perjantai 3. huhtikuuta 2020

Päivä nro 3

Aamulla kävin Kikin kanssa saman lenkin kuin eilenkin aamulla eli siis päiväkodilta metsään ja leikkipuiston takaa pois ja okt-alueen kautta takaisin kotiin. Samat pystykorvat haukkuivat meille häkistään erään okt:n pihasta, lisäksi yksi pieni koira haukkua räksätti Kikille eräältä aidatulta pihalta - Kiki ei sanonut näille kellekään mitään.

Koira oli kyllä muuten jo aika tohotustuulella ulkona. Kakkas kaks kertaa (metsään ja tien varteen, jälkimmäisen keräsin) ja pissatakin taisi 4-5 kertaa.

Lenkin jälkeen Kiki oli kiireinen saamaan aamuruokansa, joka koostui taas siis nappuloista, pedigreestä ja kipulääkkeestä (pedigree varmistaa sen että lääke menee alas).

Ruokailun jälkeen odotin hetken jos koira menisi juomaan. Ei mennyt. Joten laitoin sille kaulurin takaisin. Kiltti on kyllä ihan superkiltti tuon kaulurin kanssa, tietää jo, että se kuuluu rutiineihin (sen laittaminen sille ja pois ottaminen).

Koska koira vaikutti varsin pirteältä niin annoin sille puruluun, jotta sillä olisi jotain puuhaa. Kikimäiseen tapaan puruluunsyöntipuuhaan piti myös osallistua (pitää luuta, nostaa se välillä koiralle (jonka on hivenen hankala ottaa asioita lattialta kaulurin kanssa) yms).




Kun Kiki oli saanut tarpeekseen luunsyönnistä niin se touhukkaana tyttönä halusi takapihalle. Sinne siis. Kauluri pois ja panta+hihna yhdistelmä tilalle. Ja minä mukaan ... koiraa ei nyt vaan voi vielä yksinään päästää ulos (ettei nuole/revi haavaansa). Käytiin siis pihalla, Kiki työnsi kuonoaan lumihankeen ja tutki koko pihan. Löysi myös pallon hangen alta jonne syöksyi, katsoi mua, mutta pettymyksekseen kiskoin/käskin koiran pois lelulta. Vielä ei ole leluleikkien aika. Kiki ei käynyt pissalla. Kun olin aikani antanut sen nuuskutella ympäriinsä tultiin takaisin sisälle ja vaihdoin hihnan kauluriin. Sen jälkeen Kiki on pötkötellyt (enimmäkseen terassin oven edessä "verhon heiluttelu" paikallaan).

edit. 4.4.

Iltapäivällä (olikohan kolmen aikoihin) käytin Kikin päiväkävelyllä, tällä kertaa käveltiin tietä pitkin grillille (ei menty ostoksille) ja sieltä 848:n pyörätietä myöten takaisin kotiin. Kiki kävi lenkin aikana kakalla ja pissasi useita kertoja. Lenkillä nähtiin kahteen kertaan yks nainen joka talutti kahta tipsua - Kiki olisi niiin tahtonut moikata ko koiria (jälkimmäinen niiden ohitus meni hieman paremmin kuin eka, Kiki tuli jopa tarjoamaan mulle kontaktia kun totesi ettei pääse toisten koirien luo).

Kymmenen aikaan käytiin vielä 848:n pikkupyörätielenkki. Kiki pissasi kaksi kertaa muttei käynyt kakalla. Tarjoili innokkaasti sekä vas että oikean puolen seuruuta. Olisi selkeesti halunnut enemmänkin temppuilla, mutten tarttunut sen vihjeisiin.

Ei kommentteja: