perjantai 6. tammikuuta 2017

Päivä nro 59

Jo pidempään ollut mietinnässä, että pitäisi videoida Kikiä taas. Siis tässä on taas pointtina koiran liike, jalkojen toiminta jne eikä se kuinka hyvin treeninä homma pelittää.

Itse kun sitä on jo niin sokea tuolle koiran liikkeelle. Niin itseasiassa tuossa pätkässä se ei onnu enää ollenkaan niin pahasti kun vastaavassa joulukuussa kuvatussa videossa. Toisaalta tuo koiran ontuminen on hyvin vaihtelevaa eli tämä ei ole koko totuus tämän hetkisestä tilanteesta, mutta ehkä jotain sinne päin (eli suuntaa antavaa kuitenkin).

edit. 16:58

Aamutoimet normaalit, erillislenkit koirille. Kikin kanssa kiersin päiväkotilenkin (pissas kerran ja kakkas), Nemi pääsi normiaamulenkille (teki tarpeensa). Päivällä koirat kävivät kertaalleen omalla pihalla pissalla. Iltapäivällä Nemi kävi Eetun kanssa reilun seitsemän kilometrin juoksulenkillä, jolla oli päässyt myös juoksemaan vapaana metsässä (oli vissiin ollut tosi kivaa). Sillä välin Kiki pääsi lyhyesti käymään ulkona (pissas kahdesti ja kävi kakalla). 
Päivän aikana koirat ovat pötkötelleet ja syöneet luita.

edit. 22:04

Koirat saivat iltaruuan hieman viiden jälkeen. Käytin sen jälkeen Kikiä lenkillä, kierrettiin teitä ja pyörätietä myöten pellolle ja sieltä sitten kotiin. Koira pissas kerran, ehkä kaks, muttei käynyt kakalla.

Myöhemmin illalla Eetu käytti molemmat koirat yhtäaikaa lenkillä (blig, eka kerta sitten leikkauksen). Olivat käyneet lähipellolla. Kumpikin koira kakkasi ja Kiki pissasi pari kertaa (Nemin pissauskertoja ei lasketa ;)). Pellolla Nemi oli ollut irti.

Hetki sitten koirat tuhosivat yhden pahvilaatikot per nenä (laatikoiden sisällä oli muutama nami). 

Ei kommentteja: