Aamusäädöt samoin kuin eilen. Eli ensin Kikille aamupala (ja lääke) ja mä sen kanssa ulos. Sillä välin kun oltiin ehditty mutkaan (likelle metsää) asti niin Nemi sai aamupalansa (ja lääkkeensä) ja Eetu lähti sen kanssa normiaamulenkille. Kiki pissas pari kertaa ja kakkas. Tultiin takas sisälle, pikkueteisessä otin lumipaakut sen tassuista ja pyyhin vähän märkyyksiä pois ennen kuin päästin sen sisälle. Rapsuttelin Kikiä hetken ja kotvan päästä Nemiä & Eetu tulivat kotiin. Nemin tassujen kuivaus (lumipaakkujen poisto varpaiden välistä) ja koira sisälle. Eetun lähdettyä töihin annoin koirille puruluut, jahka ne olivat syöneet ne niin Kiki olisi halunnut ulos. Odotin kuitenkin hetken ennen kuin menin käyttämään sitä pihalla. En päästänyt Kikiä pyörimään nurtsilla ts lumella kun epäilyttää, että kauluri lähtisi irti. Se meinaan irtosi tänään ja kerran kun erehdyin antamaan koiralle pahvilaatikoita, no Kikipä sukelteli isoon pahvilaatikkoon niin, että kauluri alkoi repsottamaan.
Tämän päivän operaatio. Tai yks hoidettava asia olisi soittaa tikkienpoistoaika. Sterilointien yhteydessä ts niiden jälkeen Eetu on poistanut koiriltamme tikit. Mutta tuosta velikullasta aka riiviöstä ei oikein tiedä miten se heiluu joten todettiin, että ehkä tällaisen operaation yhteydessä saattaa olla parempi, että joku ammattilainen poistaa ne tikit. Tikit voidaan poistaa vasta viikon päästä. Pitkä viikko tulee olemaan.
edit. 13:59
Alkupäivälenkillä kun olin Kikin kanssa niin eiköhän siltä lähtenyt kauluri irti kun se tunki sitä tai päätänsä lumeen. Olin hanskan sijasta ottanut vinkuoravan mukaan lenkille, annoin sen Kikille siinä vaiheessa kun se äityi pomppimisvaiheeseensa. Hetken aikaa meni ihan jees, koira kantoi hienosti lelua. Mutta sitten se vähän villiinty ja se kauluri irtosi. Sitten kannoin kauluria toisessa kädessä ja toisella kädellä yritin pitää Kikiä kutakuinkin aisoissa. Kun tultiin sisälle niin tietysti mun silmälasit huurtu enkä nähnyt kunnolla, puolisokeena yritin komentaa Kikiä ettei se nuolisi/purisi tikkejään ts sitä arpea ja ottaa samalla omia ulkovaatteitani pois päältä. Kun oltiin päästy kunnolla sisälle niin oli aika taitureida kauluri takaisin koiralle. Tähän saakka mä en ole itse laittanut sitä kertaakaan Kikille vaan sen on tehnyt aina Eetu. No, Eetu on nyt töissä joten ei auttanut muu kuin itse yrittää pitää koiraa aloillaan ja saada ne kaulurin klipsut menemään oikeista kohdista oikein ja napsahtamaan paikalleen. Itseä ärsytti kun kädet tärisi (josta tuli mieleen etten ole syönyt tärinälääkettä moneen päivään) eikä hommasta meinannut tulla mitään. Onneksi Kiki ei heilunut mitenkään älyttömästi vaan pysyi yllättävänkin hyvin paikoillaan (makasi kyljellään). Loppuhyvin kaikki hyvin eli sain kuin sainkin hökötyksen koiran päähän.
Sain soitettua sinne Evidensiaan, tällä kertaa Kiimingin toimipisteeseen ja sain tikkienpoistoajan ens viikolle (tiistaiaamuun). Tuo tämän kylän eläinlääkäriasema ei ole auki kuin parina päivänä viikossa. Turha ajella Oulunporttiin aka Otukseen kun Tiina on lomalla - enpä tosin tiedä tekeekö tikkienpoistoa eläinlääkärit vai mahtavatko ne olla hoitajien hommia?
Äskön tehtiin kolme malttireeniä. Nemille etupalkka kaks kertaa niin että se istui ja kerran niin että makasi ja Kikille niitä seisomisreenejä jossa harjotellaan sitä, että mä oon koiran takana ja se pysyy suorassa katse tiiviisti etupalkassa. Yhdellä kerroista nostin puolisenttiä takajalkoja (vuorotellen).
edit. 20:01
Laiskanpulskea päivä. Koirat saivat ruokansa joskus neljän-viiden välillä iltapäivällä. Käytin ensin Kikin ulkona (syönnin päälle) ja kun se oli pissannu ja kakannu niin käännyttiin takaisin kotiin. Jotain normaalia saikkaamistahan siinä taas oli. Kun oltiin päästy kotiin niin pistin Kikin olkkarissa sijaitsevaan sisä/näyttelyhäkkiin ja menin käymään Nemin kanssa ulkona. Käytin sen metsänlaidassa kakalla (pissaili/merkkaili monta kertaa).
Tuon jälkeen koirat eivät ole tehneet oikein mitään, ovat lähinnä seurailleet mitä mä olen puuhaillut. Välillä oon hieman paijaillut koiria, mutta muuten täällä ei ole tapahtunut oikein mitään. Kertomisen arvoista tai muutakaan.
Sen haluaisin tässä vielä ilmaista, että reilun viikon on ollut tosi hyvät kelit. Poikkeuksellisen hyvät marraskuulle. On ollut selvästi pakkasta ja jonku verran luntakin. Nyt ilmeisesti valitettavasti kohta lämpenee ja saas nähdä minkälaiseen raparalliin tässä vielä joudutaan. A en tykkää liukkaista b ikävä pestä jatkuvasti koiria ja etenkin c toivottavasti Kikin tikit/arpi ei vaarannu jos tulee kovasti rapahässäkkää.
edit. 21:17
Mun fiilikset kyllä vaihtelee äärilaidasta toiseen. Välillä osaan suhtautua tähän projektiin jo niin, että "kyllä me tästä selvitään" ja toisinaan iskee epätoivon hetkiä. Esim silloin kun Eetu tulee töistä ja pikkukoira haluaisi päästä tervehtimään tulijaa. Mutta kun ei saa hyppiä. Ei saa saada hepuleita. Eikä saisi oikein huutaakaan. Jos/kun pidän Kikiä aloillaan jotta Eetu on tullut kunnolla sisälle (riisunut ulkovaatteet, vienyt laukkunsa turvaan jne) niin samalla Kikille vaan kerääntyy patoutumia ja kun päästän sen irti/vapaaksi niin se sinkoilee entistä suuremmalla innolla suuntaan jos toiseen. Ja auta armias jos sitä yrittää jahdata samalla jotta sen saisi aloilleen. Mattojahan meillä on nyt lattioilla enemmän kuin normaalisti jotta koira ei liukastelisi. Mutta liukastelee se silti välillä.
Öööp. Kertaalleen oon illan aikana käyttänyt Kikin takapihalla pissalla. Sitten me lähdettiin ulos kun Eetu oli kotiutunut. Lenkille hieman ennen Nemin & Eetun ulos lähtöä, jotta koira ei kiihkoilisi ja pitihän pikkukoiraakin vielä käyttää iltalenkillä. Se meni semijees eli vasta ihan autokatokselle tullessa koira alkoi hyppimään ja sitä myöten roikkumaan mun hanskassa (jotta sain estettyä sen hyppimisen). Kävi myös kakalla.
Eilen ja tänäiltana olen käyttänyt Kikiä pikkusen pidemmän kävelyn (näin toipilasaikana) kuin mitä yleensä. Aikaa ei ole varmastikaan mennyt sen enempää kuin niihin matkallisesti lyhyempiin lenkkeihin joissa ollaan vängätty siitä, että saako koira riehua, saako se sukellella kaulurinsa kanssa hankeen, kuinka soveliasta on tehdä lumienkeleitä, mitä kaikkea voi syödä, koirakavereita ei moikata, ketään muutakaan ei moikata, kakkoja ei syödä toipilaanakaan jne.
edit. 13:59
Räpsy eiliseltä. |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti