maanantai 30. tammikuuta 2017

Päivä nro 83

Musta tuntuu, että kaikki on -Kikin elämässä, ja varmaan muutenkin- ollut samanlaista jo viikko tolkulla. Kaikki rutiinit sun muut. Silti tympäsee, että meni pari viikkoa sitten hehkuttelemaan naamiksessa Kikin liikkumisesta. Kun näytti silloin, että se ontuisi vain satunnaisesti. Koska nyt se ontuminen on sitten taas lisääntynyt. Enkä osaa selittää sille syytä, en löydä mitään yksittäistä juttua menneessä tapahtumaketjussa mikä selittäisi asian - tai en mitään sellaista mikä olisi erilailla siihen nähden miten hyvältä homma näytti vielä jokin aika sitten. 
Tai
Sitten mä vaan näen pelkät huonot asiat tällä hetkellä enkä hyviä ja olen jotenkin jumittunut itse tähän tilanteeseen. Ehkä olin ajatellut, että tässä vaiheessa toipilaskautta asioiden pitäisi olla selkeästi paremmin, ja kun ne eivät ole, niin pyörin jossain negatiivisuuden aallokossa.
Mutta
Nyt olen päättänyt, että poistun negatiivikuopasta. Aletaan ahkerammin / säännöllisemmin tekemään kuntoutusjuttuja (esim se keppi/cava -treeni, pelivälineet on hommattu, mutta reenit on jäänyt tekemättä). Juoksu taitaa olla ohi, joten vesikävelyä voidaan ruveta taas harrastamaan jne. Kyllä tämä tästä iloksi taas muuttuu.

edit. 15:57

Varasin huomiselle Kikille vesikävelyajan.

edit. 02.02.17 klo 15:44

No niin. Maanantaina otin sitten itseäni niskasta kiinni ja testailin sitä cava-treeniä niillä mun superhienoilla itsetekemilläni hökötyksillä. No, kepit ei pysyneet matossa kiinni ja Kiki käveli ensin joidenkin yli ja sitten sen mielestä oli kivempi kuljettaa niitä kuin nostella jalkoja niiden ylitse. Juuei sen ihan niin pitänyt mennä.

Muuta mainittavaa maanantaista: aamulla normaalit rutiinit, päivän koirat olivat koirahoitolassa. Viiden aikaan hain ne sieltä pois. Ajoin Mustiin ja Mirriin, jossa käväisin Kikin kanssa ostamassa pari puruluuta ja kysymässä myyvätkö ne BOTteja (eivät myyneet). Kaupan pihassa Kiki kävi pissalla ja kakalla. Sitten ajelin kotiin, käytin Nemin pissalla ja kävin vaihtamass sille eri remmin ja antamassa ruokaa. Kikille pakkasin ruuat mukaan ja ruokin sen autolla. Sitten ajelin koirien kanssa Karjasillalle. Parkkeerasin auton Joutsensillan k.-marketin pihalle ja käytin koirat vuoron perään lenkeillä. Nemi kävi kakalla. Sitten ajelin hakemaan Eetun japanin tunnilta. Sitten ajettiin kaupan kautta kotiin. Hengattiin kotona hetki (yritin tuota cava-treeniä). Sitten käytin Nemin lenkillä ja sen perään Kikin lenkillä ja sitten mentiinkin nukkumaan. 


Ei kommentteja: