lauantai 31. joulukuuta 2022

Tara sai postia

 Taralla jatkuu aksailut yhdeksäs tammikuuta AnskuNi -koirakoulussa. Eli samassa paikassa aksailut jatkuu kuin missä syksylläkin käytiin. Tai tulee hieman muutoksia ryhmäjakoihin, kellon aikoihin ja joka toinen viikko ollaan Haukkiksen hallissa ja joka toinen viikko toisessa (pikku)hallissa (tästä toisesta reenitilasta tulee myöhemmin lisätietoja eli en vielä tiedä siitä muuta kuin että sijaitsee Oulussa). 

torstai 29. joulukuuta 2022

Agilitytavoitteet 23

 Agilityä ajattelen Taran kohdalta kahdella tavalla.

Ensin on se, että ens vuodeksi on tavoitteena päästä kevättalveksi treeniryhmään (tämä on hyvin pitkälle vireillä, melkein jo lyöty lukkoonkin), sitten olen ajetellut, että kesäkausi voitaisiin treenailla itseksemme ja mahdollisesti kimppatreenailla ja pienessä toiveessa on, että olisi jotain lappalaistreenejäkin (aksankin saralta). Syksyksi toivoisin pääseväni taas johonkin ryhmään (jossa on kouluttaja). 

Sitten toinen tavoite on erilaiset taidot, sekä ihan ne perinteiset että se oppii suorittamaan  agilityesteistä muut paitsi kontaktit ja pujottelun (ts pujo ja kontaktit alulle kans, mutta milloin lie voi olettaa niiden suorituksen olevan "valmiit" 😁) että sitten ohjaus/radanluku taidot. Ja tässä jälkimmäisessä ajan takaa siis sellaisia itselle uusia agilityyn liittyviä juttuja kuten, että saanko koiran oppimaan ja itseni (tarkoituksenmukaisesti) käyttämään esim niitä erottelukäskyjä "kierrä ja käänny oikealle" "kierrä ja käänny vasemmalle" ynnämuita sen kaltaisia. 

Näitä kahta asiaa pidemmälle on osaa vielä edes ajatella (agilitypolkuamme), asiat kehittynevät pikkuhiljaa ja ajatukseni sitä myötä muovautuvat. 

keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Koiratanssin treenisuunnitelma 23

 Viime syksy meni koiratanssin osalta lähinnä siihen, että opeteltiin (uudelleen) hallissa olemista, treeneissä olemista, häiriönsiedätystä yms perusreenaussettiä. Lupasin (itselleni), että ens vuoteen mennään hieman paremmilla suunnitelmilla ja tavoitteilla. 

Kikin osalta sanottakoon, että sille en laadi tarkempia suunnitelmia. Sen kanssa tehdään jo opeteltuja temppuja, improillaan ja tehdään sellaisia hyvänmielen "hömppä" treenejä vähän sen mukaan mikä milloinkin. 

Taralle sitten ... 

  • Kehäänmeno (ja kehästä paluu) treenejä
  • Lisää musiikkiin totuttamista
  • Olemassaolevien temppujen vahvistusta
  • Joitain uusia temppuja (esim käden yli hyppy?)
  • Temppujen ketjuttamista
  • Palkkauksen harvennusta / palkattomuutta
  • Pieniä koreoita
  • Joku, tai joitain musiikkeja, johon koreon harjoittelua 
    (ei tarvitse olla mikään the kisabiisi)

Sitten minun pitäisi laatia myös treenikohtaiset suunnitelmat (eli teema / pääajatus mitä kulloinkin ryhmätreeneissä tehdään), ne mietin myöhemmin (toivottavasti)

tiistai 27. joulukuuta 2022

Halli ja nose

 Oulun noseyhdistyksen jäsenmaksulasku tuli jokin aika sitten. Ihan vähällä oli, että olisin työntänyt sen öö-mappiin, mutta niinpä vain maksoin sen äsken. Menkööt nyt vielä ens vuosi, jos se noseinnostus vielä vaikka nousisi. Ja joo, enhän mä noseiluun tarvi mitään paikallista yhdistystä sinällänsä (paitsi jos haluaa mennä kokeisiin niin jäsenyydestä saattaa olla hyötyä?). 

Lisäksi samalla nettipankin avaamisella maksoin myös kevättalveksi Okk:n hallin omatoimitreenioikeuden. 

maanantai 26. joulukuuta 2022

Jänöjä ja juoksut

 Piip piip piip 

Siinäpä Taran sanomiset viime aikoina. Tänäiltana iltalenkillä se lähti jälestämispuuhiin naapuriasunnon kohdilta ja piipitti-jälesti muutaman sata metriä ennen kuin rauhoittui siitä ja rupesi normaaliksi lenkkeilijäksi. Onneksi ei nähty tuolla lenkillä jäniksiä, eilisiltalenkillä sellainen vilahti ja samalla Taralla meni kuppi nurin iik-vink- piip- iik- vink- hauuuuuuuuuuuuuu 

Paluulenkillä (tänään) huomasin, että naapuriin meni tassujen jäljet. Normaalisti siellä ei ole koiraa, mutta nyt joulun aikaan ilmeisesti on joko hoitokoira tai koirallisia vieraita. Luulenpa, että uroskoira (Taralla on about tärppipäivät ehkä menossa tai kohta tulossa). 

Jäniksistä tuli mieleen, että oon muutaman sellaisen iltalenkin käynyt viime päivinä, että ensin kun oon lenkittänyt Taran niin se on ollut jänöistä ihan kuuhun lähdössä. Mutta sitten kun oon hetiperään mennyt samoille nurkille missä puput ovat pomppineet Kikin kanssa niin se ei ole ollut ollenkaan niin vieterit kireänä kuin mitä Tara. Yhdellä lenkillä se jopa ei huomannut ollenkaan jäniksen olemassaoloa kun sellainen loikki joku satametriä meidän edestä. 

Ainiin, kerrottakoon vielä, että tänään Tara rupesi ärräilemään Kikille. Olin just lässyttämässä Kikille jotain, oma naama tosi lähellä Kikin kuonoa, ja Tara tuli siihen likelle ja rupes ärräämään Kikille. En tiedä miksi tai mikä sille tuli. Kiki oli heti vastaamassa, että mitä helkuttia. Käskettiin kumpikin koira pois tilanteesta, ne katteli toisiaan hetken (toi lässytystilanne oli sohvalla) lattialla, nuuskuttivat pikkasen ja sitten olivat taas ihan normaalisti. Luulen että ärräily liittyy jotenkin Taran juoksuun. 

Lajeista ja rahasta

 Saako rahasta puhua? Noh, puhun kuitenkin. 

[jokainen yritys hinnoittelee tuotteensa miten haluavat, eri summille on varmasti erilaiset syynsä, en edes yritä arvella niitä - yritykset tehkööt miten haluavat, puhun nyt asiakkaan, yhden sellaisen, eli itseni näkövinkkelistä]

Kun Kikin kanssa kävi miten kävi, niin mä vannoin (itselleni) etten ikinä enää harrastaisi agilityä. Se millaisessa ajatusmaailmassa aginkin suhteen aiemmin olin ja elin olisi aivan toisen kirjoituksen paikka, ei palata siihen nyt. Vaan siihen, että kun Tara tuli niin rupesin haihattelemaan ajatusta, että josko kuitenkin vähän agia ? Halusin käyttää koiran ensin terveystarkastuksissa ennen kuin varsinaisesti agia voisin Taran treeniohjelmaan kunnolla edes suunnitella. 

Oulun seudulla on nykyisin hyvä tilanne agilityn suhteen, sillä täällä on useita koirakouluja joissa voi aksata. Lisäksi on yhdistykset, jotka tarjovat agilitykoulutusta ryhmissään, mutta jotta yhdistyksiin pääsee aksaamaan niin pitää ensin talkoilla n määrä (ei ole kiveenhakattua että tietyllä tuntimäärällä saisi ryhmäpaikan). Yhdistyksien agitunneille ei kannata mennä koiran kanssa joka ei ole vähintään möllitasoinen (joskus järjestetään alkeiskursseja, muttei säännöllisesti, eikä niillekään pääseminen ole itsestään selvää), joten aloittelevan koiran kanssa yhdistykset eivät ole vastaus jos haluaa harrastaa liitelyä. 

Voi nyt olla, että unohdan jonkun, mutta käsittääkseni agilitykoulutusta (maksulliset koirakoulut) tarjoavat (satunnaisjärjestyksessä) Tiina Leinonen, Minna Jokisaari, Henna Raittimo, Active Dogs, AnskuNi, Spotsdogs Center ja Minna Martimo. Jaksamatta googlettaa yksityiskohtaisia tietoja niin käsitykseni mukaan yksi treenikerta näissä paikoissa maksaa 25-40 euroa. Suurin osa tarjoaa myös ns valmennusryhmäpaikkoja eli pitää sitoutua pidemmäksi ajaksi juuri heidän harjoituksiinsa (esim kevät tammi-huhtikuu voi "helposti" maksaa 550 euroa). Sehän on toki jokaisen oma asia, että kelläkin on vara kuinka paljon maksaa koiratreeneistä. 

Eli kun mietin alkaisinko kuitenkin agiliitämään, niin piti miettiä onko minulla siihen vara. Vaikka olen joskus vuonna rikkalapio harrastanut agia, niin en halunnut itsekseni tuuskailla jotain, vaan halusin mennä ryhmään ja niin, että päivitän kymmenen vuoden takaisen agilitytietämykseni tähän päivään. 

Tästä tullaan sitten myös siihen, että jos harrastaa agia, niin mitä muuta on vara harrastaa? Syksyllä oltiin siinä Jennin tokossa kun halusin testailla sellaista treenitapaa (reenit kerran kuussa, kerrallaan kaks tuntia), näistä tokoista maksoin muuten kaksisataa euroa, että ei ollut halpaa sekään - toki jaettuna koko syksylle ei niin paljoa, mutta toisaalta "vain" neljä kertaa, että siinä mielessä aika paljon. 

Kuten aiemmin (ehkä) sanottu, niin yhdistyksissä harrastaminen ei ole niin kallista. Viime syksynä oltiin suunniteltusti koiratanssissa ja vähän kuin vahingossa rallytokossa okk:lla, nämä molemmat maksoivat 120 euroa (eli reilulla satasella sai syys-joulukuun reenit ko lajista). 

Mä olen ihan hirveästi vatuloinut mielessäni sitä asiaa, että pitäisikö mun käydä myös Kikin kanssa jossain treenailemassa. Mutta aina päädyn sekä siihen että en halua sitoutua sen kanssa mihinkään valmennusryhmään että siihen piheilyyn, että en raski maksaa Kikin humppa-aktivoinnista 20-30 euroa per tunti. Joten Kikin aktivoinnista huolehdin koiratanssitreeneillä, mahdollisilla lappalaistreeneillä ja käymällä omatoimitreenimässä hallilla (eli maksan myös omatoimitreenioikeudesta johonkin, luultavimmin okk:n, halliin). 

***

Just nyt tuntuu jopa kutkuttavan hauskalta, että Taran lajeiksi ovat valikoituneet koiratanssi ja agility. Koen, että viime (tämän siis) syksyn toko- ja rallytokotreeneistä oli paljon hyötyä näihin molempiin lajeihin sekä ylipäänsä treenaamiseen. Lisäksihän me ei tietenkään lopeteta tokon tai edes rallynkaan reenaamista (saatan jopa hakea siihen lappalaisten valmennusrinkiin jompaan kumpaan lajiin), mutta ei tehdä sitä nyt hetkeen missään ryhmissä eikä sitä myöten niin säännöllisesti. 

sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Ne Lentsu tokotukset

 Muutama viikko sitten oltiin tosiaan siellä Leena Välimäen tokokoulutuksessa minkä KAS järjesti. Kuten aiemmin mainitsin, niin minua jännitti etukäteen ko kurssi.  Ilmeisesti olen kasvanut (koira)ihmisenä noista Merrin treeniajoista, koska en ollut niin paineessa kuin mitä pelkäsin harjoituksissa. 

Saavuin hallille jo aamulla kun eka ryhmä aloitti harjoittelun. Käytin Taran lenkillä ja mentiin sitten halliin, olin ottanut Taralle häkin mukaan ja siinäpä se sitten majaili koko päivän - poislukien ne hetket kun tauoilla käytin sitä ulkoilemassa kun sillä itsellään oli treenivuorot keskipäivällä. Jaoteltiin muiden treenaajien kanssa omat treeniaikamme niin ei tarvinnut yhteen pötköön käyttää omaa aikaa. 

Tehtiin seuraamista, jääviä, kartioiden kiertoa, sivuaskeleita ja kaukoja. Alla muutama video aiheesta. 








Muutama huomio treeneistä. Videolla ei kaukoja ehkä ole? Mutta Lentsu sanoi, että Taralle passaa hyvin takajalkakaukot ja että perusvaihdokset olivat ihan hyvällä mallilla - tehtiin niitä siis niin, että koira oli mun lähellä (ihan hissiasennonvaihtoina). Myös siitä mainitsi, että jalkatargettia ei tarvitse vielä alemmissa luokissa, mutta toisaalta sama se olisi jo koiralle opettaa. 

Sivuaskelista taisin itse havannoida, että mulle oli helpompi tehdä ne niin, että astuin ns etukautta. Tästä myös siis havaintona se, että tokon sivuaskeleet ovat eri juttu kuin rallytokon sivuaskel-tehtävä. 

Jäävissä seisomista treenailtiin lelun heittona. Seuraamisesta kommenttina oli muunmuassa, että imutusta tehdään vain ihan pennuille (3kk asti tms). 

Sitä sun tätä treenaamisesta

 Yritin selata blogia ja hakea jotain tarttumapintaa tähän kirjoitukseen, mutta huomasin kirjoittaneeni syksyn aikana todella vähän mitään, vaikka monenlaista (treenirintamalla) on tapahtunut. 

Viime syksynähän Tara treenaili aktiivsesti Kismalla tokoa ja kävi Sportsdogscenterillä agilityyn johdattavan pentukurssin. Kiki reenaili myös viime syksynä Kismalla, nosework-valmennusryhmässä. Lisäksi molemmat kävivät Okk:lla koiratanssitreeneissä. Sitten lähdettiin puoleksi vuodeksi sinne Luleåån ja kaikki treenitoiminta oli tauolla. Jossain vaiheessa mulla vielä oli toiveikas ajatus siitä, että olisin Ruotsissa treenaillut edes semiahkerasti syksyn tokoläksyjä ja tehnyt Kikille nosework-piiloja. No, tietäähän sen miten siinä kävi, en juurikaan reenannut mitään, oltiin vaan ja ulkoiltiin. Muutaman kerran sisällä tehtiin jotain pikkureenejä ja taisin kerran -tai kaks- nosetella Kikin kanssa. 

Se nosetus ei nostanut sitten päätään sittenkään kun oltiin tultu takaisin Suomeen. En ole heittänyt eucalyptys puteleita jokeen ja kaikenlaista muutakin treenitavaraa senkin lajin osalta on edelleen olemassa, mutta nenätreenimotivaatiota jotenkin ei vain ole tällä hetkellä. 

Mutta takaisin siihen Taraan. Keväällä käytiin muutaman kerran yksäreillä ja silloin olin vakuuttunut, että tämä olisi hyvä tyyli Taralle pidemmäksikin aikaa, mutta jotenkin niiden aikojen sopiminen oli hankalaa ja tuntui ettei pelkästään nuo reenit riitä meille, joten päädyin miettimään mitä ja missä haluttaisiin reenailla ja kuulin kaverilta Jennin tokovalmennuksista. Laitoin sitten kesällä Jennille viestiä ja niinpä päästiin syksyksi hänen tokovalmennuksiin. 

Lopulta ei käyty tokoissa kuin kolmesti, reenejä olisi ollut neljänä sunnuntaina. Niin, tuo reeniajankohta oli lopulta se mikä sai minut jättäytymään kevääksi pois ryhmästä, viikonloppuna keskellä päivää oli jotenkin vaivalloista olla lähdössä harjoituksiin ja se tuntui aina keskeyttämään jotain viikonloppu askaretta. Sunnuntaille sitä paitsi on jo olemassa semivakiona koiratanssitreenit iltaisin. 

Taran tokoryhmässä kaikki koirakot olivat meille ennestään tuntemattomia. Siellä oli tanskalaisruotsalainenpihakoira (luulen! saattoi olla myös joku russeli tms), keskikokoinen snautseri (musta) ja sileäkarvainencollie + Tara tietty. Collie oli selvästi taitavin ja nämä pienet koirat myös taitavampia kuin Tara, mutta se nyt ei mitään haitannut kun koirakot tekivät yks kerrallaan mitä halusivat milloinkin harjoitella. Välillä tehtiin sitten yhdessä paikallaoloja. 

Joka treeniin raahasin Taralle häkin halliin ja se odotti häkissä aina omaa reenivuoroaan. Tämä häkki homma on sellainen minkä koen olleen meille tosi hyvä homma syksyn aikana. Joku joskus vihjas, että "helppohan se koiran häkissä on olla", mutta mä en koe sitä niin. Tai joo, tottakait onhan siinä jotkut helpot puolet, mutta en koe että treenihallissa häkissä hiljaa oleminen olisi tullut mitenkään ilmaiseksi. Toisaalta kuulin myös kommenttia siitä kuinka "mun koira ei vois olla hallissa kun muut tekevät, siksi se odottaa autossa". 

Myös rallytokotreenien loppuajan parempaan treeniflowhun vaikutti selvästi se, että Tara oli oppinut tuon häkkipelin. Välillä koira hakeutui myös itse häkkiin jos oli sen mielestä sille hetkelle reenattu jo liikaa; ja tämä oli minun mielestä mitä oivallisin taito koiralta - jos tuntuu, että on jo vähän liikaa kaikkea niin voi mennä häkkiin rauhoittumaan. 

Hierontoja

 Hieman sellainen kutina, että jäänyt mainitsematta viimeisimmät koirien fyssarilla käynnit. Siellä on siis käyty säännöllisesti noin kuukauden välein. Viimeisimmissä Kiki on ollut melko hyvässä kunnossa, joo, hoidettavaa koirasta löytyy aina, mutta esim kesällä oli huonommassa kunnossa (enemmän jumissa) kuin mitä nyt muutamana viime kertana on ollut. 

Tarakin on toki hoidettu aina samoilla käynti kerroilla, sillä ajalla mikä Kikiltä on jäänyt. 

Kampaushetki 24/22

 Kuten sanottua, joulu meni toisin kuin oli kuviteltu. Joten oltiinpa sitten kotona joulun pyhät. Hyvää ruokaa ja seuraa oli kotonakin, joten mikäs siinä (flunssan olisin voinut lahjoittaa silti jollekin). 

Oli sitten aikaa myös kammata koiraa... Kikistä poistin päällykarvan alle jumahtaneita irtovillatakkuja. 

Joulukuun aksailut

 Joulukuussa oli agilityn pohjataidot kurssilla kolme kertaa 5.12, 12.12 ja 19.12. Näistä viimeisimmälle kerralle ei tosiaan päästy osallistumaan kun olin itse flunssassa. 

Vko 49 (5.12):




Vko 50 (12.12):






perjantai 23. joulukuuta 2022

Kulut 2022

 Tai "Tätä et olisi halunnut tietää ..." 😄

Onneksi bensa on halpaa, sähkö on halpaa ja kaikki muukin on halpaa. Eikun miten se menikään? 



Rahan kulutus koiriin kuukausittain. Alkuvuodessa vääristymää jonkin verran, kun herkkuja ja ruokia ostettiin myös Ruotsin puolelta ja niitä en ole tähän merkinnyt (kuitteja kyllä säilytin jonkin aikaa, mutta en jaksanut alkaa säätämään eurojen ja kruunujen kanssa tässä excelöinnissä). Varmasti muitakin puutteita löytyy kuin Luleåssa asumiseen liittyviä. Syyskuun kuluspiikki selittyy pitkälti Kikin hammaslääkärikäynnistä ja Taran virallisista terveystarkastuksista. 


Hieman kulujakaumaa, eläinlääkärilohkoa kasvatti tänä vuonna hammas- ja terveystarkastusten lisäksi alkuvuoden säännölliset ekinokokkimadotukset. Koirien hierontaan menee vuodessa useita euroja kun Kiki menee hyvin herkästi jumiin operoidun kyynärän vuoksi, samalla sitten tulee pidettyä harrastuskoira Tarankin kroppa kunnossa. Alkuvuonna käytin yksittäisissä treeneissä (yksäreitä ja irtotunteja) ja vuokrattiin halleja, loppuvuodelle säännöllisempiä harrastuseriä. Kaksi koiraa syö enemmän kuin yksi, ruokakuluja lisäsi ehkä hivenen se, kun metsästin koirille sopivaa nappulaa (testailtiin eri merkkejä). 

Rt tieto

 Ei siis rataantutustuminen vaan rallytoko. 

Ralleilut eivät jatku tammikuussa, aamulla oli tullut sähköposti aiheesta. Hyvä oli saada varma tieto asiasta niin voin huomioida tämän asian kaikenlaisia suunnitelmia laatiessani ja kalenteria täytellessä. 

Koiratanssin treenikausi on ilmeisesti 2.1 - 23.4

Se tilasto

 


Agility vääristää hieman maailmankuvaa siitä kuinka aktiivinen olisin kisarintamalla 😁 
Vaikka on kait sitä tullut parit näyttelytkin käytyä. 

Epäloogisesti tässä ei ole agility- tai tokoepiksiä vaikka on poropaimennustestaukset ja karhutesti mitkä tyystin ovat epävirallisia. Merri on läpäissyt Porokoirakerhon testin, mutta Nemi ei (hyl tuloksetkin lasketaan tähän tilastoon). Myös noseworkista löytyy epävirallisia tuloksia kun sekä Nemi että Kiki kävivät hajutestissä joulukuussa 2017. 

Muutamat näyttelykäynnit puuttuvat kun en jaksa etsiä tietoa siitä milloin ne ovat olleet eli muutama reissu Riikaan, Tallinnaan ja  Norjaan (Harstad ja Tromssa). 

edit. taulukosta puuttuu Merrin pelastushakuilu tulos. 

Muodikas tilasto

 Minä kans kun muutkin ... 

Koirien kisakoenäyttely ja muut kissanristiäiset tilasto tekeillä ... 

Tähän liittyen piti sukeltaa myös Hunddataan (meinasin jättää nämä ensin pois, mutta muistin että Hunddatasta tietysti tiedot löytyvät), joten kirjaan sieltä tänne faktoja ylös Merrin ja Nemin Ruotsin seikkailuista. 

Merri:

  • 26.3.2005 Södertälje . Tuomari Hagelin Ing-Marie. Ökl 2
  • 27.3.2005 Tukholma. Tuomari Nilsson Kurt. Ökl 2
  • 19.5.2007 Piteå  Tuomari Rodirigues Fernando M. Ökl 2
  • 11.6.2007   Skarpnäck (Tukholma). Tokokoe (!), klass 1, 88,5p. 
  • 17.6.2007 Orsa. Tuomari Edh Kenneth. Ökl 1, ökk 2, ck
  • 16.12.2007 Hund 2007 (Tukholma?). Tuomari Wilberg Knut-S Ökl 2
  • 9.3.2008 Norsjö. Tuomari Nilsson Kurt. Ökl 1, ökk 4
  • 17.5.2008 Trehörningssjö. Tuomari Emery Rose-Marie. Ökl 2
  • 18.5.2008 Trehörningssjö. Tuomari Pratt Tuula. Ökl 1, ökk 2, ck
  • 6.7.2008 Tukholma MV-08. Tuomari Törnlöv Nils-Arne. Ökl Very good, ökk 4
  • 11.7.2008 Tvååker. Tuomari Scheel Kresten. Ökl 1, ökk 1, ck, btkl 1, cert, bir 
    Valioitui ja sijoittui Blå Gula Hund -kehässä (ruotsalaisten rotujen oma loppukehä)
  • 12.7.2008 Tvååker. Tuomari Ganami Kertes Agnes. Chkk 1, ck, btkl 2
  • 16.5.2009 Piteå. Tuomari Helgesen Svein Bjarn. Chkk 2, ck, btkl 2
  • 4.7.2009 Visby. Tuomari Wilberg Leif-Herman. Vetkk 1, ck, btkl 1, bir
  • 5.7.2009 Visby. Tuomari Scanlon Paul. Vetkk 1, hp 
  • 21.5.2011 Piteå. Tuomari Emery Rose-Marie. Vetkl Excellent, vetkk 2, ck, btkl4
  • 22.5.2011 Piteå. Tuomari Kangas Teuvo. Vetkl very good
  • 10/2006 (?) Tromssa, tuomari ?. Sert (ei cacibbia) ja No Mva 
  • 11/2006 Poznan, MV-06. Tuomari Edh Kenneth. Sert, cacib, vsp
    Maailmavoittaja 2006 
Merrin ulkomaan reissu listauksesta puuttuu yksi Viron näyttely ja kaksi Latvian reissua, kun en muista (ja jaksa kaivaa) milloin ne olivat. 


Nemi:

* Latviassa pari reissua, Norjassa yks reissu, Virossa yks reissu. Mukana myös Puolassa, se oli syksyllä 2006

  • 19.5.2007 Piteå  Tuomari Rodirigues Fernando M. Ökl 2
  • 17.6.2007 Orsa. Tuomari Edh Kenneth. Ökl 1, ökk 4
  • 16.12.2007 Hund 2007 (Tukholma?). Tuomari Wilberg Knut-S. Ökl 1, ökk 2
  • 9.3.2008 Norsjö. Tuomari Nilsson Kurt. Ökl 2
  • 17.5.2008 Trehörningssjö. Tuomari Emery Rose-Marie. Ökl 2
  • 18.5.2008 Trehörningssjö. Tuomari Pratt Tuula. Ökl 2
  • 6.7.2008 Tukholma MV-08. Tuomari Törnlöv Nils-Arne. Ökl Very good, ökk 3
  • 11.7.2008 Tvååker. Tuomari Scheel Kresten. Ökl 1, ökk 2
  • 12.7.2008 Tvååker. Tuomari Ganami Kertes Agnes.  Ökl 1, ökk 1, ck, btkl 1, cert, bim
    valioitui
  • 16.5.2009 Piteå. Tuomari Helgesen Svein Bjarn. Chkk 3
  • 4.7.2009 Visby. Tuomari Wilberg Leif-Herman. Chkk 1, ck, btkl 2
  • 5.7.2009 Visby. Tuomari Scanlon Paul. Chkk 1, ck, btkl 1, bir, cacib, big: reserv
    (Ruotsissa ainakin tuolloin ryhmässä sijoitettiin viis, Nemi oli se viides)
  • 21.5.2011 Piteå. Tuomari Emery Rose-Marie. Chkl Excellent, chkk 1, ck, btkl 3
  • 22.5.2011 Piteå. Tuomari Kangas Teuvo. Chkl Excellent, chkk 1, ck, btkl 2

Kiki
on käynyt yhden ulkomaan näyttelyreissun (kesäkuussa 2018), Norjassa, jossa oli rop ja sai sertin ja valioitui. 

torstai 22. joulukuuta 2022

Rinkiin?

 Lappalaiskoirien valmennusringin ens vuoden ajankohdat ja kouluttajat on julkaistu:


Ts tuossa kuvassa on nuo ajankohdat, kouluttajatiedot tulivat tänään. 


Ens vuodelle ajattelin oikeasti hakea tuonne mukaan, viime vuonnakin tuota jo hetken harkitsin. Kuulemma voi hakea useampaan lajiin ja jos pääsee mukaan niin sitten päättää lopullisesti mihin osallistuu. Kun en osaa päättää mikä laji kiinnostaisi eniten. Jos oikein tehokas olisin niin toki voisin hakea Kikin kanssa noseworkiin ja Taran kanssa muihin lajeihin. En kuitenkaan ole niin innokas, tarkoitus on hakea mukaan Taran kanssa (johonkin muuhun lajiin kuin noseen). 

Muuta en vielä tiedä

 kuin, että koiratanssia ainakin harrastetaan säännöllisesti, kun saatiin (edelleen) ryhmäpaikka sunnuntai-iltaan. 

Rallytokosta eikä agista ei ole kuulunut vielä mitään. Agin pitäisi olla maanantaisin jatkossakin, mutta ajat ja paikat eivät ole varmistuneet. Rallytokon suhteen ainakin jotkut ovat saaneet jo viestin treeniajastaan, joten oletan, että meillä rally ei jatku (odottelen vain vahvistusta tälle). 


edit. iltapäivällä tuli hakulomake agilityn pohjataitojen jatkoihin eli asiat edistyvät sillä saralla ... (haettu on, tietty)

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Kävi sitten niin

 ... että ilmeisesti palellutin itseni torstai-iltana rallytokotreeneissä (Okk:n hallin lämpötilaa on laskettu sähkömenojen takia enkä suhteuttanut pukeutumistani tähän vähemmän lämpimään harjoitusolosuhteeseen), koska perjantai-iltana paleli niin maan mahdottomasti ja kurkku tuntui kauhealta. 

Näinpä ollen jäi väliin perjantai-illan lappalaistreenit, lauantailta Taran kasvattajien tapaaminen (käväisivät hakemassa Tarulta slk-pennun (kennel Tarutuulten) täältä Kiimingistä), agikoulutuksen kuunteluoppiluuse & räpsintä Okk:n hallilla, sunnuntain koiratanssitreenit ja kaiken kruununa maanantain viimiset pohjataitoagiharkat. Näistä viimeisimmät sain myytyä. 

perjantai 16. joulukuuta 2022

Verta lattialla

 Tullessani tänään päivällä kotiin autoa korjauttamasta (siihen vaihdettiin uudet jarrupalat) niin eteisen lattialla näkyi kaksi iloista koiraa häntiään heiluttamassa ja verta lattialla. Taran toinen juoksu on siis alkanut (mieleen ei edes juolahtanut mitään muita vaihtoehtoja verelle). Aika hyvä ajoitus kun syksyn reenikaudesta on enää sunnuntain koiratanssit (Kiki voi mennä ja Tara saa jäädä kotiin; halliin toki voisi mennä juoksuhousut jalassa, mutta Kiki varmasti mielellään treenailee koko tunnin) ja maanantain agility (jonne voi mennä housut jalassa, pitää tuumailla mennäänkö vai jätetäänkö harraste väliin). 

torstai 8. joulukuuta 2022

Hakuprosessi kevään treeneihin

 Okk:n ryhmiin haku on käynnissä kevätkaudelle, täytin nytkin lomakkeet sekä koiratanssista että rallytokosta. En usko pääsymahdollisuuksiini, mutta hakematta en ainakaan pääse. 

Lisäksi toivottavasti Taran syksyn agilityn pohjataidoille tulee jatkoa, mutta tämä ei ole vielä varmistunut. 

Aion myös maksaa keväällekin Haukkiksen hallimaksun, jotta voidaan käydä omatoimitreenailemassa.