keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Päivä nro 78

Aikainen aikainen aamuherätys, koska Eetu lähti pariksi päiväksi Helsinkiin työmatkalle. Joten noustiin ylös jo vartin yli viis. Koirille ruuat ja aamulenkin (kumpikin kakkas). Sitten käytiin mutka lentokentällä, tultiin kotiin, molemmat koirat pissas ennen kuin tultiin sisälle, koirat saivat pienet puruluut, söivät ne ja siitä lähtien ovat nukkua pötkötelleet - vähän paikkaa vaihdellen. Kun asetin tietsikalle niin Kiki on siitä lähtien nukkunut penkkini alla :)

**note to yourself:
Rajoita kommentointia (faceen etc). Ketään ei enää kiinnosta, että agility ei ole enää meidän harrastus. Niitä ei kiinnosta, että tulevaisuuden harrastukset ovat kysymysmerkkinä. Eikä ne ymmärrä mitä agility joskus minulle merkitsi - tai merkitsee ehkä yhä. Eikä ne jaksa lukea/kuunnella Kikin kyynärät sitä ja tätä. Koirieni ontumiset tätä ja tuota.
**

edit. 15:09

Käytiin ajelulla. Nähtiin kuusamontiellä kaks porokaurispeuraa, piti jarruttaa. Toinen käänty takaisin meidän eestä eli meni sinne mistä tulikin ja toinen ehti juosta alta pois. Nämä oli siis jossain siinä Lindströmmin maneesin hujakoilla. Ajelun kohde oli Juurussuo. Käytin Kikin taas osteopaatilla. Ei ollut niin huonossa kunnossa (ts paljon hoidettavaa) kuin viimeksi, mutta olihan se reppana taas vinossa ja ties mitä kaikkea. Varasin uuden ajan parin viikon päähän, kalliiksi tulee Kikin kuntoutus, mutta ei voi mitään. On sitä ihana silti katsoa kun se nauttii siitä hoitamisesta. Tai no aluksi, kun oli toisella kyljellä niin yritti nousta ylös tai oli vissiin ikävän tuntosta / pahoja paikkoja. Mutta sitten kun homma jatkui toiselle kyljelle niin selvästi tyttö tykkäsi <3
Ennen osteopaatteilua käytin Kikin kävelyllä siellä Juurussuolla ja se kävi kakalla ja pissasi pari kertaa.

Sitten ajeltiin takaisin kotikulmille. Kävin Halpahallista ostamassa muovilaatikon mihin ajattelin laittaa ruusukkeita (näyttelyistä), jotka ovat lojuneet missä sattuu useita kuukausia kun niille ei ole oikein löytynyt mitään kotia. Lisäksi ostin eteismaton ja harjanvarren, niistä on tarkoitus tulla yks temppujutskaharjoitushässäkkä :-D

edit. 17:01

Ahistusmasennus iski. Olen kurkkuani myöten täynnä tätä Kikin kuntoutusta. Masentunut ja katkera. Päivä seitkytkahdeksan menossa, ties mikä tasaviikko operaatiosta. Ts oli eilen (ne tasaviikot). Koira ontuu edelleen, vaikka tiesihän sen, että saattaa ontua vielä kuukausien päästä, mutta silti.
Kaippa ne fyssarit ja lääkärit siks sanovat niin positiivisesti niitä juttujaan ettei hypättäisi kanjoniin. Että vaikka kuntoutus on vielä pahasti kesken, niin suunta on oikea. Siihen kait sitä pitää jaksaa uskoa.



2 kommenttia:

Vonotus kirjoitti...

Miten niin ei ketään kiinnosta? :O Onks joku ehtinyt jo nillittää jotain? Mä ainakin edelleen raportoin facebuukit omalla seinälläni täyteen Armaksen liikkumisia ja ontumisia ja vaikka mitä, ja meidän ekasta kinttuleikkauksesta taitaa olla jo 1,5 vuotta. :P

Kaisa kirjoitti...

En mä tiedä, eilen oli jotenkin masentava päivä. Että jaksaako muut enää, kun mulle kuuluu tätä samaa mitä on kuulunut jo viikkokausia - eikä näytä siltä, että ihan heti olisi muunkaanalaista.

Mutta kiitos. Ehkä mä raportoin jatkossakin ja vingun jos siltä tuntuu ;)