tiistai 6. joulukuuta 2016

Päivä nro 28

4 viikkoa. Toipilasarki on rutinoitunut kotiimme. Kiki tosin alkaa olla niin kyllästynyt ja vaatisi jotain enemmän.

Olen oppinut ihmisistäkin uutta tänäaikana kun Kikille tuli tämä "juttu". Löytyy aidosti välittäviä ihmisiä ja sitten ihmisiä.. joihin olen pettynyt. Enpä avaa asiaa sen enempää. Mutta on kyllä avannut silmiä tämäkin juttu sitten taas.

Mitä taas Kikin tähän päivään kuuluu. Niin kuuden aikaan käytin koirat pissalla. Kasin pintaan noustiin ylös. Koirat sa ruokansa, käytettiin ne taas lenkillä normitapaan, eli mä lähdin ensin Kikin kanssa ja Eetu hetken päästä Nemin kanssa. Eri lenkit kierrettiin ettei törmäilty. Kumpikin koira kävi kakalla.

Sitten (aamutoimien jne jälkeen) mä lähdin töihin ja Eetu jäi koirien kanssa kotiin. Kiki oli päässyt muutaman kerran päivän aikana takapihalle ja kerran lähimetsään kävelylle.

Kun mä tulin töistä niin annoin koirille ruuat ja käytin niitä lenkillä. Erikseen. Kumpikin kakkas.

Tänään on ollut kylmä, selvästi yli kakskyt astetta pakkasta.

edit.  22:22

Ajattelin elokuvia joissa ruumiita, palasina tai kokonaisina pakataan jätesäkkeihin. Miten tämä liittyy mihinkään? No siten, että pakkasin äskön kaks mattoa säkkeihin huomista pesulaan kuljetusta varten. Pienempään mattoo Kiki -oletettavasti Kiki- oli kusassu joskus ehkä viikko sitten. Jonain yönä. Siihen toiseen se kävi merkkaamassa joskus puolisen tuntia sitten. Pikkukoira pääsi livahtamaan "kirjastoon" (eli yhteen makkareistamme jonne sillä ei ole ollut pääsyä ikinä), jossa on (ts oli) karvalankamatto. Merkkasi keskelle mattoa heti kun pääsi huoneeseen paskiainen.

Sen jälkeen käytin koiran pikkukävelyllä, metsän/pellon laidassa ja takaisin. Pissas viel kaks kertaa. Sitten käytin Nemiä samanmoisen lenkin, sekin pissas/merkkaili muutaman kerran.

Aiemmin illalla tehtiin vähän jotain temppusia. Lähinnä istu-maahan-lepo juttuja. Lepo on kyllä vielä ihan vaiheessa, ei tunnu edistyvän juur ollenkaan.


Ei kommentteja: