Aamulla Eetu käytti koirat pissalla takapihalla, sen jälkeen jatkettiin vielä unia jonku aikaa. Sitten lähdettiin koko lauma aamukävelylle. Mentiin muutamien peltojen poikki (lähipelto, 848:n yli kohti jokea) ja Jaariksen kautta kotiin. Molemmat koirat kävivät kakalla ja Kiki tais pissata kahdesti (Nemin merkkaus/pissauskerroista ei hajuakaan). Muutoin meni Kikin kanssa ihan kivasti, mutta loppumatkasta se alkoi hyytymään. Tuommosta lenkkiä sen kanssa ei ole ennen tehtykään. Sinällään tämä nyt ei ylipitkä ollut tai sen pidempi mitä tässä toipilasaikana on jotkut lenkit olleet, mutta vaihteleva kuitenkin ja paljon kuljettiin moottorikelkkojen jälkiä pelloilla jne. No, loppumatka mentiin aika hitaasti niin päästiin kotiin ihan ok:sti.
Päivän aikana Kiki on käynyt aika monta kertaa takapihalla pissalla, Nemikin on käynyt siellä jokusen kerran. Kikin kanssa on tehty jotain satunnaisia temppuja, se on osallistunut kotiaskareisiin ja maata mötköttänyt milloin missäkin (yleensä tiellä, esim jääkaapin oven edessä tai jossain muualla oven edessä tai kulkuväylällä). Koirat ovat myös syöneet puruluut ja saaneet jotain palkkionameja erinäisistä lähettitehtävistä.
Iltapäivällä käytin koirat vuoron perään lenkillä. Ensin kiersin Kikin kanssa abc-lenkin. Yhdellä tiepätkällä se yhtäkkiä pomppas lumipenkan päälle (oisko se metrin korkunen tms), onneksi en ollut omissa ajatuksissani vaan kaappasin koiran heti syliini ja nostin alas. Hieman se kakru oli närkästynyt moisesta puuhasta, mutta ei olisi ollut hyvä ollenkaan jos se olisi hypännyt sieltä itse alas. Kiki näki muutaman koiran muttei haukkunut niille, lähinnä oli kiinnostunut niistä. Ihan loppumatkasta se alkoi jotain kiukkuamaan, nostin sen hetkeksi syliini, josta seurasi se, että koira nuoli mun silmälasit (yök). Laskin penikan alas, ja loppumatkan se käyttäytyi taas ihan jees. Ennen syliin nostoa se siis puri mun lahkeita yms riekkumista.
Kiki kakkasi lenkillä ja pissas kerran tai kaks.
Nemin kanssa kävelin lähipellon poikki ja tuli teitä myöten takaisin. Tokoiltiin vähän jotain seuruu juttuja yms. Plus tein sille paikkamakuun, eli jätin nameja sen nenän eteen -oisko ollut kakskyt senttiä matkaa- ja kattelin kun yks nainen meni kahden koiran kanssa jonkun matkan päästä tien yli. Nemi tuijotti nameja eikä mölissy koirille tai muutenkaan kiinnittänyt niihin mitään huomiota kun sillä oli The tehtävä. Toisaalta se kyllä hetken päästä sanoi saman korttelin suomenlapinkoiranartulle pari valittua sanaa, mutta niin kyllä sanoi se slkn Nemillekin.
Tuon lenkin jälkeen koirat ovat käyneet kertaalleen takapihalla pissalla. Jonkun ajan päästä pitäisi varmaan käyttää niitä iltalenkillä. Nemillä saattanee olla k-hätä kun se ei edellisellä lenkillä tehnyt sitä.
Ainiin. Eilen ostettiin koirahoitolasta uus koiranruokasäkki, eli nyt riittää koirilla nappulat taas joksikin aikaa (muutamaksi kuukaudeksi).
edit. 23:08
Ainiinjoo. Tänä viikonloppuna on Tampereella jotkut tärkeät aksakisat, en oikein tarkkaan tiedä mitkä ne ovat. Mutta jotkut semmoset minne kukatahansa (kolmosluokkalainen) ei ole edes päässyt kilpailemaan. Niihin huomasin linkin naamiksessa, ja ajattelin josko katsoisin livestriimiä hetken, eipä muuten oikeastaan edes napannut. Eikä lähetys näkynyt koko aikaa kunnolla. Pari kaveria kilpailee huomenna, kun on maksien vuoro, mutta muutoin en edes tiedä ketä siellä on jne.
Mitä taas tähän lauantai-iltaan kotiin kuuluu, niin käytin koirat tuossa jokin aika sitten lenkillä. Ensin Nemin ja sitten Kikin. Molemmat kävivät kakalla. Pian pitäisi antaa Nemille iltanappulat ja tehdä Kikin kanssa vähän temppusia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti