin kriteeri (pitää takatassut targetilla)

Käytäntö:

Kiki oli ihan innosta soikeana tekemässä vatireeniä. Jos olin hidas tai mietin mitä tehtäs tms niin Kiki teki mielissään "tanssi" -temppuaan ja katsoi mua paheksuen jos palkkaa ei kuulunut. Tehtiin sitten ylipäänsä tassujen liikutusta eli vasemmalle sivulle tuloa. Mutta enemmänkin vahvistin fronttia ja oik.positioon sain Saaralta (joka veti tuon htm-osion) hyviä vinkkejä eli palkkauksen suuntaukseen jotta Kiki ei lähde oik.sivulta irtoamaan (takaosa aukeaa). Hyvin Kiki rupesi sitä jo hoksimaan. Plus fronttia tarjoili jo ihan kivasti. 
Sitä peruutus/askel/seuruujuttuakin kokeilin, mutta totesin ettei se toimi mulla. En pysty tekemään ihan perusjuttuna askel eteen -askel taakse, ilman että ottaisin jotain aputöpötysaskeleita.




Kerro tarina -harjoitus


Polkupyöräily. 2 liikettä, miten siirryt liikkeestä toiseen.
Biisi: Brita & Eikka - Polkupyörä (1960)


Käytäntö:

Jokainen kävi vuorollaan esittämässä omat pari temppuaan ja siirtymät niihin. Lopuksi äänestettiin paras, joka sai namipussukan palkinnoksi tässä kyky-kisassa :-)
Aluksi "kauhea paniikki" *minä-en-keksi-mitään*
Kunnes keksin, ensin "agi" eli koira kävelee mun jalkojen välissä joka nyt kuvasti jotain yhteistä tekemistä / liikkumista, vaikka sitä pyöräilyä. Sitten kohdassa "minä poljen" minä teputin jalkojani ja jatkossa "sinä ohjaat" pyysin Kikin nostamaan etutassut kepin päälle (eli agihyppyrima toimi ohjaustangon korvikkeena). Ja koska temppuja ei tarvittu kuin kaksi niin riitti se "agi" ja keppijuttu. Keppi-tempun opetus on Kikille vielä vaiheessa eli ollaan sitä kotona tehty jonkun verran (nimenomaan tätä, että koira laittaa molemmat etutassut siihen kepille), muttei se ole vielä mikään supersujuva juttu. Noh, harjoitus meni muuten ihan ok:sti, mitä nyt Kiki tietysti kiihtyi siitä keppeilystä ja temput eivät menneet sanojen osalta kohdalleen kun sitä laulua soitettiin ripiitillä ja kelle nyt sitten sattuivat mitkäkin kohdat laulusta ...

Mutta positiivista. Keksin temput, selvittiin niistä semikunnialla enkä mennyt kuitenkaan täysin kipsiin yllättävästä oudosta "pää lyö tyhjää" -harjoituksesta (keksin jotain tekemistä siihen enkä jäätynyt "esitys tilanteessa").


Lisää htm-juttuja: positioiden vaihdot
  • Tekninen osaaminen
  • Kaikkiin pos. 4 suuntaa + pivot
  • Koiran pitää osata hakeutua pos. itse (paitsi jos sopii koreoon voi auttaa)
  • Fs -elementtejä voi käytää pos. vaihtoihin
  • Odota että koira on pos. (oikeassa kohdassa) ennen kuin lähdet liikkeelle jottei koko liike kärsi alun hätäilystä
  • Pitää nähdä: kaunis seuraaminen (ei nakkiseuruuta!), koira osaa hakeutua positioon
  • Jos ei ole suuntia (esim peruutus) niin temmon vaihtelut

Vinkkivitonen: Kikin koreo. Vas. → front, ei kannata tehdä pos. vaihdosta "ympäri" -tempun avulla koska Kiki herkästi haukkuu siinä. Ennemmin joku muu temppu/siirtymäliike jossa on pienempi riski haukkumiseen. Tai jopa tekee itse / avittaa (kunhan jossain kohdin koreota koira hakeutuu itse oikeaan positioon eikä kaikki ole auttamista)



Koreo -harjoitus

Kerro tarina, mielikuvaharjoitus. Tarina antaa itselle roolin, usein kappale antaa idean. 

Käytöntö:

Kuunneltiin biisi ja kerrottiin sen jälkeen mitä mielikuvia siitä heräsi, tuliko jo jopa mieleen millaisen koreon tekisi vai "vain" sielunmaisemia ja mielikuvia mistä biisi kertoo tai millaiseen mielentilaan/tilaan se liittyy.
Oma mielikuva: talvi, metsä - ehkä jotain jäätanssia
(monilla oli jotain keijukaisia ja kesäisiä mekkoja ;-))


Lopuksi kun oli aikaa niin tehtiin vielä toinen kehäänmeno -treeni. Mietin, että jaksaako Kiki, mutta jaksoihan se. Tällä kertaa olin asennoitunut siihen, että en teetä koiralle mitään ihmeitä kun on päästy kehään asti, eli palkkaus nopeammin. Noh, koirahan oli intopiukena ja tottakait se sitten ääntelikin. Oltaisiinko tehty kolme yritystä kävellä kehään, kun pakka levisi aina. Ja eikun takaisin kehän reunalle, eli en hyväksynyt sellaista käytöstä. Lopulta koira sitten oli hiljaa, taisi tehdä pari twistiä kehään mennessä eli ei mitään pyhätyttö-seuruuta ollut (eikä ollut tarviskaan), kun sain koiran hyvässä mielentilassa istumaan ja pysymään siinä hetken paikallaan (tulikohan se välipositioon siinä, että tarjosko se sen? en nyt oo ihan satavarma, enivei). Niin kehuin koiraa ja vapautin sen siitä ja kaivoin namirasian esille ja kävelin vähän matkaa kehästä poispäin ja palkkasin koiran. Sitten semi-seurautin sen vielä häkille ja Kiki oli ihan pähkinöinä ja annoin vielä häkillä toisen/loppupalkan.

Oli kyllä hyödyllisiä treenejä / juttuja ja hyvä kun pystyi muilta kysymään vinkkejä joihinkin treeneihin / koreoon jne. Plus Kiki oli tosi kiva treenittävä, jaksoi hallissa, oli intona tekemässä kaikkea, ei ottanut liikoja häiriöitä muista jne 💗

Lopuksi (välilläkin käytiin pikkulenkillä, eli ei tarvinnut Kikin olla viittä tuntia putkeen hallissa) kun käytin koiran kävelyllä niin koira oli parkkikselle takaisin tullessa menossa ennemmin takaisin halliin kuin että oltas menty autolle (mutta sinne sitä kuitenkin mentiin).

Treenien jälkeen verkkalenkillä poseeraustauko :-)

hn 18/19

Kampailin eilen hieman Nemiä.

jl 14/19 ja ks 22/19

Viime tiistaina töiden jälkeen käytiin juoksemassa. Kiki, minä & Eetu pururadalla se 3,2 km.

Torstaiaamuna kävin pitkästä aikaa kuntosalilla. Kannattaa käydä salilla parin kuukauden välein, suosittelen lämpimästi ;-) sillä muutaman päivän sen jälkeen todellakin tietää käyneensä :lol:

perjantai 16. elokuuta 2019

Huumorinkukkia iltalenkillä







#suomenkauneinkiki ;-)

Reenailusta

Eilisten rallytreenien (ja muiden viimeaikaisten reenien) perusteella sanoisin, että

a) rallykisoihin osallistuminen on kyllä pitkässä kuusessa
mutta myös että
b)rallytreenit tekevät kyllä Kikille hyvää

koska

Huolimatta kaikenlaista säädöstä mitä sen kanssa treenaamisessa on  niin meille/sille on hyötyä treenailla ryhmäreenien kaltaisessa häiriössä. Plus rallyharjoitusten kautta temppu/läksylistalle tulee kaikenmoista mitä itselle ei tulisi mieleenkään harjoitella. Kikin tempputaidot kehittyvät vähitellen tuotakin kautta. On myös metkaa havaita miten se yhdistelee aiemmin oppimiaan asioita näihin uusiin temppuihin; ei nyt aina välttämättä niin miten rallyn kannalta asiat pitäisi tehdä ;-) Mutta minusta on kiva, että koira on kekseliäs ja käyttää omaa päänuppiaan miettiessään mitä haluaisin sen tekevän tai lähinnä kait että mistä se saisi tällä kertaa palkkion :-)

Kesä

No eihän se kesä niin mennyt kuin suunnittelin, että oltaisiin keskitytty ulkotreeneihin (haku ja jälki). Molempia on taidettu treenata kerran :lol:

Josko kohta oppisin, että olen ihan liian laiska noita lajeja treenailemaan?


Siltä osin on kyllä mennyt hyvin, että on lomailtu paljon :-) Koira(t) on saanut vain olla, tai joutunut vain olemaan, mutta kun sitä olemista on tehty paljon muualla kuin kotona niin onhan siinä tullut uusien ja outojen paikkojen kautta "virikettä" koiralle.

Noh, kesää -tai lumetonta aikaa- on vielä jäljellä, joten eihän sitä tiedä mitä tehdään. Mutta en kyllä oleta mitään ...

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Vastakkaiset suunnat

Täysi katastrooffi (Kiki pelkää, Kiki huutaa,  Kiki haistelee lattiaa, Kiki häipyy horisonttiin, kaikki nuo ja Kaisa menee kipsiin) ↔ Kiki tekee temppuja, muttei niitä mitä koreoon kuuluu

Siinä kaksi vaihtoehtoa mitä näen hyvin selvästi tapahtuvan jos/kun osallistutaan koiratanssikisoihin. Jälkimmäinen on luonnollisesti toivotumpi skenaario. Pitää vain opetella olemaan tilanteessa mukana, go with flow. Eri juttu ton sitten se, että vaikka kuinka muka olisin varautunut tähän Kiki showhun niin osaanko mennä virran mukana vai jännittääkö liikaa ...

Kun Kiki yllättää

Enpä tunnu saavan aikaiseksi rallytokoon ja koiratanssiin liittyviä treeniraapustuksia tänne blogiin vaikka mielenpäällä on jos vaikka mitä.

Mutta tämä on nyt vain ihan pakko saada kirjoitettua muistiin.

Sattuipa nimittäin niin viime sunnuntain koiratanssitreeneissä, että treenitoveri irtaantui "kierrä" tempussa hieman kauemmaksi kuin olisi pitänyt ja sai samalla pienen hepulintapaisen tullen Kikiä kohti. Olisiko ollut jotain kahdeksan metriä (noin) välimatkaa siitä missä he treenivät ja missä me treenittiin. Mutta mitä tekee Kiki? Sen sijaan, että se olisi joko villiintynyt myös tai ottanut nokkiinsa - niin Kikipä tarjoileekin mulle tiitterää katsekontaktia ja perusasentoa/seuraamista. Eli kun se havaitsi häiriötekijän niin se tarjosi hikipinkoseuruuta. Täh ja häh - ja paljon sydämiä, palkkaa ja kehuja. Myös kentän toisella laidalla meni hyvin, kun treenitoveri totteli omistajaansa joka kutsui koiransa luokseen :-)


Kiki kyllä harrastaa hieman vastaavanlaista joskus lenkeilläkin. Näissä tapauksissa se huonosti käyttäytyvä on Nemi. Toisinaan jos Nemi haukkuu lenkillä (muille koirille tai mille millonkin, sillä tuntuu riittävän syitä äänekkäisiin mielenilmauksiin) niin Kiki saattaa samaanaikaan tarjoilla mulle kontaktikävelyä pyhäkoulutyttö -ilmeellä :-D

Aamulenkillä





Eihän koirat tietenkään enää niin kivasti mun edessä kävelleet (remmit rentoina ja pitkinä) kun rupesin videoimaan niiden kävelyä ... Mukava välillä silti filmata ihan normijuttujakin ts arkea.

maanantai 12. elokuuta 2019

Ominaisuuksien puute

Kuuntelin tässä päivänä eräänä kun eräät koiraharrastajat juttelivat kokeisiin menemisestä. "Kyllähän me ihan varmasti tulokset molemmat saadaan." Puheessa ei ollut ironiaa vaan se oli toteamus lähinnä. "Näiden kisojen jälkeen kilpaillaan molemmat jo ylemmällä luokkatasolla".

Itsekseni ihmettelin, kateellisenakin, näitä puheita. Mistä toisille kumpuaa se itsevarmuus siitä, että tuloksia mennään hakemaan? Yleisesti ottaen koiraharrastuspiireissä puhutaan paljon koirien erilaisista ominaisuuksista, mutta entäpä ne ihmisten ominaisuudet?

Itsellä on hyvin kahtiajakautuneet ajatukset monista koiraurheilulajeista samoin kuin niissä kisaamisesta (kisa, koe, testi, whatever). Kuulun myös koulukuntaan "pessimisti ei pety".



perjantai 9. elokuuta 2019

Ruokinnasta

Se Nutro juttu. Taas. Rupesin selvittelemään mistä Oulun seudun liikkeistä enää saa (uudistettua) Nutroa, jos mistään.

Laitoin palautetta Nutrolle, jossa kyselin Oulun alueen Nutro-jälleenmyyjiä.

Positiivista on se, että minulle vastattiin (ja jopa sangen nopeasti, koska eilen laitoin viestin niin tänään olin saanut jo siihen vastauksen), mutta eipähän tämä nyt hirveästi auta: Jälleenmyyjät. Miksikö ei auta? No siksi, että tuossa ei ole eriteltynä, että mitkä noista liikkeistä myyvät Nutroa - koska tuo "Tujoma" on joku firma minkä kautta kulkee ties mitkä koiranruuat ja nuo listalla olevat firmat kauppaavat mitä-tahansa Tujoman kautta saatavaa tuotetta ...


edit. 12.8.

Laitoin sähköpostia Akvaariosoppiin (ts heidän nettikauppaansa) kun niiden sivuilla vielä viime viikolla luki, että ko kaupasta saisi Nutroa. No eipä saa, verkkosivuja ei vain ollut päivitetty ajantasalle (nyt on - ainakin osittain). Lilzoon verkkosivut eivät olleet kovinkaan informatiiviset, joten siitä liikkeestä en tiedä myykö meidän ruokamerkkiä vai eivät (joskus satavuotta sitten ovat myyneet, Merrille ostin sieltä joskus ruokaa). Eli siellä pitäisi käydä paikan päällä kysymässä (tai soittaa? mutta kuka sitä nyt soittamaan ryhtyisi ;-)). Hundspan (taimikäsenytolikaan) en usko myyvän Nutroa, Tuiran pikkueläinkauppa ei myöskään sitä tainnut myydä (verkkosivujen mukaan). Mustit ja Mirrit ovat tosiaan poissa laskuista (ts selvitetty jo ettei sitä niiltä saa). Koirahoitola ei enää välitä/myy Nutroa. Muskettikoirasta saatan sitä saada, jos en,  niin pitänee tilata jostain Zooplussasta tai vastaavasta.

hk 12/19 ja hn 17/19

Toissapäivänä harjasin hieman Nemiä (nimenomaan harjasin eli jalkakarvat, housukarvat ja hieman kaulusta, kylkiä ja selkää).

Ja eilen kampasin Kikin. Nyt Kiki on vihdoinkin käyty kokonaan läpi kammalla ja se saa luultavasti hetken olla ilman kampakäsittelyitä.

Maksa-arvot tarkkailun alle

Aamulla se sitten oli, se odotettu mummotarkki. Josta mä ehdin näkemään jo painajaisiakin; painajaiset eivät onneksi toteutuneet (esim että Nemillä olisi ollut takamuksessa valtaisa kasvain; kaikkea se mielikuvitus tekee).

Eläinlääkäristä saadussa paperissa lukee näin:

"Nemille tehtiin senioritarkastus. Nemi on ikään nähden hyvässä kunnossa. Nemin sydän- ja keuhkoäänet olivat normaalit. Nemillä on lihaksia jonkin verran, mutta ikä näkyy lihaksistossa selvästi. Takajalkojen nivelet ovat vetreät. Keskiseläin painelua Nemi aristi selvästi ja lihakset olivat tiukat. Nemin anaalirauhaset olivat tyhjät.

Nemiltä otettiin verinäyte, josta tutkittiin elmistön toimintaa kuvaavia arvoja sekä veren soluarvot. Maksa-arvot ovat koholla. Lisääntynyt juominen voi johtua siitä. Tulehduskipulääke voi nostaa maksa-arvoja. Maksa-arvot voidaan kontrolloida 1-2 kk kuluttua.

Kotona olevaa Rimadyl 50 mg-kipulääkettä voi antaa tarpeen mukaan ½ tablettia 2 kertaa päivässä noin viikon kuurin tai tarpeen mukaan yksittäisinä päivinä.

Jatketaan Propalin-lääkitystä entisen ohjeen mukaan."


Eli siis:

Selkää Nemi aristi keväälläkin; siihen tuo lääke (rimadyl). Pyllyn suhteen ei ollut mitään hätää. Maksa-arvoja en ala (vielä) ressaamaan; jos siellä on jotain ikävää niin sitten on ja se selviää aikanaan. Ollaan niin kuin ennenkin ja katsotaan veriarvot uusiksi myöhemmin syksyllä.

Nemi kävi tietty myös puntarilla, ja painoi 13,4 kg (valjaiden kanssa).




Eihän se eläin -Nemikään- ikuisesti elä, mutta suur-helpotus kuitenkin ettei mitään superhälyttävää löytynyt 💜

Ainiin. Ell-käynti maksoi 186,35 €. Tuo sisältää siis tehtyjen tutkimusten lisäksi yhden Propalin purnukan.

torstai 8. elokuuta 2019

Pakitusta

Muttei peruutusta.

Vaan havaitsin tässä päivänä eräänä, että Kiki seuraa helposti hieman takaviistossa. Ja jos katson sen seuruuasentoa niin vartalollani / millä lie, painostan sitä ja pieni koira väistää. Sinällään veikeää, että jos koira seuraa oikealla puolen niin se helposi keulii (edistää) mutta jos vasemmalla niin koira onkin taaempana. Kyllä tiedän, palkkauksen suunta jne. Mutta rupesin myös ottamaan naksuttimen mukaan lenkeille (kun ollaan kaksistaan) ja jos koira tarjoilee mulle hyvää paikkaa ja asennetta seuraamiseen niin *naks* ja palkka. Ehkä tällä päästää johonkin, ja jos ei, niin tuleepahan reenattua jotain / aktivoitua koiraa ;-)

Avo-voi kurssi alkoi

Vielä jokunen sana viime viikkoisesta ryhmätreenistä.

Ryhmässä on muutama tuttu koirakko ja muutama uusi kasvo. Kaikki muut ovat kisanneet rallyssa. Mikä sinällään ei liene yllätys kellekään kun kurssin taso on avo-voi. Itsehän olen siellä täysin altavastaajana kun ei olla vielä kisattu ja muutenkin olen ihan newbie , mutta eipä mitään, yritän soluttautua silti joukkoon mukaan.

Eli siis Kiki kävi aika kiihkeänä viimeksi. Lämppäkylttien tekemisestä ei oikeastaan tullut yhtään mitään. Ratatreeni meni semi-ok:sti vaikka toki siinä piti uusia muutama kyltti plus oli sellaisia mitä ei osattu. Mun olisi ehkä pitänyt tutustua rataan toisenkin kerran, mutta en kehdannut viedä tunnista siihen aikaa, koska kukaan muu ei kertausta tuntunut tarvitsevan.

Yksittäisesti pitäisi harjoitella saksalaista käännöstä hihnan kanssa, koska nyt se ei toiminut. Kiki siis periaatteessa osaa ko tempun mutta voi olla ettei olla tehty sitä hihnan kanssa (tarpeeksi). Liikuin seuruussa taas liian hitaasti, muka varmistellen jotain mikä vain hämmensi koiraa - eli ei tod parantanut tilannetta. Seisomista pitäisi myös treeniä - siis sitä missä ohjaaja kiertää koiran, Kiki ei kestä että mä liikkusin eli seisominen ei ole vielä varmoilla kantimilla.

Ratareenin jälkeen harkattiin perusjuttuja niin että koira oli oikealla puolella. Jotkut jutut menivät yllättävänkin kivasti, mutta ohjaajan ympäri pyöriminen oli ihmeellistä namikädenvaihtosäätämistä.

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Petauspuuhat

Sarjassamme "note to yourself": Kiki aloitti ma- tai ti-iltana petauspuuhat. Juoksun jälkeinen elämä = valeraskaus on siis siinä kohdin menossa.

Juoksun aikaisia / jälkeisiä syömättömyyspäiviä en tainnut muistiinkirjata, mutta niitäkin on ollut.

jl 12 ja jl 13 / 19

Perjantaina käytiin Kikin ja Eetun kanssa juoksemassa 4,2 km ja tänään 3,6 km. Jälkimmäinen lenkki oli minulle nopein tälle kesää (7,1 - aiempi vauhtiennätys oli 6,8 - enimmäkseen tainnut olla tuota alempi. Nuo siis keskivauhteja).

Ennen lenkkejä käytettiin koirat kävelylenkillä. Kun oltiin juoksemassa niin Nemi odotti kotona (jätin sille puruluun ...).

tiistai 6. elokuuta 2019

Jäsentely

Olen vetkuttanut tänne blogiin kirjoittamista nyt vaikka kuinka kauan, odottanut, että saisin jäsenneltyä asiat mielessäni ensin johonkin fiksuun suuntaan. Mutta kun sitä ei näytä tapahtuvan niin ei auta kuin yrittää raapustaa jotain ja toivoa että ajatukset tästä pikkuhiljaa selkiintyisivät.

Ollaan tehty tänä kesänä paljon Kikin kanssa ns motivaatiotreeniä, sitä vilttitreeniä ja muuta sen sellaista missä olen panostanut palkkaukseen, kehään menoon, kehässä yhdessä tekemiseen jne. Ei olla tehty suuria kokonaisuuksia vaan enimmäkseen just sitä palkkausta / motivaatiota jne.

Nyt mulla on sitten koira joka kuumuu tekemisestä ja palkanodotuksesta. En haluaisi laskea varsinaisesti palkan arvoa / odotusta, muttei sen kyllä kuumuakaan tarttis.

Viimeksi (ryhmä)tanssitreeneissä olikin jo treenikavereiden kanssa puhetta, että pitänee syöttää koiraa myös ennen kehäänmenoa. Että laskea virettä, samalla kertoen että tätä on tulossa kohta lisääkin.

Samaan liittyy sitten viime viikon rallytreenit, joissa Kiki myös kävi kierroksilla. Reenit ovat klo 18-19 ja meillä koirat normisti saavat ruuan noin viiden kieppeillä iltapäivällä. Kiki ei ollut luonnollisestikaan saanut vielä iltaruokaansa kun menin sen kanssa noihin treeneihin. Jos reenit olisivat selvästi myöhemmin niin se ehkä ois saanut jotain, mutta ei ihan noin lähellä harkkoja. Nyt sitten mietin, että pitäisikö mun kuitenkin antaa sille osa ruuasta ennen reenejä ettei sillä kiekkaa yli? Toisaalta namit pitää kiinnostaa harjoituksissa (Nemiä ois aikanaan kiinnostanut kyllä, eli sen pysty ruokkimaan ennen reenejä - varsinkin ennen tokoreenejä koska muuten se nälkäisenä todellakin "vuoti" - mutta Kiki on ilmentänyt toisinaan pientä nirsoilua palkan suhteen, joten en tiedä ...).

Palatakseni koiratanssiin -vaikka sama pätee toki rallyynkin- niin pitäisi myös treenata palkattomuutta. Ketjuttaa vieläkin enemmän asioita ennen palkkausta. Palkkaus kun aina vähän rikkoo tekemistä. Plus toki muutenkin pitäisi pystyä suoriutumaan asioista ilman nameja (joo välillä menee ihan jees sekin juttu).

hk 11/19 ja hn 16/19

Koiria on taas kammattu.

Mummohömppätokoa Haukkiksella

Kävin koirien kanssa aamulla Haukkiksella. Nemin "treenit" ovat nykyisin tällaisia :-)




maanantai 5. elokuuta 2019

Ruosteessa

Kävin viikko sitten ulkoiluttamassa kameraa Haukkiksella ja katsomassa aksakisoja (iltakisat, kolmoset kirmasivat).

Ensinnäkin tajusinpa sitten, että en ole "uudella" järkkärillä juurikaan kuvannut agia. Plus en ole kauheasti käyttänyt tuossa kamerassa "mötköputkea" (eli Sigma 24-70 mm f/2.8 EX DG HSM Sony). Nämä kaksi kun yhdistää niin en vielä oikein hallitse tarkennusta liikkuvaa kohdetta kuvatessa.

Noh, eipähän "tartte" (kukaanhan ei tokikaan vaadikaan) editoida montaa räpsyä :-)







Ja mitä editoimiseen tulee, niin läppärini pyörittää h i t a a s t i  arweja (raweja = raakatiedostoja, jotka ovat noin 36 megaa per kuva), joten ihan joka räpsyä (tai joka kolmatta) en jaksa alkaa käsittelemäänkään.

Onhan tuo koira(kisa)valokuvaus kuitenkin ihan kiva haaste ja harrastus. Taidot ruostuu ja aina voisi ottaa parempia räpsyjä. Harjoitukset jatkunevat siis taas joskus ja jossain.

Hallit 8.0 ja lisäosat

edit. 04.09.19:
KASsilla on joku uus halli Limingantullissa, mutta en ole vielä löytänyt siitä tietoja - eli en tiedä vuokraavatko sinne vapaavuoroja jne.
*******

Olisihan tämä turhan yksinkertaista päivittää jos vain uuden hallitilan tähän lisäisin, joten päätin surffailla myös eläinlääkäritarjonnan parissa. Eikä tokikaan vähiten siksi, että tänään on avattu uusi eläinlääkäriasema, johon menen tosiaan Nemin kanssa tutustumaan loppuviikosta ...

Eläinlääkäriasema Sun Talvikankaalla 

Uudesti syntynyt Hundspa eli Dogstop 


Halleihin lisäyksenä löytyy siis ex-Hundspan tiloissa oleva koulutustila/halli.

Raapustuksesta löytyy kolme taulukkoa. Ylimpänä eläinlääkärit/eläinlääkäriasemat, seuraavaksi koirakoulut ja alimpana koirahallit.

*********
Oulun seudun eläinlääkärit

Firman nimiSijaintiSatunnaista infoaOmat kokemukset
Eläinlääkäri Leena OksanenNuutintie 13,
Oulu
--
Eläinlääkäriasema HerttainenKirkkotie 2,
Haukipudas
-Kiva, pieni (ei parkkeerausongelmia ;-)), asiantunteva / paneutuva (ei liukuhihnameininkiä)
Eläinlääkäriasema KamuKansankatu 48,
Oulu
Paljon eri alojen eläinlääkäreitäEnsimmäinen ell-asema jossa olen käynyt ensimmäisen koirani kanssa.
Firman nimi tosin oli silloin Akuutti,
sittemmin Animagi, Evidensia ja nykyisin Kamu. Sijaitsee Oulun keskustassa (mahdollinen parkkiongelma)
Eläinlääkäriasema LemmikkiKajaaninkatu 34, Oulu--
Eläinlääkäriasema OuluvetKrouvintie 5,Oulu--
Eläinlääkäriasema SunTuiskutie 3,
Oulu
Avattu 5.8.19Meiltä katsottuna erinomainen sijainti ;-)

Huumorintajuinen, ystävällinen, kodikas, asiantunteva, kiireetön, ... :-)
Evidensia
Pohjois-Suomen Eläinsairaala
Idealinja 13,
Oulu
Päivystys 24hEx-Otus, Ex-Univet, ...
Olen asioinut näissä kaikissa. 
Oulun EläinklinikkaMetsokankaantie 3, Oulu--
Oulun ell / kaupungin ellPoratie 7, Oulu-Ei pahaa sanottavaa, vaikka olen käynyt vain kerran (Kikin taksiseikkailut)






Koiran kanssa kurssille?
edit. En ota kantaa siihen kuka milläkin meriiteillä, taidolla jne kursseja pitää. Enkä suosittele / epäsuosittele ketään (toki bloginstani löytyy kiinnostuneille missä me treenaillaan), kuka mistäkin tykkää ja mitäkin haluaa treenata :-)

 Koirakoulu / yhdistysMiten mukaanLajitMuuta infoa
Active,
Haukipudas
Ilmoittautumalla (tiettyinä aikoina, seuraa www-sivuja /)
Verkkosivuilla ajantasainen hinnasto
Agility, rallytoko


-
AnskuNiSeuraa fb-sivuaAgility


-
Avarian Sportdogs
Oulu
Ilmoittautumalla
Verkkosivuilla hinnasto ja tarkemmat kurssitiedot
Agility, dobo, nosework, pentukurssi, rallytoko.

Välillä myös muita kursseja, esim arkitottelevaisuus ja koiratanssi
Myös erillisiä viikonloppukursseja, epiksiä jne


Dogstop, Oulu
(ex-Hundspa)

Seuraa fb-sivuaHihnakäytös, nosework, rallytoko-

Eläintenkouluttaja Halla Korpelin, Haukipudas / Oulu

Seuraa fb-sivuaArkitottelevaisuus, nosework, toko

Ongelmakoirat/käytösneuvonta, remmirähjääjät, BAT 2.0, hoitotoimenpiteet
Kotikäynnit, seminaarit, luennot
Iin koiraharrastajat

---

Iin koirakaverit

-Näto, pentukurssi, rallytokoFb-ryhmä
Iin koiruudet

-Näto-

Jandogs

Verkkosivuilla hinnasto ja tarkemmat kurssitiedotAgility, arkikäytös, dobo, ongelmakoulutus-

KaDaPe

-Arkitottelevaisuus, bh, haku, jälki, nosework, pentu-

KAS
Oulu
Koulutukset jäsenille
Talkoilu

Agility, pk, rallytoko, tokoEpiksiä, virallisia kilpailuja

Kiiko, KiiminkiKoulutuksissa jäsenet etusijalla

Agility, näto, pentu, rallytoko-

KoiraamoSeuraa fb-sivua Aktivointi, arkitottelevaisuus, haku (pk / pelastuskoirat), ohituskurssi, naksutinkurssi, pentukurssi, toko Luentoja, seminaareja
Koirakoulu JuntoInfoa www-sivuilla Agility, arkitottelevaisuus, näto,  -
Koirakoulu Kisma
Kempele
Ilmoittautumalla, hinnat ja kurssiajat www-sivuilla

Pentukurssit, tottelevaisuuden alkeiskurssit, toko (ALO-EVL) Rally-toko (Alkeet-MES) Nose Work, BH/PK tottis, maastolajit: jälki, haku ja esine-etsintä kurssit. Hypokoira koulutus Myös erillisiä viikonloppukursseja

Fb-ryhmä

Koirakoulu MerkillisetInfoa verkkosivuilla Haku, toko Fb-sivu 
Lakeuden koiraharrastajat, Oulunsalo
Agility, toko
Lindan koiravalmennusSeuraa fb-sivua Vetolajit (canicross, hiihto), toko, rallytoko
Minnan koirakoulu, Tupos
Agility, paimennus
OKK,
Oulu
Koulutukset jäsenille
Talkoilu
Agility, koiratanssi, näyttelyt, pk-lajit, rallytoko, tokoEpiksiä, virallisia kilpailuja, viikonloppukursseja 
Opky, KiiminkiKoulutukset jäsenille

Pk-lajit (haku, jälki, tottis)-
OSEKoulutukset jäsenille

Pelastuskoiratoiminta (haku, jälki)-
Osty,
Oulu 
Jäsenet etusijallaFb-sivulta löytyy kurssitiedot jne-
Oulujokilaakson kennelkerho, MuhosJäsenet etusijallaAgility, pk, rallytoko, tokoVirallisia kokeita
(toko, rallytoko, nosework, bh, jälki) sekä hajutestejä
Pöhkis aksaa,
Muhos / Oulu
Seuraa fb-sivun tiedotuksiaAgility, dobo-
Rallyhaukut,
Oulu 
Paljon infoa www-sivuillaAgility & aktivointi, nosework, näto, pentu, rallytoko, toko-
Tiinan tiimiFb-ryhmäAgility Fb-sivu
Tyrnävän koiraharrastajatFb-ryhmästä löytynee ajantasaista tietoaAgility-



Hallit


 Kenen halliMitä maksaa (ei jäsen/ ei kurssilainen)Millainen paikkaHyvää/huonoa
Active, "Ukkis"
Haukipudas
55€ / kk,
 175€ / 4 kk
Kumirouhetäytteinen tekonurmi.
 2 eri kenttää

24 m * 50 m

kuvia
Noin 26 km.
Vessa, vesihana
Hyvät lenkkimaastot
Ei kellonaika rajoituksia

Usein agirata kentällä (ehkä molemmilla) jota ei saa purkaa
Avarian Sportdogs
Oulu
50 € /kkKeinonurmi.
Treenitilaa n.700 m2.
Noin 24 km.

Lenkkimaastot ok.
Vessa. Kahvinkeitto mahdollisuus. Treenitilan ja odottelutilan välissä umpiaidat.


DogAntti, Liminka

30€ / kk
250€ / vuosi

tai tuntivaraukset 10-25 € / tunti
Kumirouhetäytteinen tekonurmi.
1 kenttä
15-19 astetta

290 m2

Kuvia
Noin 46 km.
Vessa

Dogstop, Oulu
(ex-Hundspa)
ark. klo 06-16 15€ / h,
klo 16-23 30€.
La-su vuorot 30€.
La-päivä tai su-päivä kok. 245€
ja la-su 470€.
Avautuu elo-syyskuussa 2019

Entisen Hundspa -koirauimalan tiloihin remontoitu koulutushalli: 400 m2
Noin 18 km.
Häntä ja panta,
Muhos
10-30€ / tunti (ajankohdasta riippuen)Kumirouhetekonurmi
Noin 5-10 astetta

11 m * 28 m

kuva
Noin 51 km.
Wc, kahvinkeitto mahdollisuus

Iin Koirahalli,
Ii
15 € / 1 kk
40 € / 3 kk
65 € / 6 kk
tai tuntivaraukset 8-12 € / tunti
Noin 100 m2 Noin 32 km.
Wc
En ole käynyt


Iin koiruudet
Ii

9-18 e / tunti
18 e / kk
135 m2
Matto, lämmin halli.
Noin 35 km.
Wc
KAS
Oulu
105€ / 4 kk

Kuivasjärvi: maapohja

Koko ?
Kuivasjärvi:
22 km
Kylmä, sotkuinen
Hyvät lenkkimaastot

Kisma
Kempele
18-30€ / tunti

Kempele:
tekonurmi

325 m2

Kuvia
Kempele: 34,4 km
Wc, keittiö

OKK, Haukkis, Hiironen,
Oulu
125€ / 4 kk
50€/ 1kk
Keinonurmi (uusittu syksyllä 2017)

1800 m2; 3 kenttää joista jokainen
20 m * 30 m

Kuvia
24 km
Hyvät lenkkimaastot (paitsi talvella kun väylät on latuja täynnä...)
Ei vesihanaa
Bajamaja
Rajoitettu vapaavuoroaika (7-23)

Osty,
Oulu 
Fb-sivulta löytynee hinnatAgilitykenttä 600m2
Näto,toko,pentukurssit 300m2


22 km
En ole käynyt
Rallyhaukut,
Oulu 
? kysyLämminhalli

130 m2
En ole käynyt


Ensimmäisen hallivertailu

Kilometrit taulukossa ovat omanapaisesti meiltä katsottuna.


torstai 1. elokuuta 2019

Ellun kanat

Elokuu. Koulut alkavat. Niin myös minulla ja Kikillä, sillä astelemme tänään koko syksyn kestävälle rallytokotaipaleelle.

Pitikö meidän tehdä rallya kesällä? Ehkä piti ... Ollaanko tehty? No ei juurikaan (kokeisiin tosin yritin tosiaan Kikin ilmoittaa, muttei mahduttu -ylläripylläri-).

Tanssitreeneissä on käyty muutaman kerran ja sielläkin on keskitytty lähinnä "treenikuplaan", palkan arvottamiseen, motivaatiotreeneihin jne teknisten temppujen hiomisen sijaan.

hk 10/19 ja hn 15/19

Viime viikolla harjasin Nemiä ja muutama päivä sitten Kikiä. Tulipahan (taas?) todettua, että Kiki on outo koira kun se ei näytä karvanlähtöään päälle päin. Sillä on ehkä kerran ollut sellainen karvanlähtö missä pystykorville tyypilliseen tapaan aluvilla irtoaa tuppoina ja näyttävästi. Pentukarvakin siltä irtosi paljon paljon myöhemmin kuin normaalisti koirilla on tapana. Toisinsanoen harjattavaa koirassa oli, ja on varmasti vieläkin ...

jl 11/19

Eilen aamulla käytettiin ensin molemmat koirat kävelylenkillä, jonka jälkeen jätettin Nemi kotiin ja ajeltiin Kimmokkeelle jossa käytiin juoksemassa 3,2km (Eetu ei tullut autolla kotiin vaan juoksemalla).