Agilityä ajattelen Taran kohdalta kahdella tavalla.
Ensin on se, että ens vuodeksi on tavoitteena päästä kevättalveksi treeniryhmään (tämä on hyvin pitkälle vireillä, melkein jo lyöty lukkoonkin), sitten olen ajetellut, että kesäkausi voitaisiin treenailla itseksemme ja mahdollisesti kimppatreenailla ja pienessä toiveessa on, että olisi jotain lappalaistreenejäkin (aksankin saralta). Syksyksi toivoisin pääseväni taas johonkin ryhmään (jossa on kouluttaja).
Sitten toinen tavoite on erilaiset taidot, sekä ihan ne perinteiset että se oppii suorittamaan agilityesteistä muut paitsi kontaktit ja pujottelun (ts pujo ja kontaktit alulle kans, mutta milloin lie voi olettaa niiden suorituksen olevan "valmiit" 😁) että sitten ohjaus/radanluku taidot. Ja tässä jälkimmäisessä ajan takaa siis sellaisia itselle uusia agilityyn liittyviä juttuja kuten, että saanko koiran oppimaan ja itseni (tarkoituksenmukaisesti) käyttämään esim niitä erottelukäskyjä "kierrä ja käänny oikealle" "kierrä ja käänny vasemmalle" ynnämuita sen kaltaisia.
Näitä kahta asiaa pidemmälle on osaa vielä edes ajatella (agilitypolkuamme), asiat kehittynevät pikkuhiljaa ja ajatukseni sitä myötä muovautuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti