Noniin. Vihdoinkin sain aikaiseksi ja kävin koirien kanssa hallilla. Eilen aamulla siis. Nemi pääsi humputtamaan matalilla esteillä aksaa, tosin pääosassa oli leikkiminen. Mukana oli jemmassa oleva vinkupaprika (Nemin lempilelut on siis hyvässä tallessa ettei Kiki omi/hajota niitä). Ja voi pienen vanhan koiran riemua <3 <3
Kiki huusi katkerana portaisiin sidottuna kun me rallattiin Nemin kans isolla puolella - ja vähän pienelläkin. Lisäksi käytin Nemin tasapainolaudalla - myöhemmin myös Kikin ja tein havainnon: Kikillä on paremmat syvät/whatever lihakset kuin Nemillä :o (tai se muuten vaan "viihtyy" parammin siinä laudalla kuin Nemi)
Ennen reenausta käytiin tietty kävelyllä, käveltiin sinne yhteen metsikköön (käytin Nemiä siellä viime talvena lenkillä; oli ilmeisen mieluinen paikka kuin sieltä löytyi talvella kaurispeuraminkälie eläimen jälkiä joita Nemi nuuskutti into piukeena), Nemi olisi halunnut paljon pidemmälle metsikköön ja Kiki keksi, että Joo! puolukat ovat hyviä - kumma paikka tuo metsä kun siellä on ruokaa tyrkyllä, voiko sieltä edes poistua?
Takaisin hallille päin kävellessä Kiki sai sitten taas vaihteeksi oikein kunnon kiukkupuuskia. Siinäpä sitten istuin haukiputaalaisen teollisuusalueen asfalttitiellä rauhoittelemassa/komentamassa pientä penturiiviötä samalla kun Nemi yritti osallistua rauhoittelemalla sekä minua että Kikiä sekoittaen vaan lisää koko pakkaa. Samaa säätöä oli luvassa lisää sitten myös "jäähy"lenkillä joka jäi lyhyemmäksi kuin lämppäily kun totesin pennun olevan jo sen verran väsynyt, että parempi vaan nostaa se autoon ja ajella kotiin.
Enivei. Hallilla tasapainoilut ja Nemin leikin lisäksi Kiki pääsi leikkimään. Nostin yhden hyppyesteen keskelle pikkupuolen kenttää ja pistin riman kaikkein alimpaan pidikkeeseen. Tehtiin siivekkeen kiertoja ja hypyn tarjoamisia joissa yritin ennakkona lähteä liikkeelle, mutta huonohon vielä niissä olen kun en ole yhtään tottunut semmoseen, että koira vois suorittaa esteen jos itse jo liikun muualle päin. Enihau, Kiki oli ihan super <3 leikittiin sitten pölijänä joka reenin/yrityksen (joka onnistui joka kerta) vinkupatukkalelulla.
Yritykseni ottaa kuvia lelulla leikkivästä pennusta eivät oikein onnistuneet kuitenkaan ... toisaalta sillon kun oikeasti palkkailin koiraa eli leikin sen kanssa niin ei siihen oikein voinut kameraa tunkea eli valokuvaus yritykset olivat sitten jälkitunnelmista mitkä eivät tietenkään vastaa sitä kiihkeä todellisuutta.
Kiki yritti myös tarjoilla jotain muuta puuhaa, huomasin sivusilmällä kun se kävi jossain tasoilla tassuttelemassa.
Kotona naksuttelin sille vielä muutaman kapulan noston. Havaitsin tosin, että kannattaisi käyttää jotain muuta kuin oikeaa puista kapulaa koska hiemanhan sitä koiralasta turhan paljon kiinnostaa se miten hyvin sen hampaat pureutuisivat siihen puuesineeseen. Jostain koiratavarakasasta pitäisikin löytyä muovinen noutokapula (jonka ostin joskus Merrille...) mitä ainakin voisi käyttää tähän tarkoitukseen. Varmasti kaikenlaista muutakin voin opettaa Kikin nostamaan naksutteluperiaatteella :)
Ainiin. Myös Nemi "pääsi" reenimään noutoa iltapäivällä kotona takapihalla ...
Ainiin. Myös Nemi "pääsi" reenimään noutoa iltapäivällä kotona takapihalla ...
Harjoiteltiin istumista, ts sitä, että pystyn nappaamaan koirasta kuvan kun se istuu ... taiteenlajinsa se on sekin ;) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti