tiistai 8. heinäkuuta 2014

Kaksikymmentä + äf kuus

Ja joo. Edelleen on liian kuuma, itseasiassa vielä kuumempi kuin eilen. Lähellä kolmiakymmentä pyörii takapihan varjoisampi lämpömittari. Päätin, että juoksen tänään lyhyemmästi, vain kolmisen kilsaa (3,3 km jos tarkempia ollaan). Eli kipitin maaseutulenkin ilman plussaa ja ilman jaarista. Alkumatkan, ehkä kilometrin tai reilun verran juoksu tuntui hyvältä - jos vain olisi ollut viileämpi keli niin a'vot :) Maaseututielle tullessani helle iski tajuntaani ja oli niiin jano ja ties mitä kaikkea. Sain kuitenkin sitkuteltua itseni kotiin asti, enkä tod harkinnut Jaariksen mäellä jatkevani siitä muualla päin kuin kotiin. 


Kotiin päästyäni join pari desiä vettä,  hengähdin muutaman minuutin ja lähdin fillaroimaan. Otin aloittamani juomapullon (½ litraa vettä) mukaan, vaikka pyörässäni ei ole pullotelinettä. Hyvin sitä juomapulloa pystyi silti pitämään käsissä ja käsiä ohjaustangossa samalla kun pyöräili. Töyssy paikoissa vesi vähän pisaroi pullosta yli (kun olin avannut korkin enkä tod alkanut sitä sulkemaan joka välissä), mikä ei haitannut yhtään - ei kyllä varsinaisesti viilentänytkään. 
Välillä hieman löysäilin, mutta yritin olla olematta sunnuntai-pyöräretkellä vaan ihan ottaa sen kuntoilun kannalta ja kyllä jaloissa välillä tuntuikin siltä, että jotain "jumppaa" niillä koko ajan tein. Tulinpa miettineeksi sellaistakin seikkaa, että ehkä jaloissani on vähän enemmän voimaa kuin joskus aiemmin, kun ylämäissä ei tarvitse nousta seisaalleen vaan voi istualtaan polkea. 
Kävin kiertämässä Jäälin, Ouka-mittauksella sain matkaksi 18,7 km



Aikaa kuntoilu-urakkaani meni 1h 45min (juoksu+pyöräily) mikä sisältää kotona välillä käymisen ja Jäälin ärrältä juomapullon osto välissä ja siinä sähellystä poppilaitteen ja pyöränavainten kanssa (plus aiemmin pysäys roskiksen luona laittamasas ed tyhjä juomapullo sinne ja stoppi liikennevaloissa).

Ai niin. Jalka ei puutunut lainkaan juoksulenkillä (!) eikä alaselkään sattunut pyöräillessä :)

Ei kommentteja: