Oli mietittynä jokin naseva otsikko, mutta unohdin sen jo.
[Lisäys. Periaatteessa oon miettinyt Kikin palkkausta viime aikoina paljon. Ettei se komentaisi nameja niin kovasti taisi olisi käsissä kiinni. Ja sitten on nämä kerrat kun sitä vain on pakko palkata paljon - ja nimenomaan käsistä jotta namin saa annettua välittämösti - jotta koiran saisi ennemmin kiinnostumaan minusta (tai minulla olevasta palkasta) kuin pahasta maailmasta.
Että tasapainotteleppa tässä sitten ... ]
Enivei. Kikillä oli pitkästä aikaa tosi jännät paikat maanantai-iltana rallytokotreeneissä. Oli ratareeni-ilta. Ekalla kierroksella koira oli ihan kuutamolla ts lähinnä otti ihan hulluna häiriötä, lähti haahuilemaan seuruupaikasta, haisteli lattiaa ja lopulta haukkuikin.
Toinen kierros meni jo paljon paremmin. Tsemppasin ja palkkasin koiraa aina kun se "valitsi mut" tilanteissa missä sitä rupes jännittämään ja kun se oli valinnut mut niin lärpätin sille hulluna (kehuin ja käskytin siis).
Sitten oli vielä sellainen lisäharjoitus eli tekniikkapätkä missä oli vain muutama kyltti. Se tehtiin lopuksi. Se oli lähellä sitä kenttää mitä Kiki on aina "varonut" (siis noissa rallytreeneissä). Koira oli alusta asti jännyttynyt, mutta kun teetätin sillä pari sen lempitemppua ja otin reippaasti seuruuseen mukaan niin sainkin sen tekemään pari kylttiä ihan hyvin. Kunnes tehtiin saksalainen ja käännyttiin paluusuuntaan. Hallin ovesta tuli joku mies ja jäi tuijottamaan / seisomaan siihen ovelle, suoraan meidän eteen. Toki välissä oli varmaan kymmenen metriä ... mutta koiran kannalta se ilmaantui suoraan siihen ja Kikiltä meni pasmat ihan sekaisin eikä se kyennyt enää mihinkään.
Muisti palaa pätkittäin. Eli ennen tätä lyhyt treeniä kun odoteltiin vuoroamme niin yks ryhmäläinen treeni sitä lyhyt harkkaa. Se koira rupes sitten jotain venkuilemaan ja ohjaajan isä (oletus) äiskähti jotain kentän reunalta ja radalla ollut koira palas välittömästi ruotuun. Mutta. Kiki katsoi sitä koiraa ja sitä vanhempaa ja sen ilme oli paljon puhuva (kääk ja apuva). Mä yritin olla kuin en olisi huomannut mitään. Koska eihän siinä oikeasti mitään ollut. Vaikka luinkin Kikiä kuin avointa kirjaa. Eli sen mieli oli järkkynyt. Sitten tuli se kun yritettiin tehdä tekniikkatreeniä ... mikä päätyi siihen ovesta tulleen miehen tuijotukseen. Ja mä siis lähdin seurauttamaan Kikiä toiseen päähän kenttää, mentiin siis kauemmaksi ovesta ja teetätin Kikille jotain pikkutemppusia jotta olisin saanut sen vireen ylös ts mielen paremmaksi.
Ja vielä yks juttu. Siinä ennen kuin luovutin sen treenin tekemisen niin yritettiin kerran vai kaks uusia sitä yhtä kylttiä missä homma oli tiltannut. Niin samaan aikaan reenikaverit keräsivät sitä isompaa rataharjoitusta pois. Ihan normipuuhaa mitä pitää tehdä aina kun tunti päättyy. Mutta koska Kiki oli "hui" -tilassa niin sehän otti itteensä kaikki ne rallytokokylttien kolisuttelut ja puisen tarvikelaatikon availun (pujottelukartiot menivät sinne) ja etenkin laatikon kannan sulkemisen (kaikki eivät tajua ettei kantta saa päästää alas rämähtämään vaan sen voisi sulkea hitaamminkin ts nätisti).
Kirosin siinä mielessäni niitä kylttien keräilijöitä, kunnes tajusin itsekin, että ihan turhaa. En mä voi vaatia, että ihmisillä tulisi mielen viereenkään, että ne olisivat tehneet mitään väärin. Kun eivät ne tehneet.
Kikillä nyt vain sattui olemaan erityisen huono päivä. Ja näitä päiviä sille nyt vaan välillä tulee. Mutta pistipä silti miettimään harrastamisen mielekkyyttä. Ainakin hallissa missä on kolmet treenit menossa yhtäaikaa. Mitä lie mietin, kun syksyllä lennosta nappasin tuon ryhmäpaikan.
tiistai 25. helmikuuta 2020
Back Back
Viime viikolla mulla oli muutamina päivinä taas ihan järkyn kipeä selkä. Enkä oikein tiennyt miten päin olisin ollut. Siihen särkyyn ei auta mitkään kipulääkkeet (perus ibusalit ja panadolit ainakaan). Taas oli muutaman päivän ollut hirmu liukasta ja olin pitänyt korokkeettomia (nasta)kenkiä ja selkä otti ja kosti heti.
Selkä teema jatkui myös tänään kun käytin Kikin fyssarilla, koirassa oli pitkästä aikaa kunnolla hoidettavaa - muun muassa selässä. Että ei ole liukkaudet tehneet sillekään hyvää :/
Samalla kertaa kaima jatkohoiti tuota mun oikuttelevaa vas. kättä ja hieman siinä samalla selkääkin ...

ks 9-14/20
Jäänyt nämäkin merkkaamatta, kuten kaikki muukin laahaa ... ts blogi on jäljessä ajastaan vaikka miten paljon.
9/20 - 30.1
10/20 - 3.2
11/20 - 6.2
12/20 - 11.2
13/20 - 16.2
14/20 - 20.2
11. päivä oli ohjattu kerta kun ostin uuden kuntosaliohjelman ja siihen ohjauksen.
9/20 - 30.1
10/20 - 3.2
11/20 - 6.2
12/20 - 11.2
13/20 - 16.2
14/20 - 20.2
11. päivä oli ohjattu kerta kun ostin uuden kuntosaliohjelman ja siihen ohjauksen.
Tarjoushaukka
Kuten aiemmin kerroin, niin Kiki on ollut hieman huono syömään tässä Nemin kuoleman jälkeen. Huono syömään ruokaansa eikä lainkaan niin ahne kuin aiemmin, jotkut herkutkaan eivät enää maistu (kuten jotkut puruluut - ne hampaille "hyvät" pedigree tuotteet ja mitkä lie), koira ottaa mielellään herkun, mutta yleensä vaan kätkee sen jonnekin. Ensin leikkii sillä, sitten piipittää sille ja lopulta "piilottaa" sen.
Enivei. Kun koira oli nirppanokkailijana niin syötin sille välillä raakaa ja välillä jotain purkkiruokaa, jotta se nyt kuitenkin jotain söisi. Rupesin jo miettimään, että pitäisikö mun kuitenkin etsiä sille jokin muu nappulamerkki kuin se mihin syksyllä päädyin. Ihan vain hintapoliittisista syistä. Koska jos murot ei koiralle maistu niin miks ostaisin sille kahdeksankympin (tai jotain niillä main) pöperöä kun voisin ostaa edullisempaa ja silti laadukasta jos tarkoitus on ruokkia koira jollain 50/50 tavalla (tai jotain).
Bongasin kuitenkin viime viikolla Mustin & Mirrin mainoksen, jossa tämä ruoka oli 25% alennuksessa :) Lisäksi mulle oli kertynyt pari euroa M&M bonusta, joten sain 12 kilon säkin alle kuudellakympillä.
Bonuksena vielä sitten se, koiralle rupesi taas ruoka maistumaankin ... (ilman mitään lisäkesäätöjä).

sunnuntai 23. helmikuuta 2020
Kiki neljä vee
Yöllä oli satanut lunta ... näyttää hetken taas talvelta. Kiki tykkää lumesta (kukapa ei talvella siitä tykkäisi). Kuva aamulenkiltä.
Kuunteluoppilaana koiratanssikurssilla
Eilen osallistuin Okk:n järjestämään koiratanssikoulutukseen - kuunteluoppilaana. Päivä koostui puolentunnin mittaisista yksityistunneista, joita oli pitämässä Nadja Böckerman (moninkertainen SM-voittaja).
Kirjoitin muistiinpanoja treeneistä ja ajattelin raapustaa niistä ainakin osan tänne "talteen".
Häiriöherkkikset
Htm
Koreo
Ääntely
Tauot
Temput
Yleistä
Kirjoitin muistiinpanoja treeneistä ja ajattelin raapustaa niistä ainakin osan tänne "talteen".
Häiriöherkkikset
- Palkkaa koira kun se valitsee sinut
→ "koirat on koiria" eli niille pitää sallia se, että ne kiinnittävät huomiota häiriötekijöihin (mikä kellekin on häiriötä, koirakohtaista), mutta aina kun koira valitseekin ohjaajan, niin siitä palkka
↦ mikä ei suoraan tarkoita "nami suuhun" vaan, että ihmisen kanssa pääsee tekemään (temppu, palkka) - Hiljaisuus voi olla pahempi häiriö kuin äänet
→ jos koira on tottunut, että reeneissä on muitakin / ääniä ja kisoissa onkin yhtäkkiä hiljaista
(oma huomio: tyhjän kentän ongelma, eli samalla kentällä ei ole muita, sekin voi olla koiralle jännää)
→ yhtäkkisiä äkillisiä ääniä / häiriöitä kannattaa treenata
voivat joskus olla pahempia jos hiljaisuudessa kuuluu/tapahtuu jotain kuin että äänisekamelskassa kuuluu jokin erillinen ääni - Pelkästään yleisöön päin meneminen (koreossa) voi olla iso häiriö, mieti suunnat (treenaa) koiran mukaan
Htm
- Alustalle, palkka, pois (namin heitto pois päin, koira poistuu alustalta)
→ itse alustalle (ts alustan peitto)
→ jos koira tulee sivulle → jackpot - Tiheä palkkaus, käsi kiinni jalassa
- Seurauta vadille ja tee vadilla käännös (pivot) ja jatka vadin jälkeen seuruuta. Palkkaa paljon.
- Oikeata puolta voi treenata samaan aikaan kuin vasenta (positiot eivät sekoita toisiaan opetteluvaiheessa)
- oikea asento / positio a ja o
- Palkka tulee aina samaan paikkaan
- Luo koiralle uskoa että positossa olo on hyvä asia - vaikka pikkukoira ei näkisi ohjaajan kasvoja
- Palkkausta päätöksistä - koira päättää tehdä jotain
- Monet koirat hämmentyy siitä, että hokee käskysanaa 'enkö muka tee oikein' - ennemmin kehuja
- Koira kiinni kädessä
→ koira suuttuu kun saa eka olla kiinni kädessä ja sitten pitäisikin irrota - Htm pos. treeniä niin, että kädet vaakana suorana
→ palkkaus nopeasti oikeaan paikkaan ja sitten käsi pois - Kosketuskeppi avuksi positio treeniin
- "agi"ssa oma katse eteenpäin
Koreo
- Ohjelmassa koiran pitää osata tosi hyvin temput ettei se niin helposti reagoi häiriöihin
- Eri elementtejä vähitellen ohjelmaan
- Ideaalitilanne = jokainen liike varmaksi, hyvä mielentila
- Maltti, rauha
- Pilko osiin
- Selkeä ohjaus
- Tasaavia liikkeitä, luopumista
- Kehän käyttö, esim salmiakkikuvio ympyrän sijasta
→ x määrä tai aika jotain liikettä - Esityssuunta; missä tuomarit on
→ (esim) tassutempuissa koira ennemmin sivuittain kuin selkä tuomareita päin - rauha ohjaukseen, ei nykivää
- Arvostelu loppuu kun musiikki loppuu
→ Millainen loppuliike ja sen ajoitus
→→ ettei vahingossa esim rapsuta koiraa loppuliikkeen jälkeen musiikin vielä jatkuessa (tuomarit arvostelevat vielä; koiraan ei saa koskea kesken esityksen) - Pyri pois paniikinomaisesta käsiohjauksesta
- Liikesarjat esim pujo-pyörähdys-pujo eikä sarjamaisesti vuoronperään kaikkia temppuja mitkä osaa
Ääntely
- Kiihdyttävät liikkeet → haukku
- Kierto, ei kilpaa juoksua koiran kanssa
- Keskittymistä vaativa temppu (tassutemput hyviä) → kierto → palkka jos koira hiljaa
Sama toimintatapa myös muiden temppujen kanssa mitkä kiihdyttävät koiraa ääntelyyn
→ rakennetaan koiralle mielialaa, että hauskoja/nostattavia temppuja voi tehdä ilman ääntelyä
→→ kun tuo sujuu voi liikkua itse koiran kanssa, sitten temppu, sitten kierto
⇒ opeta koira säätelemään itse mielentila - Koira voi kiihtyä myös vääränlaisesta käskytyksestä
↝ei saa tehdä kiihdyttävää käskytystä (jos ohjaaja liikkuu / innostuu / hengästyy jne niin käskytys ei saa muuttua kiihdyttäväksi). Käskytyksen ei tarvitse kiriä vaikka liike nopeutuu - Staattinen pito (esim käsikosketus) opettaa malttia, rauhaa
Tauot
- Ei hukkahetkiä treeneissä
→ ohjaaja keskustelee (kouluttajan tms kanssa), koira häkkiin / hihnaan / viltille
ettei koiran tarvitse miettiä 'miksei mua huomata' - 'Viltillä' olevat koirat usein liian aktiivisia, käskynalla eivätkä varsinaisesti tauolla
→→ tämä (päivän aikana monesti sanottu) vahvisti omaa ajatusta taukovilteistä, eli kuinka rentoja koirat oikeasti niillä ovat ... vai onko niillä vaan yksi tehtävä muiden tehtävien / temppujen joukossa - Palkkaa / kehu koiraa kun se itse on rauhassa
- Hihnassa saa olla ilman käskyjä, myös haistella
Temput
- Kierto (ei törpön vaan kauempana menevä kaarijuoksu)
→ palkkaus muuten kuin ohjaajalta
→→ kaukopalkan opetus koiralle, myöhemmin kun osaa niin myös niin että koira pystyy luopumaan palkasta ja juoksemaan palkan ohikin ennen kuin se vapautetaan sinne - Peruutus
→ palkka jalkojen väliin (heitto)
→ takapalkka
→ yleensä ohjaaja on jämähtänyt tiettyyn matkaan josta palkka
→→ ohjaaja helposti myös palkkaa / kehuu pysähtymisestä eikä peruuttamisesta
→ vahvista koiran omaa päätöstä jatkaa liikettä
→ peruutusta niin, että namit kädessä, samalla luopumistreeniä - Sylkkärikäännöksiä, näyttävä liike
- Keppitempuista on moneksi
- Jos vaatii tiettyjä maneereja niin koira ei oikeasti osaa vielä tiettyä temppua
- Anna myös suullisia käskyjä eikä pelkkiä vartalo/käsiohjauskäskyjä
→ koiran pitää arvata mitä tapahtuu, tarjoaa jotain
⇒⇒ Daa! eli omahuomio: Kikin "agit" jne niin rallyssa kuin tanssissakin - Kuuntelutreenit eli varmista, että koira osaa asiat. Erottelutreenejä
- Marssiminen
→ alkuopetus. Koira on aluksi ohjaajan edessä ja antaa vuoron perään tassua
Paljon palkkaa
Kun toimii niin ohjaaja liikkuu kellomaisesti (kutakin siirtymävaihetta treenataan erikseen)
Lopulta ohjaaja on koiran vieressä
Yleistä
- Koiralla ajatus käsissä, jos palkka tulee aina käsistä
- Treeni hyvällä sykkeellä → tauko
- Jos koira kiihtyy muista niin teetä rauhallista tekemistä, malttia
- Palkkakiihkolle koiralle palkka koiran viereen; pitäisi luopua palkasta
- Vahvista hyvää ja rauhallista mielentilaa
→ koirat oppivat myös vinku/haukkutilaan
⇒⇒ vrt Kikille pentuagikurssilla opetettu kierto "hetsaus" + vauhdikas kierto + palkalle leluun kiinni ↠ koiralle rakennettu ihan vääränlainen mielikuva näitä muita lajeja ajatellen ... - Erilaisia palkkoja, vaikka olisi ollut rasiassakin, mistä rasia milloinkin tulee (kentän reunalla, taskusta, pakeneva rasia (saalisvietti) jne) ja millaista herkkua rasiassa milloinkin on
- Palkkaus
Heittäydy, eikä 'ota siitä nami' - älä työnnä namia koiran suuhun - Treenejä joissa musan aloitus muttei aloitetakaan tekemään koreota
→ koira ei aloita temppusarjaa, koreota (vaara, musa = koira kiihtyy)
= maltti / kuuntelutreeniä, palkkausta kontaktista - Rutiinit ennen esitystä
esim seuruuta / tekemistä eikä vaan istua möllötystä (koirakohtaista) - Halliin selvästi ennen kisaa eikä niin että tekisi rutiinit hallin ulkopuolella ja sitten halliin ja koira on ? eli rutiinien alusta
torstai 20. helmikuuta 2020
Tärinätassun
Olenkohan tästä jo maininnut? Enivei, perustin jokin aika sitten Faceen kuva-sivun: Tärinätassun, nimi juontaa juurensa tästä mun ongelmastani eli mun kädet tärisee, mutta tykkään silti (yrittää) ottaa valokuvia. Onnistuvat miten onnistuvat :-D Digiaikana voi ottaa paljon kuvia niin ehkä siellä joku onnistunut otos on ... :-)
Tassu -viite lienee ilmeinen? Eli kuvaan enimmäkseen koiria.
Olen lähestynyt viestitse joitain koirallisia kavereitani josko he ehtisivät treffailemaan kuvauksen merkeissä. Tänään kuvasin kahta kultaistanoutajaa :-)
Noutajien kuvaamisen jälkeen käytin Kikin samassa paikassa lenkillä, ts ensin otin siitä räpsyjä ja sitten käytiin ilman kameraa kävelyllä.

Tunnisteet:
fb,
k-käsi,
kaverien_koirat,
Kiki,
kuvat,
talvi,
ulkoilu,
Valokuvaus
maanantai 17. helmikuuta 2020
Kampausta ja kauheita kelejä
Eilen oli karmeista karmein talvikeli; viime yönä satoi vettä kaatamalla. Illalla kun lähdin Kikin tanssitreeneistä niin tuuli ja satoi ja kaikki tiet ja parkkikset oli jäässä - ja märät.
Onneksi kaikki lumet eivät kuitenkaan sulaneet pihalta, toisaalta ei tarttis liukastella jos ei olisi lunta ja jäätä ...
Päivällä satoi hetken aikaa räntääkin ...
Kampasin pitkästä aikaa koiraa tänään.
Rallytreenit jätin tältä illalta väliin, koska kävin aamulla hammaslääkärissä (ja puudutuksen lakattua olen kärvistellyt kivussa ja säryssä loppupäivän (juurihoito - tarvitseeko sanoa muuta?!?)).

Inhokkikoirat (ja roturasistit)
Aamulla kun tulin kotiin (kun olin heittänyt Eetun töihin) niin tuumailin "Noille Nemi nostaisi äläkän", kun kotikadulla näkyi "hippikoirat" (mies taluttaa 1-3 koiraa, heillä kaiketi on kolme koiraa - tänään näistä mukana oli kaksi).
Jostain syystä Nemi vihasi kyseisiä koiria. Se alkoi yleensä haukkumaan kun käveltiin sen talon ohi missä ko koirat asuvat - eli pelkkä niiden koirien haju ärsytti Nemiä niin paljon että oli "pakko" kommentoida asiasta.
Merri inhosi samaan tapaan erästä dalmatiankoiraa, joka asui näillä seuduin. Lisäksi Merrin inhokkilistalle kuului myös yksi kooikkerhondje, jota näkyi toisinaan lenkeillä. Mutta se ei ollut samassa vihamittapuussa dalmiksen kanssa.
Sekä Merri että Nemi pelkäsivät tai inhosivat eräitä vinttikoiria, jotka asuvat vajaan kilometrin päässä meiltä. Koirani haukku ujelsivat jos käveltiin niiden talon ohi. Pitkään välttelinkin siellä kulkemista - tosin kumpikin koira ilmaisi myös jos ne haistoivat kyseisten koirien lenkkeileen siellä missä me oltiin (kulloinkin kulkemassa). Eli aina ei auttanut vältellä tiettyä mestaa, kun koirat ahdistuivat muutenkin jos havaitsivat kyseisten otusten samoilla neliömetreillä liikkuneen.
Ihan viimeisen vuoden aikana Nemin kanssa pystyi kulkemaan vinttikoiratalon ohi ilman mekkalaa - ilmeisesti aistien heikentyminen auttoi tässä asiassa. Vinttikoiratalon likeltä lähtee yks kiva metsäpolku, siks siitä olisi mukava välillä kulkea.
Kiki ei ole vielä kehittänyt kammoa kyseisiä koiria kohtaan, eikä sillä -vielä- ole mitään viha-inhokki-koiria. Tosin maanantai-iltojen rattoina se on alkanut pelkäämään erästä suursnautseria, joka treenailee hallissa samoihin aikoihin. (mitään erityistä ei ole minun tietääkseni sattunut ko koiran ja Kikin kanssa)

Ilmoja pukkaa
Ilmoitin Kikin eilen Erkkariin, siis sinne näyttelyyn. Majoitushan sieltä varattiin jo ajat sitten, että päätös sinne menemisestä oli kyllä tehty, mutta jotenkin sitä aina vetkuttaa noiden varsinaisten ilmoittautumisten kanssa.
Lisäksi maksoin eilen rotumestaruusrallyjen maksun (lopullinen virkku-ilmo on vielä tekemättä kun en ole vielä saanut sinne tarvittavaa salasanaa). Viimeisimmän tietoni mukaan melkein koko koe on täynnä lappalaiskoiria, ilmoaikaa on vielä jäljellä, joten jännäks menee, että onko kaikki kisaavat koirat lappalaisia (taisi kuitenkin olla kuudenkymmenen koiran koe).
Kun vain olisi monta koiraa, niin johan niitä ihan ilosta tuonne (kumpaan vaan) ilmoilisi, sillä rallykisa maksoi vain 15 euroa ja näyttely 20 euroa 😃😃

sunnuntai 9. helmikuuta 2020
Kikin paluu näytelmäkehiin
Eilen käytiin siellä Tornion ryhmänäyttelyssä, mikä olikin sitten Kikin ensimmäinen halli/sisänäyttely. Näyttely pidettiin torniolaisten koirahallissa, samassa sijainnissa olen joskus käynyt Nemin kanssa aksaamassa, mutta tuossa hallissa en ollut aiemmin vieraillut (eli se on rakennettu sen jälkeen kun lopetin aksakisaamisen tai ylipäänsä kisaamisen Nemin kanssa).
Halli sinällään ei tainnut Kikille tuottaa ongelmia, hyvin paljonhan Kiki näyttelyssä oli omassa kevythäkissään, mitä nyt välillä kävi ulkona pissalla ja Eetu treenautti(/jaloitteli/totutti paikkaan) sitä hieman ennen kehää.
Ainut isompi ongelma Kikin Tornion hallissa käynnissä oli se, kun tuomari halusi katsoa millaiset korvat koiralla on, ja tähän se sitten käytti lelua. Eli heitti lelun - kun olisinkin sen saanut nauhalle ... Niin tuli "nätti" niiaus koiralta, eli Kiki meni matalaksi ja yritti väistää / paeta tilannetta. Koska koira ei toiminut siten kuten tuomari olisi halunnut eli tuomari ei nähnyt korvien asentoa toivomallaan tavalla, niin tietysti se toisti sen leluleikkinsä - ja taas Kiki oli entistä enemmän kauhuissaan.
Vaikka olisin ollut kehässä niin en olisi varmaan sanonut tuomarille mitään "tämä pelkää lentäviä leluja" ...
Enivei, tuloksellisesti meni tosi hyvin eli Kiki sai
VAL ERI1 SA PN1 ROP
Arvostelu meni näin:
"4v. valionarttu. Erinom. tyyppi. Keskikoko. Tyypilliset mittasuhteet. Hyvä pää. Hyvä raajaluuston vahvuus. Liikkeessä kaunis häntä. Tänään hieman pehmeä karvanlaatu. Eloisa luonne. Tyypilliset liikkeet"
Tuomari Mari Lackman.
Rotukehässä Kiki tuon niiauksen lisäksi haisteli lattiaa jonninverran, jatkokehässä esiintyi jo paremmin, mutta menestystä sieltä ei tullut.

Kikin hallipelko,
Kikin pelot,
kuvat,
näyttelyt-Kiki
tiistai 4. helmikuuta 2020
Ain koirakerholainen
Maksoin viime viikolla okk:n jäsenmaksun - vihdoinkin sen ainaisjäsenyyden. Jos olisin ollut kauaskantoisen fiksu olisin tietysti maksanut ko summan silloin kun menin ekalle koirakurssilleni, Merrin kanssa syksyllä 2001 ... Että vähän on kerennyt vettä virrata Kiiminkijoessa tuon jälkeen.
Nyt oon sitten ainaisjäsen Porokoirakerhossa, Lappalaiskoirat ry:ssä ja Oulun Koirakerhossa.
Nyt oon sitten ainaisjäsen Porokoirakerhossa, Lappalaiskoirat ry:ssä ja Oulun Koirakerhossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)