lauantai 12. marraskuuta 2016

Tähytä

Olen semmoinen, jonka pitää saada suunnitella. Miettiä ja pähkätä, että mihin skaboihin, kursseille, näyttelyihin jne olisin koirieni kanssa tulevaisuudessa menossa. Olin ajatellut, että Kiki olisi osallistunut messarinnäyttelyihin ja molemmat koirat Kajjaanin (tuo nimenomainen nly pitää kirjoittaa kahdella jiillä) tamminäyttelyyn. No, nämä molemmat näytelmät olen jo unhoittanut ts pyyhkinyt pois suunnitelmista

-ajatus keskeytyi pahemman kerran, mutta ... -

En tod usko, että Kiki kuntoituisi erkkariin mennessä. Eli Seinäjoelta ei tarvitse maaliskuussa varailla majoitusta. Jotenkin en usko, että jaksaisin olla tulossa sinne niin, että vain Nemin voisin ilmoittaa kehään. Varsinkaan jos Kiki ei ole vielä kuntoutunut. 

Talven aikana mahdollisuuksien mukaan Nemiä voisi käyttää jossain ryhmiksissä, vaikka Kikiä niihin ei voisikaan viedä. Toki pitää sitten uusia se erivapaus eli anoa Kennelliitolta uusi lupa kilpailla vaikka koira syö virtsankarkailulääkettä päivittäin. 

Jotenkin olisi kiva ajatus mennä Nemin kanssa vielä jonnekin koirakursseillekin. Mutta minne ja mikä olisi se laji? Kunhan Kiki kuntoutuu niin sille tietty alan katsomaan jonkun sopivan lajin kursseja. Tokoa ja jotain. En tiedä vielä mitä. 

Jonnekin loppukeväälle-kesälle tai syksylle sitten toivottavasti Kikille myös jotain näyttelyesiintymisiä. Se olisi toive. Toki jos menee homma semmoseksi, että koira tarvitsee satunnaisesti kipulääkitystä niin sitten voimme näytelmät ja kilpailut unhoittaa (koska doping). No tokisiis Kikihän ei ole missään lajissa kisavalmis vielä vuosiin ... Mutta jos nyt saisin koiran siihen kuntoon joskus, että sen kanssa voisi harrastella/puuhastella jotain niin se jo olisi aika monta jänistä. 

Pitää voida tähytä tulevaisuuteen, vaikka suunnitelmat ja aikomukset voivat muuttua vielä moneen kertaan. 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Moikka! Tuli mieleen että RallyHaukuilla on niitä NoseWork alkeiskursseja... sinne Nemin kans niin voit samoilla opeilla "väsyttää" Kikiäkin :) Terkuin, Sari