Taas on keli nollassa. Eilen oli päivällä kolme astetta lämmintä. Tyhmä tammikuu. Yritä tuota potilasta/kuntoutujaa nyt sitten pitää niin ettei se liukastelisi. Asunnon edusta ja taloyhtiön piha on taas liukas ja loskainen.
Mielenkiintoista seurailla nyt Kikiä, että huomaanko itse siinä eroa nyt jälkeen osteopaatilla käynnin. Kauan kauan sitten Nemistä näki esim pujottelusta ihan silmin nähden eron ennen ja jälkeen osteopaatteilun.
edit. 14:33
Aamulla noustiin ylös joskus hieman ennen seitsemää. Koirille aamupalat ja lenkille. Normisti. Eli Eetu ja Nemi kiersivät perusaamulenkkinsä (Nemi kävi kakalla jne) ja minä & Kiki pikkupäiväkotilenkki. Kiki ei kakannut, mutta pissaili muutamia kertoja.
Eetun lähdettyä töihin koirat saivat poronkylkiluut pakkasesta syödäkseen. Siitä hetken päästä käytin Kikin takapihalla pissalla. Sen jälkeen koirat makoilivat joitain tunteja, Kiki tosin välillä osallistui kotitöiden tekoon.
Hetki sitten käytin Kikin päiväkävelyllä. Kierrettiin 848-välipyörätie-lenkki. Nyt koira kävi kakalla ja pissaili taas muutaman kerran (3?). Yks samanalueen koira kohdattiin, taluttajansa kanssa. Pienikokoinen narttukoira. Sanoin omistajalleen, että "tällä on juoksu", jolla hänen olisi pitänyt ymmärtää pysytellä meistä kaukana. Mutta ... eihän se homma nyt niin mennyt. Että se siitä "ei äkkinäisiä liikkeitä" kun Kiki ja tämä toinen säntäilivät ja tansahtelivat hetken. Ihan ystävällismielinen kohtaaminen oli, että ei siinä mitään, mutta kun ei pitäisi rallatella toisten koirien kanssa. Yritin sitten lohdutella itseäni sillä, että ...
(kerron joskus kun muistan mitä olin kirjoittamassa tästä)
edit. 17:01
Pitää heti kirjata ylös kun oon niin supertyytyväinen. Melkein kuin Kiki olisi tehnyt x:n minuutin paikallaolon vaativassa ympäristössä tai jotain. Vaikka kyseessä ei ollut muuta kuin ruokupin tuijotus. Mutta siis se on edistynyt ihan hurjasti siinä, että malttaa odottaa lupaa syömiseen menemiseen. En katsonut kelloa enkä näin ollen ottanut aikaa. Mutta pystyin siis käymään koirien takana ja muutenkin heilumaan ja Kikin katse oli vain tiiviisti kohti ruokakuppia. Jossain vaiheessa pitää alkaa opettaa sille sitten makuulteen tuota samaa - siinä ei kannata kyllä olettaa mitään vaan aloittaa ihan pikkuhitusista etenemään malttiharjoitusten kanssa.
edit. 12.01.17
klo 14:08
Illalla käytin koiria vielä hihnalenkeillä. Ensin Nemiä ja sitten Kikiä. Molemmat kakkasivat lenkeillään. Aiemmin illalla käytin Kikiä muutamia kertoja takapihalla, en halunnut lähteä liukastelemaan kauemmaksi sen kanssa, mutta eipä se penneli enää oikein omalle pihalle tahdo pissailla. Ennen nukkumaan menoa Nemi sai vielä vähän nappuloita ja molempien koirien kanssa tein vähän jotain temppusia.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti