torstai 25. elokuuta 2016

Ruokakupilla

oon teettänyt Kikille viimeaikoina sekä pentukurssin seisomaharjoituksia että paikallaoloistumisharjoituksia. Molemmat harjoitteet etenevät kyllä ts edistystä tapahtuu mutta ihan millihitusissa liikutaan. Ei vielä puhettakaan sellaisista väliintulon paikalleen jättämisistä (tyyliin agiradalle lähtö tms). Mutta itseppä tiedän kehitystä tapahtuvan kuitenkin :)

Ufotreeniä tehtiin kans eilen. Illalla. Kiki oli nälkäinen eli kiukkunen eli komensi paljon. Meni säätämiseksi kun komentavaa pentua ei kannattaisi palkata, vaikka tekee oikeinkin. Tympeetä sellainen. No sain onneksi sitä välillä palkattuakin kun tuli hiljaisia onnistumisiakin. Eli takajalat liikkuvat inasen. Etutassut toki pentu pistää heti siihen ufolle.

Sitten tehtiin jotain istu-maahan-seiso -harjoituksia molempien koirien kanssa. Tosin niin, että Kiki ei mennyt maahan kun ei kerta sellaista käskyä osaa. Nemille tein omalla yksityisellä iltalenkillään myös hieman kakeja ja seuraamisreenejä. Kikille kans seuraamisreenejä sillon kun oon ollut sen kanssa kaksistaan lenkkeilemässä (tosin se on melkoinen taiteenlaji, että se ei sitten kilahda ja iske hampaitaan kiinni mun ranteeseen - ei se enää pure pure, mutta ote on sellainen, että mun vasen ranne/käsivarsi on mustelmilla). 

Ei kommentteja: