Käytin taas koirat aamupissalla ennen varsinaisia muita aamutoimenpiteitä. Tai no ruuat laitoin likoamaan kans selvästi ennen kuin oikeesti noustiin ylös. Molemmille vajaa annos nappuloita ja muutama Mush -pyörykkä. Hillitön hyörinä, kun koirat eivät meinanneet rauhottua vielä hetkeksi nukkumaan kun Ne Nami Pyörykät oli kupeissa tiskipöydällä odottamassa. Okei... ahneitahan nuo ovat olleet aina ja ruoka kyllä kelvannut. Mutta vissiin raakaruoka on pikkaisen parempaa kuin perusnappulat mitä pääsääntöisesti syövät.
Lopulta sitten koitti se hetki, kun koirat saivat aamupalansa. Kiki ei meinannut malttaa poistua keittiöstä, vaikka kuppi oli jo aikaa sitten tyhjentynyt. Sitten aamulenkeille. Peruslenkit molemmille (siis ne mitä on viime aikoina käyty). Paitsi, että Kikipä ei kakannut. (Nemi oli kakannut omalla lenkillään) Mushin jostain UKK-sivulta luin, että koirien pitäisi kakata jopa enemmän kuin normaalisti. Kiki ei olekaan mikään tavis koira tässäkään asiassa ;-)
Nyt Eetu on lähtenyt jo töihin (aikoja sitten), koirat ovat syöneet puruluutikkunsa ja uinuvat jossain tietsikkapöytäni alla / vieressä.
edit. 12:23
Havaintoja elämästä. Joskus paljon aiemmin minua ärsytti lievästi kun huomasin ajattelevani sen ja tämän olevan koirajumppaa (tasapainoilua ja mitä milloinkin). Että eikö voi vain ottaa asioita asioina vaan pitääkö niiden takaa löytää jotain tarkoituksia. Esimerkiksi se, että koira kävelee mättäillä tms. Nyt on sitten asenne muuttunut ainakin joissain määrin. Jo muutama vuosi sitten toki havaitsin, että jos Nemi kuopii jalkoja merkkailun jälkeen niin se on sille tosi hyvä venyttely/jumppaharjoite (monethan eivät tykkää että koirat tekevät niin, en minäkään silloin jos sora lentää sotkemaan vaatteeni, mutta muutoin se on ihan ok). Eli siis käytin koirat jokin aika sitten takapihalla pissalla. Kikin ensin ja sittn Nemin. Ja tulin huomanneeksi, että Kiki kävelee omalla pihalla rauhallisemmin hangessa kuin jossain muualla. Kun huomasin, että se tekee siellä toivotunlaista lumessa kahlailua niin kierrätytin sitä vielä muutaman lisä mutkan pihalla ennen kuin tultiin sisälle. Järkevä arki on kuntoilua siis ;-)
edit. 19:28
Iltapäivällä käytin Kikin lähimetsässä pikkukävelyllä. Kiki nappas jonku ihme sukkamytyn tienvarresta ja kanneskeli sitä suussaan melkein kokolenkin. Oli hassun näköinen kun haisteli jotain juttuja metsässä sukka(tai mikälie) suussa :D
Pissas pari kertaa tuolla lenkillä muttei kakannut.
Jossain vaiheessa päivää käytin molemmat koirat takapihalla pissalla.
Ruuat koirat saivat joskus vähän ennen viittä (nappuloita ja mushpullia). Sen jälkeen käytin Kikiä kävelyllä. Kierrettiin abc-lenkki. Kiki jaksoi ihan hienosti, välillä mentiin aika hitaasti (loppumatkasta osittain sen mun hajonneen kengän takia -ks ylempi postaus). Tällä reissulla Kiki kakkas, eli päivän eka pökäle.
Kun Eetu tuli töistä Nemi pääsi (E:n kanssa) 9 kilometrin juoksulenkille (jonka aikana kävi kakalla). Sillä välin mä tein Kikin kanssa vähän temppusia. Jalkojen nostelua. Vastakkaisia yritettiin, mutta Kiki hämmenty ts ei oikein tykännyt. Nostelin niitä vain vähän ts koskin sen jalkoihin hieman. Sitten tehtiin perinteistä takajalkojen nostelua. Ehkä mun täytyy aloittaa paljon vähemmästä tuo vastakkaishommeli eli totuttaa koira siihen että käpälöin etujalkojakin. Sitten tehtiin rangantaivutuksia. Ja maahan-istumisia. Ja väliintuloa, sitä agijalkojenvälijuttua, hieman ehkä muunneltuna. Vaikkei agia enää reenatakaan niin siellä opittuja temppusia voidaan jatkoreeniä tai kehitellä joksikin muuksi aivojumpaksi (eikä ole enää mitään väliä menevätkö ne agia kehittävään suuntaan vai ei ;) ). Lisäksi yritin tehdä jalan taivutusjumppaa, mutta se nyt ei ottanut onnistuakseen, joten päädyinkin vain silittelemään kyljellään makaavaa koiraa. Sinällään todella hyvä "reeni" oli sekin, koska Kiki pysyi rauhassa kyljellään vaikken edes koskenut koiraan - yleensä se siis hötkähtää siitä jonnekin jos lopetan silittämästä tai muuten pitämästä kättä sen kyljen päällä (en tietenkään paina ku ihan hellästi pidän vaan merkkinä siitä että koiran ei ole lupa säntäillä minnekään).
edit. 9.12.16
klo 8:20
Eilen käytin koirat viel pihalla ennen kuin mentiin nukkumaan.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti