maanantai 16. tammikuuta 2017

Päivä nro 69

Jei! Kukaan ei yrjönnyt tänä aamuna ✌

(tuo voitonmerkki-hymiö näyttää vähän pictionary-pelin Suomi-piirrokselta 😄)

edit. 14:01

Ei nyt oikein etene tämän päivän kerronta. On silti syöty, ulkoiltu, nukuttu (ts koirat ovat), temppuiltu ja oltu vaan.



edit. 15:30

Kerronpa päivän tempuista.
Aamulla ulkoilun jälkeen pelattiin Kikin kanssa pikkueteisessä hanskan nostoa. Siihen sitten yhdistettiin vihdoinkin myös käsky eli "nosta". Ei mitään hajua tuleeko tuosta myös tokonouto-käsky vai onko tämä vain joku höpö temppu. (kapulalla reenit on vielä erikseen / eri juttu ja siinä ei ole käskyä).

Päivemmällä tein Nemin kanssa tolpan kiertoa, jääviä, seuruuta ja kaukoja. Kakeissa vähän liikku, kun koiruus oli supertäpinöissään yllättävästä treenituokiosta. Jossain välissä olen tullut opettaneeksi Nemille melko hyvän takakautta sivulle tulemisen :-) Ainiin tehtiin myös noutoa. Nemi ei ois tahtonut, murmutti, mutta kun en antanut periksi. Eli odotin vain, niin nosti kapulan. Kun nosti niin kehuin ja vapautin/palkkasin. Heti sen jälkeen Nemi haki kapulan ja toi sen mun sivulle - kehuin rauhallisemmin, otin kapulan ja palkkasin :-)

Sitten tein myös Kikin kanssa kapulan nosteluja. Ehkä neljä kipaletta. Nyt se nosti kapulaa varmemmalla otteella ja päänsä korkeudelle (eli ei vaan hampaillut ja heti tiputtanut) :-)

Ulkona tehtiin taas seuruuta (vas ja oikee).


Ei kommentteja: