maanantai 18. elokuuta 2008

3 + 2



Haukkukeidas, Oulu. Viralliset agikisat. Varsinaisesti tuomaroinnista vastasi Minna Räsänen, mutta muutamia ratoja olivat laatineet harjoitteluarvostelijat Mika Moilanen (su) ja Jari Tienhaara (la). Molempian päivinä olin aamusta iltaan pelipaikalla toimien kisauksen ohessa hieman toimitsijanakin. Haukkukeitaan taika piti eli sää oli varsin (yllättävänkin) aurinkoinen molempina päivinä.

A-kisa, Merri
Ei ratavirheitä, ia ylittyi kuutisen sekuntia.
(ei mitään mielikuvaa radan kulusta)

B-kisa, Merri
Ei ratavirheitä. Ia:n ylitystä tällä kertaa n 4 sek. Kuulemma ohjasin hyvin (kuulin useammankin kommentin aiheesta)

C-kisa, Nemi (Råtan blogista löytyy 1-luokkien radoista piirrustukset)
Hyppäri. Väärä rata. Nemi hoksasi kolmannen esteen (putki) jälkeen edessä olleen houkutusputken pujottelun sijasta. Minä kyllä koitin ottaa koiraa haltuun, mutta "tässättelin" ihan turhaan, sillä Nemi oli jo putken bongannut ja toisaalta Nemin nimen sanominen olisi sille paljon tehokkaampi haltuunotto. Muuri-mutkaan vienti oli huono ts mun olisi pitänyt olla toisella puolen. 10-putkelle en edes yrittänyt laittaa koiraa oikeasta päästä putkea sisään (kun hyl oli alla) vaan annoin koiran rallatella.. Ennen pituutta tuli pieni katkos ja koira haisteli hetken kentän reunaa ja lopussa olin niin jäljessä että pieni epävarmuus iski ennen vikaa hyppyä (pyörähdys).
Hyvää radalla: pysyi lähdön hyvin eli ei tarvinnu lähteä hötkyten liikkeelle, eteni välillä pätkiä tosi hyvin, ei mitään ongelmaa pujottelussa (jahka hoksasi esteen ) ja renkaalla vaikka tultiin siihen vauhdilla.

C-kisa, Merri
Hyppäri. Ei ratavirheitä, 2,8 sek yliaikaa. Pari liian pitkää kaarretta muuten hyvä rata. Oikeestaan tosi hyvä kun tein jotain ohjausjuttuja joita aiemmin en ois uskaltanut tehdä ja ne jopa toimi (esim sarjaesteen ohjaus).

D-kisa, Merri
Hylky. Alussa jo kielto putkelta. Radan alku oli vaikia. Homma levisi käsiin.. mietin radalla tovin, että tulenko jo pois kunnes ajattelin että hyppyytetään koiraa nyt hetki kun tänne kerta tultiin. Ja sitten keksin harkata loppusuoraa eteen-käskyllä (ratasuunnitelmassa en ollut ajatellut käyttää Eteen -käskyä, koska lopun esteet eivät olleet ihan suorassa linjassa). Ja mitä vielä Merri lähti varmaan paremmin kuin ikinä kisoissa menemään loppua eikä vilkuillut mua yhtään. Hyvät fiilikset lopulta jäi tästäkin radasta!


YouTubesta löytyy Tuijan () kuvaamat videot molempien neitien hyppyradoista.


edit: että jotta jos niitä ihanneaikoja ei olisi, tai ne olisivat löysemmät tai jos mulla olisi nopeampi koira tai ennen kaikkea nopeammat jalat niin oltas tehty Mersuliinin kanssa tripla-nolla viikonloppuna. ainahan sitä voi kaikkea jossitella.. muttei kannata vaan vain rallatella koiran kanssa kivoja ratoja. Koira kyllä toimi

Ei kommentteja: