edit 15:16
Herätys kuudelta. Normaaliksi muodostuneet aamurutiinit.
Sitten vein Eetun töihin (Nemi matkusti takapenkillä ja Kiki takana häkissä). Lipastolta ajelin aamuruuhkassa Oulunsaloon. Saatiin Kaisa Vakkurille aika. Olin hyvissä ajoin paikalla, joten käytiin ensin pikkukävelyllä (ja lopuksi käytin Kikiä tietty pissalla). Vielä ei pariin viikkoon ole aikomus varsinaisesti fyssarilla koiraa käyttää, mutta halusin jumppaus yms ohjeita, koska oon ollu vähän varpaisillaan siitä, että mitä tuon kakaran kanssa voi tehdä. Ohjeita saatiinkin ja niitä kokeiltiin jo käytännössäkin. Kaima myös katsoi (sisällä ja pihalla) miten Kiki liikkuu. Uutta aikaa ei varattu.
Tuon jälkeen ajelin Kaakkurin Mustiin & Mirriin ostamaan kasan luita. Kotona annoin koirille luut (ks kuvat) ja Nemi jo pisteli omansa nassuun. Kiki simahti ennen Nemiä joten se ei omaansa tainnut vielä loppuun asti syödä. Jossain välissä pentu heräsi ja käytin sen pissalla takapihalla. Nyt koirat uinuvat.
edit. 19:55
Nyt koira syö sitten tyytyväisenä puruluuta.
Mitäpä muuta tänään? Ne ovat tietty saaneet iltaruokansa, sitten käytin Kikiä lenkillä (pissas pari kertaa ja kakkas) sitten lähdettiin hakeen Eetua töistä. Nemi pissas ennen autolle menoa. Kuljetin koirat erikseen autolle ettei ne ois alkanut riekkua keskenään. Autossa Nemi matkusti taas takapenkillä ja Kiki häkissä. Kun tultiin lipastolle niin käytin Nemin pikkukävelyllä jotta se sai pissailla/merkkailla ja käydä kakalla. Kiki sai odottaa sen aikaa autossa. Tuon jälkeen ollaan lähinnä vain oltu kotona ja tosiaan äskön käytin Kikin lyhyeksi jääneellä pyrähdyksellä pihalla.
Blogi vaikenee tämän päivän jälkeen muutamaksi päiväksi. Koirat menevät Raaheen hoitoon viikonlopuksi. Kovasti ollaan sinne ohjeita kerrottu ja huomenna kun vien koirat niin kerron varmaan lisää mitä muistuu mieleen ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti