keskiviikko 3. elokuuta 2016

Pengonta

Yritän -taas- etsiä niitä Merrin ja Nemin kasvukehitystietoja. Eipä ole vastaan sellaisia vielä tullut, mutta kaikenlaista muuta veikeää tulee ...



Kevään kuulumisia
  • maaliskuussa Merri nautti Kiimingin lumisista keleistä ja käväisi noutamassa Lappalaiskoirien talvipäiviltä vuoden 2003 aktiivi ruotsinlapinkoirien ykköspalkinnon. Talvipäivien yhdeydessä olleessa kauneuskilpailussa Merri sai arvosanan erittäin hyvä (EH1).
  • huhtikuussa Merri rupesi tiputtelemaan turkkiaan ja näyttääkin nyt ihan ruipelolta.
  • toukokuun alkupuolella käväisimme Oulun äitienpäivänäyttelystä hakemassa sen tavanomaisen punaisen nauhan (EH1).
  • agilityharjoitukset ovat siirtyneet Haukkukeitaalle
  • toukokuussa piipahdamme agilitykisoissa Oulu - Vaasa akselilla

Kesä kuulumiset
  • kesäkuun puolessa välissä kisasimme agia muutamaan otteeseen ja
  • kävimme yhdessä ryhmänäyttelyssä (avo h) Haukiputaalla
  • hieman ennen juhannusta Merri aloitti kesä juoksunsa
  • heinäkuun alkupuolella käytiin kesälomareissulla mm. Porissa ja Orimattilassa
  • kesän aikana ollaan piipahdettu myös mm. Raahessa, Siikajoella, Oulussa ja Ruukissa
  • heinäkuun lopulla jatkettiin taas agin harjoittelua & kisailuja ja
  • harjoiteltiin näyttelykäyttäytymistä Kiimingissä
  • Pori KV:stä sert & cacib
  • elokuussa on tarkoitus aloittaa toko-harrastus taas uudelleen :)

Syksyn kuulumiset
  • elo-syyskuussa on käyty möllitokossa
  • agiliitoa on harjoitettu (ja kisattu) Oulussa, Ylivieskassa, Raahessa, Torniossa ja Kokkolassa
  • ollaan tutustuttu metsiin Kiimingissä ja kunnan ulkopuolella
  • syyskuun puolivälissä käväistiin Lohtajalla, missä Merri toimi rakennustyömaalla työnjohtajana ;). Samaisella reissulla käväistiin Vaasassa kokeilemassa pelastuskoiraharrastuksista hakua ja jälkeä sekä vietettiin kolmatta ruotsinlapinkoirapäivää.
  • lokakuun alussa on tarkoitus käväistä Oulu KV:ssä
  • Rautavaaran lappalaiskoirien syyspäivät ovat harkinnassa (lokakuun puoliväli)

1 kommentti:

Aurinkokujalla kirjoitti...

Meillä on sekarotuinen koira mutta ei me olla käytetty sitä missään/voikokaan sitä käyttää?
Osallistu Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.