Ainakaan vielä ei ole vastattu Hundspasta, joten ei tietoa vesikävelläänkö huomenna vai ei. Laitoin eilen illalla Ouluvet'iin kyselyä, että mikä käytäntö siellä on. Eli että voiko juoksuinen narttu tulla vesiterapiaan (oli siellä sillä nimellä). Tietääkseni Oulussa ei ole muita paikkoja tuohon kuntoilumuotoon koirille. Sieltäkään ei siis ole vielä vastattu.
Tänään käväisin apteekissa, piti tilata Nemille lisää virtsankarkailulääkettä; sen voi hakea huomenna. Tosi hyvä kyllä kun saatiin syksyllä tuosta lääkkeestä resepti niin ei ihan joka kerta tarvitse ajella eläinlääkäriasemalle tämän asian takia.
Mitä muuta tähän aamuun?
No, Kiki herätti meidät joskus puol kuuden tietämillä. Se siis vaan alkoi yhtäkkiä haukkumaan. Ensin kuului jotain kolinaa ja sitten koiran mölinää. Joko se törmäsi pimeässä häkin oveen joka kolisi ja säikähti sitä tai sitten ulkona meni aura-auto tms joka mölisi ja johon Kiki reagoi. Rasittava koira, se on sisällä ihan älyttömän ääniherkkä. Eikä yöaikaan olisi kauhean soveliasta saada mitään tuollaisia äänijännekohtauksia. Ei mitään käsitystä miten niihin voisi puuttua ts puuttua voi sitten kun se ölisee, mutta miten ne voisi estää? Koska sille nyt ei vaan voi mitään, että maailmasta lähtee silloin tällöin ääniä mitä ei voi mitenkään ennakoida. Ulkona koira ei tosiaan häiriinny esmes jostain ohimenevästä aura-autosta, moposta, peräkärrystä tms.
Tuosta tunteroinen vielä nukuttiin, tosin itse en enää saanut oikein unta, mutta koirat tietysti saivat ...
Sitten koirille aamuruoka. Plus Nutrolinia. Olen ottanut tavaksi antaa niille aamuruualla Nutrolinia ja iltaruualla sitä toista nivellitkua (Trikem Hyaluronia). Eilen illalla kun laitoin ruuan sulamaan/turpoamaan niin piti taas avata uus pussi Musheja. Olisikohan pakkasessa vielä kolme täyttä pussia niitä. Kohta joko päättyy tämä raakaruokakokeilu tai pitää mennä ostamaan noita lisää. Jos ostan lisää niin tuskin niitä energiapullia ostelen, eiköhän nuo koirat ole ihan tarpeeksi energisiä ilmankin energiasapuskan syöttämistä 😁
Kikiä käytin normaalin pikkupäiväkotilenkin. Koira kakkas kahdessa osassa (koira ei siis mennyt kahtia) ja pissaili muutaman kerran. Eetu käytti Nemiä normiaamulenkin ja koira teki tarpeensa. Aamupuuron jälkeen heitin Eetun töihin; Kiki kävi pissalla ennen autoon menoa ja pissalla ja kakalla takaisin kotiin tullessa. Nemi myös pissasi ennen kuin tultiin takaisin sisälle.
Jonkun ajan päästä lähdemme ajelemaan Juurussuolle (osteopaatille).
edit.
14:39
Noniin. Niinhän siinä kävi, että ei me mihinkään vesikuntoiluun huomenna mennä, kun ei sinne saa mennä juoksuisten koirien kanssa. Mä olen kyllä ihan täysin unohtanut millaista on kun omistaa steriloimattoman nartun ...
Siinä missä mä yleensä uusiin paikkoihin mennessä seikkailin ties missä enkä juuri koskaan osu ensimmäisellä yrittämällä oikeaan osoitteeseen, niin tällä kertaa mun ei tarvinnut tulostella monia karttoja ja kirjoitella ajo-ohjeita. Kun siis osteopaatille oltiin menossa. Se nimittäin sijaitsee Merrin synnyinkodin naapurissa - tai itseasiassa kun koiran otin autosta niin katselin samalla LittleHoneys -kennelin takapihalle. Tai en mä enää tiedä asuuko ko talossa enää Merrin kasvattaja (tai hänen lähisukulaisensa). Aika nostalgista 💗
Samalla reissulla kävin vihdoinkin viemässä sen yhden ennen joulua ostamani kengän korotettavaksi.edit.
14:39
Noniin. Niinhän siinä kävi, että ei me mihinkään vesikuntoiluun huomenna mennä, kun ei sinne saa mennä juoksuisten koirien kanssa. Mä olen kyllä ihan täysin unohtanut millaista on kun omistaa steriloimattoman nartun ...
Siinä missä mä yleensä uusiin paikkoihin mennessä seikkailin ties missä enkä juuri koskaan osu ensimmäisellä yrittämällä oikeaan osoitteeseen, niin tällä kertaa mun ei tarvinnut tulostella monia karttoja ja kirjoitella ajo-ohjeita. Kun siis osteopaatille oltiin menossa. Se nimittäin sijaitsee Merrin synnyinkodin naapurissa - tai itseasiassa kun koiran otin autosta niin katselin samalla LittleHoneys -kennelin takapihalle. Tai en mä enää tiedä asuuko ko talossa enää Merrin kasvattaja (tai hänen lähisukulaisensa). Aika nostalgista 💗
edit. 11.1.17 klo 11:34
Hmm. Eilen.
Iltalenkin, ensimmäisen sellaisen, jälkeen kävi noin. Nuo ovat siis ne mun varatalvikengät, jotka kaivoin komerosta käyttöön kun ne aiemmin käyttämäni rumilukset hajosivat. Ihmettelin kun kanta/jalka oli jopa normaalia korkeammalla ja yritin ottaa pohjasta lunta irti (mulla sitä siis joskus tarttuu kengänpohjaan, nimenomaan oikean jalan kengän pohjaan), kun tajusin, että lumi onkin kengän sisällä. Ts koron sisällä. Se sitten vissiin noistakin kengistä? Tuo vasen on viksallaan (oon siitä kertonutkin aiemmin jossain postauksissa), siitä on joskus pohjaa jotenkin irronnut ja korjautin sen suutarilla vuos tai pari sitten. Onneksi kaapista löytyi vielä yhdet varavara-talvikengät ...
Ennen osteopaatteiluun menoa käytin koirat tienvarressa pissalla. Siis ennen kuin lähdettiin ajelemaan. Sitten Juurussuolla oli hyvin aikaa niin käytin Kikin kävelyllä; pissaili muutaman kerran ja kävi kakalla. Osteopaatteilun jälkeen käytin Kikin vain pissalla ja nostin sitten autoon. Kotona taas kuljetin koirat erikseen sisälle, molemmat saivat käydä pissalla ennen sisälle menoa. Sisällä oltiin reilu tunti ja sitten taas koirat erikseen autoon ja ajeltiin mutkan kautta (käväsin kaverilla) hakemaan Eetu töistä. Kun Eetu oli kotiutunut niin Nemi ja Eetu lähtivät reilun seitsemän kilometrin juoksulenkille (en enää muista kakkasiko Nemi sillä lenkillä). Mä annoin Kikille iltaruuan ja käytin sen kävelyllä (ei mitään muistikuvia enää siitä, että kuinka monta kertaa se pissasi ja kävikö kakalla).
Myöhemmin illalla käytin koirat vielä erikseen lenkillä. Ensin Kikin, joka kakkasi ja sillä lenkillä tosiaan noille kengille kävi niin kuin kävi. Sitten Nemin.
Lenkkien jälkeen Nemi sai "älä oksenna aamulla" -nappulansa ja Kikin kanssa reenattiin lepoa, istumista ja maahanmenoa. Lisäksi joka kävelyllä Kikin kanssa tulee tosiaan reenittyä seuraamista, oikeenpuolen seuraamista, liikkeestä pysähtymistä. Eilenköhän se oli kuten vaikeutettiin hommaa sillä, että en palkannutkaan pysähdyttäessä vaan otin uudelleen liikkeelle lähdön ja kun oli kunnon kontakti niin kehuin kovasti ja palkkasin koiran sitten siitä :-)
Siitä osteopaatteilusta? No ensinnäkin, sain kyllä loppuun kuulla, että mitkä asiat erityisesti oli koirassa pielessä. Mutta muistanko niitä enää, en tietenkään :-) Oli silti todella mielenkiintoista seurata koiraa ja sen reaktioita käsittelyyn. Hoitaja ei paljoa puhua pukahtanut hoitamisen aikana. Toki siis alussa kyseli kaikenlaista ja välillä antoi ohjeita miten koiran pitäisi olla jne.
Joko Kiki alkaa tottumaan tällaisiin erilaisiin hoitotoimenpiteisiin tai sitten tuo osteopaatin käsittely oli sen kannalta erilaisempaa kuin aiemmat koska se oli mielestäni yllättävänkin rauhallinen. Toki siis sen hengityksestä huomasi hyvin selkeästi mitkä paikat olivat pahimpia ja miten homma alkoi helpottomaan. Mutta vaikka se hengittelikin kiivaasti niin se ei kuitenkaan pyrkinyt pakoon tilanteesta. Varattiin parin viikon päähän uus aika.
edit. 12.1.17
klo 14:06
Puhelimesta pari kuvaa:
edit. 12.1.17
klo 14:06
Puhelimesta pari kuvaa:
Kiki Juurussuolla |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti